Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Abortti- kokemuksia ja syitä päätökseen
05.03.2014 |
Hei!
Olen 35-vuotias kahden lapsen (6v ja 8v) äiti ja odotan kutsua lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen. Etsiessäni tietoa raskauden keskeytyksistä huomasin että kokemuksia asiasta on kirjoitettu vähän ja nekin kokemukset joita esim. lääkkeellisestä keskeytyksestä on ovat pitkälti johtuneet alkion kuolemasta, alkion/sikiön vammasta tai odottajan nuoresta iästä. Tilastojen valossa raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuosittain maassamme reilu 10000 ja näistä yli 90% sosiaalisin perustein. Siksi halusinkin jakaa oman tarinani tähän asti ja herättää keskustelua aiheesta, joka ainakin itsestäni tuntuu vielä tabulta- onko se sitä?
Oma raskautemme sai alkunsa kolme viikkoa sitten. Olen lopettanut e-pillerit suvussamme ilmenneen tukostaipumuksen vuoksi ja mieheni on jonottanut jo vuoden vasektomiaan, hänellä ikää 42 vuotta. Olimme yhdynnässä jossa ensimmäistä kertaa suhteemme aikana kondomi hajosi kesken yhdynnän. Hain heti jälkiehkäisypillerin apteekista (jossa ei muuten haastateltu tai kerrottu muista ehkäisytavoista, vaikka käypä hoito suositus niin velvoittaa), mutta jälkiehkäisystä huolimatta siis raskauduin. Arvasin tulleeni raskaaksi raskausoireiden alettua ja positiivisen testin jälkeen varasin ajan yksityiseltä lääkäriäsemalta. Yksityinen gynekologi oli selvästi abortin vastainen enkä saanut häneltä sen kummempia neuvoja kuin tulla vastaanotolle uudestaan kolmen viikon päästä kun sikiön sydänäänet saa näkyviin?? Pettyneenä kokemuksesta varasin ajan toiselta gynekologilta joka ilmoitti osaamisalueeksen raskauden keskeytykset (tyhmänä en tätä tajunnut ensimmäisellä kerralla varmistaa). Toisella käynnillä sain asiallista palvelua. Kerroin että olemme mieheni kanssa tehneet päätöksen lapsiluvusta jo vuosi sitten kun hän hakeutui vasektomiajonoon ja että olimme käyttäneet kondomia sekä jälkiehkäisyä. Sain lähetteen lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen jonka toimitin gynekologian poliklinikalle ja josta nyt siis odotan kutsua itse toimenpiteeseen.
Kun tein positiivisen raskaustestin pohdimme toki mitä teemme tilanteessa. Yritimme ajatella kolmannen lapsen mahdollisuutta, mutta kaikki positiiviset asiat joita kolmannen lapsen saamisessa koin olivat niin pinnallisia, (äitiysloma ja raskaana olevan naisen vartalo isoine rintoineen) että totesin raskaudenkeskeytyksen olevan oikea vaihtoehto. Otin yhteyttä projektiin joka tukee aborttia harkitsevia ihmisiä ja olin erittäin yllättynyt kun saamani vastausviesti olikin lähtökohtaisesti abortinvastainen. Minua kehotettiin harkitsemaan raskauden jatkamista, koska saisin jäädä äitiyslomalle ja se helpottaisi vaikeaa työtilannettani. Hermostuin tästä totaalisesti sillä jos ainoa asia jonka vuoksi haluan lapsen synnyttää on se, että saan olla poissa töistä- eikö se ole syynä todella huono ja kestämätön? Äitiysvapaa loppuu aikanaan, mutta tämä "kortti vapauteen" on vastuullamme 18-vuotta. Jos koen työtilanteen niin ahdistavaksi että haluan jäädä vapaalle, vaihdan työpaikkaa en synnytä lasta.
Syitä jonka vuoksi en lapsia enää halua ovat: voimavarani - kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja tahdon ohjata kaiken voimani olemassa olevien lapsieni hyväksi, terveys- kärsin selkävaivoista joita suuri vatsa pahentaa entisestään, vauva-aika- en kestä enää yhtään vatsakipuista itkuista vauvaa (meillä kuopus itki käytännössä koko ensimmäisen elinvuotensa). Uhmaikä- en jaksa enää yhtään taaperoa ja itkuraivokohtauksia vailla syytä (kyllä tiedän niiden kuuluvan lapsen kasvuun), ikämme- kun lapsi olisi 18 olisimme 53 ja 60-vuotiaita, kumpikaan meistä ei halua enää tuon ikäisenä olla vastuussa nuoren omaa paikkaansa hakevan elämästä. Ehkä olemme itsekkäitä mutta haluamme nauttia elämästä myös kahdestaan ja taata kahdelle lapsellemme kaiken mahdollisen hyvän niin henkisen kuin rahallisenkin jonka pystymme antamaan.
Odotan siis yhä kutsua klinikalle. Olen miettinyt kenelle voimme tästä päätöksestämme kertoa? Loukkaammeko läheisiämme jos kerromme keskeyttäneemme raskauden? Kuuluuko asiasta kertoa kenellekään vai onko asia häpeä josta tulee vaieta kun kyseessä ei ole teiniabortti vaan kahden vakaassa parisuhteessa olevan aikuisen ihmisen päätös?
Jos raskauden keskeytys on mahdollisuus tulisiko silti vakaassa parisuhteessa elävien aikuisten kestää "huolimattomuutensa" seuraukset?
Mitä ajatuksia asia sinussa herättää?
Kommentit (314)
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:56"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:20"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 15:04"]
On iso joukko ihmisiä, jotka ei koskaan käy mitään moraalista pohdintaa mistään asiasta. He vaan elävät ja useimmiten priorisoimalla oman etunsa ykköseksi.
[/quote]
Millä lailla se haittasi sitä syntymätöntä lasta, ettei hän syntynyt? Tämä olisi niin kiinnostavaa tietää. Kerro, äläkä vastaa asian sivusta. Vaan: MILLÄ LAILLA se haittasi sitä lasta? Olet maailman ensimmäinen ihminen, joka osaa vastata tähän.
[/quote]
Ihan samalla tavalla, kuin vauvaa haittaisi se. että häntä ei yhtäkkiä olisikaan. Hän ei enää eläisi. Mietipä sitä.
[/quote]
Kehäpäätelmä: Jos häntä ei olisi, häntä haittaisi, ettei häntä olisi. Sitäpaitsi syntynyt vauva tuntee jo enemmän kuin vasta kehityksensä alussa oleva sikiö. Ajattelusta nyt puhumattakaan. Jos mut olis surmattu vaikka viikon vanhana, en osaa sanoa, miten se olisi mua haitannut. Koska en olisi osannut tietenkään surra elämätöntä elämääni, ainakaan sellaista ei ole todistettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan. Ketään ei haittaisi se, että hänen elämänsä lopetettaisiin. Ei ketään meistä. Mutta se elämä jäisi elämättä. Se ainoa ainutkertainen elämä. Miksi ylipäätään on elämää? Eipä siihenkään vastausta ole. Vastausta odotellessa siis antakaamme jokaisen elää oma elämänsä alusta loppuun.
Ap, oletko saanut ajan keskeytykseen jo? Yhäkö olet menossa?
Tämä keskustelu on käynyt kiivaana ja herättänyt ajatuksia mm. siitä olisiko huonon lapsuuden vaurioittamien ihmisten ollut parempi olla syntymättä.
Avaan hieman omia kokemuksiani ja ajatuksia huonosta lapsuudesta. Olen vahinkolapsi, äitini ja isäni lyhyen suhteen kiihkosta syntynyt. Kun äitini alkoi odottaa minua olivat vanhempani juuri alkaneet seurustella ja rakkaudenhuumassa päättivät pitää minut. Kun olin syntynyt vanhempieni parisuhde alkoi rakoilemaan ja viinaa kului. Äitini tuli uudelleen vahingossa raskaaksi ja epätoivoisessa tilanteessa yritti itse aiheuttaa itselleen keskenmenon mm. saunomalla tuntikausia, juomalla viina, polttamalla tupakkaa. En tiedä miksi äitini ei tehnyt aborttia, olisiko se ollut hyväksyttävää 70-luvun lopussa? Siskoni oli sitkeä ja syntyi vasta viikolla 27. FAS lapsena lievästi kehitysvammaisena. Vanhempamme erosivat ja päädyimme lastenkotiin, olin eri osastolla kuin siskoni joka tarvitsi erityistä hoitoa. Kun olin 5-vuotias meidät sijoitettiin sijaisperheisiin, erilleen sillä siskoni jäi asumaan pääkaupunkiseudulle jossa erilaiset terapiapalvelut olivat helposti saatavilla ja minut sijoitettiin maaseudulla asuneen sukulaiseni luo. Oma lapsuuteni oli onnellinen hyvän sijaisperheen ansiosta. Siskoni sai kaiken avun jota voi saada, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa että hän tulee olemaan koko ikänsä kehitysvammainen ja monet meille helpot asiat ovat hänelle haasteellisia. Äitimme kuoli alkoholismiin kun olimme yläasteella.
Olen siis joutunut hyvin läheltä toteamaan mitä vaurioita lapsen elämään voi aiheutua jos hän ei ole toivottu. Olen itsekin joutunut kokemaan vanhempieni alkoholismin seurauksena sellaisia vaaroja mm. kallon murtuman vauvana humalaisen isäni tiputettua minut, että on silkkaa tuuria kun pystyn kirjoittamaan tästä ja pohtimaan onko ei toivotun lapsen synnyttäminen parempi ratkaisu kuin abortti.
Mielestäni ei toivotun raskauden päättäminen abortilla on parempi vaihtoehto kuin lapsen synnyttäminen. Tämä on mielipiteeni eikä sitä muuta se, että itse olin ei toivottu lapsi. Olen iloinen olemassaolostani, vaikka käsittelen edelleen lapsuuteni traumoja. En olisi pahoillani mikäli minut olisi abortoitu, sillä silloin minua ei olisi enkä voisi asiaa edes pohtia. Kun lukee lehdistä ei toivottujen lasten kauheista kohtaloista mm. amerikkalaisäidistä joka synnytti salassa ja piti lastaan kaksi vuotta auton takakontissa, toivoo todella että raskauden keskeytys olisi niin helposti saatavissa ja yleisesti hyväksyttävää ettei ketään päädy tuollaisiin ratkaisuihin. Kaikista ihmisistä ei ole äidiksi, kaikki elämäntilanteet eivät ole sopivia, asiat eivät vain aina järjesty vaikka kuinka niin sanotaan. Edelleen minusta tuntuu, että jotkin aborttia vastustavat ihmiset unohtavat sen ettei kyse ole vain 9kk odotuksesta ja synnytyksestä vaan loppuelämän kestävästä suhteesta joka vaikuttaa paitsi lapsen myös vanhempien ja mahdollisten sisaruksien elämään. Lasta ei tule tehdä pakosta, lapsen tulee aina olla lahja, lapsella on oikeus olla toivottu, haluttu ja rakastettu.
Sain tänään kutsun saapua gynekologian poliklinikalle 14.3. Ennen käyntiä pitää käydä vielä veri- ja virtsakokeessa. Olen tuolloin viikolla 6+6. Aion kysyä voiko aikaa aikaistaa, sillä alkanut raskauspahoinvointi on inhottavaa kun minulla ei ole mitään onnellista syytä sietää sitä.
Joku kirjoitti miksi perustelen aborttini syitä tarkasti ikäänkuin perustellen päätöstä itselleni. Aloittaessani tämän ketjun halusin avointa keskustelua abortista ja sen syistä. Jos toivon avointa keskustelua olen mielestäni velvoitettu myös itse olemaan avoin ja kertomaan omat syyni, senkin uhalla että joku pitää minua itsekkäänä ihmisenä. Syiden läpikäyminen itselleni on helppoa kun asian olemme jo läpikäyneet mieheni kanssa. Yleinen ilmapiiri on kuitenkin sellainen että ns. sosiaalisia syitä ei aina pidetä riittävän hyvinä syinä raskaudenkeskeytykseen ja siksi moni vaikenee asiasta. Uskon tämän keskustelun auttavan muita jotka miettivät omaa kantaansa aborttiin tai käsittelevät abortista aiheutuneita tunteita. Joku palstalla kirjoitti hirveän hienosti siitä, miten abortin tehneelläkin tulisi olla oikeus surra syntymätöntä lastaan ja oikeus surra lähtee hyväksymisestä. Ei raskautta keskeytetä heppoisin perustein. Kun alkio kasvaa sisälläsi on ilmiselvää, että ihminen käy läpi kaikki tunteet ja mahdollisuudet raskauden jatkamiseen. Jos mistä syystä tahansa nainen ei halua raskautta jatkaa on hän oikeutettu päätökseensä ja oikeutettu suruun. Kukaan ei voi toisen päätöstä tuomita, sillä kukaan ei voi elää toisen elämää.
ap
Huolehtikaa ehkäisystä! Kondomi yksinään ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 16:12"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 16:05"][quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 13:16"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 20:01"]
Raajat ja pää kyllä jo ovat tuossa vaiheessa näkyvissä. Sydänkin sykkii.
[/quote]
Jos tuo oli jatkokommentti minulle (keskeytys rv 6, mielipide-ero siitä oliko kyseessä ihminen vai solut), niin voin sanoa, että ultrassa ei sykettä näkynyt, ei myöskään ihmismäisiä piirteitä. Minä itse katsoin ultraa myös, lääkäri totesi ääneen ettei sykettä ole ja viikkoja oli 5+3. Eli olin raskausviikolla 6.
Kyllä syke on olemassa rv 6, vaikka sitä ei vielä saataisi kuulumaan.
[/quote]
[/quote]
Niin ehkä se kertoo enemmän käytössä olevasta laitteistosta. Syke on muistaakseni viikolta neljä lähtien...?
[/quote]
Höpön höpön, raskausviikko neljä on yhtä paljon kuin plussatesti ja alkio on noin viikon ikäinen.
Se olin minä joka kirjoitti oikeudesta surra. Itselläni meni vuosia ennen kuin pystyin siihen ja vasta sen surun myötä siihen hyväksymiseen hiljalleen. Eli suruprosessi ei alkanut heti abortin jälkeen, vaikka heti alkuun olinkin surumielinen. Todellisuudessa surin vasta noin viisi vuotta abortin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin 16, kun abortin päätin tehdä. Olin silloin juonut huomattavasti ja päädyinkin sitten sänkyyn erään tuttavan kanssa. Vauvaa en pitänyt koska
1. Olin aivan liian nuori
2. Mies diilasi huumeita
Nämä olivat minulle täysin pätevät syyt silloin. Jotkut tästä nipottivat jotain senkin tapaista, että 'olisit synnyttänyt ja pistänyt adoptioon', mutta se olisi ollut henkisesti aivan liian iso pala nieltäväksi.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2014 klo 08:47"]Todellakin! Moni tekee abortin siksi, että elämä ei tulisikaan menemään niin, kuin MINÄ sen olin suunnitellut. Onhan se itsekästä. Sitten voi niiden arvottomien rojujen, rahan, vittumaisen pomon ja helteisten Alanyan lomien keskellä miettiä - oliko tämä sitä mitä syvimmiltäni halusin? Suunnittelin?
[/quote]
Hyvin sä päättelet, miten olis Istanbul, Intia, Lontoo, Pariisi, Berliini... Ja vittumainen pomo taidan kyllä näin yksityisyrittäjänä olla. En arvosta materiaa enkä rahaa, kesämökki on ainut haaveeni. Menikö elämäni kuin suunnittelin? Se meni paremmin! Onko tämä se mitä syvimmiltäni halusin? Siihen vastaan joka päivä kyllä suurta kiitollisuutta tuntien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
238 jatkaa. En tarkoita millään tavalla vähätellä niitä, joille abortti on trauma.
Minä suren aborttia vieläkin, vaikka paljon olen asiaa käsitellyt. En tiedä miten pääsisin elämässä eteenpäin. Pitäisi antaa anteeksi itselle, mutten pysty.
En tuomitse muita, mutta itseni tuomitsen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 32-vuotias ja tulin viime kesänä raskaaksi täysin omasta huolimattomuudesta.Raskauden keskeytys oli lääkkeellinen.Mieheni luonnollisesti tiesi,ja kerroin myös parhaalle ystävälleni,joka ei tuominnut.Läheisten mieltä en halunnut pahoittaa,koska "tässä iässä" minulta odotettaisiin perheenlisäystä,ja abortti olisi shokki.En ole katunut,ja osasyynä voi olla että tiesin jo ennen testin tekoa etten halua lasta.Ajatukset velloivat kyllä,itkin ja mietin "entä jos",mutta onneksi pääsin nopeasti eteenpäin hakemaan lähetettä ja polille,että sain nopeasti rauhan asian suhteen.TK-lääkäri yritti selvästi saada mieltäni muuttumaan,mikä oli todella ahdistavaa.Mutta polilla minua ei tuomittu,oli aivan ihana kohtelu.Pitää miettiä mitä itse oikeasti haluaa.Mitta jos alkaa liikaa miettiä,saattaa mennä enemmän sekaisin.Varsinkin jos muut yrittävät kääntää mieltä toiseen suuntaan.Itse onneksi pysyinalkuperäisessä päätöksessä,ja nyt kun ajattelen,olisin varmaan täysin hajalla jos olisin muiden mielipiteiden antanut vaikuttaa,ja sen että ikää on näin paljon.Jos joskus haluan lapsia,enkä voikaan enää saada,pystyn elämään senkin asian kanssa koska tiedän tehneeni viime kesänä oikean ratkaisun
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:43"]
Kehitysvammaiset lapset ovat usein paljon suloisempia kuin terveet lapset. Usein he ovat myös onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Olen kouluavustajan työssä paljon tekemisissä molemmanlaisten kanssa. Eivät terveet lapset tule syliin ja halaamaan ja tervehtimään (meidän maassamme) samalla tavalla kuin kehitysvammaiset. Minusta kv-lapset/aikuisetkin ovat rikkaus!
[/quote]
Pakko vastata tähän, että tottakai omalla talavallaan ovat rikkaus. Mutta oletko nähnyt itsepäisempää tapausta kun teini-ikäisen downin?
Meillä töissä myös lievästi kehitysvammaiset 18- vuotiaat eivät pyyhi itse persettään, koska heidän ei tarvitse. Syy on se, että he ovat kehitysvammaisia.
(ja kyseessä ei ole mikään vakituinen asuntola vaan tilapäishoito)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotona ollaan.
Menin poliklinikalle klo 8. Asetin itse neljä supistuksia aiheuttavaa tablettia emättimeen noin klo 8.30, sain kipulääkkeeksi parasetamolia 1g ja pahoinvointilääkkeen jonka annettiin liueta kielen päällä. Ohjeistus oli levätä 1-2h ja sitten nousta jalkeille. Klo 9.30 hoitaja toi litalgin nimistä kipulääkettä tabletin, hän kehotti ottamaan sen ja kertoi kyseisen lääkkeen olevan hyvä juuri alavatsan alueen kipuihin. Tunsin jo 30min supistavien lääkkeiden jälkeen kuukautiskipuja alavatsalla, mutta missään vaiheessa kipu ei ollut kovaa. Klo 11.30 ei ollut alkanut vielä minkäänlainen vuoto. Hoitaja toi 2 supistavaa lääkettä lisää ja käski niellä ne veden kera, sain myös toisen tabletin litalgin lääkettä pyytämättä. Kävelin pitkin osaston käytäviä tunnin. Veristä vuotoa alkoi pikkuhiljaa tulla. Klo 13 menin vessaan ja siinä yhteydessä sitten ensimmäistä kertaa vuotoa tuli kunnolla, tunsin kun suuria hyytymiä ja paakkuja syntyi. Klo 13.30 menin gynekologin luo joka ultrasi ja sanoi kaiken näyttävän siltä kuin pitäisikin eli limakalvo oli lähtenyt irtoamaan. Sain luvan lähteä kotiin, sairaslomaa 3 päivää, ajan verikokeeseen ja jälkitarkastukseen 3 viikon päähän.
Hoito oli erinomaista. Oma kokemukseni tähän asti on pelkästään positiivinen. Vaikka vuotoa tulee vielä runsaasti ja alavatsaa särkee, olo on silti hyvä. Johtuuko sitten pahoinvointilääkkeestä vai abortista, mutta pahoinvointia ei tällä hetkellä ole. Oli ihanaa syödä ilman oksetusta! Itse aborttia en ajatellut sairaalassa tai nyt kotonakaan sen kummemmin. Olo on oikeastaan vain helpottunut kun kivut jäivät siedettäviksi.
ap
Hei!
Kuulumisia päätin tulla kirjoittamaan. Vuoto oli nelisen päivää hyvin runsasta. En vuotanut paljoa siteeseen mutta vessassa sitten senkin edestä. Tuon neljän päivän rajapyykin jälkeen vuoto oli kuin kuukautisten runsaimpina päivinä noin 4 päivää. Tämän jälkeen vuoto muuttui ruskeaksi ja päivä päivältä limaisemmaksi joten päätin käydä päivystyksessä kun keskeytyksestä oli kulunut 10 päivää. Lääkäri totesi vuodon niin rumaksi, että määräsi suosiolla flagyl ja kefexin kuurin 10 päiväksi. Kuurin aloittamisen jälkeen vuoto runsastui taas pariksi päiväksi ja hiipui sitten olemattomiin, nyt kun keskeytyksestä on 19 päivää en ole käyttänyt enää edes pikkuhousunsuojaa. Lääkekuurit loppuvat huomenna ja perjantaina on laboratorioaika verikokeeseen josta määritetään raskaushormoonin määrä.
Ainoa asia joka kunnallisella puolella ei ole abortin osalta toiminut on jälkitarkastus. Jos teet lääkkeellisen keskeytyksen kotona tai vaikka olisit päivän erikoispoliklinikalla kuten itse olin ei jälkitarkastukseen pääse gynekologille vaan ainoastaan yleislääkärille. Kysyin mahdollisuutta päästä gynekologille ehkäisyneuvolastakin sillä harkitsen kierukkaa, mutta ei gynekologille ei abortin jälkitarkastukseen pääse, ei vaikka olisi ollut alkava kohtutulehdus kuten minulla. Itse koen yleislääkärin aika turhaksi, sillä mitä hän osaa sanoa abortin onnistumisesta kun ei pysty ultraamaan? Ajatuksissa onkin mennä perjantaina yksityiselle tuolla laboratorioreissulla niin saan tietää onko kaikki ok.
Henkisesti viikot ovat olleet normaaleja, keskeytys ei ole pyörinyt mielessä eikä ystävän 3 kuukautisen vauvan kohtaaminen herättänyt minkäänlaisia "mitä jos" tunteita. Tulehdus nyt oli ikävä takapakki ja enemmän ajatus pyörii omassa terveydessä kuin abortoidussa alkiossa. Koen edelleen, että päätös oli ainoa mahdollinen ja oikea meille. Abortti oikeastaan toi mukanaan vain hyviä asioita kohdallani. Tunsin ylpeyttä siitä että kerrankin elämässä kuuntelin omia tunteitani enkä tehnyt vain sitä mikä jonkun muun mielestä olisi oikein. Sain itsevarmuutta, voimaa ja uskoa omiin oikeuksiin olla seksuaalinen olento joka voi harrastaa seksiä vain oman ja puolison mielihyvän tähden. Parisuhdetta tämä kokemus on vain vahvistanut, siitä olen hyvin kiitollinen sillä tiedän että tilanne ei ole kaikilla pareilla sama. Ensimmäinen rakastelukerta oli jännittävä, pelkäsimme molemmat että olisin jotenkin rikki, alkaisin vuotaa verta tai minuun sattuisi. Seksi ei kuitenkaan sattunut vaan tuntui hyvältä ja läheiseltä kuten ennenkin.
ap
Hyvä että vtäå ketju löytyi. T."pää hajoo"...
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:18"]
Te jotka huudatte sitä kuinka abortti on väärin... Abortti voi olla sinulle väärin. Sinun ei ole pakko tehdä aborttia. Kukaan ei sitä sinulta vaadi. Mutta sinulla ei ole oikeutta riistää tätä oikeutta muilta, eikä ole oikeutta syyllistää muita abortin tekemisestä.
[/quote]
Te jotka huudatte sitä kuinka lapsen tappaminen on väärin... Lapsen tappaminen voi olla sinulle väärin. Sinun ei ole pakko tappaa lastasi. Kukaan ei sitä sinulta vaadi. Mutta sinulla ei ole oikeutta riistää tätä oikeutta muilta, eikä ole oikeutta syyllistää muita lasten tappamisesta.
[quote author="Vierailija" time="02.04.2014 klo 02:57"]
[quote author="Vierailija" time="22.03.2014 klo 12:18"]
Te jotka huudatte sitä kuinka abortti on väärin... Abortti voi olla sinulle väärin. Sinun ei ole pakko tehdä aborttia. Kukaan ei sitä sinulta vaadi. Mutta sinulla ei ole oikeutta riistää tätä oikeutta muilta, eikä ole oikeutta syyllistää muita abortin tekemisestä.
[/quote]
Te jotka huudatte sitä kuinka lapsen tappaminen on väärin... Lapsen tappaminen voi olla sinulle väärin. Sinun ei ole pakko tappaa lastasi. Kukaan ei sitä sinulta vaadi. Mutta sinulla ei ole oikeutta riistää tätä oikeutta muilta, eikä ole oikeutta syyllistää muita lasten tappamisesta.
[/quote]
Ei se ole vielä lapsi siinä vaiheessa kun munasolu on juuri hedelmöittynyt. Hyvä jos alkioksi voi kutsua. Siinä vaiheessa alkio on vielä "se" eikä "hän".
Ja ei, ei minun ole pakko tehdä aborttia. Vaikka itse pidän mahdollisuutta aborttiin hyvänä asiana, en myöskään pakota muita tekemään aborttia. En ole itse tehnyt koskaan aborttia, tuskin tulen tekemäänkään. Ymmärrän kuitenkin sen, kuinka abortti joskus vain on paras vaihtoehto.
Kysymys abortin vstustajille. Mitä jos tulisitte väkivaltaisesti raiskatuksi, ja huomaisit tulleesi siinä raskaaksi. Haluaisitko kantaa tätä alkiota sisälläsi? Synnyttää sen? Kasvattaa sen?
Toinen kysymys. Jos olisit raskaana ja lääkäri kertoisi että tästä alkiosta on kehittymässä vakavasti kehitysvammainen, luultavasti eläisi vain pari päivää ja sekin olisi pelkkää tuskaa? Abortti/kärsimyksistä päästäminen vai väkisin yrittää pitää hengissä sen pari päivää syntymän jälkeen? Varsinkin kun elämme yhteiskunnassa jossa eutanasia ei ole sallittua...
Hei!
Kiitos ihan ensiksi AP:lle, olet rohkea tyyppi kun oikeasti nostat kissan pöydälle, ja uskon että näistä kirjoituksista on apua monelle, vaikkakin täälläkin näitä arvostelijoita riittää. Koska tästä löytyi jollain tavalla minullekin apua, niin ajattelin jakaa oman tarinani,jotta joku toinen voisi taas näin ollen saada tukea.
Meidän elämä sai yllättävän käänteen huhtikuun puolessa välissä kun testi näytti "raskaana" tulosta. Maailmani heitti ympyrää istuessani kylpyhuoneen lattialla tikkua tuijottessani ja miten vain että miten?
Olin käyttänyt ehkäisyä jo vuosien ajan (pillerit), ja nekin olin oppikirjan mukaan syönyt tunnollisesti.
Sillä hetkellä kun tikkua tuijotin, alkoi painajaiskuvat kahden aikaisemman lapseni (3v ja 5v) vauva ajasta tulvia mieleeni.
Keskustelimme heti samana iltana mieheni kanssa pitkään tilanteesta ja yritimme miettiä miten saisimme elämämme/minut siihen uomaan että voisimme lapsen pitää.
Mitä tämä lapsen saaminen sitten muuttaisi? Siinähän se menisi kun kaksi aikaisempaakin?t
Meille vastaus oli ei. En voinut tehdä sitä lapsilleni, jos tämäkin kerta menisi samoin.
Meillä lastemme vauva aika on ollut minulle katastrofi. Kuopuksemme kärsi "koliikista" 2 vuotta, tuona aikana en nukkunut kun muutama yönä yli 30 minuuttia, ja sekin tapahtui silloin kun lapset oli vahnemmillani, paloin loppuun totaalisesti,olinhan yksinhuoltaja tuosta ajasta sen 1,5 vuotta.
Ja juuri nyt kun aloin olemaan taas kunnossa toipuneena kaikesta,saanut rakennettua hyvän parisuhteen, työn, kodin ja lasten kanssa oli hyvä olla, tuo tikku silmissäni näyttiettä kaikki tuo helvetti alkaisi uudelleen.
Olisihan se voinut olla kiiltokuvamaista aikaa, olisin tehnyt nykyiselle puolisolleni esikoisen, olisimme nauttineet vauvan tuoksuisesta ajasta, mutta minulle se oli ei.
Tämän takia olimme ehkäisyä käyttäneet, kun en halunnut enää siihen lähteä.
Varasimme siis aikaa keskeytykseen.
Ajanvaraus virkailijalta sain todella tökeä kohtelua, ja valitettavasti/ tai muiden onneksi en suutani kiinni tilanteessa kyllä pitänyt.
Sain ajan hoitajalle, joka oli todella mukava ja asiallinen,hän vain kysyi että miksi näin ja pakolliset terveyden huoltoonja sairashistoriaan liittyvät kysymykset.
Tämän jälkeen sain ajan lääkärille lähetettä varten. Käynnillä kävimme vähän perusteellisemmin terveydellisiä seikkoja läpi ja kirjoitimme lähetteen. Tässä vaiheessa minulta ei enää kyselty miksi. Sehän luki jo papereissa.
Sain lähetteen polille, jossa virallisesti keskeytys myönnetään.
Viikot varmistettiin ultralla perjantaina 8+4 ja olin jo ehtinyt tutustumaan vaihtoehtoihin miten keskeytetään, ja halusin tehdä lääkkeillä kotona. Täällä lääkäri kysyi minulta ainoastaan "Oletko varma että haluat keskeyttää ja miten?", ja seuraavaksi hoitajalle.
Hoitajan kanssa kävinkin pidemmän keskustelun, osaksi myös siksi, että läsnä oli myös harjoittelija. Tämäkin minulta kysyttiin, sopiiko minulle.
Ensimmäiset tabletit annettiin sairaalassa jonka jälkeen pääsin kotiin, hyvien ohjeiden kanssa.
Ensimmäiset tabletit annettiin perjantaina, jonka jälkeen voin todella pahoin lauantai iltaan saakka, ruoka ei maistunut ja huimasi.
Sunnuntai aamuna, otin ensin 1 panacodin ja 1 600mg buranan, ja puoli tuntia tämän jälkeen Cytotec- tabletteja 2kpl kielen alle (johtuen vuodosta) jonka annoin sulaa kielen alla 15 minuuttia ja sen jälkeen 2kpl lisää, ja taas 15 minuuttia.
Noin puolituntia lääkkeiden oton jälkeen alkoi supistella kevyesti. Tuntui lähinnä alavatsan lievänä kipuiluna, vähän niinkuin menkkakivut.
Odottelin ja odottelin. Kunnon kivut alkoivat vähän ennen kahta, jolloin otin kotivarastoista 1000mg panadolin ja 600mg buranan,puoleen tuntiin ei mitään vaikutusta ja otin 2kpl miranaxeja (kuukautiskipulääke minulla).
Kivut sen kun pahenivat ja tiesin hetken olevan lähellä, sillä kipuni olivat synnytyspolttojen kaltaiset. Tunnin kipu jatkui kovana,jonka jälkeen hetkessä ohi koko särky. Menin suihkuun sillä tiesin alkavani vuotaa.
Vuotoa tulikin ja Paljon. Todella runsaana vuoto jatkui iltaan asti, ja seuraava aamuna normaalia menkkavuotoa ja pientä nipistelyä.
Tätä kirjoitusta tehdessäni olen varma,että tein oikean ratkaisun. En tunne syyllisyyttä tai häpeää valinnastani,mutta en silti kylttejen kanssa asiasta kadulla huutelisi.
Toivonkin suuresti, että jokainen myös he kenellä on varaa arvostella toisen ratkaisua, miettisivät kahdesti avautumistaan, koska kaikille tämä ei ole yhtä selkeä ratkaisu kun monelle muulle. Koskaan,kun lähdetään arvostelemaan ei tiedetä mitä on taustalla. Raiskaus, hyväksikäyttö,omat voimavarat vai mitkä.
Monen mielestä abortti on murha,väärin, siinä ajatellaan naista, eikä "lasta".
Jos naiselta poistettaisiin aborttioikeus niin eikö isyys pitäisi tehdä yhtä vastuunkantavaksi kun äitiys? Isällähän ei tällä hetkellä ole muuta velvollisuutta kuin elatusmaksut. 50% hän on myös vastuussa.
Eikö ensisijaisesti nimen omaan pidä miettiä omat voimavarat ja olemassa olevat perheenjäsenet, jotta saa hoidettua senkin, vai sokeasti tehdä tilanteesta huolimatta lapsi ja hajoittaa koko perhe niin että kaikilla on huono olla?
Monet ovat sitä mieltä, että adoptio on siinä vaiheessa ratkaisu. Ei, sillä itse olen adoptiolapsi ja etsin minuuttani hyvin pitkään..
-S
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:11"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:54"]
no, mä antaisin elämälle mahdollisuuden.
en periaatteessa ole vastaan mitään tai minkään puolesta mutta tämä tuli mieleen kun luin aloituksen.
että jostain syystä antaisin elämälle mahdollisuuden jaluottaisin että elämä kantaa.
[/quote]
Olen nähnyt vaikeavammaisten lasten elämää työni puolesta ja jos vaan tiedän etukäteen itse odottavani tällaista lasta, niin keskeytän. Kuulostakoon kuinka kylmältä tahansa, vielä kylmempää on se todellisuus missä nämä lapset elää.
[/quote]
Kiva kuulla. Mitä teet työssäsi näiden vaikeavammaisten elämänlaadun parantamiseksi? Siitähän sulle vissiin sitä palkkaakin maksetaan.
T. Vaikeavammaisen lapsen äiti
[/quote]
Minäkin hoidan vaikeasti vammaisia. Myös lapsia. Pidän heidän elämäänsä arvokkaana. Hoidamme heitä hyvin ja hellästi. Uskokaa pois, elämä laitoksessakin voi olla hyvää. Itse en edes suostuisi raskausajan seuloihin enkä antaisi oman lapseni kuolla tarkoituksella.