Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Abortti- kokemuksia ja syitä päätökseen
05.03.2014 |
Hei!
Olen 35-vuotias kahden lapsen (6v ja 8v) äiti ja odotan kutsua lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen. Etsiessäni tietoa raskauden keskeytyksistä huomasin että kokemuksia asiasta on kirjoitettu vähän ja nekin kokemukset joita esim. lääkkeellisestä keskeytyksestä on ovat pitkälti johtuneet alkion kuolemasta, alkion/sikiön vammasta tai odottajan nuoresta iästä. Tilastojen valossa raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuosittain maassamme reilu 10000 ja näistä yli 90% sosiaalisin perustein. Siksi halusinkin jakaa oman tarinani tähän asti ja herättää keskustelua aiheesta, joka ainakin itsestäni tuntuu vielä tabulta- onko se sitä?
Oma raskautemme sai alkunsa kolme viikkoa sitten. Olen lopettanut e-pillerit suvussamme ilmenneen tukostaipumuksen vuoksi ja mieheni on jonottanut jo vuoden vasektomiaan, hänellä ikää 42 vuotta. Olimme yhdynnässä jossa ensimmäistä kertaa suhteemme aikana kondomi hajosi kesken yhdynnän. Hain heti jälkiehkäisypillerin apteekista (jossa ei muuten haastateltu tai kerrottu muista ehkäisytavoista, vaikka käypä hoito suositus niin velvoittaa), mutta jälkiehkäisystä huolimatta siis raskauduin. Arvasin tulleeni raskaaksi raskausoireiden alettua ja positiivisen testin jälkeen varasin ajan yksityiseltä lääkäriäsemalta. Yksityinen gynekologi oli selvästi abortin vastainen enkä saanut häneltä sen kummempia neuvoja kuin tulla vastaanotolle uudestaan kolmen viikon päästä kun sikiön sydänäänet saa näkyviin?? Pettyneenä kokemuksesta varasin ajan toiselta gynekologilta joka ilmoitti osaamisalueeksen raskauden keskeytykset (tyhmänä en tätä tajunnut ensimmäisellä kerralla varmistaa). Toisella käynnillä sain asiallista palvelua. Kerroin että olemme mieheni kanssa tehneet päätöksen lapsiluvusta jo vuosi sitten kun hän hakeutui vasektomiajonoon ja että olimme käyttäneet kondomia sekä jälkiehkäisyä. Sain lähetteen lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen jonka toimitin gynekologian poliklinikalle ja josta nyt siis odotan kutsua itse toimenpiteeseen.
Kun tein positiivisen raskaustestin pohdimme toki mitä teemme tilanteessa. Yritimme ajatella kolmannen lapsen mahdollisuutta, mutta kaikki positiiviset asiat joita kolmannen lapsen saamisessa koin olivat niin pinnallisia, (äitiysloma ja raskaana olevan naisen vartalo isoine rintoineen) että totesin raskaudenkeskeytyksen olevan oikea vaihtoehto. Otin yhteyttä projektiin joka tukee aborttia harkitsevia ihmisiä ja olin erittäin yllättynyt kun saamani vastausviesti olikin lähtökohtaisesti abortinvastainen. Minua kehotettiin harkitsemaan raskauden jatkamista, koska saisin jäädä äitiyslomalle ja se helpottaisi vaikeaa työtilannettani. Hermostuin tästä totaalisesti sillä jos ainoa asia jonka vuoksi haluan lapsen synnyttää on se, että saan olla poissa töistä- eikö se ole syynä todella huono ja kestämätön? Äitiysvapaa loppuu aikanaan, mutta tämä "kortti vapauteen" on vastuullamme 18-vuotta. Jos koen työtilanteen niin ahdistavaksi että haluan jäädä vapaalle, vaihdan työpaikkaa en synnytä lasta.
Syitä jonka vuoksi en lapsia enää halua ovat: voimavarani - kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja tahdon ohjata kaiken voimani olemassa olevien lapsieni hyväksi, terveys- kärsin selkävaivoista joita suuri vatsa pahentaa entisestään, vauva-aika- en kestä enää yhtään vatsakipuista itkuista vauvaa (meillä kuopus itki käytännössä koko ensimmäisen elinvuotensa). Uhmaikä- en jaksa enää yhtään taaperoa ja itkuraivokohtauksia vailla syytä (kyllä tiedän niiden kuuluvan lapsen kasvuun), ikämme- kun lapsi olisi 18 olisimme 53 ja 60-vuotiaita, kumpikaan meistä ei halua enää tuon ikäisenä olla vastuussa nuoren omaa paikkaansa hakevan elämästä. Ehkä olemme itsekkäitä mutta haluamme nauttia elämästä myös kahdestaan ja taata kahdelle lapsellemme kaiken mahdollisen hyvän niin henkisen kuin rahallisenkin jonka pystymme antamaan.
Odotan siis yhä kutsua klinikalle. Olen miettinyt kenelle voimme tästä päätöksestämme kertoa? Loukkaammeko läheisiämme jos kerromme keskeyttäneemme raskauden? Kuuluuko asiasta kertoa kenellekään vai onko asia häpeä josta tulee vaieta kun kyseessä ei ole teiniabortti vaan kahden vakaassa parisuhteessa olevan aikuisen ihmisen päätös?
Jos raskauden keskeytys on mahdollisuus tulisiko silti vakaassa parisuhteessa elävien aikuisten kestää "huolimattomuutensa" seuraukset?
Mitä ajatuksia asia sinussa herättää?
Kommentit (314)
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:03"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:54"]
no, mä antaisin elämälle mahdollisuuden.
en periaatteessa ole vastaan mitään tai minkään puolesta mutta tämä tuli mieleen kun luin aloituksen.
että jostain syystä antaisin elämälle mahdollisuuden jaluottaisin että elämä kantaa.
[/quote]
Olen nähnyt vaikeavammaisten lasten elämää työni puolesta ja jos vaan tiedän etukäteen itse odottavani tällaista lasta, niin keskeytän. Kuulostakoon kuinka kylmältä tahansa, vielä kylmempää on se todellisuus missä nämä lapset elää.
[/quote]
Kiva kuulla. Mitä teet työssäsi näiden vaikeavammaisten elämänlaadun parantamiseksi? Siitähän sulle vissiin sitä palkkaakin maksetaan.
T. Vaikeavammaisen lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Olisko sulle lapsen antaminen adoptioon ollut oikeasti vaihtoehto?
Olisit kantanut yliopistolla lasta ja selittänyt kaikille, että ei, et pidä lasta, vaan annat sen adoptioon? OIKEASTIKO?"
Miksi ei? Olisiko se jotenkin vähemmän kunniallista kuin masuasukin tappaminen?
Mun mielestä aborttia ei saisi tehdä sosiaalisista syistä vaan se pitäisi laissa kieltää. Jos ei halua lasta niin se tulisi antaa adoptoitavaksi. Ketään ei saa murhata. Oikeastihan vatsassasi oleva ihmksen alku on yhtä arvokas kuin jo syntyneet lapsesi. En vaan ymmärrä miten joku, varsinkin jo lapsen omaava, voi ikipäivänä edes ajatella tekevänsä abortin.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 22:11"]55 : kuten aiemmin kerroin tätini on tehnyt abortin joten hänen kanssaan voin asiasta puhua, mutta hän on kuitenkin minua reilusti iäkkäämpi ja kaipaisin ikäisteni naisten keskustelua asiasta. Mieheni veljen perhe on meille läheinen ja he olivat samanlaisessa tilanteessa 5 vuotta sitten. Heidän ehkäisynsä petti ja kolmas lapsi sai alkunsa. He eivät uskoneet, että yhdestä vahingosta voisi tulla raskaaksi ja epäsäännöllisen kierron vuoksi raskaus todettiin kun se olisi jo 8+ viikolla. Mies painosti pitämään lapsen ja muistan aina miten masentunut, väsynyt ja katkera hänen vaimonsa oli odottaessaan. Hän puhui uudelleen ja uudelleen "vahingosta" ja tuntui pahalta seurata sivusta tätä ristiriitaa, tuntui pahalta myös mahassa kasvaneen vauvan vuoksi sillä hän ei ollut toivottu. Nyt kun lapsi on osa perhettä on hän yhtä rakas kuin muutkin ja he ovat selvinneet asian kanssa eteenpäin. En kuitenkaan koe että voisin mennä kertomaan meidän tekemäsämme päätöksestä vääntämättä puukkoa haavassa.
Isäni suku on vanhoilista ja he tuomitsevat abortin jyrkästi.
Ystäväni koki tuulimunaraskauden ja sen vuoksi lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen joka lopulta johti kaavintaan ja tämä vaikea tilanne eroon. Hän on katkera omasta epäonnestaan, en voi ikinä hänelle kertoa että "minulla onnistuu mutta en halua".
On helpompi puhua asiasta kasvottomasti kun ei halua loukata muita eikä itseään.
ap
[/quote]
Mä tiedän mitä tarkoitat, mutta ei ihmisten omakohtaiset tai erilaiset kokemukset ja niistä käsin puhuminen merkitse tuomitsemista. En minäkään sinua tuomitse. Aborttini jälkeen syyllistyin kyllä ihan kaikesta... Nyt ymmärrän, ettei vika ollut muiden asenteissa tai mistään muustakaan itseni ulkopuolella vaikuttavasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä (vähän hymyilyttää sinun vertaus "jos miehet tekisivät abortteja se olisi ok") vaan ihan omasta "syyllisyydestäni". Se oma reagointini syvensi kokemustani siitä, että 100% varmuus oli liuennut ja vaihtunut 100% yksinäisyydeksi, missä elin musertavan syyllisyyden kanssa. En koskaan ole minkään asian kanssa ollut niin totaalisen yksin.
65/66 jatkaa...
Se syyllisyys jäi todellakin kalvamaan. Ihan ekana abortin jälkeen katosi se "harha", että alkio on vain joku klöntti. Sen tajusi vain kristallin kirkkaasti, että veti vessanpötöstä yhden kokonaisen elämän. Sain tosiaan sen opiskelupaikan, mitä havittelinkin, mutten kyennyt iloitsemaan siitä, eikä elämälläni ollut enää muutenkaan mitään arvoa. Kysyin itseltäni: miksi kaikki tämä muka oli tärkeämpää, kuin sen elämä joka oli tulossa minun kauttani tähän maailmaan? Syyllisyys... Sitä en päässyt pakoon, vaikka asia välillä painuikin taka-alalle. Se vaikutti hyvin paljon elämässäni. Kerroit tuosta pariskunnasta, jossa nainen ei olisi halunnut saada lasta ja masentui. Minä koin ehkä saman, mutta sillä erotuksella, ettei minulla ollut sitä lasta, kun olin vetänyt sen vessanpöntöstä. Yritän vain sanoa, että ainakaan minulle abortti ei ollut mikään helppo ratkaisu. Suhteemme päättyi miehen kanssa eroon ja abortti oli minun puolelta tekijä, joka tuhosi suhteemme. Plaah. Sä olet päättänyt katsoa ton kortin ja mitä mä tässä näitä sulle löpisen. Voi olla, että se on sulle helpompi, mut jos olet vanhoillisesta suvusta niin näen senkin isona riskinä masennukseen... Paha sanoa, itse olen vanhoillisista taustoista... Paha sanoa oikein mitään, kun en sua tunne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin vuosi sitten suhteessa varattuun mieheen. Söin e - pillereitä mutta silti tulin raskaaksi. Ei ollut silloin muita vaihtoehtoja kuin abortti. Viimeisellä lääkäri käynnillä viikkoja oli 8, jolloin sain ensimmäisen lääkkeen. Oli maanantai päivä. Lääkäri laittoi minulle papereita kotiin mukaan ja niiden välissä oli ultra kuva, koska en tahtonut näytöltä katsoa kun ultrattiin. Keskiviikko aamuna laitoin 4 tablettia emättimeen. Kului 3 tuntia ja kivut alkoivat...4 tuntia elämäni kovinta kipua. En kestänyt kunnolla tajuissani, oksentelin ja vuodin verta. Sitten synnytin tämän alkion. Se tuntui kuin pieni mandariini olisi tullut ulos. Kipu asettui saman tien. Vuotoa kesti 20 päivää. Kamalaa, järkyttävää, kivuliasta. Sain traumoja ja en uskaltanut harrastaa seksiä yli puoleen vuoteen. Älä tee sitä. Kadun edelleen. Ultrakuva löytyy päiväkirjan välistä.
Olen 21 vuotias. Odotan kaksosia! Isä tiedossa, isä ei halua että lapsia pidetään. Emme seurustele, mutta säätöä ollut 4kk. Käytimme ehkäisyä. Mietin aborttia. Onko kellään kokemusta abortista (kaksos)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein abortin pari viikkoa häiden jälkeen reippaasti alle kolmikymppisenä. Oli velaton talo, loistava parisuhde, työpaikat ja kaikki kunnossa (on vieläkin), mutta lasta emme halua. Abortti oli aika helppo, tosin epämukava, juttu loppupeleissä ja mielestämme asia on todella paisuteltu ja turhaan vouhotettu. Minulle sattui vielä hyvin aborttivastainen lääkärikin, mutta eipä se ihmeemmin hetkauttanut suuntaan taikka toiseen. Erittäin tyytyväisiä olemme olleet päätökseen ja nykyisin onkin sterilisaatio poistanut tuonkin vahingon riskin. Sekuntiakaan ei ole kaduttanut, pikemminkin päin vastoin. Asiat on juuri niin vaikeita kuin niistä itse tekee.
Minultakin löytyy aborttikokemus. 4 vuotta on tuosta toimenpiteestä nyt kulunut. Tuolloin olin 19-vuotias ja todella keskellä nuoruutta vielä. Olin aina tiennyt haluavani lapsia mutta en siihen tilanteeseen, jossa en seurustellut lapsen isän kanssa eikä minulla ollut työtä, ei rahaa. Äitini on aikanaan tehnyt päätöksen ryhtyä teiniäidiksi ja hänen raskasta elämäänsä läheltä seuranneena tiesin tekeväni oikean päätöksen. Yksikin ei toivottu lapsi huonoon elämäntilanteeseen on liikaa, sillä mielestäni kaikki lapset, erityisesti omani, ansaitsevat parempaa.
Fyysisesti abortti oli hieman epämiellyttävä kokemus, kuin hampaanpoisto tms, hormoonitasapaino heitteli toimenpiteen jälkeen, mikä aiheutta alakuloisuutta hetkellisesti. 4 vuotta myöhemmin aborttia ajatellessani koen päällimmäisenä tunteena ylpeyttä siitä, että kykenin tekemään niin vastuullisen päätöksen niin nuorella iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minäkin joudun kohtaamaan abortin. olen 16 vuotias ja se oikeastaan onkin syyni miksi sen joudun tekemään. opiskelut on kesken enkä mitenkään olisi vielä tässä iässä valmis äidiksi. vanhemmille en asiasta kerro sillä he järkyttyisivät asiasta ihan turhan paljon. Tämä tuntuu ihan hirvittävän väärältä mutta olisiko sekään sitten oikein että lapsi syntyisi ihan epävakaisiin olosuhteisiin ja alaikäiselle pariskunnalle... adoptio olisi tietenkin yksi vaihtoehto jota olen harkinnut. mutta kauheasti en ole vielä asiaa pohtinut sillä on epäilyksissä että raskauteni on mahdollisesti kohdun ulkopuolinen raskaus. kohtu on kuulemma liian pieni siihen nähden että on jo 7+4. Itse en oikein tiedä millä kannalla abortista olen. kaippa se niin riippuu vaan henkilökohtaisesta tilanteesta mikä on oikeasti järkevää.
Mielestäni abortti on olemassa juuri tuollaisia tilanteita varten. Teillä meni kaksi eri ehkäisy keinoa pieleen. Ei ollut mikään typerä vahinko niin kuin teineille käy. Mulle tehtiin 16 vuotiaana kaavinta viikolla 8+5 eli taidan olla teidän mielestä murhaaja. Syy ei kuitenkaan ollut mussa vaan jonossa. Otin ekan ajan minkä sain. En voinut edes kuvitella että tekisin lapsen siihen tilanteeseen. Äidin eka kommentti kun kerroin jos lapsen pidät joudut muuttamaan heti pois kotoa. Lapsen isä kysyi vain abortin hintaa ja tarjoutu maksamaan puolet. Ei oltu seurustelu suhteessa. Olisin jäänyt 16 vuotiaana täysin yksin. Minusta ei olisi ollut siihen. Olin täysin lapsi ja aika villikin. Mulle jäi ikävät fiilikset sairaan hoitajista. Olin sanonut olevani varma päätöksestä kun sain lähetteen ja ainakin kolme kertaa sinä aamuna hoitajille jolloin abortti oli. Noin tunti ennen toimenpidettä jännitti aivan hirveästi ensimmäisen nukutuksen takia. Vanha kireän näköinen hoitaja tuli luokseni ja pyysi minut vielä toimistoon juttelemaan. Jankkasi ja Jankkasi että oletko varma ku vaikutat niin hermostuneelta. Yritin selittää että nukus jännittää. Alkoi kyselemään terveydestä kysymyksiä jotka olin jo aiemmin käynyt läpi. Hoitaja tarttui kohtaan tupakointi. Kerroin rehellisesti että tupakoin ja sanoin etten polttanut edellisenä päivänä enkä sinä aamuna. Hoitaja tokaisi mulle että ei kirurgi tee sulle mitään toimenpidettä koska oot alaikäinen ja poltat. Säikähdin niin hirveästi että aloin itkeä ihan lohduttomasti hoitaja yritti kääntää senkin niin että itken koska oikeasti haluaisin lapsen pitää. Siinä vaiheessa meni hermot ja Huusin et itken ku oon paniikissa et mulle ei tehdä aborttia ja elämä menee pilalle. Sen jälkeen hoitaja sanoi että kyllä se kirurgi sen tekee että ei se tupakointi siihen liity mitenkään. Ja että häntä vain inhottaa kun nuoret tytöt polttaa ja harrastaa seksiä. Todella väärässä paikassa töissä. Meitä oli samassa huoneessa 6-7 ja vuorotellen kärrättiin toimenpide huoneeseen. No kaikki meni hyvin mitään kipuja tai edes vuotoja ei ollut. Noin tunti heräämisen jälkeen sama paska hoitaja pyytää mut taas sen huoneeseen. Ja se sanoi jotain verikokeesta et sä oot se ja se ja sulle pitää antaa rokote jokaisen raskauden jälkeen. Yritin kysyä et siis mikä ja miks rokote en todellakaan ollut ikänä kuullutkaan niistä veriryhmä hommista sano vaan et annan sulle rokotteen ettei sun keho käy taistelemaan seuraavaa raskautta vastaan. Kysyin että mitä se tarkoittaa käytännössä ni ei vaivautunut edes selittämään mistä on kysymys. Aina muistin rokotteen mutta ajattelin vuosia et en ehkä tuu ihan niin helposti raskaaks tai keskenmeno riski on vähän suurempi. Kun se hoitaja sanoi et ei se oikeestaan oo yhtään mitään ni en asiaa selvittänyt itse silloin netistä. Mulle selvis vasta tänä syksynä että mistä on kyse. Musta on vähän isompi juttu ku yhtään mitään. Selvitin asiaa siks netistä ku en tiennyt että onko hyvä ottaa uusi rokote ennen kuin alkaa yrittämään vauvaa. Järkytyin niin pahasti siitä että jouduin siirtämään aluksi yritystä kuukaudella ja sen jälkeen vielä parilla koska en uusien tietojen kanssa ollut valmis. Taisin kyllä ottaa sen vähän liian raskaasti. Mutta sairaanhoitajalla olis ollut velvollisuus se asia mulle tarkasti kertoa vaikka onki vähän vaikeaselkoinen asia ei varmaan edes itse tiennyt mistä puhui. Mutta se mun paskoista hoitaja kokemuksista. Eli varaudu vastaamaan siihen samaan kysymykseen monta kertaa ja et sun päätä yritetään kääntää. Se on hyvä että oikeasti sen varmistavat että on varma. Ei asiasta tarvitse kertoa kellekkään jos ei halua mutta jos tuntuu että siitä jollekin haluaa puhua siitä vaan. Ei ole minusta nykypäivänä mikään häpeä ja kun sinulle vielä lääkkeillä vastuullisesti tehdään. Olisin itsekin valinnut lääkkeet jos oisin 16 vuotiaana ymmärtänyt mitkä riskit kaavinnassa oikeasti on. Ajattelin vaan et kaikki menee hyvin ja kaavinta on mulle helpompi. Ei se ole niin harvinaista että aikuiselle naiselle tehdään raskauden keskeytys. Tunnen useamman jotka sen on joutunut tekemään esim. On tullu raskaaksi omasta mielestä liian pian edellisen jälkeen. Ja yhdellä tutulla on neljä lasta pienillä ikäeroilla. Ei olis jaksanut enää viidettä. Minä en ole ikinä katunut päätöstäni se oli oikea. Todella harvoin mieleen tulee et se ois nyt menos kouluun tai vastaavaa mut ikinä ei harmita. Hienoa että otit asian täällä esille. Aikuisille vaikeampi paikka jos on jo lapsia. Ajatellaan että äiti ei sais hyväksyä aborttia. Ihan niin ku äiti abortois omat lapsensa jos sanoo hyväksyvänsä asian. Jos ei olis Suomessa mahdollista ni tääl oli tosi paljon onnettomia vanhempia ja vähän kehnosti hoidettuja lapsia. Ei kukaan halua mennä aborttiin joillekin se vaan on ainoa järkevä vaihtoehto. Sori liian pitkä viesti. Jaksamista. Äläkkä ainakaan pidä itseäsi murhaajan se on ihan erilainen teko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tee niin miltä susta tuntuu. Unohda muut. Ajattele itsees, mitä haluat tulevaisuudelta.
Meille oli tulossa yllätys vauva. Olin hartaasti toivonut sitä. Mies oli kumminkin kauhean agressiivinen 6kk ajan suhteessa. Eräs päivä mies uhkasi tappaa minut jos en tee nii kuin hän sanoisi. Silloin päätin lopettaa koko suhteen. Mun onneksi lähdin siit suhteesta. Olis voinu tapahtua mitä tahansa. Yksin vieraassa kaupungissa menin tyksiin tekemään abortin. Yksi pilleri ensin ja sitten odotettiin. Mentiin takasin. Lääkkeitä kielenalle sekä alakautta. 8 tunnin tuskan jälkeen se tuli ulos ja itkuhan siinä pääsi. Meinasin pyörtyä noustuani ylös siitä pystystä. Tästä on kulunut melkein 3 vuotta vasta. Harmittaa tottakai, mutta ajattelin myös meidän tulevaisuutta. Elää Kokoajan pelossa että mies tulee ja vie lapsen tai tappaa lapsen taikka minut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei lasta saa tappaa itsekkäistä syistä, poislukien sikiön vauriot, raiskauksen tai hengenvaaran. Lapsenhan voi antaa vaikka adoptoitavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ei lasta saa tappaa itsekkäistä syistä, poislukien sikiön vauriot, raiskauksen tai hengenvaaran. Lapsenhan voi antaa vaikka adoptoitavaksi.
Ihmisillä on eri käsitykset siitä, mikä määritellään lapseksi. Mielestäni alkiosta ei voi käyttää määritelmää "lapsi". Edes pieni sikiö ei täytä itselleni niitä kriteerejä, joilla voisin alkaa näitä erilaistuneita soluja kutsua lapseksi. Mutta kaikille tämä on yksilöllistä. Vahvasti luonnontieteisiin uskovana ihmisenä en näe asiaa niin mustavalkoisena.
Kannatan ehdottomasti oikeutta päättää omasta raskaudestaan. Kos raskaus on niin alussa, että on mahdollisuus raskaudenkeskeytykseen ja on varma päätöksestään, se kannattaa tehdä. Raskaus on pitkä ja äärimmäisen rasittava naisen keholle, varsinkin jos kantaa lapsen vain antaakseen sen pois. Puhumattakaan sosiaalisista vaikutuksista, kuten miten raskaus ja synnytys vaikuttaa esimerkiksi työelämässä.
Tein itse keskeytyksen viikoilla 6+2 ja päätös on ollut enemmän kuin oikea. Otan ylpeyttä kehostani ja valinnanvapaudestani, olen nuori ja vasta elämäni alussa. Kuulostamatta ilkeältä tai pahalta, raskaaksi tuleminen tuntui lähinnä äärimmäisen ärsyttävältä asialta lääkärikäynteineen ja sairaslomineen. Tiesin jo positiivisen testin tehdessäni päätyväni keskeytykseen, enkä pitänyt päätöstä millään tavalla tuomittavana. Raskaaksi tulin kondomin hajoamisen vuoksi, oikein otetusta jälkiehkäisypilleristä huolimatta. Mutta jokaisen kokemus on oma. Haluan vain osoittaa, että en tuomitse ketään kummastakaan päätöksestä huolimatta ja toivoisin tälle palstalle kirjoittavilta samaa. Antakaa naisten päättää omista kehoistaan. Jos päätät omalla kohdallasi pitää "lapsen", se että joku päättää toisin ei ole sinun menetys.
"Ei lasta saa tappaa itsekkäistä syistä, poislukien sikiön vauriot, raiskauksen tai hengenvaaran. Lapsenhan voi antaa vaikka adoptoitavaksi."
Mitäs sitten, jos ei halua kokea raskautta? Ei halua synnyttää? Eipä siinä kovin paljoa vaihtoehtoja jää, jos on joka tapauksessa vahingossa raskaaksi tullut... Itse tiedän jo nyt, mikä valintani olisi, jos ehkäisystä huolimatta tulisin raskaaksi.
Jos tekee abortin vain koska ei halua synnyttää ja antaa lasta sitten adoptoitavaksi, voisi kyllä miettiä, että se "läjä soluja" olisi parinkymmenen vuoden päästä lähes varmasti normaali aikuinen ihminen. Eli siinä periaatteessa tappaa juuri sen tietyn ihmisyksilön ja riistää oikeuden edes syntyä.
Vierailija kirjoitti:
Muista, että suurimmassa vastuussa ratkaisustasi olet taivaan Isälle, joka on elämän antaja ja ottaja. Ihmisen ei pitäisi sitä oikeutta itselleen ottaa. Jos Jumala näkee, ettet jaksa tätä kuormaa kantaa, hän osaa ottaa sen itse pois sinulta. Jos taas päätät toimia Jumalan tahdon mukaan, joka varmastikaan ei ole vauvasi tappaminen, hän pystyy johdattamaan sinua elämäsi askeleilla. Hän on väkevä ja kaikkivaltias ja haluaa Sinulle vain hyvää.
Itse olen elämässäni kaksi kertaa ottanut katumuspillerin ja niitäkin olen Herran edessä joutunut anteeksi pyytämään. Jos haluat jutella enemmän asian tästä puolesta, ota yhteyttä: sallanen@gmail.com
Itse olen 23-vuotias, ja sain tietää olevani raskaana lääkäriltä, kun menin sinne pahojen alavatsa polttojen kanssa.
Vahinko kävi vaikka söin vielä minipillereitä. Nyt siis lopettanut niiden syömisen.
Raskaus todettiin olevan n. 4viikon vaiheilla
Minä tai avopuolisoni ei kumpikaan haluta lasta nyt, eikä välttämättä ikinä. Rakastan lapsia, mutta suoraan sanottuna en kokisi olevani koskaan tarpeeksi kypsä kasvattamaan lasta ja antamaan hänelle kaikki mitä semmoinen tarvisi.
Päätös aborttiin oli silti helvetin raskas :'(
Asia tulee kaivamaan mieltä vielä monta vuotta
Alue: Aihe vapaa
55 : kuten aiemmin kerroin tätini on tehnyt abortin joten hänen kanssaan voin asiasta puhua, mutta hän on kuitenkin minua reilusti iäkkäämpi ja kaipaisin ikäisteni naisten keskustelua asiasta. Mieheni veljen perhe on meille läheinen ja he olivat samanlaisessa tilanteessa 5 vuotta sitten. Heidän ehkäisynsä petti ja kolmas lapsi sai alkunsa. He eivät uskoneet, että yhdestä vahingosta voisi tulla raskaaksi ja epäsäännöllisen kierron vuoksi raskaus todettiin kun se olisi jo 8+ viikolla. Mies painosti pitämään lapsen ja muistan aina miten masentunut, väsynyt ja katkera hänen vaimonsa oli odottaessaan. Hän puhui uudelleen ja uudelleen "vahingosta" ja tuntui pahalta seurata sivusta tätä ristiriitaa, tuntui pahalta myös mahassa kasvaneen vauvan vuoksi sillä hän ei ollut toivottu. Nyt kun lapsi on osa perhettä on hän yhtä rakas kuin muutkin ja he ovat selvinneet asian kanssa eteenpäin. En kuitenkaan koe että voisin mennä kertomaan meidän tekemäsämme päätöksestä vääntämättä puukkoa haavassa.
Isäni suku on vanhoilista ja he tuomitsevat abortin jyrkästi.
Ystäväni koki tuulimunaraskauden ja sen vuoksi lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen joka lopulta johti kaavintaan ja tämä vaikea tilanne eroon. Hän on katkera omasta epäonnestaan, en voi ikinä hänelle kertoa että "minulla onnistuu mutta en halua".
On helpompi puhua asiasta kasvottomasti kun ei halua loukata muita eikä itseään.
ap