Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Abortti- kokemuksia ja syitä päätökseen
05.03.2014 |
Hei!
Olen 35-vuotias kahden lapsen (6v ja 8v) äiti ja odotan kutsua lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen. Etsiessäni tietoa raskauden keskeytyksistä huomasin että kokemuksia asiasta on kirjoitettu vähän ja nekin kokemukset joita esim. lääkkeellisestä keskeytyksestä on ovat pitkälti johtuneet alkion kuolemasta, alkion/sikiön vammasta tai odottajan nuoresta iästä. Tilastojen valossa raskaudenkeskeytyksiä tehdään vuosittain maassamme reilu 10000 ja näistä yli 90% sosiaalisin perustein. Siksi halusinkin jakaa oman tarinani tähän asti ja herättää keskustelua aiheesta, joka ainakin itsestäni tuntuu vielä tabulta- onko se sitä?
Oma raskautemme sai alkunsa kolme viikkoa sitten. Olen lopettanut e-pillerit suvussamme ilmenneen tukostaipumuksen vuoksi ja mieheni on jonottanut jo vuoden vasektomiaan, hänellä ikää 42 vuotta. Olimme yhdynnässä jossa ensimmäistä kertaa suhteemme aikana kondomi hajosi kesken yhdynnän. Hain heti jälkiehkäisypillerin apteekista (jossa ei muuten haastateltu tai kerrottu muista ehkäisytavoista, vaikka käypä hoito suositus niin velvoittaa), mutta jälkiehkäisystä huolimatta siis raskauduin. Arvasin tulleeni raskaaksi raskausoireiden alettua ja positiivisen testin jälkeen varasin ajan yksityiseltä lääkäriäsemalta. Yksityinen gynekologi oli selvästi abortin vastainen enkä saanut häneltä sen kummempia neuvoja kuin tulla vastaanotolle uudestaan kolmen viikon päästä kun sikiön sydänäänet saa näkyviin?? Pettyneenä kokemuksesta varasin ajan toiselta gynekologilta joka ilmoitti osaamisalueeksen raskauden keskeytykset (tyhmänä en tätä tajunnut ensimmäisellä kerralla varmistaa). Toisella käynnillä sain asiallista palvelua. Kerroin että olemme mieheni kanssa tehneet päätöksen lapsiluvusta jo vuosi sitten kun hän hakeutui vasektomiajonoon ja että olimme käyttäneet kondomia sekä jälkiehkäisyä. Sain lähetteen lääkkeelliseen raskaudenkeskeytykseen jonka toimitin gynekologian poliklinikalle ja josta nyt siis odotan kutsua itse toimenpiteeseen.
Kun tein positiivisen raskaustestin pohdimme toki mitä teemme tilanteessa. Yritimme ajatella kolmannen lapsen mahdollisuutta, mutta kaikki positiiviset asiat joita kolmannen lapsen saamisessa koin olivat niin pinnallisia, (äitiysloma ja raskaana olevan naisen vartalo isoine rintoineen) että totesin raskaudenkeskeytyksen olevan oikea vaihtoehto. Otin yhteyttä projektiin joka tukee aborttia harkitsevia ihmisiä ja olin erittäin yllättynyt kun saamani vastausviesti olikin lähtökohtaisesti abortinvastainen. Minua kehotettiin harkitsemaan raskauden jatkamista, koska saisin jäädä äitiyslomalle ja se helpottaisi vaikeaa työtilannettani. Hermostuin tästä totaalisesti sillä jos ainoa asia jonka vuoksi haluan lapsen synnyttää on se, että saan olla poissa töistä- eikö se ole syynä todella huono ja kestämätön? Äitiysvapaa loppuu aikanaan, mutta tämä "kortti vapauteen" on vastuullamme 18-vuotta. Jos koen työtilanteen niin ahdistavaksi että haluan jäädä vapaalle, vaihdan työpaikkaa en synnytä lasta.
Syitä jonka vuoksi en lapsia enää halua ovat: voimavarani - kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja tahdon ohjata kaiken voimani olemassa olevien lapsieni hyväksi, terveys- kärsin selkävaivoista joita suuri vatsa pahentaa entisestään, vauva-aika- en kestä enää yhtään vatsakipuista itkuista vauvaa (meillä kuopus itki käytännössä koko ensimmäisen elinvuotensa). Uhmaikä- en jaksa enää yhtään taaperoa ja itkuraivokohtauksia vailla syytä (kyllä tiedän niiden kuuluvan lapsen kasvuun), ikämme- kun lapsi olisi 18 olisimme 53 ja 60-vuotiaita, kumpikaan meistä ei halua enää tuon ikäisenä olla vastuussa nuoren omaa paikkaansa hakevan elämästä. Ehkä olemme itsekkäitä mutta haluamme nauttia elämästä myös kahdestaan ja taata kahdelle lapsellemme kaiken mahdollisen hyvän niin henkisen kuin rahallisenkin jonka pystymme antamaan.
Odotan siis yhä kutsua klinikalle. Olen miettinyt kenelle voimme tästä päätöksestämme kertoa? Loukkaammeko läheisiämme jos kerromme keskeyttäneemme raskauden? Kuuluuko asiasta kertoa kenellekään vai onko asia häpeä josta tulee vaieta kun kyseessä ei ole teiniabortti vaan kahden vakaassa parisuhteessa olevan aikuisen ihmisen päätös?
Jos raskauden keskeytys on mahdollisuus tulisiko silti vakaassa parisuhteessa elävien aikuisten kestää "huolimattomuutensa" seuraukset?
Mitä ajatuksia asia sinussa herättää?
Kommentit (314)
Vaadin parempia provoja. Ai että miksikö tiedän? Ainahan trolli trollin tunnistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:03"]
Kannattaa vain mennä siihen toimenpiteeseen ja luottaa siihen, että oma arvostelukyky on niin kehittynyt, että tietää, mikä on omaksi parhaakseen. Sanoipa kukaan muu siihen mitä tahansa.
Tekisin ihan samoin, jos olisin aloittaja. Ikää 41, lapset 4 ja 6 v olen oman jaksamiseni rajoilla ja mies hoitaa melkein kaiken, eli niin on hänkin.
En käytä hormonaalista ehkäisyä erittäin painavista syistä minäkään ja pelottaa, että tuo aloittaja voisin olla minä. Ehkäisyvaahtoa ei tällähetkellä ole Suomesta saatavilla ja kuparikierukka ei sekään sovi kaikille.
Meillä kondomi, varmat päivät ja keskeytetty yhdyntä ehkäisykeinoina.
[/quote]
Varmat päivät ja keskeytetty "ehkäisynä"? Onnea vaan valitsemallesi tielle. Jos tietää ettei lasta halua ja että tekee abortin, niin eikö silloin voisi ihan oikeasti ehkäistä?
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:25"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:23"]
Yhden kerran olen tehnyt, syyt perhedynamiikassa sen enempää erittelemättä. Tapahtuma mullisti mielialani useaksi kuukaudeksi. Menin aika vuoristorataa ja koin/tein/sanoin inhottavia asioita, joita en olisi kuvitelllut pystyväni tekemään. Odottaessani myöhemmin kolmatta lasta (oli myös yksi lapsi ennen aborttia) sairastuin masennukseen ja koen että syyt siihen olivat keskeytyksessä, jota en alun perin olisi toivonut tapahtuvan. En epäile ketään, mutta kehotan harkitsemaan, koska seuraukset SAATTAVAT ollla hurjat.
[/quote]
Entä jos nimenomaan alunperin ei mitään muuta toivokaan, kuin saada keskeyttää?
[/quote]
Mulle kävi näin, vaikka ihan itse sen abortin halusin. Monimutkaista selittää... En ole 35 vaan toinen kommentoija.
Ei siinä ole mielestäni mitään ongelmaa, jos tulee helposti/ns.vahingossa raskaaksi niin teettää abortti. Itselleni ei vain sopinut silloin juuri lapsi, kun halusin tietyn ikäeron lapsille ja hyvän toipumisajan edellisestä raskaudesta noin 2-3 vuotta. Joten tein aina abortin, jos vain tarve vaati ja en halunnut uutta pientä heti. Joten älä sure äläkä pohdi ja murehdi. Abortti vaan, ei se ole paha, vaikka olisi kaavinta tai lääkkeellinen. 4xA
Ei kai se ole ajattelun heikkoutta, jos se tosiasiassa OLI sinun silloinen ainoa vaihtoehtosi. En usko, että adoptioon antaminen olisi lasta haluamattomalle oikea vaihtoehto, samanlainen sosiaalinen itsemurhahan se olisi kuin vauvan pitäminen jolloin jää yliopistosta pois yksin rahattomana. Samoin keskenmenon toivominen ei ole realistinen vaihtoehto, jos ei halua tai voi lasta pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen kestää helposti ja ei kärsi isot sisarukstkaan, jos ei halua lisää lapsia. Joten älä murehdi. 4xA
Minä tulin raskaaksi 43-vuotiaana. Ehkäisyä ei käytetty. Mieheltä olin kysynyt pitäisikö käyttää ehkäisyä ja kun miehen kysymys oli miksi lisäsin, että entä jos tulen raskaaksi. Tähän miehen vastaus oli, että sitten tulet. Taustalla meillä oli lapsettomuushoitoja, joiden avulla oli saatu kolme lasta. Raskaudet olivat äärettömän vaikeita ja jouduin kaikissa olemaan pitkiä aikoja sairaalassa.
Yhtenä päivänä raskaustesti sitten näytti positiivista. Miehelle menin kertomaan asiasta heti ennenkuin olin itse asiaa miettinyt. Miehen kommentti heti oli, että pois vaan. MInä halusin keskustella lääkärin kanssa riskeistä. En saanut aikaa terveyskeskuksesta, koska en suoraan pyytänyt aborttia, vaan lähettivät neuvolaan ja neuvolasta lähetteen sairaalan äitiyspolille. Aikaa jouduin odottamaan toista viikkoa. Oksentelin ja olin lopen väsynyt. Lääkäri oli ympäripyöreä puheissaan, eikä ottanut mitään kantaa riskeihin. Mies painosti ja peloitteli ja sanoin, että ainoa vaihtoehto on abortti. Mies on aikaisemmin muutaman kerran vaikeassa tilanteessa jättänyt minut selviämään yksin, enkä tiennyt kuka hoitaisi lapset, jos joutuisin pitkäksi aikaa sairaalaan. Pelkäsin, että mies ei anna apua ja joudun tekemään töitä niin, että saan sen vuoksi keskenmenon ja sitä en olisi kestänyt.
Itkin miehelle,että koen, että abortti on väärin, enkä halua sitä. Kaikki oli niin sekavaa, enkä saanut mistään keskustelu- ja mietintäapua, että lopulta otin uudestaan yhteyttä sairaalaan 11+6 viikolla ja abortti järjestettiin seuraavalle päivälle. Illalla piti ottaa edeltävä lääke. Viivyttelin ja viivyttelin. Mies kävi välillä kysymässä, että olenhan sen ottanut. Lopulta otin lääkkeenkin viimeisenä ohjeenmukaisena hetkenä.
Abortti tehtiin perjantaina ja jo lauantaina tai sunnuntaina olin ihan hysteerinen. Lapsilta piti asia salata, joten ajoin autoa ja huusin täyttä kurkkua. Ensimmäiset viikot olivat vaikeita, ensimmäiset kuukaudet olivat vaikeita, ensimmäiset vuodet olivat vaikeita.
Nyt abortista on aikaa reilu viisi vuotta enkä mieti asiaa enää päivittäin. Joskus saatan jopa miettiä, että valinta oli sittenkin oikea. Olisin jo aika vanha pikku lapsen äidiksi, miehestä puhumattakaan. Toisaalta olen sitä mieltä ,että mies teki ehdottaman väärin painostaessaan minut aborttin. Ymmärrän kyllä myös miehen perusteet.
Pettynein olen ollut miehen tukeen abortin jälkeen. Vähän aikaa jaksoi tukea ja kuunnella, mutta kun minä masennuin ja jatkoin itkuani, sanoi ilkeitä kommettejä (mene vaan pöpilään, kun kerroin epäileväni masennusta). Toiseksi eniten loukkasi se, että mies ei suostunut sterilisaatioon. Perusteluna se, että jos vielä joskus haluaa lapsia. Minähän en niitä voi enää ikänikään vuoksi saada.
Toivon, että jatkossa lakia muutetaan siten, että jokainen aborttia harkitseva pakotetaan psykologin puheille ja jokaisen täytyy kirjoittaa perustelut miksi abortin haluaa. Minulta lääkäri aborttia edeltävänä päivänä kysyi olenko varma asiasta ja vaikka en vastannut mitään, lääkäri jatkoi asian eteenpäin viemistä. Jos olisin saanut rauhassa kertoa asiani ja minua oltaisiin rauhassa kuunneltu ja tuotu ratkaisuja pelkoihini, olisin ehdottomasti valinnut toisin. Tämä valinta oli mieheni.
Ja kyllä olemme edelleen naimisissa ja emme harkitse eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:35"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:03"]
Kannattaa vain mennä siihen toimenpiteeseen ja luottaa siihen, että oma arvostelukyky on niin kehittynyt, että tietää, mikä on omaksi parhaakseen. Sanoipa kukaan muu siihen mitä tahansa.
Tekisin ihan samoin, jos olisin aloittaja. Ikää 41, lapset 4 ja 6 v olen oman jaksamiseni rajoilla ja mies hoitaa melkein kaiken, eli niin on hänkin.
En käytä hormonaalista ehkäisyä erittäin painavista syistä minäkään ja pelottaa, että tuo aloittaja voisin olla minä. Ehkäisyvaahtoa ei tällähetkellä ole Suomesta saatavilla ja kuparikierukka ei sekään sovi kaikille.
Meillä kondomi, varmat päivät ja keskeytetty yhdyntä ehkäisykeinoina.
[/quote]
Varmat päivät ja keskeytetty "ehkäisynä"? Onnea vaan valitsemallesi tielle. Jos tietää ettei lasta halua ja että tekee abortin, niin eikö silloin voisi ihan oikeasti ehkäistä?
[/quote]
Joo, no pitää koittaa. Tosiasiassa vasta yksi kierto takana tätä uskaliaisuutta, mutta hermoillehan sekin käy. Kondomi on käytössä kyllä myös, silloin kun on 6-7 päivää ovulaatioon ja 5-6 päivää sen jälkeen. Mutta kyllä tuohon silti sitä säheltämistä ilmankin mahtuu ja tiedän, ei ole hyvä.
En vain muista, milloin kiertoni olisi sekoillut. Mutta kertahan se on ekakin.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:38"]Ei kai se ole ajattelun heikkoutta, jos se tosiasiassa OLI sinun silloinen ainoa vaihtoehtosi. En usko, että adoptioon antaminen olisi lasta haluamattomalle oikea vaihtoehto, samanlainen sosiaalinen itsemurhahan se olisi kuin vauvan pitäminen jolloin jää yliopistosta pois yksin rahattomana. Samoin keskenmenon toivominen ei ole realistinen vaihtoehto, jos ei halua tai voi lasta pitää.
[/quote]
Et ilmeisesti lue kommenttejani ajatuksella. Olen sanonut/tuonut monin sanoin ilmi sitä, että kyse on juuri nimenomaa tuosta, että ihminen tekee ratkaisut kyseisestä tilanteesta käsin.
Tämn ketjun aihe ei ole minun suhtautumiseni adoptioon, joten jätän nyt vastaamatta tuohon, kun se menee OT.
Oletko itse tehnyt abortin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
49 korjaa, että mieheni siis sanoi, että ainoa vaihtoehto on abortti. En minä itse.
"Toimenpiteeseen on helppo mennä 99% varmuutta uhkuen tai 100% varmana, mutta kukaan ei jaksa sellaista "varmuutta" ylläritää loputtomiin. Hiljainen hyväksyntä on toinen juttu. Itse sen saavutin vasta vuosien jälkeen ja kyllä, abortti muutti koko elämäni. Siitä lähti pitkäaikainen tapahtumavyyhti eli se oli näin jälkeenpäin ajatellen ihan yhtä mullistava asia, kuin lapsen saantikin olisi ollut."
Olet oikeassa ettei yhdestäkään päätöksestä voi olla 100% varma sillä ennustaa en osaa. Jokainen elämän varrella tehtävä päätös on tehtävä niiden tietojen varassa jotka silloin on käytettävissä. En yhtään epäile ettenkö kävisi tätä asiaa läpi myös itse keskeytyksen jälkeen. Tärkeintä on kuitenkin että olemme mieheni kanssa käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja olemme niin varmoja päätöksestä kuin voimme olla. Lapsen antaminen adoptioon ei ole mahdollista perheessä jo olevien lapsien vuoksi (he kiintyisivät lapseen odotusaikana eivätkä kykenisi käsittelemään asiaa) ja kuten aiemmin jo kirjoitimme emme halua enempää lapsia useiden syiden takia.
Haluan puhua vaikeistakin asioista sillä koen, että puhumalla asiat muuttuvat helpommaksi käsitellä. Minusta on hyvä, että tästä asiasta keskustellaan sillä kyllä myönnän että minusta tuntuu pahalta tulla jollain tavalla leimatuksi tehdessäni abortin. Silti se ei muuta päätöstäni sillä minun elämääni elän vain minä ei kukaan muu.
Koen että me naiset olemme erittäin kärkkäitä arvostelemaan toistemme päätöksiä. Uskon että mikäli miesten olisi mahdollista tulla raskaaksi, lääkkeellinen keskeytys olisi yleisesti hyväksytty toimenpide josta kenenkään ei tarvitsisi kokea häpeää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:41"]
Minä tulin raskaaksi 43-vuotiaana. Ehkäisyä ei käytetty. Mieheltä olin kysynyt pitäisikö käyttää ehkäisyä ja kun miehen kysymys oli miksi lisäsin, että entä jos tulen raskaaksi. Tähän miehen vastaus oli, että sitten tulet. Taustalla meillä oli lapsettomuushoitoja, joiden avulla oli saatu kolme lasta. Raskaudet olivat äärettömän vaikeita ja jouduin kaikissa olemaan pitkiä aikoja sairaalassa.
Pettynein olen ollut miehen tukeen abortin jälkeen. Vähän aikaa jaksoi tukea ja kuunnella, mutta kun minä masennuin ja jatkoin itkuani, sanoi ilkeitä kommettejä (mene vaan pöpilään, kun kerroin epäileväni masennusta). Toiseksi eniten loukkasi se, että mies ei suostunut sterilisaatioon. Perusteluna se, että jos vielä joskus haluaa lapsia. Minähän en niitä voi enää ikänikään vuoksi saada.
Toivon, että jatkossa lakia muutetaan siten, että jokainen aborttia harkitseva pakotetaan psykologin puheille ja jokaisen täytyy kirjoittaa perustelut miksi abortin haluaa. Minulta lääkäri aborttia edeltävänä päivänä kysyi olenko varma asiasta ja vaikka en vastannut mitään, lääkäri jatkoi asian eteenpäin viemistä. Jos olisin saanut rauhassa kertoa asiani ja minua oltaisiin rauhassa kuunneltu ja tuotu ratkaisuja pelkoihini, olisin ehdottomasti valinnut toisin. Tämä valinta oli mieheni.
Ja kyllä olemme edelleen naimisissa ja emme harkitse eroa.
[/quote]
Törkeä mies. Niille pitäisi ensin vääntää tautalangasta, mikä oma kanta on, ennenkuin suostuu ilman ehkäisyä. Ja saada selvä miehen kanta asiaan.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:46"]
"Toimenpiteeseen on helppo mennä 99% varmuutta uhkuen tai 100% varmana, mutta kukaan ei jaksa sellaista "varmuutta" ylläritää loputtomiin. Hiljainen hyväksyntä on toinen juttu. Itse sen saavutin vasta vuosien jälkeen ja kyllä, abortti muutti koko elämäni. Siitä lähti pitkäaikainen tapahtumavyyhti eli se oli näin jälkeenpäin ajatellen ihan yhtä mullistava asia, kuin lapsen saantikin olisi ollut."
Olet oikeassa ettei yhdestäkään päätöksestä voi olla 100% varma sillä ennustaa en osaa. Jokainen elämän varrella tehtävä päätös on tehtävä niiden tietojen varassa jotka silloin on käytettävissä. En yhtään epäile ettenkö kävisi tätä asiaa läpi myös itse keskeytyksen jälkeen. Tärkeintä on kuitenkin että olemme mieheni kanssa käyneet kaikki vaihtoehdot läpi ja olemme niin varmoja päätöksestä kuin voimme olla. Lapsen antaminen adoptioon ei ole mahdollista perheessä jo olevien lapsien vuoksi (he kiintyisivät lapseen odotusaikana eivätkä kykenisi käsittelemään asiaa) ja kuten aiemmin jo kirjoitimme emme halua enempää lapsia useiden syiden takia.
Haluan puhua vaikeistakin asioista sillä koen, että puhumalla asiat muuttuvat helpommaksi käsitellä. Minusta on hyvä, että tästä asiasta keskustellaan sillä kyllä myönnän että minusta tuntuu pahalta tulla jollain tavalla leimatuksi tehdessäni abortin. Silti se ei muuta päätöstäni sillä minun elämääni elän vain minä ei kukaan muu.
Koen että me naiset olemme erittäin kärkkäitä arvostelemaan toistemme päätöksiä. Uskon että mikäli miesten olisi mahdollista tulla raskaaksi, lääkkeellinen keskeytys olisi yleisesti hyväksytty toimenpide josta kenenkään ei tarvitsisi kokea häpeää.
ap
[/quote]
Kuka suaarvostelee kärkkäästi? Ja ketkä "ne" naiset on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mäkin menisin mielelläni psykologille (kunhan se ei hidasta toimenpiteen saamista) saamaan apua siihen, että raskauden keskeyttämispäätös kun lasta ei halua on erittäin ookoo.
no, mä antaisin elämälle mahdollisuuden.
en periaatteessa ole vastaan mitään tai minkään puolesta mutta tämä tuli mieleen kun luin aloituksen.
että jostain syystä antaisin elämälle mahdollisuuden jaluottaisin että elämä kantaa.
Samaa mieltä, että aihe on tärkeä ja siitä on hyvä puhua. Itse en juuri omasta abortistani puhu, jotkut sen tietävät kyllä. Siitä on hyvin vaikea puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka sitä eivät ole kokeneet. Siis omasta -abortin tehneen- näkökulmastani katsottuna. Kukaan joka ei ole aborttia ei ole tehnyt, ei voi tietää mitä se voi merkitä. Eikä toisaalta välttämättä toinen abortin tehnytkään voi, mutta silloin voi ainakin vertailla kokemuksia ja erilaisia lähestymistapoja, kokemukseen, mikä jossain määrin on sama.
Siinä vaiheessa siis, kun aasia on muuttunut omakohtaiseksi kokemukseksi.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:43"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:38"]Ei kai se ole ajattelun heikkoutta, jos se tosiasiassa OLI sinun silloinen ainoa vaihtoehtosi. En usko, että adoptioon antaminen olisi lasta haluamattomalle oikea vaihtoehto, samanlainen sosiaalinen itsemurhahan se olisi kuin vauvan pitäminen jolloin jää yliopistosta pois yksin rahattomana. Samoin keskenmenon toivominen ei ole realistinen vaihtoehto, jos ei halua tai voi lasta pitää.
[/quote]
Et ilmeisesti lue kommenttejani ajatuksella. Olen sanonut/tuonut monin sanoin ilmi sitä, että kyse on juuri nimenomaa tuosta, että ihminen tekee ratkaisut kyseisestä tilanteesta käsin.
Tämn ketjun aihe ei ole minun suhtautumiseni adoptioon, joten jätän nyt vastaamatta tuohon, kun se menee OT.
Oletko itse tehnyt abortin?
[/quote]
Jotenkin täällä tuntuu olevan se periaate, että jokaiseen tätä aihetta käsitteleviin aiheisiin kerrotaan juuri niitä omia mielipiteitä asioista. Ei ole edes väliä liittyykö aloitukseen.
Ap, itse olen sitä mieltä, että ei teidän tarvitse tutuillenne kertoa mahdollisesta raskaudesta/abortista. Se on kuitenkin jokaisen henkilön/perheen oma asia mitä haluaa toisille ihmisille jakaa. Ja jos päädytte aborttiin, niin se on tasan teidän oma päätös. Muut voi tehdä mitä tykkää omalla elämällään, teidän oma elämä kuuluu tasan vaan teille. Kyllä ystävien pitäisi osata kunnioittaa teidän päätöksiä. Teidän omaksi parhaaksihan ne tehdään.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:54"]
no, mä antaisin elämälle mahdollisuuden.
en periaatteessa ole vastaan mitään tai minkään puolesta mutta tämä tuli mieleen kun luin aloituksen.
että jostain syystä antaisin elämälle mahdollisuuden jaluottaisin että elämä kantaa.
[/quote]
Olen nähnyt vaikeavammaisten lasten elämää työni puolesta ja jos vaan tiedän etukäteen itse odottavani tällaista lasta, niin keskeytän. Kuulostakoon kuinka kylmältä tahansa, vielä kylmempää on se todellisuus missä nämä lapset elää.
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:55"]Samaa mieltä, että aihe on tärkeä ja siitä on hyvä puhua. Itse en juuri omasta abortistani puhu, jotkut sen tietävät kyllä. Siitä on hyvin vaikea puhua sellaisten ihmisten kanssa, jotka sitä eivät ole kokeneet. Siis omasta -abortin tehneen- näkökulmastani katsottuna. Kukaan joka ei ole aborttia ei ole tehnyt, ei voi tietää mitä se voi merkitä. Eikä toisaalta välttämättä toinen abortin tehnytkään voi, mutta silloin voi ainakin vertailla kokemuksia ja erilaisia lähestymistapoja, kokemukseen, mikä jossain määrin on sama.
Siinä vaiheessa siis, kun aasia on muuttunut omakohtaiseksi kokemukseksi.
[/quote]
Jatkan vielä...
Ap miettii muiden asenteita (jos miehet tekisivät abortteja niin...).
Olen jo kauan sitten lakannut miettimästä sitä, miten muut asiaan suhtautuu. Minulle valkeni hyvin pian aborttini jälkeen, että ainoastaan naisen eli tässä tapauksessa minun omalla suhtautumisella on väliä, koska sen päätöksen/valinnan kanssa on todella yksin. Se on naiselle hyvin yksityinen kokemus. Vaikka mies olisikin tukena... Se voi tulla myös yllätyksenä. Itselleni ainakin tuli juuri tämä puoli asiasta yllätyksenä ja ehkä juuri siihen ammottavaan yksinäisyyteen se oma 100% varmuuteni/omavoimaisuuteni rapistui.
No en kai mä voi, kuin toivottaa sut Ap tervetulleeksi tähän meidän abortin tehneiden kirjavaan joukkoon. En usko, että kirjoittelet tänne halutaksesi lukea kehoituksia miettimään vielä tai muuta vastaavaa...
Kohta sä olet siirtynyt tänne "aidan touselle puolelle". Tsemppiä siihen. Sitä tulet taarvitsemaan. Abortti lääkkeillä on hyvin samanlainen kokemus, kuin keskenmeno (mulla on ollut 2), mutta kuitenkin eri. Fyysisesti sama (hormonit, vuodot, tunne-elämän vuoristorata).
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:24"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:21"]
[quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:09"][quote author="Vierailija" time="05.03.2014 klo 21:01"]
Toimenpiteeseen on helppo mennä 99% varmuutta uhkuen tai 100% varmana, mutta kukaan ei jaksa sellaista "varmuutta" ylläritää loputtomiin. Hiljainen hyväksyntä on toinen juttu. Itse sen saavutin vasta vuosien jälkeen ja kyllä, abortti muutti koko elämäni. Siitä lähti pitkäaikainen tapahtumavyyhti eli se oli näin jälkeenpäin ajatellen ihan yhtä mullistava asia, kuin lapsen saantikin olisi ollut.
[/quote]
Oliko sulla lapsia? Olitko aiemmin suhtautunut aborttiin miten? Mikset sitten pitänyt lasta? Varmaan on monta sellaistakin, joille abortti on ihan peanuts.
[/quote]
Ihminen joka kokee tarvetta vakuuttua lähes 100% siitä, että on varma, ei voi jaksaa elää kovin kauaa varmuuttaan kannatellen. Se romahtaa ennemmin tai myöhemmin, olipa tämä asia, mikä hyvänsä. Asia häipyy taka-alalle noustakseen uudelleen pintaan. Se on sellainen -vain- hyvin inhimillinen ja inhimilliseen ajatteluun liittyvä piirre, mitä kutsutaan omavoimaisuudeksi. Mistän tulevaisuuteen liittyvästä päätöksestähän ei voi koskaan olla 100% varma, voi vain toimia sen tiedon varassa, mikä on! Tämä on hyvä tiedostaa - that's the point.
Mä tein kuten sanoin abortin yhtä varmana ja vakuuttuneensa, kuin ap:kin siitä, että se on ainoa vaihtoehto, eikä muita vaihtoehtoja ole. Tosiasiassa vaihtoehtoja oli useampikin - todellisuudessa. 1. abortti 2. adoptio 3. pitää lapsi 4. katsoa mitä tapahtuu 1/5 raskaus päättyy spontaanisti.
Olin juuri hakemassa yliopistoon, vailla toimeentuloa (kunnollista), aloitinkin opinnot syksyllä, ikää oli 22.
[/quote]
Olisko sulle lapsen antaminen adoptioon ollut oikeasti vaihtoehto?
Tai odottaa luonnollista keskenmenoa?
Olisit kantanut yliopistolla lasta ja selittänyt kaikille, että ei, et pidä lasta, vaan annat sen adoptioon? OIKEASTIKO?
[/quote]
Mä kerroin tuossa, että itse koin, että mulla oli vain yksi vaihtoehto: abortti. Luettelemalla kaikki todelliset vaihtoehdot, haalusin vain osoittaa oman tuonaikaisen ajatteluni heikkouden, ei muuta.