Kirja, joka sai sinut itkemään / sai sinulle kylmät väreet?

Kosketti vaikkei lapsettomuus olekaan omakohtainen kokemus. Uskomattoman hyvin ja rehellisesti kirjoitettu.

Vaimo kävi lääkärissä, kirj. Ray Kluun.

Oli aika koskettava. Kertoo miehestä, joka käy vieraissa ja jonka vaimo sairastuu syöpään.

mutta Tuomas Kyrön Miniä. Loppupuolen sivut, missä kuvattiin anopin Alzheimerin tautia.

Uskomattoman hienoa tekstiä.



Totta sai mut lähes itkemään, mutta ei ihan.

Tiina ja Reko Lundàn

Viikkoja, kuukausia (2006)

Ihme, ettei kukaan ole tätä vielä maininnut!

Tätä lukiessani itkin minäkin. Toinen itkettävä kokemus oli P.S. Rakastan sinua - vaikka olikin hömppäfiktiota, olin jotenkin herkillä ja itkin valtoimenaan.

Toki vuo Viikkoja, kuukausia on paljon koskettavampi, koska tiesi taustat.

Pulkkisen Totta minutkin sai itkemään. Pidän Pulkkisen tavasta kirjoittaa, ja muuan henkilöhahmon kohtalo sai kyyneleet silmiin.



Toinen itkun aihe olikin sitten Feeniksin kilta. Sirius-fanit tietävät miksi.

Itsellä on viimeksi tullut kyyneleet silmiin Nälkäpeli trilogiaa lukiessa, mutta voi olla että siihen vaikutti hormonitkin. Kuopus oli silloin muutaman viikon vanha.=)

"Mariam on vain 15-vuotias, kun hänet lähetetään Kabuliin ja naitetaan itseään kolmekymmentä vuotta vanhemmalle Rashidille. Hän aloittaa uuden elämänsä toiveikkaana, mutta vuosien kuluessa burqa kätkee alleen niin nöyryytykset, mustelmat kuin hiipuvan toivon lapsesta.

Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Kabulissa riehuvat taistelut murskaavat myös nuoren ja rakastuneen Lailan haaveet tulevaisuudesta. Hänestä tulee Rashidin toinen vaimo.

Afganistanilaisnaisen kohtalosta määräävät miehet, sota, talibanien hirmuhallinto. Mutta Mariamin ja Lailan välille kasvaa ystävyys, joka on kaikkia näitä vahvempi – ja joka saa heidät yhä uudestaan taistelemaan toivon ja vapauden puolesta."



Tämä siis sinulle joka kysyit kirjasta. Kertoo hirmuvallasta, systemaattisesta henkisestä ja ruumiillisesta väkivallasta ja siitä, kuinka ihminen voi selvitä melkein mistä vain. Ja uhrautumisesta.

seurasin blogia herkeämättä, vaikka aihe ei minua kosketakaan henkilökohtaisesti ja aloin töissä itkeä työpisteeni ääressä kun postasi sen missä sai tiedon lapsesta kesken bussimatkan.



Odotin kirjalta todella paljon, mutta se oli jotenkin sellainen tyypillinen lapsettomuuden tilitys: Miksi noilla on sellaista jota me haluamme mutta emme saa.

tuo Tuhat loistavaa aurinkoa.Toinen todella koskettava oli Cecilia Samartinin Nora & Alicia.

Nancy

mitkä tässä ketjussa mainituista ovat sellaisia että niiden lukeminen oli kuitenkin suositeltava, elämänhalua lisäävä elämys, ja mitkä sellaisia että niistä masentuu ja alkaa vihata ihmiskuntaa?



t. masennukseen taipuvainen kirjallisuudenystävä

Pitääkin lukea tuo kirja. Tällä hetkellä aloitin uudestaan "Prinsessa-kirjat". Suosittelen niitäkin kaikille. Kirjailija on Jean Sasson.

Tuo Nancy on todella hyvä kirja myös. Aikoihin en ole sitä lukenut.

Tuli mieleen vielä yksi kirja. Olikohan nimi Lapsi 312. Luin sen teininä ekan kerran mutta paljon surullisempi oli lukea sitten kun oli itse äiti.

mitkä tässä ketjussa mainituista ovat sellaisia että niiden lukeminen oli kuitenkin suositeltava, elämänhalua lisäävä elämys, ja mitkä sellaisia että niistä masentuu ja alkaa vihata ihmiskuntaa?

t. masennukseen taipuvainen kirjallisuudenystävä

Sinulle ainakaan Tuhat loistavaa aurinkoa koska toiveikkaasta lopustaan huolimatta kirja on aika lohduton.

Irvingin tuotanto puolestaan olisi varmasti sopivaa; tuo Hotel New Hampshire (suomeksi Kaikki isäni hotellit) ja Viimeinen yö Twisted Riverillä varmasti sopisivat sinullekin. :) Myös Garpin maailma oli koskettava, voin suositella.

on kirjoittanut tuon Lapsi 312.

se loppu oli jotenkin niin yllättävä että kyyneleet tulivat silmiin.

marley ja minä

Järkyttävä. Samaan aikaan hieno.

Täysin samaa mieltä.

Riikka Pulkkisen Totta oli mulle sen sijaan kova pettymys -pikkusievää jaarittelua kuten joku tässä jo kommentoi.

Rakas Mikael. Luin siis sen joskus teini-iässä, ja nuortenkirja se onkin. Mutta ainoa, joka on saanut itkemään, oli todella koskettava.

Waris Dirie: Aavikonkukka.

Järkyttävää että maailmassa on niin paljon kärsimystä. Tositarina siis tämäkin!

Juuri äsken luin viimeisen sivun! Oli pakko lukea yölläkin, ja jatkaa heti töiden jälkeen.

Samoin mieleenjääneitä ovat täällä jo mainitut "Poikani Kevin" (uskaltaisinkohan katsoa tuon elokuvan, aikanaan kirja jäi mieleen pyörimään viikoiksi. Tuli oikein fyysisesti paha olo), "Jänis ulvoo" ja" Tuhat loistavaa aurinkoa".

edesmanneen Ulla-Maija Aaltosen tositarina pienestä sairaasta labradorinnoutajasta.

Kirja itketti mua silloin 30v, sitten viikooja ,ja yhä muistan tunteen..



Valaiskaa mua Poikani Kevin tarinasta.