Kirja, joka sai sinut itkemään / sai sinulle kylmät väreet?

Linda Olsson Kaikki hyvä sinussa avasi kyynelhanat.

Dennis Lehanen Muisto vain. Tästä tehtiin elokuvakin Gone Baby Gone mutta kirja on paljon parempi. Kertoo kadonneesta pikkutytöstä.

Marion Zimmer Bradleyn Avalonin usvat. Semmonen historia-fantasiaromaani. :) Laaja tarina johon on helppo upota, mutta herran tähden sillä päähenkilöllä on jo niin huono tuuri että oikeasti tuli pidäteltyä itkua. 

Torey Haydenin Aavetyttö. Riippumatta siitä, mitä täällä ajatellaan. Ei lukemisen aina tarvitse olla niin vaikeaa eliittitouhua. :) Mutta tuo oli oikeasti tarinana karmiva, etenkin kun kyse on tositapahtumista. 

Emily Wun Kuin höyhen myrskytuulessa. Kertoo siis elämästä kommunistisessa kiinassa. 

Jung Changin Villijoutsenet. Kertoo vuorostaan kolmen naisen elämästä kiinassa (isoäidin, äidin ja tyttären elämä aikansa Kiinassa). Nuo kommunistiseen Kiinaan perustuvat kokemuspohjaiset kirjat vetävät kyllä hiljaiseksi. 

Ylöättävää myllä Peter Frantzenin Tumman veden päällä oli hyvä.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 22:05"]

Täällä pohjan tähden alla.

Jokainen kirja itkettää.

 Tiedätkö että kirja on kirjoitettu Eppu Normaalin solistin isoisästä?

[/quote]

Onko kyseessä wäinö Kunnas vai Juho Syrjä? Ja kuka henkilö niistä monista?

Blaine Harden: Leiri 14.

Todella kovaa kamaa Pohjois-Korean vankileiriltä. Saa ihmisen ajattelemaan - ja paljon!! Tuo ahdistusta, itkua, kylmiä väreitä, toivonkipinää ja aivan unohtumattoman lukuelämyksen.

Maria Peura: On rakkautes ääretön.

[quote author="Vierailija" time="04.05.2012 klo 21:30"]

Luin sen ensimmäisen kerran yläasteella ja onneksi luin. No, en usko, että olisin huumeisiin nuoruudessani repsahtanut muutenkaan, mutta tuon kirjan avulla olen ollut nuoresta asti todella huumekielteinen. Olen lukenut sen tuon jälkeen vielä kaksi kertaa, nuorena aikuisena ja tuossa muutama vuosi sitten yli kolmekymppisenä ja aina se on yhtä karmaiseva. Tulee paha mieli ja puistattaa ja sitten se onnellisuuden tunne siitä, kun itsellä ja perheellä on kaikki hyvin. Silloin kun olin nuori, tuo kirja oli kirjastossa kertomakirjallisuuden hyllyssä, mutta viimeksi löysin sen muistaakseni sosiaalialan opetuskirjojen joukosta.

[/quote]

Itselle myös jäänyt tämä huumeasema zoo vahvasti mieleen. Eikös siinä kirjassa ollut kuvia myös mukana?

Huumeasema Zoota luettiin meille ääneen koulussa, se ei ole jäänyt mieleeni mitenkään erityisenä. Lasi maitoa, kiitos jäi lukematta, koska se oli niin oksettavan inhorealistinen (aloin lukea ja lukeminen muuttui siksi, että selasin kirjan läpi pikakelauksella).

Eläimiin liittyvät kirjat Norsuni Modoc ja jo aiemmin mainittu Bim Mustakorva ovat liikuttavia. 

Saksalaisen kirjailija Isabel Abedin Lucian-romaani koskettaa yllättävän syvästi vaikka nuorten aikuisten puolelta löytyykin. Ensimmäinen kerta kun kyynel on vierinyt poskelle lukukokemuksen jälkeen, suru jää kalvamaan pitkäksi aikaa:'(

Timo Parvelan Maukka, Väykkä ja Karhu Murhinen <3

Suosittelen kaikille.

Babar - kirja, jossa babarin emo kuolee itkettää vieläkin. Viikkoja, kuukausia itketti, ja moni , moni muukin kirja. Joku mainitsi siri hustvedin; hyvä kirjailija, mutta ei ehkä itkettävä kuitenkaan.

Täällä Pohjan tähden alla oli todella vaikuttava ja itkin. Yleensä en kirjoissa itke ja olen esim lukenut nuo Khaled Hosseinit ja olivat mukaansatempaavia varmaan juuin sen järkyttävyyden vuoksi. Samanlaista sosiaaliponoa, kuin Toey Haydenitkin. Tykkään kyllä niistäkin, mutta ihan niin kuin joku muukin, mietin sitä, miksi hän haluaa noita tainoita julkaista.

Mitään traagisia eläinkirjoja en kertakaikkiaan pysty edes aloittamaan.

Huone.

Liza Marklund: Uhatut. Perustuu tositapahtumiin. Suosittelen!

Let the northern lights erase your name. En muista kirjailijan nimeä.

Deborah Spungenin "Nancy" itketti nuorena.

"Huumeasema Zoo" kammotti ja kauhistutti, mutta silti kiehtoi. Katsoin nuorena myös aiheeseen liittyvän inhorealistisen elokuvan "Christiane F", joka järkytti minua 13-vuotiaana. Christianen elämänvaiheet kiinnostavat minua edelleen - pari kuukautta sitten ostin kirjakaupasta saksankielisen aikakauslehden, koska kansi lupaili Christianen aikuiselämää käsittelevää artikkelia.

Karin Mäkelän "Valkea voima" sai minut vihaiseksi. Ikävä sanoa noin, mutta siltä minusta tuntui :(

Itse olen myöd lulenut tuon Christiane F:n monta kertaa, samoin katsonut elokuvan varmaan 100 kertaa. Kirja on myös hyllyssä, metsästin sitä kauan divareista. Ja siinä on tosiaan myös kuvia. Tuolle edelliselle: mitä siinä artikkelissa sanottiin  kiinnostaisi tietää :)

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 23:28"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 22:05"]

Täällä pohjan tähden alla.

Jokainen kirja itkettää.

 Tiedätkö että kirja on kirjoitettu Eppu Normaalin solistin isoisästä?

[/quote]

Onko kyseessä wäinö Kunnas vai Juho Syrjä? Ja kuka henkilö niistä monista?

[/quote]

Väinö Linna haastatteli kirjaa varten (muun muassa) Juho Syrjää, kymmeniä muitakin ihmisiä kyllä. On esitetty, että hän sai muun muassa Syrjästä vaikutteita Akseli Koskelan hahmoa varten.

Itken usein kirjojen takia. Liikutun siis helposti, elokuvat ja joskus musiikki saavat myös kyyneliin. En osaa sanoa onko se surua, koen ennemminkin puhdistavaksi kokemukseksi. Olen muuten hieman huono "tuntemaan", olen vähän kuin Juicen biisistä: En ilosta itke, en surusta itke, jos itken, niin itken muuten vaan.

Kirjoista löydän ehkä helpommin kosketuksen tunteisiini kuin oikeasta, elävästä elämästä, jolloin tarvitsen kuoren ja roolin. Kun luen, tai koen muun kulttuurielämyksen, olen auki ja kykenen reagoimaan. Joskus jo tunne, että en olekaan yksin, että joku muukin on tuntenut tai kokenut näin ja osannut pukea sen mua varten sanoiksi, saa mut itkemään. Välillä "vain" liikutun, nyyhkäisen ja vavahdan, joskus taas ulvon ja parun ihan holtitta. Se kyllä vaatii jo todella koskettavan ja samastuttavan tarinan, ekana tulee mieleen Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, ja Sinä päivänä.

Helpompi myös itkettää kuin naurattaa. Semmoista rätkätysnaurua en ole kirjoista saanut irtoamaan muistaakseni koskaan, naurahduksia ja hymähdyksiä vaan. Pelkokin on helpompaa, fyysisiä kauhun tunteita Stephen King saa mussa aikaan milloin vaan.