Meni lopullisesti hermot äitiini joka neuvoo miten meidän tulisi elää ja hoitaa lastamme!

tulipas paljon sekavaa tekstiä, anteeksi, mä täs vaan raivon vallassa näpyttelin kun vauva nukkuu... yrittäkää saada selvää jos jaksatte lukea :o) ap

hormonit kyllä varmaan tehostaa sitä!



Tsemppiä, pidä puolesi jatkossa, äläkä enää itke äitisi pöhköyden vuoksi.

ettääitisi pitää sinua vielä ihan lapsena josta hänen pitää pitää huolta ja jota hänen pitää kasvattaa ja neuvoa joka asiassa.



Sun täytyy alkaa itsenäistyä. Sun täytyy laittaa rajat. Ei oo helppoa, eikä kivaa, mutta äitisi ei muuta käytöstään niin kauan kun annat hänen jatkaa.

äitisi on ihan saatanan rasittava ihminen :D

Äitisi ei varmasti tarkoita pahaa, mutta jostain syystä isoäidit hössöttävät ja yrittävät auttaa joka asiaa. Ehkä se on huolta vauvasta ja siitä, että oma lapsi on nyt niin isossa vastuussa? Pelkoa siitä, onko osannut kasvattaa omasta lapsestaan tarpeeksi vastuuntuntoista? Voi olla, että ymmärrämme paremmin, kun olemme tuossa iässä.

Voit yrittää puhua äidilles, mutta tuskin tosta muuttuu.

Jos et haluu rikkoo välejä, opettele laskemaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

äitisi haluaa, että onnistunut elämässä, ja haluaa opastaa ja neuvoa sinua, vaikka ei ehkä pitäisi ihan tuohon malliin sitä tehdä.

Pahaa hän ei suinkaan halua, vaan että olet "kunnon" äiti ja vaimo ja "talousihminen",

tottakai voit ottaa vastaan neuvoja, vaikka tekisit asiat sitten toisin, mutta voithan sanoa äidillesi että tämän on nyt teidän koti ja haluat pärjätä omillasi.

Nuori olet, ehkä senkin takia äitisi pelkää, että pärjäätkö varmasti.

Sinun täytyy sanoa hänelle ystävällisesti mutta suoraan, että sinä olet nyt aikuinen ja sinulla on oma koti ja oma perhe. Kysyt, neuvooko äitisi samalla tavalla muiden ihmisten kotona, vaikka ystäviensä tai vanhempien sukulaisten luona. Jos väittää, että on oikeus neuvoa sinua, sanot, että neuvojen ja ohjeistamisen aika oli silloin, kun olit lapsi ja nuori, ei nyt enää, kun olet aikuinen ja tasaveroinen.



Sinun tapojasi toimia täytyy kunnioittaa sinun kotonasi. Ellei äitisi hyväksy sitä, että sinä tai joku muu neuvoo häntä samalla tavalla omassa kodissaan, luulisi hänen hyväksyvän sen, ettei hänellä ole oikeutta määräillä sinua.

1) harjoittele vastausta "Äiti, arvostan sinun apuasi mutta tämä on meidän koti ja täällä me päätämme miten asiat hoidetaan. Kunnioitathan sitä?"



2) Äiti, minä haluaisin itse pitää huolta omasta kodistani ja minulle tulee paha mieli sinun jatkuvasta naputtamisestasi



3) Äiti, ole hyvä ja lähde omaan kotiisi jos haluat vain pahoittaa mieleni.



4) Äiti, lähdepä vauvan kanssa vaunukävelylle niin saan tehdä kotityöt rauhassa.





Ja näistä sitten joku omaa suuhusi sopiva versio ystävälliseen mutta päättäväiseen tyyliin. Älä syytä ja käytä ilmaisua " minusta tuntuu että...."

Minä sanoisin ensin hyvällä, että kuule tämä on minun koti ja minun lapsi, ja sinulla ei ole asiaa puuttua tapoihini. Jos ei menisi perille hyvällä, harventaisin äidin tapaamisia ja katkaisisin tarvittaessa välit vaikka kokonaan. Ei kenenkään aikuisen ihmisen tarvitse tuollaista sietää, se on nöyryyttävää ja alistavaa!

Sun äitis haluaa kontrolloida elämääsi liikaa.



Mä ottaisin ainakin etäisyyttä. Tuo äitis on varmaan myös sitä tyyppiä joka sitten marttyyrinä itkisi että "kun ei ne edes lapsenlapsia anna hoitaa"...



Mutta kyseessä on SUN perhe ja kaikki päätökset tekee sun oma perhe - sinä ja sun mies.

ja äitisi on marttyyri. Oma äiti ihan samanlainen, nykyään on välit poikki. KUn kävi kylässä, ihan ekana teki aina tupatarkistuksen, kävi vetäisemässä sormellä kirjahyllyn päältä ja tsekkasi onko siellä pölyä. Seuraavan sitten haukkui aina minut miten olen lihonut (vaikken ollut) ja miten tukkani voi olla noin ruma (ei ollut).



Kun yritin keskustella äitini käytöksestä, löi aina luurin korvaan (puhelimessa) tai veti marttyyrimaiset itkupotkuraivarit (alkoi vollottaa ja syyllistää "sinä kiittämätön lapsi, kaikkeni olen sinulle antanut ja tässä on palkinto"... jne jne ruikutusta). Näet itsekin että sinun ja äitisi suhteessa on tätä samaa.



Sinun pitää vaan laittaa rajat. Jos et laita, tuo ei ikinä lopu. Ei siis ikinä. On pitkä aika odottaa seuraavat 30-40 v minkä äitisi vielä elää, jos annat tuon jatkua. Ja se vain pahenee äitisi vanhetessa.



Itse jouduin terapiaan äitisuhteeni vuoksi, joka on aina ollut täysin tunnekylmä. Pelkkää vallankäyttöä, manipulointia ja alistamista. Äitini on itse henkisesti vaurioitunut joten häntä voi vähän ymmärtää, mutta hän itse kiistää kaiken eikä hänessä ole mitään vikaa.



Välit menivät poikki terapian takia, eli jouduin jossain vaiheessa terapeutin ohjeesta laittamaan äidilleni rajoja (tyyliin: nyt en enää siedä tällaista käytöstä sinulta kun mitä nyt harjoitat). Tätä kautta tuli terapia ilmi ja äiti veti niin valtavat megaraivarit että kielsi minut tyttärenään ja teki perinnöttämäksi. Suuttui terapiasta, kun olin mennyt kertomaan "ulkopuoliselle" asioita jotka olisi pitänyt kulissimielessä valehdella olevan hyvin.



Äitini haukkui minut niin pahasti, (mm. olen paha ja kiittämätön tytär, olisi pitänyt tehdä abortti, kadun että olen koskaan sinut synnyttänyt) että välit menivät siinä rytäkässä poikki. Sanoin että ota yhteyttä sitten kun osaat käyttäytyä. EI ole ottanut mitään yhteyttä yli kuuteen vuoteen, ja vaatii että MINUN pitäisi pyytää anteeksi kun olen niin paha ja vaikea.



Kuulen siis näistä äitini vaatimuksista ja marttyroinneista sukulaisten kautta, heille mustamaalaa minua ja kertoilee miten olen ilkeä ja äitiäni kiusannut. Puhukoot, en jaksa välittää.



Tarinan opetus on se että napanuora on katkaistava. Jos siinä rytäkässä menee välit niin sitten menee, joskus voi käydä näinkin, mutta yleensä alkusuuttumuksen jälkeen normaali äiti haluaa kyllä välit palauttaa. Oma tunnevammainen äitini on mieluummin "ylpeänä yksin oikeassa" joten hänelle tulee kyllä pitkä ja yksinäinen vanhuus (ei ole siis näiden vuosien aikana edes ainoita lapsenlapsiaankaan halunnut kertaakaan nähdä).



AP, suosittelen terapiaa tai muuta apua, sillä rajojen laittaminen on aika vaikeaa eikä sinun itsetuntosi välttämättä riitä taisteluun äitiäsi vastaan, jos äitisi on sinua koko ikäsi manipuloinut ja alistanut.



Äitisi käytös EI ole huolehtimista tai opastamista, se on puhdasta VALLANKÄYTTÖÄ.

Oon luonteeltani sellanen et otan vastaan ehdotuksia ja kehitysideoita ja teen säntillisesti määrätyt (työpaikan) työt, mutta omista asioista päätän ITSE. Piste.

Meillä on tuommoista vieläkin vaikka olen jo nelikymppinen. Ei se iästä ole kiinni.



Eihän nuo yksittäisinä tapauksina pahoja olisi, mutta vievät hermot kun sitä neuvomista tulee melkein joka lauseessa ja kaikkie keskustelut kääntyvät vänkäämiseksi siitä miten minun tulisi tehdä ihan tavalliset arkipäivän asiat.



Äitini kanssa monet kerrat ehditty puhumaan ko. ongelmasta, mutta äitini ei vaan ymmärrä missä ongelma on. Hän vain kuvittelee auttavansa ja ihmettelee miksi en pidä siitä.



Parhaiten pärjää kun ei kerro mitään asioitaan äidille ja pitää henkilökohtaisen postin sekä kalenterin piilossa. Turvallisinta on vain jutella äidin asioista tai säästä ja myötäillä kaikessa äitiä.

Kirjoitapa vaikka päiväkirjaa ja printtaa sivut ulos. Tarvitset todellakin tilaa omalle elämälle. äitisi tarkoittaa varmaan hyväkin, mutta ei ole ymmärtänyt yhtään että kotisi on sinun perheesi oma.



Saat olla melkoinen taituri, että saat hänet hienovaraisesti etääntymään. Toisia ei saa koskaan. Näitä ihmisiä ovat mm. anoppini, joka on juuri tuon kuuloinen ja sen lisäksi TYHMÄ. Ihan vain sivistymätön moukka ja jakelee neuvojaan ainoina totuuksina. Meille jäi ainoaksi ratkaisuksi katkaista välit lopulta kokonaan, mieskään ei jaksa äitiään ollenkaan.

nuorena samanlainen mummo, joka neuvoi tätini kodissa (ei vanhempieni kotona kuitenkaan). Silloin sanoin äidille, että minun kotiini ei ainakaan kukaan tule määräilemään, miten asioita teen. Äitini on aina kunnioittanut sitä ja tulemme siksi loistavasti toimeen.

kaiken maailman telakoitumisketjujen ja raskausarpivalokuvien sijaan. Saisivat ne mummit ja anopit vähän pohtia asioita.

1) harjoittele vastausta "Äiti, arvostan sinun apuasi mutta tämä on meidän koti ja täällä me päätämme miten asiat hoidetaan. Kunnioitathan sitä?" 2) Äiti, minä haluaisin itse pitää huolta omasta kodistani ja minulle tulee paha mieli sinun jatkuvasta naputtamisestasi 3) Äiti, ole hyvä ja lähde omaan kotiisi jos haluat vain pahoittaa mieleni. 4) Äiti, lähdepä vauvan kanssa vaunukävelylle niin saan tehdä kotityöt rauhassa. Ja näistä sitten joku omaa suuhusi sopiva versio ystävälliseen mutta päättäväiseen tyyliin. Älä syytä ja käytä ilmaisua " minusta tuntuu että...."

Äitini vastaukset ovat olleet

"ainahan sinä kaikesta loukkaannut/suutut"

"miten sinusta on tullut noin kummallinen"

"minä ainakin olisin arvostanut apua silloin kun lapset olivat pieniä"

"sä oot hullu"

"on se kumma kun mikään ei kelpaa"

Äidin kanssa tuntuu toisinaan siltä kuin kommunikoisi av-palstan kanssa :D

Tsempit ap:lle.

Yritä jaksaa.

osittain tutulta, omani hössää onneksi vähemmän. Mutta muutama hyväksi havaittu keino.



Itseäni rasittaa nykyisin paljon vähemmän, kun en kuuntele ihan kaikkea mitä hän puhuu. Voin sanoa, et niiiinpä tai joo, mutta en tarkoita sitä. ;) Eli jaarittelu loppuu, kun hän luulee viestin menneen perille. Ja itse kestää nuo paremmin, kun miettii mielessään jatkoksi että "varmaan".



Toinen: jos hän tulee vatkaamaan tai neuvomaan niiden pyykkien kanssa niin toteat vaan äidillesi, että hänhän jatkaa ripustamista, kun menet vaihtamaan vaippaa tmv. Pääset paljon vähemmällä, kuin hänen seisoessa vieressä.



Itseä raivostutti oma äitini, kun hän aina alkoi lakaista meille tullessa. No, onhan sitä hiekkaa ja ruuanmuruja lattialla. Hikeennyin tuosta aikani ja yritin aina hiki hatussa siivota ennen hänen tuloaan. Nykyään annan hänen harjailla, jos hän siitä tyytyväiseksi tulee. Eipä tarvitse itse olla lakaisemassa :D.



Ja voisihan hänelle sanoa sievästi siitä, että sinusta tuntuisi kivalta, jos hän luottaisi siihen mitä teet ja antaisi teidän rauhassa tehdä kuten haluatte. Tuo vaan on aika vaikeaa monille, kyllähän monet vaimotkin muuten häsäävät miehen selän takana neuvomassa, kun mies siivoaa/hoitaa vauvaa tms.

1) harjoittele vastausta "Äiti, arvostan sinun apuasi mutta tämä on meidän koti ja täällä me päätämme miten asiat hoidetaan. Kunnioitathan sitä?" 2) Äiti, minä haluaisin itse pitää huolta omasta kodistani ja minulle tulee paha mieli sinun jatkuvasta naputtamisestasi 3) Äiti, ole hyvä ja lähde omaan kotiisi jos haluat vain pahoittaa mieleni. 4) Äiti, lähdepä vauvan kanssa vaunukävelylle niin saan tehdä kotityöt rauhassa. Ja näistä sitten joku omaa suuhusi sopiva versio ystävälliseen mutta päättäväiseen tyyliin. Älä syytä ja käytä ilmaisua " minusta tuntuu että...."

Äitini vastaukset ovat olleet

"ainahan sinä kaikesta loukkaannut/suutut"

"miten sinusta on tullut noin kummallinen"

"minä ainakin olisin arvostanut apua silloin kun lapset olivat pieniä"

"sä oot hullu"

"on se kumma kun mikään ei kelpaa"

Äidin kanssa tuntuu toisinaan siltä kuin kommunikoisi av-palstan kanssa :D

Tsempit ap:lle.

Yritä jaksaa.

"ainahan sinä kaikesta loukkaannut/suutut"

"miten sinusta on tullut noin kummallinen" nää on tosi tuttuja vastauksia mitä olen äidiltäni saanut, en muista missä tilanteessa.. hmmm...

Ja joku tuolla ylempänä kirjoitti:

"Ellei äitisi hyväksy sitä, että sinä tai joku muu neuvoo häntä samalla tavalla omassa kodissaan, luulisi hänen hyväksyvän sen, ettei hänellä ole oikeutta määräillä sinua."

Tää on hauska kun äidilläni on sisko joka puuttuu JOKA ikiseen äitini asiaan, esim oli käymässä äitini luona ja veljeni poika oli siellä myös, niin äitin sisko alkoi paasaamaan siitä että mitä vaatteita lapselle tulee laittaa ja äitini raivostui silmittömästi näistä sanoista siskolleen, KUINKA JOKU KEHTAA TULLA SANOMAAN HÄNELLE ETTÄ HÄN EI LASTA OSAA PUKEA.

Minulle kun hän tämän kertoi sanoin että ihan samalla tavallahan säki mua neuvot ja kritisoit niin äitini kauhistui, "No ENHÄN minä nyt niin, älä viitsi" Tais asia taas jäädä siihen.

Huoh, mulla ei nyt ainakaan tunnu olevan energiaa ruveta äidilleni soittamaan että mistä se kenkä puristaa, minua vaan itseäni aina surettaa kun tiedän että äitini on pahoittanut mielensä. :(

Kiitos vielä kerran kaikille vastanneille!