Mummo kohtelee lapsenlapsia epäoikeudenmukaisesti
Mummolla on nyt kaksi lastenlasta - poika joka on alle eskari-ikäinen ja tyttö, joka on alle 2v. Lapset eivät ole samasta perheestä. Poikaa kohdellaan kuin pyhimystä eikä hänelle koskaan mummolassa sanota "ei". Pojalle myös ostellaan mummon toimesta kaikkea mitä poika vähänkin osoittaa sormellaan. Sama ei koske tyttöä. Kun lapset ovat samaan aikaan mummolassa kiusaa poika tyttöä. Vanhemmat huomaavat tämän, mutta kun pyydetään, että mummo puuttuisi kiusaamiseen väittää mummo suurin silmin ettei poika kiusaa! Puhuu vain aina miten tyttö leikkii pojan kanssa kiltisti. Noniin, eihän ongelma ole tytön käytös vaan tämän pojan, joka on jostain syystä serkulleen todella mustasukkainen!
Miten saisi mummon heräämään ja tajuamaan, että hän kohtelee lapsiamme epätasa-arvoisesti ja lellii poikaa ihan liikaa? Mummolle tästä puhuttu, mutta kieltää aina, että asia olisi näin. Ei näe pojassa mitään pahaa, vaikka jopa pojan äiti sanoo suoraan, että pojasta on viime aikoina tullut todella väkivaltainen ja tuhma. Pelottaa jättää molemmat lapset mummon kanssa kolmestaan kun tuntuu, että tyttöä kiusataan eikä kukaan ole hänen etuaan puolustamassa kun vanhemmat eivät ole paikalla. Samalla ei kuitenkaan tee mieli kieltää lapsia mummolassa olemasta. Mikä tilanteeseen avuksi? Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (45)
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 12:54"]Vanhemmat sitten vaan pysyy lastensa kanssa siellä mummolassa.
[/quote]
Voi kun se aina olisikin mahdollista. Joskus vanhemmatkin tarvitsevat pientä hengähdystä. Eikö nimenomaan kaikkialla - ainakin meillä neuvolassa - pidetä tärkeänän, että vanhemmilla on vahva tukiverkosto, joille voi lapsen välillä antaa hoitoon? Vai onko tämän kommentin kirjoittaja sitä mieltä, että vanhempien pitää olla 24/7 lapsissaan kiinni? -ap
[/quote]
Vanhempien on valittava: joko 24/7 lapsen kanssa tai lapsen epätasapuolinen kohtelu. Tietty voi viedä sen lapsen toisille isovanhemmille tai heittäytyä hurjaksi ja hankkia lapselle MLL:n hoitajan, mutta noin se menee. Isoäidiltä ei voi vaatia yhtään mitään ellei vastavuoroisesti anna isoäidille oikeutta toimia omalla tavallaan.
Yleensähän se on niin että miniän lapset on niitä pahiksia, mitäpä muuta ne vois olla ;)! Meidän mummolla vasta 1 lapsenlapsi jota kohtelee todella huonosti. Odotan vaan kun hänen omalle tyttärelleen syntyy lapsi, on varmaan niin täydellinen että!
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 14:04"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 13:53"][quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 13:46"]
No jos tuo poika olisikin joskus sieltä mummolasta pois, mutta kun on siellä lähes päivittäin ja jopa nukkuu siellä yöt useasti! Eikä tuo perhe koskaan ilmoita etukäteen koska poika siellä on - pojalla on jopa oma huone tuolla mummolassa. Emmekä me siis suunnittele, että nyt jätetään lapsi hoitoon ja mennään tekemään jotain kivaa, vaan yleensä se on näin: Tyttö pyytää itse päästä mummolaan. Kun tyttö on siellä voimme rauhassa käydä ruokakaupassa, jossa nyt menee ehkä sellaiset pari tuntia - se on meille sitä "hengähdystä". Emme ole kertaakaan lapsen syntymän jälkeen käyneet missään kahdestaan tai erikseen "huvittelemassa". Mutta tottakai veisin mieluumin tytön toiseen mummolaan tai johonkin muualle edes tuoksi ajaksi hoitoon. Toinen mummola vaan sattuu olemaan 100 km päässä eikä tällä paikkakunnalla ole muita läheisiä. Siksi tilanne onkin hankala.
[/quote]
No jatkossa toimitte niin, että panet miehesi soittamaan äidilleen ja kysymään, onko serkku siellä vai voiko tyttärenne tulla. Jos ei ole, tyttö voi mennä. Ettehän te joka tapauksessa ole kauaa poissa. Tuolla tavalla viesitätte anopille myös, että se serkku ei teidän mielestänne todellakaan leiki kivasti tyttärenne kanssa.
Et nyt tarkemmin kerro, miten se serkku tytärtänne mielestänne kiusaa, ehkä tekin vähän ylitulkitsette. Mene ja tiedä. Mutta jos tyttönne vielä ihan PYYTÄÄ päästä mummolaan, tuskin siellä ihan kidutusta on olla...
4
[/quote]
Poika vie tytön tavarat ja piilottaa niitä, tönii, repii vaatteista ja komentelee tyttöä ihan turhaan. Ei toki ole kidutuksesta kyse, mutta ikäväähän se on nähdä oma lapsi surullisena tuosta, vaikka nopeasti mieli muuttuukin taas iloiseksi.
Käytännössä koska serkku on siellä niin paljon ei tyttöä oikeastaan sinne voi sitten viedä. Viimeisen kuukauden aikana poika on ollut mummolassa joka päivä, ainakin päivällä. Useinmiten nukkuu siellä yöt myös.
[/quote]
Viepä oma lapsesi päiväkotiin ja huomaat, että siellä toimitaan juuri noin ja sen on hoitajat hyväksyneet. Tavarat piilotetaan, vaatteista revitään, tönitään, istutaan päälle jne. Ihan normaalia ja tavallista lapsenelämää, johon ei pidä puuttua.
Miten niin miniän ja tyttären lapset? eikö ne ole ollenkaan pojan ja vävynkin? Meidän suvussa pakkaa olemaan 50/50 molempien.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 14:17"]
Miten niin miniän ja tyttären lapset? eikö ne ole ollenkaan pojan ja vävynkin? Meidän suvussa pakkaa olemaan 50/50 molempien.
[/quote]
Siten niin, että omalle anopilleen ainakin tärkeintä on juuri se, että kuka on lapsen äiti. Miehet ovat hänen näkemyksensä mukaan tossun alla ja naiset tekevät perheen päätökset. Kaikista perheemme ongelmista voi siis syyttä minua, miniää. Myös lapsemme on vuokseni viallinen, joustamaton ja liian herkkä. Hänen geeneillään varustettu äiti, eli hänen tyttärensä, pystyisi varmasti perheensä kanssa parempaan.
Mutta tosiaan, itselleni mieheni on tärkeä ja rakas, kuten lapsellekin. Olemme tasapuolisesti osa lapsemme arkea ja teemme päätökset yhdessä. Kuten senkin päätöksen, että toistaiseksi välit tähän mummoon ovat katkolla :).
jokin tässä tekstissä ei täsmää. Ap puhuu monikossa 'lapsistamme' aloitusviestissään, mutta kuitenkin hänellä on vain yksi lapsi myöhemmästä viestistä selviten? Täh?
Ja alle 2v haluaa väkisin mennä mummolle? öööööö?
Ja nyt se n sitten mummon vika, kun ap on tumpula? Miksi te ette voi köydä aikuisesti mummolassa kylässä koko oerhe tai kutsua mummoa teille??
Terävä huomio: se poika on mustasukkainen mummon huomiosta, kun nämä ovat kolmestaan. Hän on tottunut saamaan kaiken mummon huomion.
Miksi se muuten on siellä joka pv?
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 14:11"]
Se on hierarkia koolla.
[/quote]
Niinhän se on! Anteeksi! Joku aivopieru taas :D
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 14:30"]
Terävä huomio: se poika on mustasukkainen mummon huomiosta, kun nämä ovat kolmestaan. Hän on tottunut saamaan kaiken mummon huomion.
Miksi se muuten on siellä joka pv?
[/quote]
Jos ne vaikka asuu samassa talossa? Kamalaa sekin, että joku lapsenlapsi on joka päivä mummon kanssa, eikös?
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 14:29"]
Ja nyt se n sitten mummon vika, kun ap on tumpula? Miksi te ette voi köydä aikuisesti mummolassa kylässä koko oerhe tai kutsua mummoa teille??
[/quote]
En ole AP mutta olen sitä mieltä, että kyllä siinä on jotain vikaa jos mummo on sellainen, että häneen seuraansa ei uskalla edes hetkeksi omaa lastaan jättää. Oma anoppini on narsisti ja haukkuu lasta ja meitä vanhempia lapsen kuullen. En jättäisi lasta hänen seuraansa kahden kesken sekunniksikaan. Joudumme siis olemaan jatkuvasti paikalla ja kuuloetäisyydellä. Ei se nyt minusta ihan normaalia mummo-lapsenlapsi suhdetta ole.
mistä muuten johtuu useiden vanhempien naisen viha ja katkeruus? Hormoneista vai sen ajan kasvatuksesta? Tätä kuulee monelta miniältä(ja tyttäreltäkin) ja itse törmään usein työssäni tähän ilmiöön, vaikka kohtelen naisia ja miehiä ihan samoin tavoin.
Minä nuorena naisena viihdyn parhaiten pääsääntöisesti miesten kanssa, toki oma äiti, mummot ja muutama läheinen ystävä ovat rakkaita. Muuten hakeudun mieluiten miesten seuraan, on aina ollut näin. Sain täällä AV:lla kerran hirveät haukut kun tämän kerroin, mm kuinka kieroutunut olen jne.
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 13:02"]
[quote author="Vierailija" time="21.02.2014 klo 12:54"]Vanhemmat sitten vaan pysyy lastensa kanssa siellä mummolassa.
[/quote]
Voi kun se aina olisikin mahdollista. Joskus vanhemmatkin tarvitsevat pientä hengähdystä. Eikö nimenomaan kaikkialla - ainakin meillä neuvolassa - pidetä tärkeänän, että vanhemmilla on vahva tukiverkosto, joille voi lapsen välillä antaa hoitoon? Vai onko tämän kommentin kirjoittaja sitä mieltä, että vanhempien pitää olla 24/7 lapsissaan kiinni? -ap
[/quote]
No eikö se ole sinun lapsi. Kaipa se vastuu on sinulla. Aina ei voi voittaa ja saada lapselle hoitajaa, joka on mielinkielin ja antaa rahaa ja tekee kaiken juuri kuin mamma haluaa kultapussukalleen tehtävän
Miksi poika viettää niin paljon aikaa mummolassa? Kotioloissa jotain häikkää?
Tuommoinen "mummi" saa palaa helvetin tulessa!
En menisi samaan aikaan kylään kuin se ilkeä poika pentu!
Yli 10 vuotta vanha valitus. 😃
Tilanne on jo varmaan muuttunut.
Vierailija kirjoitti:
mistä muuten johtuu useiden vanhempien naisen viha ja katkeruus? Hormoneista vai sen ajan kasvatuksesta? Tätä kuulee monelta miniältä(ja tyttäreltäkin) ja itse törmään usein työssäni tähän ilmiöön, vaikka kohtelen naisia ja miehiä ihan samoin tavoin.
Minä nuorena naisena viihdyn parhaiten pääsääntöisesti miesten kanssa, toki oma äiti, mummot ja muutama läheinen ystävä ovat rakkaita. Muuten hakeudun mieluiten miesten seuraan, on aina ollut näin. Sain täällä AV:lla kerran hirveät haukut kun tämän kerroin, mm kuinka kieroutunut olen jne.
Miesten seurassa,taisit olla jakorasia🤣
Mikään laki ei estä mummoa mitenkään, mutta sinuapa, ap., taitaa laki velvoittaa puuttumaan oman lapsesi kaltoin kohteluun!