Onko paluumuutto Suomeen OIKEASTI niin kauhea kokemus, kun täällä on usein annettu ymmärtää?

Kaikille taataan saman verran... yhtä paljon ei voida taata, mutta yhtä vähän kylläkin!

Suomessa jos haluat oikeasti yrittää ja menestyä, niin onnee vaan. Valtio tulee ja vie verojen kautta yrittäjältä enemmänkuin puolet (ihan oman kokemuksen kautta, eikä harhaluuloja).

Kuka teistä käy töissä vain maksaakseen työnantajalleen?

että mitä pienemmät tuloerot, sitä onnellisempaa kansa on. Kas kun useimmat (yrittäjät mukaanlukien) tajuavat, ettei yhden ihmisen työ yleensä ole moninkertaisesti toisen ihmisen työn arvoista. Ja jos yrittäjä menestyy, ei hänen Suomessa tarvitse köyhyyttä kärsiä.

Monet, jotka lähtevät jonkun firman työkomennukselle ulkomaille elävät siellä täysin epärealistista elämää (verrattuna useimpiin sen maan asukkaisiin); asuinalueet hyviä, paljon tuttuja työn kautta, kotiapulainen tai ainakin lastenhoitaja ja siivooja, rahaa enemmän. Kun tulee Suomeen tavikseksi niin se onkin rankkaa, normaalia elämää.



Joo olen samaa mieltä, että suomalaiset töykeitä enkä kyllä ymmärrä miten suomalaiset olisi sen rehellisempiä kuin muutkaan. Silti joka paikassa on hyviä ja huonoja puolia.

mutta tämän ketjun luettuani en voi kun kauhistella ihmisten asenteita.



Oikeastiko suurin osa ihmisistä ajattelee että puolison työn perässä ulkomaille lähteävät naiset leijailevat jossain omissa svääreissään? Shoppaavat ja lusmuilevat? Eivät tajua oikeasta elämästä mitään, koska se oikea elämä on vain ja ainoastaan sitä mitä täällä Suomessa on?

ensimmäinen paluumuutto oli vaikea, mutta toisella kerralla sujui kivuttomammin.



Ensimmäisellä ulkomaankeikallani kohdemaan henkinen ilmapiiri oli .. hmmm.. kuinka sen oikein sanoisi... minulle kotoisampi kuin suomessa.

Suomalainen tylyys iski silloin pahasti päin kasvoja. Mutta kyllä siihen lopulta tottui.



Toisella ulkomaankeilla kohdemaan henkinen ilmapiiri ei eronnut suomalaisesta kovinkaan suuresti. Siksi palaaminen oli helpompaa.

Perheenä olemme jo osittain Suomeen palanneet ja näyttää Suomessa olevan esim. byrokratia ihan samanlaista kuin muualla ja varsinkin työskenteleminen ja työpaikan saanti todella surkeaa.



Hyvää ja suorastaan erinomaista on peruskoulu, luonto (mutta ei ilmasto)... ei nyt heti tule muuta mieleen.



Ihmiset Suomessa ovat ihan mukavia, mutta paljon katkeria, negatiivisiä ja kateellisiä paskapäitä. Ystävällisyys ei ole suuressa huudossa, mutta olisi kaikille helpompaa.



Pitää vaan valita ihmiset, joiden kanssa on tekemisissä.



Lisäksi ulkomailla on oppinut, että Suomen viranomaisia pitää haastaa kunnolla ja kyseenalaistaa heidän temppunsa.



No, onneksi Suomesta pääsee pois jos siltä tuntuu ja viim. eläkkeellä lähden taas.

up

Älkää muuttako takaisin, jos vain mahdollista.



Me muutimme, kestimme n. 2 vuotta, nyt taas ulkomailla ja koko perhe on tyytyväinen!

Luepa tämä ketju, itselläni ainakin tukka nousi pystyyn ja päätin koskaan olla palaamatta Suomeen muuten kuin lomailemaan...



http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1607564/tanaan_ratik…

Mä olen tänä vuonna muuttamassa takaisin suomeen mutta ulkomailla oloa tuleekin vain parisen vuotta. Ja Suomessa olen käynyt ulkomailla asumisen aikana.



Silti joka kerta kun olen käynyt Suomessa, olen saanut jonkinlaisen kulttuurishokin. Shokki koskee erityisesti tervehtimistä ja naisen auttamista ison laukun kanssa. Ja tämä shokki koskee lähinnä miehiä.



Toinen shokki oli kylmyys ja kosteus.



Mutta enköhän mä hyvin Suomeen takaisinkin sopeudu. Ikävä kyllä tulee tiettyjä ruokia ja säätä.

Tuo sää kyllä kauhistuttaa! Se jumalaton pimeys ja mahdolliset lumettomat talvet Helsingissä. Tai sitten liikaa lunta ja vaunuilla liikkuminen mahdotonta. Kesät sitten ovat ihania, tietenkin...

Lähdimme pois 2 vuotta sitten. Ja toisin kuin joku tämän ketjun aiemmista vastaajista mainitsi, meidän elämämme täällä muualla oli todella ruusuilla tanssimista ekasta päivästä alkaen. Sopeuduimme saman tien ja erinomaisesti.



Vanhin lapsista alkaa nyt olla siinä iässä (12v), että palata pitäisi joko hetikohta tai vasta paljon myöhemmin. Taitaa vaakakuppi kallistua jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen. Aivan pöyristyneenä olen sivusta seurannut, kuinka hänen entiset luokkakaverinsa puhuvat juttuja jotka kuuluisivat paljon vanhemmille (viinaa, seksiä jne).. tai ei oikeastaan kenellekään sivistyneelle ihmisille. Aikuisia ei kunnioiteta lainkaan, ja käytöstavat ovat.. öö, niitä ei ole.



Joka Suomen-lomalla kasvoja vasten pamahtaa myös ihmisten hymyttömyys ja negatiivisuus.



Täällä on upea, puhdas luonto. Täällä on turvallista. Meillä on töitä. Ilmasto on kutakuinkin samanlainen kuin Suomessa neljine vuodenaikoineen. Elämänasenne vaan on sata kertaa miellyttävämpi. Ei ole mitään riittävän hyvää että palaisimme takaisin.

mies jäi vielä muutamaksi kuukaudeksi lähtömaahan. Ja kyllä paluu oli valehtelematta isompi shokki kuin lähtö oli. Vanha asunto oli tallella, lapset palasivat vanhoihin kouluihinsa, minä palasin vanhaan työhön. Silti kylmyys, pimeys ja ihmisten tylyys meni luihin ja ytimiin. Kun menet aamulla töihin ja toivotat hyvät huomenet, suurin osa ei vastaa. Kukaan ei puhu missään mitään. Ovet paukahtelevat vasten nenää. Kaupassa ajetaan ostoskärryillä nilkoille... ja se pimeys ja kylmyys ja märkyys! vasta seuraavana kesänä alkoi helpottaa.

Itselläni tuo pimeydensietokyky on kyllä aika matalalla. Olen valo- ja ulkoilmaihminen henkeen ja vereen!



Ap

palatessa kuin lähtiessä, lähti sitten lähes mistä maasta tahansa alunperin.



Ensinnäkin kun lähtee toiseen maahan, niin ymmärtää, että tavat ja kulttuuri on eri. Kun sitten palaa kotimaahansa, ovat tavat ehkä muuttuneet, niin, ettei sitä kotimaata, josta itse lähti olekaan.

Olen kyllä käynyt Suomessa tosiaan kaksi kertaa vuodessa, säännöllisesti, ja seurannut aktiivisesti (kröhöm, ok, päivittäin) myös av:tä viimeiset 10 vuotta! : D Mutta eivät kai ihmiset niin kamalia ole oikeasti kuin Palsta Mammat (itsehän en tietenkään ole Palsta Mammuli, ehen)?

mulle se on ollut todella kamala kokemus. Onhan muutosta seurannut toki hyviäkin asioita (kuten että sukulaiset ja ystävät nyt lähellä jne.) mutta muutoin koen että tein todella väärän ratkaisun. Elämäni on ollut todella epätyydyttävää muuton jälkeen (muutosta nyt 3 v) ja koen että paikkani on jossain muualla kuin Suomessa.



Itseäni täällä häiritsee pitkä talvi, kylmyys, pimeys, ihmisten epäkohteliaisuus, dokaaminen, se että 6 kk ihmiset vaan vetäytyy omiin koloihinsa eikä mitään sosiaalista elämää ole.



Toivon että joku pv muu perheeni haluaisi myös palata ulkomaille - jos ei niin sitten palaan aikanani yksin. Tuntuu vaan että elämä valuu hukkaan sitä odotellessa.

odotukset ovat erilaiset. Sitä odottaa että kaikki on tuttua ja sitä odottaa kaikkia niitä asioita joita on Suomesta kaivannut (sauna, salmiakki, mummit, Kolmas Nainen). Kaupan päälle saa myös ne jotka on aktiivisesti unohtanut (töykeyden, tönimisen, kukaan ei tervehdy, pimeys, räntä ja loputon talvi).



Toisaalta lapsilla on vapautta enemmän liikkua itsenäisesti, suku ja Suomi-ystävät lähempänä jne.



Varmaan on jonkin verran kiinni omastakin asenteesta. Keskittyykö siihen mikä on hyvin vai siihen mistä ei pidä.



Olen muuttanut takaisin Suomeen pari kertaa. Nyt olisi taas paluumuutto edessä ja se mietityttää.

Itsekin aina välillä mietin että ovatko ihmiset oikeasti tuollaisia - mutta olen päättänyt uskoa näkemääni ja kokemaani IRL.

Mutta eivät kai ihmiset niin kamalia ole oikeasti kuin Palsta Mammat (itsehän en tietenkään ole Palsta Mammuli, ehen)?

Minulle se olisi ollut paluumuutto, mieheni ei ole suomalainen mutta osa kieltä sen verran, että ammatissaan alkuun pääsisi. Nyt en voisi enää kuvitellakaan, että palaisin, en koskaan.



Meillä on kaikki niin hyvin täällä uudessa kotimaassani. Jopa ne asiat ovat paremmin, joiden suomalaiset uskovat olevan Suomessa kaikkein parhaiten. Ja luulisin todellakin ahdistuvani ilmastosta, pimeydestä, töykeydestä...



Mielestäni lapsuus on täällä nykymaassani "parempi". Suomalaiset lapset ovat niin yksin (itsenäisyys on suurin hyve), eikä kukaan ole heitä kunnolla kasvattanut. Käytös on sen mukaista.. Katukuva on niin masentava, menipä mihin tahansa, rakennukset näyttävät niin ankeilta, humalaisista puhumattakaan. En halua viedä lapsiani sinne.

Itselläni tuo pimeydensietokyky on kyllä aika matalalla. Olen valo- ja ulkoilmaihminen henkeen ja vereen!

No sitten sinun pitäisi olla onnellinen valoisista kesäöistä, jolloin ihmiset eivät mene nukkumaankaan. Ollaan ympäri vuorokauden ystävien kanssa, istuskellaan pihalla, grillataan, lapset pomppivat trampoliineissa tai polskivat piha-altaissa...

Joka maassa on töykeitä ihmisiä, höpöhöpö että suomalaiset olisivat erityisen töykeitä! Vaikka moni asia olisikin ulkomailla paremmin, kyllä Suomessakin on paljon hyviä asioita. Täällä esimerkiksi arvostetaan tasa-arvoa, rehellisyyttä, työntekoa ja koulutusta ihan eri tavalla kuin monessa muussa Euroopan maassa - vaikka näissä maissa sitten olisikin kesällä lämpimämpää. Ihme nysvöttäjiä olette, jos vain huonoja puolia löydätte.

Aktiivisuus on jokaisesta itsestä kiinni, samoin se, millaisena kanssaihmiset näkee! Moni nainen, joka tuo ulkomaalaisen miehensä Suomeen, ahdistuu lähinnä siitä, että mies ei saa helposti kontakteja, kun suomalaiset ovat ujoja puhumaan englantia, vaikka osaisivatkin.

Mutta eihän tänne ole pakko tulla. Ihan voitte olla missä haluatte ja jättää Suomen meille, jotka tätä maata rakastamme. Minäkin asuin vuosia ulkomailla ja palasin sitten takaisin. Toki oli aluksi shokki jo pelkästään se, että kaikki ympärillä ymmärsivät, mitä sanoin. Valo oli erilaista, sitä riitti ja riitti, ja kevään puhkeaminen oli aivan upeaa seurattavaa. Myös lapset saavat täällä käyttäytyä usein vapaammin kuin ulkomailla, mutta sehän on jokaisen omista kasvatusmetodeista kiinni. Olen taas pikkuhiljaa tottunut siihen, että täällä tervehditään lyhyesti tuttavia ja runsaammin niitä, joista pidetään kovasti, ja anteeksi pyydetään silloin kun on aihetta olla pahoillaan (jokainen pikkuasia täällä ei ole maailmaa kaatava niin kuin kohdemaassani oli). Mutkattomana ihmisenä Suomi sopii minulle paremmin.

Tässä esimerkki Suomesta, tällaista käytöstä en olisi milloinkaan tavannut Etelä-Euroopassa: kaupassa asioidessani edelläni kassajonossa oli mies, joka ilmoitti ostaneensa edellisellä kerralla tuotteen, joka oikeasti maksoi 130 euroa mutta kassa oli vahingossa veloittanut vain 30 euroa, ja kun kyseessä oli pienyrittäjä, jolle jokainen kolikko oli varmasti tarpeen, tuo asiakas halusi korjata asian ja maksaa oikean summan (oli ilmeisesti vasta kotona huomannut kuitista). Moni ehkä ajattelee, että voi mikä typerys, mutta minulle tuli melkein tippa silmään, kun ajattelin, kuinka rehellisiksi suomalaiset kasvatetaan.