Mitä olet mieltä parikymppisenä äidiksi tulleista?

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista..

Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Olin saanut ammatin, töissäkin ehdin olemaan, omakotitalo on hommattu, ehdin matkustellakin ennen lapsia. Naimisiin kyllä menimme vastaa lasten synnyttyä.

No kuitenkin, 3 lasta ja olen 24v :)

Naimisissa, asun omakotitalossa, työpaikka on, pari autoa, matkustelin ennen lapsia yms.

Uutta asuntoa ei tarvitse ostaa :)

minun ollessani juuri täyttänyt 23v., mies täytti heti sen jälkeen 22v.



Saimme kolme lasta viiden vuoden sisään. Näiden vuosien aikana myös ostettiin rivitalo 100m2 ja remontoitiin se itse täysin. Mies kävi tietenkin töissä, sai heti valmistumisen jälkeen vakityöpaikan.



Ollessani 27 v. alettin rakentamaan taloa maalle. Talon valmistututtua menin töihin 6.5 kotiäitivuoden jälkeen. Sain heti vakityöpaikan.



Olen onnellinen siitä, että kaikki tuo tapahtui, kun tapahtui. Ihana olla vielä hyvässä kunnossa ja aikaa harrastuksillekin, kun lapset kasvavat ja itse on suht nuori.



Niin ja miettijöille tiedoksi, isovanhemmat ovat hoitaneet lapsiamme todella vähän. Esikoinen on 5v. kun olivat ensimmäisen kerran yökylässä..

minun ollessani juuri täyttänyt 23v., mies täytti heti sen jälkeen 22v. Saimme kolme lasta viiden vuoden sisään. Näiden vuosien aikana myös ostettiin rivitalo 100m2 ja remontoitiin se itse täysin. Mies kävi tietenkin töissä, sai heti valmistumisen jälkeen vakityöpaikan. Ollessani 27 v. alettin rakentamaan taloa maalle. Talon valmistututtua menin töihin 6.5 kotiäitivuoden jälkeen. Sain heti vakityöpaikan. Olen onnellinen siitä, että kaikki tuo tapahtui, kun tapahtui. Ihana olla vielä hyvässä kunnossa ja aikaa harrastuksillekin, kun lapset kasvavat ja itse on suht nuori. Niin ja miettijöille tiedoksi, isovanhemmat ovat hoitaneet lapsiamme todella vähän. Esikoinen on 5v. kun olivat ensimmäisen kerran yökylässä..

Muuten ihailen, mutta siinä ettei lapsia ole viety hoitoon, en näe mitään ihailtavaa. Enemmänkin surullista. On hienoa jos on yhtenäinen perhe jolloin vanhemmatkin pääsevät yhdessä muualle, vaikka kerran kk! On hienoa, jos sitä kaipaa ja sitä aikaa saa! SE ON ihailtavaa.

nelikymppisinä. Melkoinen erobuumi on teillä ollut kun kaikki erosivat.

Minä nyt vain ajattelen omaa ikäluokkaani ja muistelen niitä tyttöjä, jotka tunnen ja joiden elämästä tiedän vielä n. 50 vuotiaana. Vain yksi näistä tytöistä on naimisissa vielä nuoruudenrakkautensa kanssa. Muilla, jotka silloin teki niitä lapsia parikymppisenä, oli aika tyypillistä, että ero tuli n. 23-26. Aika moni teki toisen lapsen uudessa suhteessa ja yllättävän moni näistäkin pareista erosi kolmikymppisenä.

Toki eroja on ollut niilläkin, jotka tekivät lapsia vähän vanhempana. Mutta nyt 50v ydinperheessä elää silti suurin osa niistä, jotka synnyttivät esikoisensa jossain 27v eteen päin.

Ei sillä, että siinä nyt mitään pahaa on. Mutta omalle tytölleni en tosiaan toivoisi niin raskasta elämää, että alkaisi lapsia tekemään ihan parikymppisenä. Se on rankkaa olla nuori yksinhuoltaja ja samaan aikaan opiskella ammattia. Mieluummin niin päin, että ammatti ensin ja hiukan katsoisi, että millainen se mies on. Ei niin, että tulee sitten lapsen synnyttyä muka yllätyksenä, että mies meneekin vain kavereiden kanssa.

Aikuisemman miehen kanssa elämä on turvallisempaa muutenkin ja vakaampaa kuin vähän päälle parikymppisen sällin kanssa.

jotka teki lapsia parikymppisenä, eros parin vuoden päästä. Näillä on sitten lapsia parille, kolmelle miehelle. Vain yksi vanhoista kouluajan tutuista on edelleen yhdessä ydinperheenä nuoruudenrakkautensa kanssa. Harvoin nämä 20v nainen 24v mies suhteet onnistuu. Oman tytön kohdalla toivon, että ei ihan ensimäiselle poikaystävälle alkaisi niitä lapsia tekemään. Elämä on aika rankkaa kun ero tulee jonkun vuoden päästä ja elää yksinhuoltajana. Nuoruudenrakkaudet kun ei yleensä kestä, varsinkaan sitä vauva-arkea, mikä tulee eteen kun joillain nuorilla tytöillä iskee se vauvakuume kun haluavat sitoa miehen itseensä

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :) 2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Nuori nainen haluaa sitoa vauvalla miehen itseensä?! :O Ja 30v ei tätä tee, okei. Loistava ajatusmaailma.

30vuotiaathan eivät eroa, ihme kun mun tuttavapiiristä kaikki erosivat nelikymppisinä... ;)

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista..

Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Olin saanut ammatin, töissäkin ehdin olemaan, omakotitalo on hommattu, ehdin matkustellakin ennen lapsia. Naimisiin kyllä menimme vastaa lasten synnyttyä.

No kuitenkin, 3 lasta ja olen 24v :)

Naimisissa, asun omakotitalossa, työpaikka on, pari autoa, matkustelin ennen lapsia yms.

Uutta asuntoa ei tarvitse ostaa :)

Kaikki on jo saavutettu. Miten nyt kulutat jäljellä olevat 50-60 vuotta?

Missä ja miten muuten matkustelit ennen lapsia?

nelikymppisinä. Melkoinen erobuumi on teillä ollut kun kaikki erosivat. Minä nyt vain ajattelen omaa ikäluokkaani ja muistelen niitä tyttöjä, jotka tunnen ja joiden elämästä tiedän vielä n. 50 vuotiaana. Vain yksi näistä tytöistä on naimisissa vielä nuoruudenrakkautensa kanssa. Muilla, jotka silloin teki niitä lapsia parikymppisenä, oli aika tyypillistä, että ero tuli n. 23-26. Aika moni teki toisen lapsen uudessa suhteessa ja yllättävän moni näistäkin pareista erosi kolmikymppisenä. Toki eroja on ollut niilläkin, jotka tekivät lapsia vähän vanhempana. Mutta nyt 50v ydinperheessä elää silti suurin osa niistä, jotka synnyttivät esikoisensa jossain 27v eteen päin. Ei sillä, että siinä nyt mitään pahaa on. Mutta omalle tytölleni en tosiaan toivoisi niin raskasta elämää, että alkaisi lapsia tekemään ihan parikymppisenä. Se on rankkaa olla nuori yksinhuoltaja ja samaan aikaan opiskella ammattia. Mieluummin niin päin, että ammatti ensin ja hiukan katsoisi, että millainen se mies on. Ei niin, että tulee sitten lapsen synnyttyä muka yllätyksenä, että mies meneekin vain kavereiden kanssa. Aikuisemman miehen kanssa elämä on turvallisempaa muutenkin ja vakaampaa kuin vähän päälle parikymppisen sällin kanssa.

jotka teki lapsia parikymppisenä, eros parin vuoden päästä. Näillä on sitten lapsia parille, kolmelle miehelle. Vain yksi vanhoista kouluajan tutuista on edelleen yhdessä ydinperheenä nuoruudenrakkautensa kanssa. Harvoin nämä 20v nainen 24v mies suhteet onnistuu. Oman tytön kohdalla toivon, että ei ihan ensimäiselle poikaystävälle alkaisi niitä lapsia tekemään. Elämä on aika rankkaa kun ero tulee jonkun vuoden päästä ja elää yksinhuoltajana. Nuoruudenrakkaudet kun ei yleensä kestä, varsinkaan sitä vauva-arkea, mikä tulee eteen kun joillain nuorilla tytöillä iskee se vauvakuume kun haluavat sitoa miehen itseensä

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :) 2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Nuori nainen haluaa sitoa vauvalla miehen itseensä?! :O Ja 30v ei tätä tee, okei. Loistava ajatusmaailma. 30vuotiaathan eivät eroa, ihme kun mun tuttavapiiristä kaikki erosivat nelikymppisinä... ;)

Ikävää ettet sinä löytänyt vakaata alle 30vuotiasta miestä, voin väittää että se 25v jonka kanssa lapsen aikoinaan sain, on miehistä parhaimmistoa. Ikinä en ole tavannut yhtä tasapainoista, vaimoaan kunnioittavaa ja loistavaa isää kuin hän. Iäkkäämmät äidit kadehtivat minua hyvästä miehestä.

Minusta opiskelu sopii äitiyteen enkä näe siinä mitään rankkaa. Miehellä vakipaikka ennen lasta, joten sekin turvattu. :)

Kritisoipa sitä! :D

Rankempaa on muuten ollut jok ikisellä toisella äidillä jonka tunnen ja olen kuullut päivittelyjä hyvästä jaksamisestani ja freesistä ulkomuodostani. :D

Mieheni on minua 5v. vanhempi. Lisää lapsia ei olla toiveista huolimatta saatu (pahaksi mennyt pcos + endometrioosi). Monta monituista kertaa olen miettinyt,että onneksi lapset tuli tehtyä nuorena, koska muuten olisin jäänyt todennäköisesti lapsettomaksi :(. Ikää minulla on nyt 30v. ja mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä 11v. Naimisiin mentiin vasta kun molemmat lapset oli syntynyt. Itse oli kotiäitinä 6v. koska mielestäni se oli/on lapsille ehdottomasti parasta! Ammatin oli kerennyt toki hankkia ja pari vuotta ennen esikoisen syntymään töissä olla. miehellä on ollut koko ajan oma firma ja töissä minkin nyt jos kerennyt muutaman vuoden taas olla :). mistään en koe jääneeni paitsi. Baarissa tuli juostua silloin kun 18v täytin,mutta se ei vain ole minun juttuni. Mummolat meillä on lähellä ja jos halua olisi niin hoitoon saataisiin lapset milloin vain. Mutta silti meillä lapset eivät ole olleet ensimmäisen ikävuotensa aikana hoidossa lainkaan. Senkiin jäleen vain jos on ollut joku "oikea" meno kuten ystävien lapsettomat häät tms. Nykyisin tosin lapset itse soittavat silloin tällöin mummoille ja ukeille ,että saako tulla yökylään, ja saavathan he. Kun ne isovanehmmatkin on nuoria niin jaksavat viettää aikaa myös lastenlastensa kanssa. Matkusteltu ollaan lasten kanssa ja se on minusta matkustelua parhaimmillaan :).

Hyvältä kuulostaa, mutta aina särähtää korvaan tuo puolustelu sillä, ettei baarit kiinnosta. Eikö siis parikymppistä äitiä saa koskaan kiinnostaa käydä ystävien kanssa yökerhossa? :D Kyllä minä käyn, kerran parissa kuukaudessa ja koen sen olevan ihan yhtä normaalia, kuin tuttavien käyminen, jotka ovat yli 30vuotiaita äitejä. Oma äitini oli melkein 40v minut saadessaan ja kävi muuten muutaman kerran vuodessa baarissa eikä siinä ole koskaan ollut mitään ihmeellistä. Olin mummulassa hoidossakin melko usein kun halusivat minut sinne, eikö se ole positiivista että vanhemmat saavat hengittää ja lapsikin nauttii mummulasta isovanhemmista puhumattakaan. :)

Meillä oikein vaaditaan lasta hoitoon! :D

Mitäs sitä kieltämään, on ihana päästä joskus elokuviin, syömään, kahville, shoppaamaan ja BAARIINKIN! :D

Harvoin, yleensä silloin siihen on jokin syy, esim jonkun ystävän synttärit tms.

Tarkoitin ettei sellainen baareissa jatkuvsti ravaaminen ja bilettäminen kiinnosta.

Yleensä kun vanhempana lapsensa saaneet sanovat, että pitää ensin bilettää,bilettää ja bilettää sekä matkustella sitten vasta voi olla valmis perustamaan perheen.

En sellaista edes kaipaa ja vaikka lapsia en nuoren aolisi saanut niin en siitä huolimatta olisi siellä baarissa ravannu. Matkustellut olisin,mutta sitä ollaan tehty myös lasten kanssa.

baarissa on ihan mukava käydä muutaman kerran vuodessa :), mutta se riittää minulle.

..elättäköön myös mukelonsa. Keskimäärin sen ikäiset mammat ja tenavat elävät muiden veronmaksajien rahoilla. Yleensä ovat myös heikosti koulutettuja. Yleensä myös yksinhuoltajia. Eiväthän he ole edes ehtineet käydä kouluja. Kasvatuskyvyt voivat olla monella tapaa puutteelliset.

Nimimerkki: Silmäsnä auki pitänyt

minä kerkesin käymään kouluni loppuun, oli (ja on vieläkin) jopa vakityöpaikkakin. Lapseni syntyi kun olin 21v.

Mutta poikkeus vahvistaa säännön =)

Itse sain lapseni 20 vuotiaana ja olin aivan liian nuori. Tietysti pärjäsin hyvin, koska olen fiksu, tiedostava ja rakastan lastani, mutta ei se helppoa ollut. Minäkin opiskelin itseni DI ksi, mutta kyllä koen menettäneeni osan itsestäni, elämästä peruskaavan mukaan. Sitäpaitsi äitiyteni on haparoivaa, tiedostan itse että voisin olla parempikin.

Olen onnellinen, en ole katkera enkä tekisi mitään toisin (harva äiti pystyy toivomaan lapsiaan pois)

, mutta minun kokemuspiirissäni minä selviydyin nuoresta äitiydestä kaikkein parhaiten. Muut olivat peruskoulun käyneitä max lähäreitä (helppo koulutus ja joustavat ajat) jotka rupesivat tehtailemaan muksuja 3v välein. Parisuhteet kestivät max 25v asti ja baareissa notkuttiin ihan yhtälailla oli lapsia tai ei.

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta).

Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen.

Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Niin no, itse tulin raskaaksi 19v ja mieheni oli tuolloin 26v.

Ja tosiaankin loistava isä ja meillä nyt 2 lasta.

Ainii, sossun luukula ei ole tarvinut ikinä käydä ja koulutkin on käyty.

ärsyttää yleistäminen.

Huvittavaa, että kun kritisoitte ihan massana nuorta äitiyttä ja kun annetaan yksi konkreettinen esimerkki, ette osaa arvostella sitä lainkaan. :D

Kertoo aika paljon tästä teidän "mielipiteestä", mikä lienee pelkkä itsensäpönkitysvöline vailla oikeita perusteluja. :) Tai pyhä yksinkertaisuus "minä olin 20vuotiaanaa tyttölapsi, muutkin ovat" "en näe ympärilleni lälälälä". :D



Joo hyvä ettette tehneet lapsia YHTÄÄN aikaisemmin. :O Henkinen kehitys on huolestuttavan alhaalla. :(

Hieman on surku heidän puolestaan että ns. vastuuton nuoruus jää kokematta ja toivon että eivät itse koe asiaa niin.

Varmasti ovat yhtä hyviä äitejä lapsilleen, kuin myöhemmin lapsen saaneet.

Kyllä mun mielestä yli 30v voi olla ihan yhtä hyvä äiti kuin 20-29v:kin!

Hieman on surku heidän puolestaan että ns. vastuuton nuoruus jää kokematta ja toivon että eivät itse koe asiaa niin. Varmasti ovat yhtä hyviä äitejä lapsilleen, kuin myöhemmin lapsen saaneet.

Kuinkas myöhään sun nuoruus oikein alkoi?

Niin, minä en tarvinnut 15-vuotta pyöriä tuolla vastuuttomana idioottina, jotkut ehkä tarvitsevat sellaista. :D

22-vuotiaana. En ole akateemisesti koulutettu, mutta olen yo ja minulla on ammatti. Kohta olen

yh omasta tahdostani ei liity ikääni vaan eroan

pikemminkin siksi kun aikuistuin. Näen itseni hyvänä äitinä joka laittaa sekä rajoja että antaa

rakkautta. "Uhraan" paljon omaani lasteni vuoksi mutten heittäydy marttyyriksi. Itsehän olen nämä lapset halunnut ja nuorena halusinkin. Olen heistä hyvin kiitollinen. ps. "silmänsä auki pitänyt" kait provo. :D

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :)

2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Höpö höpö, kyllä se on niin että miehen olisi hyvä olla ainakin viitisen vuotta naista NUOREMPI, katsos kun miehet kuolevat naisia nuorempina.

Sitten ei tarvitsisi sen vaimon elää vuositolkulla leskenä, vaan kuolisivat suht samoihin aikoihin. Tietysti sillä oletuksella että molemmat elää vanhoiksi :)

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista.. Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Tuolla kaavalla kun mennään, voi ne lapset jäädä saamatta. Meillä mies oli valmistunut yliopistosta, oli liki velaton (iso) rivarinpätkä (tämä oli toinen asunto, sitä ennen oli velaton yksiö), mulla 2 ammattia, molemmilla vakityöt, naimisissa oltiin, matkustelutkin ja asuttu ulkomailla. Ja nämä kaikki siis ennen esikoisen syntymää vaikka oltiin parikymppisiä (22v) kun esikoinen saatiin. Jotkut vaan saa asiansa valmiiksi aikaisemmin kuin toiset:) t no.40

Jos 22-vuotiaana oli jo asunnot ja tutkinnot ja työpaikat ja lapsetkin tehtynä, mitä olet puuhannut sen jälkeen? Kasvattanut lapsia ja tehnyt töitä, hankkinut kesämökin tms? Itse haluan nauttia tästä hetkestä, nauttia remontoimisesta, nauttia rakentamisesta, nauttia matkustelusta ja siitä aikuisten elämästä, johon mulla nyt on mahdollisuus. Jos mulla olisi ollut kaikki tehtynä ja "asiat valmiina" jo vuosia sitten, en olisi nyt tässä ja onnellinen näin.

Kasvattanut lapsia juu, nauttinut heistä täysin siamauksin. Matkustettu ympäri maapalloa, asuttu ulkomailla, harrastanut, tehnyt hyväntekeväisyystyötä. Mulle lapset ei ole taakka eikä este, vaan ihana lisä ihanaan elämään. Joillakin vain onnistuu ja saa sen mitä haluaa. Ja olen siitä ikionnellinen.

Nautin jokaisesta hetkestä elämässäni.

Olemme juu, hommanneet kesämökin, suomesta ja 2 muusta maasta. Omakotitalokin rakennettiin, mut myytiin pois ja ostettiin kaupungin ydinkeskustasta iso asunto-osake isosta vanhasta talosta.

Lasten ehdoilla mennään, mut mua ei haittaa koska olen aina halunnut lapsia ja tiennyt mitä he tullesssaan tuovat.

Lomailen myös joskus naisporukalla, joskus jopa nautin pitkästä viikonlopusta jossakin suurkaupungissa yksin.

Harvakseltaan lomailemme miehen kanssa kahden, mummi mielellään hoitaisi enemmänkin lapsia kyllä.

Eli mitä olen puuhannut sen jälkeen? Olen nauttinut äärettömästi elämästäni ja elänyt täysillä elämää jonka olen halunnut ja saanut. Olen ollut äärimmäisen onnellinen ja en näe loppua tarinalle. (paitsi sitten joskus kun kuolema korjaa)

Hieman on surku heidän puolestaan että ns. vastuuton nuoruus jää kokematta ja toivon että eivät itse koe asiaa niin.

Varmasti ovat yhtä hyviä äitejä lapsilleen, kuin myöhemmin lapsen saaneet.

nuoruudessa on sellaista, mitä pitäisi kokea? Minä en keksi mitään sellaista, mitä ei voisi tehdä vaikkapa sitten viisikymppisenä.

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :) 2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Höpö höpö, kyllä se on niin että miehen olisi hyvä olla ainakin viitisen vuotta naista NUOREMPI, katsos kun miehet kuolevat naisia nuorempina. Sitten ei tarvitsisi sen vaimon elää vuositolkulla leskenä, vaan kuolisivat suht samoihin aikoihin. Tietysti sillä oletuksella että molemmat elää vanhoiksi :)

No mutta jos lapsen haluaa nuorena, on ehkä suotavaa olla toisinpäin. :D

Hieman on surku heidän puolestaan että ns. vastuuton nuoruus jää kokematta ja toivon että eivät itse koe asiaa niin. Varmasti ovat yhtä hyviä äitejä lapsilleen, kuin myöhemmin lapsen saaneet.

nuoruudessa on sellaista, mitä pitäisi kokea? Minä en keksi mitään sellaista, mitä ei voisi tehdä vaikkapa sitten viisikymppisenä.

Minäkään en tiedä. Mikä voisi olla ihanampaa kuin viettää "nuoruus" pienen lapsen äitinä. Minä koen, että muut taas menettävät sen. :)

Mulla on kaikenlisäksi mahdollisuus nauttia tästä kaikesta vielä UUDESTAAN vaikka nelikymppisenä jos luonto antaa. :D

Koen tuon pienen lahjan olevan jotain suurempaa kuin se mitä kaupungilla katson noita "vastuuttomia" nuoria ja pyörittelen salaa silmiäni ja hymyilen. :D

Itse ajattelen ettei lapsia ole vielä kiire tekemään 25-30-iässä.

Olen aina pitänyt 25 lastensaannin rajapyykkinä, siis tietysti riippuu ihmisestä.



Ihminen on kuitenkin ehtinyt 25 ikävuoteen mennessä elää lapsuuden, teinivuodet ja elänyt nuorena aikuisena.

Monella on 25-ikävuoteen mennessä ammatti ja ehkä jo muutama vuosi takana työelämässä.