Mitä olet mieltä parikymppisenä äidiksi tulleista?

Sain esikoisen parikymppisenä, 26 vuotiaana meillä oli 3 lasta. En vaihtaisi toisin.



Nyt liki nelikymppisinä päräytimme vielä iltatähden ja suunnittelemme hälle seuraa:)



Lapsemme menestyvät loistavasti koulussa, ovat lahjakkaita monella saralla. Hyvin käyttäytyviä, sosiaalisesti lahjakkaita, urheilevat, heillä on paljon ystäviä. Kuopus tietysti ei vielä 1 vuotiaana kouluja käy, mutta näkee että tulee seuraamaan sisarustensa jalanjälkiä.



Maailman ihaninpia lapsia ovat ja niin äärettömän rakkaita.



Ja kaiken lisäksi kotona hoidettuja kaikki eskari-ikään, kuten tulee kuopuskin olemaan.

nuorena vauvan tehneitä, että onko parempi vaihtoehto vauvalle syntyä 35v äidille jolla on alkoholiongelma ja lisäksi mielenterveysongelmia, ja myös isä on alkoholisoitunut?



Onko tuo parempi, kuin syntyä 20v äidille, joka on esim. opiskellut ammatin ja on töissä tai JOPA opiskelisi ammattikorkeassa tai yliopistossa ja joka kaikin puolin olisi hyvä lapselleen eikä kotona olisi huutoa, alkoholin käyttöä yms?

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista.. Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Tuolla kaavalla kun mennään, voi ne lapset jäädä saamatta.

Meillä mies oli valmistunut yliopistosta, oli liki velaton (iso) rivarinpätkä (tämä oli toinen asunto, sitä ennen oli velaton yksiö), mulla 2 ammattia, molemmilla vakityöt, naimisissa oltiin, matkustelutkin ja asuttu ulkomailla. Ja nämä kaikki siis ennen esikoisen syntymää vaikka oltiin parikymppisiä (22v) kun esikoinen saatiin.

Jotkut vaan saa asiansa valmiiksi aikaisemmin kuin toiset:)

t no.40

Mutta itsestäni koen että se (edes) muutama vuosi lisää olisi ollut ihan hyvä juttu.



Tuntuu että paljosta jää paitsi.



Olen kyllä kovasti.. no, rehannut ja matkustellut alaikäisenä, rannoilla poltellut hittiä rastapäidenkanssa ja käynyt ghetoissa tanssimassa kodittomienkanssa etc.



Nyt itse haluasin keskittyä uraani, ärsyttää (kyllä, ärsyttää) että lapsen kipeydentakia joudun olemaan poissa töistä, en voi tehdä ylimaalisen pitkää päivää koska pitää miettiä perhe elämän aikaakin etc.



Ärsyttää kun kaveri ovat ns. villejä ja vapaita ja menevät terassille istumaan ja itse kökin jossain puistossa lapsenkanssa.



Olin ja olen liian nuori vielä siihen. Nyt haluaisin keskittyä vain siihen uraani, jonka jälkeen voisin päivitellä työasioista ystävieni kesken viinilasillisen ääressä.



Ja kun se aika tulee että omat ystäväni saavat lapsia, niin mä olen silloin ns. se villi ja vapaa, ison lapsen vanhempi. öäght.

Minusta jotenkin tosi mustavalkoista sanoa, että "parikymppinen äiti on liian nuori", ihan sama kuin sanoisin, että 30v on liian vanha, vain koska itselleni se ei olisi tullut kuuloonkaan. :D





Äidiksitulokääni en vaihtaisi mistään hinnasta.

Mulla on kokemusta nuoresta äitiydestä ja tiedän mistä puhun, 30v äiti ei nuoresta äitiydestä tiedä hölkäsenpöläystäkään kun ei itse niin valinnut. Siksi se kuulostaa niin naurettavalta. :D



No...ehkä ihan hyvä että lisäännyittekin myöhään, jos henkinen kehitys ja älykkyys laahaavat noin pahasti jäljessä. Heh heh. :D

Parikymppisen lapsettomuushoidoista puheenollen ja tuosta toisesta ketjusta mitä olisi tälle parille tapahtunut jos eivät olisi halunneet lapsia nuorena? Voiko joku puhtaasti sydämestään sanoa, että ansaitsisivat lapsen enemmän kuin nämä? <a href="http://perheenipieni.blogspot.com/" alt="http://perheenipieni.blogspot.com/">http://perheenipieni.blogspot.com/</a&gt;

Ei taida olla sydäntä alkaa kritisoimaan? Järkikin taitaa vihdoinkin tulla vastaan iäkkäämmillä äideillä.

Kertokaa nyt harakat ilkeät mielipiteenne nuorten ihmisten lapsettomuushoidoista ja äituydestä kun koette olevanne jotain parempaa.

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista.. Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Tuolla kaavalla kun mennään, voi ne lapset jäädä saamatta.

Meillä mies oli valmistunut yliopistosta, oli liki velaton (iso) rivarinpätkä (tämä oli toinen asunto, sitä ennen oli velaton yksiö), mulla 2 ammattia, molemmilla vakityöt, naimisissa oltiin, matkustelutkin ja asuttu ulkomailla. Ja nämä kaikki siis ennen esikoisen syntymää vaikka oltiin parikymppisiä (22v) kun esikoinen saatiin.

Jotkut vaan saa asiansa valmiiksi aikaisemmin kuin toiset:)

t no.40

Jos 22-vuotiaana oli jo asunnot ja tutkinnot ja työpaikat ja lapsetkin tehtynä, mitä olet puuhannut sen jälkeen? Kasvattanut lapsia ja tehnyt töitä, hankkinut kesämökin tms?

Itse haluan nauttia tästä hetkestä, nauttia remontoimisesta, nauttia rakentamisesta, nauttia matkustelusta ja siitä aikuisten elämästä, johon mulla nyt on mahdollisuus. Jos mulla olisi ollut kaikki tehtynä ja "asiat valmiina" jo vuosia sitten, en olisi nyt tässä ja onnellinen näin.

Parikymppisen lapsettomuushoidoista puheenollen ja tuosta toisesta ketjusta mitä olisi tälle parille tapahtunut jos eivät olisi halunneet lapsia nuorena? Voiko joku puhtaasti sydämestään sanoa, että ansaitsisivat lapsen enemmän kuin nämä? &lt;a href="<a href="http://perheenipieni.blogspot.com/" alt="http://perheenipieni.blogspot.com/">http://perheenipieni.blogspot.com/</a&gt;" alt="<a href="http://perheenipieni.blogspot.com/" alt="http://perheenipieni.blogspot.com/">http://perheenipieni.blogspot.com/</a&gt;"&gt;<a href="http://perheenipieni.blogspot.com/&lt;/a&gt;" alt="http://perheenipieni.blogspot.com/&lt;/a&gt;">http://perheenipieni.blogspot.com/&lt;/a&gt;</a&gt;

Ei taida olla sydäntä alkaa kritisoimaan? Järkikin taitaa vihdoinkin tulla vastaan iäkkäämmillä äideillä.

Kertokaa nyt harakat ilkeät mielipiteenne nuorten ihmisten lapsettomuushoidoista ja äituydestä kun koette olevanne jotain parempaa.

"Hei ei kukaan voi sanoa lasten ansaitsemisesta mitään."

Tiedät kyllä itsekin mitä tarkoitan.

Se on helppo laukoa negatiivisia kommentteja netissä, kun ei näe vastapuolen kasvoja. Mutta en usko kovinkaan monella olevan sydäntä ja järkeäkään sanoa nuorelle äidille, että hän on liian nuori äidiksi, siitäkin syystä ettei se ole totta.



Täällä anonyymisti moni haluaa vain nostaa itseään jalustalle, näin lapsellisesti, vaikka varsin hyvin tietää, ettei "parikymppiset äidit" ole mikään yhtenäinen massa jota edes voi alkaa kritisoimaan, yleisesti ottaen (huom yleisesti) se on parhaita lapsensaanti-ikiä fyysisesti sekä henkisestikin jos auvojen kehityskaarta ajatellaan.



Kaikilla ei toki ole talous kunnossa parikymppisenä, tai hyvää miestä löydettynä, niin lapset saadaan sitten vähän myöhemmin, ja hyvä näin.



Paras ikä on sellainen ikä, jonka on itse saanut päättää, kuten suurin osa on saanut.

Aika harva huomaa raskauden 22viikolla ja joutuu pitämään lapsen hampaat irvessä VÄÄRÄSSÄ IÄSSÄ.

Enpä olisi itse todellakaan ollut valmis perhe-elämään kaksikymppisenä. Olen saanut matkustella, juhlia ym. tehdä mitä lystään silloin, elää vain itselleni ja olen todella kiitollinen tästä mahtavasta ajasta. Nyt 32 vuotiaana nautin perheestäni ja touhuan ja matkustelen mielelläni lasten kanssa. Ei ole minkäänlaista poltetta tunkea lapsia hoitoon, että itse pääsisin bilettämään tms. Toki vietämme miehenikin kanssa kahden keskistä aikaa ja tapaamme ystäviämme. Suurimmalla osasta ystäviämmekin on lapsia, joten lapset usein mukana ja kaikki juhlat (esim.vappu) järjestetään lasten ehdoilla. Kaikki tasapainossa :)



Ihmiset kuitenkin erilaisia ja jokainen tekee omat päätöksensä ja rakentaa sellaisen elämän kuin haluaa.

18 kun tulin raskaaksi, yitetty lapsi. Koulut jäi kesken,jäin yksin lapsen kanssa. Kävin koulut loppuun, haen töitä ja hävettää, kun uusi mies elättää meidät. Itkua tästä ontullut, mutta nyt on töitä ja yhdessä elätetään perheemme. Perheen lisäys suunnitteilla. Minusta oli ihanaa tulla nuorena äidiksi, hetkeäkään en vaihtaisi pois! Ei ole ollut tarvetta juosta bilettämässä. Mies tosin passittaa minut vähintään kerran viikossa käymään kahvilla ystävän kanssa, vastavuoroisesti minä potkin häntä ulos lähtemään pelaamaan sählyä :) perhe-elämä on kompromisseja! :)

Mieheni on minua 5v. vanhempi. Lisää lapsia ei olla toiveista huolimatta saatu (pahaksi mennyt pcos + endometrioosi).

Monta monituista kertaa olen miettinyt,että onneksi lapset tuli tehtyä nuorena, koska muuten olisin jäänyt todennäköisesti lapsettomaksi :(.



Ikää minulla on nyt 30v. ja mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä 11v. Naimisiin mentiin vasta kun molemmat lapset oli syntynyt.



Itse oli kotiäitinä 6v. koska mielestäni se oli/on lapsille ehdottomasti parasta!



Ammatin oli kerennyt toki hankkia ja pari vuotta ennen esikoisen syntymään töissä olla.



miehellä on ollut koko ajan oma firma ja töissä minkin nyt jos kerennyt muutaman vuoden taas olla :).



mistään en koe jääneeni paitsi. Baarissa tuli juostua silloin kun 18v täytin,mutta se ei vain ole minun juttuni.



Mummolat meillä on lähellä ja jos halua olisi niin hoitoon saataisiin lapset milloin vain.



Mutta silti meillä lapset eivät ole olleet ensimmäisen ikävuotensa aikana hoidossa lainkaan.



Senkiin jäleen vain jos on ollut joku "oikea" meno kuten ystävien lapsettomat häät tms.



Nykyisin tosin lapset itse soittavat silloin tällöin mummoille ja ukeille ,että saako tulla yökylään, ja saavathan he. Kun ne isovanehmmatkin on nuoria niin jaksavat viettää aikaa myös lastenlastensa kanssa.



Matkusteltu ollaan lasten kanssa ja se on minusta matkustelua parhaimmillaan :).

Enpä olisi itse todellakaan ollut valmis perhe-elämään kaksikymppisenä. Olen saanut matkustella, juhlia ym. tehdä mitä lystään silloin, elää vain itselleni ja olen todella kiitollinen tästä mahtavasta ajasta. Nyt 32 vuotiaana nautin perheestäni ja touhuan ja matkustelen mielelläni lasten kanssa. Ei ole minkäänlaista poltetta tunkea lapsia hoitoon, että itse pääsisin bilettämään tms. Toki vietämme miehenikin kanssa kahden keskistä aikaa ja tapaamme ystäviämme. Suurimmalla osasta ystäviämmekin on lapsia, joten lapset usein mukana ja kaikki juhlat (esim.vappu) järjestetään lasten ehdoilla. Kaikki tasapainossa :)

Ihmiset kuitenkin erilaisia ja jokainen tekee omat päätöksensä ja rakentaa sellaisen elämän kuin haluaa.

vaikka sain esikoisen 21-vuotiaana. Minulla on tietty ollut se etu, että olen matkustellut vanhempieni kanssa lapsena/nuorena ja muutaman reissun tein täysi-ikäisyyden jälkeen. Ja kyllä tuossa on ehditty bilettääkin ihan riittämiin ;)

Nyt olen 27-vuotias, kahden lapsen äiti ja nautin suunnattomasti jokaisesta hetkestä. Oli aika hassua tajuta se, että nautin enemmän lasten kanssa matkustelusta yms. kuin yksin tai kavereiden. En tiedä, jotenkin se antaa enemmän kun näkee lasten innostuksen uusista paikoista jne.

Kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa on silloin tällöin, on hyvä tukiverkko, jossa on halukkaita lastenvahteja (välillä tulee soittoa, että voisikohan muksut tulla yökylään). Ollaan kuitenkin aika kotihiiriä miehen kanssa, joten useimmiten meille riittää illat kahdenkeskiseksi ajaksi.

Ehtiihän sitä sitten taas mennä kun lapset ovat aikuisia ja muuttamat pois kotoa.

Mutta siis.En minä ainakaan arvostele kenenkään elämää tai sitä, milloin on lapset "tehnyt". Ei ole yhtäö absoluuttista totuutta. Me kaikki kun olemme erilaisia ja mikä sopii minulle, ei välttämättä sovi toiselle.

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista..

Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

kuin täydellisen asunnon.

Mutta minä sain esikoisen 24-vuotiaana, ja olin maisteri, ollut kaksi vuotta koulutusta vastaavassa työssä, naimisissa, meillä oli hyväkuntoinen omistusasunto, auto, olin asunut ulkomailla jne.

Ei ikä kerro siitä, mitä kaikkea on saanut aikaan, joku ei ole nelikymppiseksikään vielä saanut vakiinnuttua, joku on nopeampi.

en koe kärsineeni vaikka synnyin kun äitini oli opiskelija (valmistui opettajaksi myöhemmin), omistusasunnon vanhempani hankkivat kun olin 5 ja äidin työpaikkakinm vakinaistettiin vasta kun olin 10. Ja herranjestas, pääsin jopa matkustelemaan ulkomaille heidän kanssaan.

Kovin onnelliselta omakin lapsi vaikuttaa, vaikka syntyi kesken opiskelujemme (mies nyk. FT ja minä FM), olemme asuneet vain vuokra-asunnoissa, työpaikat ovat olleet väliaikaisia ja pahin kaikesta: emme vain matkustaneet ulkomaille vaan jopa MUUTIMME sinne!

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista..

Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Mieheni on minua 5v. vanhempi. Lisää lapsia ei olla toiveista huolimatta saatu (pahaksi mennyt pcos + endometrioosi). Monta monituista kertaa olen miettinyt,että onneksi lapset tuli tehtyä nuorena, koska muuten olisin jäänyt todennäköisesti lapsettomaksi :(. Ikää minulla on nyt 30v. ja mieheni kanssa ollaan oltu yhdessä 11v. Naimisiin mentiin vasta kun molemmat lapset oli syntynyt. Itse oli kotiäitinä 6v. koska mielestäni se oli/on lapsille ehdottomasti parasta! Ammatin oli kerennyt toki hankkia ja pari vuotta ennen esikoisen syntymään töissä olla. miehellä on ollut koko ajan oma firma ja töissä minkin nyt jos kerennyt muutaman vuoden taas olla :). mistään en koe jääneeni paitsi. Baarissa tuli juostua silloin kun 18v täytin,mutta se ei vain ole minun juttuni. Mummolat meillä on lähellä ja jos halua olisi niin hoitoon saataisiin lapset milloin vain. Mutta silti meillä lapset eivät ole olleet ensimmäisen ikävuotensa aikana hoidossa lainkaan. Senkiin jäleen vain jos on ollut joku "oikea" meno kuten ystävien lapsettomat häät tms. Nykyisin tosin lapset itse soittavat silloin tällöin mummoille ja ukeille ,että saako tulla yökylään, ja saavathan he. Kun ne isovanehmmatkin on nuoria niin jaksavat viettää aikaa myös lastenlastensa kanssa. Matkusteltu ollaan lasten kanssa ja se on minusta matkustelua parhaimmillaan :).

Hyvältä kuulostaa, mutta aina särähtää korvaan tuo puolustelu sillä, ettei baarit kiinnosta. Eikö siis parikymppistä äitiä saa koskaan kiinnostaa käydä ystävien kanssa yökerhossa? :D Kyllä minä käyn, kerran parissa kuukaudessa ja koen sen olevan ihan yhtä normaalia, kuin tuttavien käyminen, jotka ovat yli 30vuotiaita äitejä. Oma äitini oli melkein 40v minut saadessaan ja kävi muuten muutaman kerran vuodessa baarissa eikä siinä ole koskaan ollut mitään ihmeellistä. Olin mummulassa hoidossakin melko usein kun halusivat minut sinne, eikö se ole positiivista että vanhemmat saavat hengittää ja lapsikin nauttii mummulasta isovanhemmista puhumattakaan. :)

Meillä oikein vaaditaan lasta hoitoon! :D

Mitäs sitä kieltämään, on ihana päästä joskus elokuviin, syömään, kahville, shoppaamaan ja BAARIINKIN! :D

jotka teki lapsia parikymppisenä, eros parin vuoden päästä. Näillä on sitten lapsia parille, kolmelle miehelle.

Vain yksi vanhoista kouluajan tutuista on edelleen yhdessä ydinperheenä nuoruudenrakkautensa kanssa. Harvoin nämä 20v nainen 24v mies suhteet onnistuu.

Oman tytön kohdalla toivon, että ei ihan ensimäiselle poikaystävälle alkaisi niitä lapsia tekemään. Elämä on aika rankkaa kun ero tulee jonkun vuoden päästä ja elää yksinhuoltajana. Nuoruudenrakkaudet kun ei yleensä kestä, varsinkaan sitä vauva-arkea, mikä tulee eteen kun joillain nuorilla tytöillä iskee se vauvakuume kun haluavat sitoa miehen itseensä

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :)

2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

jotka teki lapsia parikymppisenä, eros parin vuoden päästä. Näillä on sitten lapsia parille, kolmelle miehelle. Vain yksi vanhoista kouluajan tutuista on edelleen yhdessä ydinperheenä nuoruudenrakkautensa kanssa. Harvoin nämä 20v nainen 24v mies suhteet onnistuu. Oman tytön kohdalla toivon, että ei ihan ensimäiselle poikaystävälle alkaisi niitä lapsia tekemään. Elämä on aika rankkaa kun ero tulee jonkun vuoden päästä ja elää yksinhuoltajana. Nuoruudenrakkaudet kun ei yleensä kestä, varsinkaan sitä vauva-arkea, mikä tulee eteen kun joillain nuorilla tytöillä iskee se vauvakuume kun haluavat sitoa miehen itseensä

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :) 2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Nuori nainen haluaa sitoa vauvalla miehen itseensä?! :O Ja 30v ei tätä tee, okei. Loistava ajatusmaailma.

30vuotiaathan eivät eroa, ihme kun mun tuttavapiiristä kaikki erosivat nelikymppisinä... ;)

..elättäköön myös mukelonsa. Keskimäärin sen ikäiset mammat ja tenavat elävät muiden veronmaksajien rahoilla. Yleensä ovat myös heikosti koulutettuja. Yleensä myös yksinhuoltajia. Eiväthän he ole edes ehtineet käydä kouluja. Kasvatuskyvyt voivat olla monella tapaa puutteelliset.

Nimimerkki: Silmäsnä auki pitänyt

Jos veronmaksajien rahoilla kyetään elättämään myös muualta tulleet, niin kyllä kyetään myös oman maan ihmisiäkin.