Mitä olet mieltä parikymppisenä äidiksi tulleista?

Hieman on surku heidän puolestaan että ns. vastuuton nuoruus jää kokematta ja toivon että eivät itse koe asiaa niin. Varmasti ovat yhtä hyviä äitejä lapsilleen, kuin myöhemmin lapsen saaneet.

nuoruudessa on sellaista, mitä pitäisi kokea? Minä en keksi mitään sellaista, mitä ei voisi tehdä vaikkapa sitten viisikymppisenä.

Mutta kyllä minä ainakin tiedän itsestäni että paljon olisi jäänyt itsestäni tutkimatta ja elämässä tekemättä jos olisin saanut lapset 20-kymppisenä.

Se ettei ole vastuussa muista kuin itsestään on hieno asia. Saa olla vapaa tekemään mitä haluaa milloin haluaa.

Sitten kun on sitä kokenut ja elänyt niin voi rauhallisin ja hyvin mielin ottaa vastuuta lapsista seuraavaksi 18-vuodeksi. Ja huoli omista lapsista loppuu kun potkaisee tyhjää.

Tämä on siis vain minun mielipiteeni.

Ja sopi minulle.

Mielestäni lapset tehdään vasta sitten, kun kaikki muut projektit ovat valmiit. Siis opiskelu, työnhaku, asunnon ostaminen, rempat, naimisiinmeno, matkustelu ja ehkä vielä seuraavan asunnon ostaminen. Lapset olkoon viimeinen proggis näistä alle nelikymppisenä suoritettavista..

Toki jokainen tekee niinkuin haluaa, jotkut haluavat lapsen enemmän kuin täydellisen asunnon.

Olin saanut ammatin, töissäkin ehdin olemaan, omakotitalo on hommattu, ehdin matkustellakin ennen lapsia. Naimisiin kyllä menimme vastaa lasten synnyttyä.

No kuitenkin, 3 lasta ja olen 24v :)

Naimisissa, asun omakotitalossa, työpaikka on, pari autoa, matkustelin ennen lapsia yms.

Uutta asuntoa ei tarvitse ostaa :)

Kaikki on jo saavutettu. Miten nyt kulutat jäljellä olevat 50-60 vuotta?

Missä ja miten muuten matkustelit ennen lapsia?

Uusia haasteita riittää sillä saralla ihan riittävästi :)

Seuraavaksi sitten perheen kanssa matkustelen ja teen asioita. Onhan niitä tapoja kuluttaa loppu elämäni :)

Kiertelin näitä euroopan maita :)

alkaa tällainen typerä vittuilu.

Se nyt vain kaikesta huolimatta on niin, että on ihmisiä, jotka on sitä mieltä, että eivät toivo tytölleen sitä kohtaloa, että tulee paksuksi parikymppisenä. Eikä toivo pojalleen sitä kohtaloa, että tulee isäksi vähän päälle parikymppisenä.

vaikka kuinka hehettelisit ja vittuilisit niin aika moni on sitä mieltä, että parikymppisenä äidiksi tulo ei heidän mielestään ole mikään ihanneasia.

Sinä taas olet sitä mieltä, että on maailman ihanin asia ja toivot, että tyttösikin tekisi lapsia parikymppisenä.

Kunhan vielä opit sen, että kaikki eivät ole samaa mieltä asioista kuin sinä. Ei, vaikka kuinka yrittäisit vittuilla ja hyökätä vastaan ja kääntää alkuperäisestä asiasta henkilökohtaisuuksiin menolla.

nelikymppisinä. Melkoinen erobuumi on teillä ollut kun kaikki erosivat. Minä nyt vain ajattelen omaa ikäluokkaani ja muistelen niitä tyttöjä, jotka tunnen ja joiden elämästä tiedän vielä n. 50 vuotiaana. Vain yksi näistä tytöistä on naimisissa vielä nuoruudenrakkautensa kanssa. Muilla, jotka silloin teki niitä lapsia parikymppisenä, oli aika tyypillistä, että ero tuli n. 23-26. Aika moni teki toisen lapsen uudessa suhteessa ja yllättävän moni näistäkin pareista erosi kolmikymppisenä. Toki eroja on ollut niilläkin, jotka tekivät lapsia vähän vanhempana. Mutta nyt 50v ydinperheessä elää silti suurin osa niistä, jotka synnyttivät esikoisensa jossain 27v eteen päin. Ei sillä, että siinä nyt mitään pahaa on. Mutta omalle tytölleni en tosiaan toivoisi niin raskasta elämää, että alkaisi lapsia tekemään ihan parikymppisenä. Se on rankkaa olla nuori yksinhuoltaja ja samaan aikaan opiskella ammattia. Mieluummin niin päin, että ammatti ensin ja hiukan katsoisi, että millainen se mies on. Ei niin, että tulee sitten lapsen synnyttyä muka yllätyksenä, että mies meneekin vain kavereiden kanssa. Aikuisemman miehen kanssa elämä on turvallisempaa muutenkin ja vakaampaa kuin vähän päälle parikymppisen sällin kanssa.

jotka teki lapsia parikymppisenä, eros parin vuoden päästä. Näillä on sitten lapsia parille, kolmelle miehelle. Vain yksi vanhoista kouluajan tutuista on edelleen yhdessä ydinperheenä nuoruudenrakkautensa kanssa. Harvoin nämä 20v nainen 24v mies suhteet onnistuu. Oman tytön kohdalla toivon, että ei ihan ensimäiselle poikaystävälle alkaisi niitä lapsia tekemään. Elämä on aika rankkaa kun ero tulee jonkun vuoden päästä ja elää yksinhuoltajana. Nuoruudenrakkaudet kun ei yleensä kestä, varsinkaan sitä vauva-arkea, mikä tulee eteen kun joillain nuorilla tytöillä iskee se vauvakuume kun haluavat sitoa miehen itseensä

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :) 2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Nuori nainen haluaa sitoa vauvalla miehen itseensä?! :O Ja 30v ei tätä tee, okei. Loistava ajatusmaailma. 30vuotiaathan eivät eroa, ihme kun mun tuttavapiiristä kaikki erosivat nelikymppisinä... ;)

Ikävää ettet sinä löytänyt vakaata alle 30vuotiasta miestä, voin väittää että se 25v jonka kanssa lapsen aikoinaan sain, on miehistä parhaimmistoa. Ikinä en ole tavannut yhtä tasapainoista, vaimoaan kunnioittavaa ja loistavaa isää kuin hän. Iäkkäämmät äidit kadehtivat minua hyvästä miehestä.

Minusta opiskelu sopii äitiyteen enkä näe siinä mitään rankkaa. Miehellä vakipaikka ennen lasta, joten sekin turvattu. :)

Kritisoipa sitä! :D

Rankempaa on muuten ollut jok ikisellä toisella äidillä jonka tunnen ja olen kuullut päivittelyjä hyvästä jaksamisestani ja freesistä ulkomuodostani. :D

alkaa tällainen typerä vittuilu. Se nyt vain kaikesta huolimatta on niin, että on ihmisiä, jotka on sitä mieltä, että eivät toivo tytölleen sitä kohtaloa, että tulee paksuksi parikymppisenä. Eikä toivo pojalleen sitä kohtaloa, että tulee isäksi vähän päälle parikymppisenä. vaikka kuinka hehettelisit ja vittuilisit niin aika moni on sitä mieltä, että parikymppisenä äidiksi tulo ei heidän mielestään ole mikään ihanneasia. Sinä taas olet sitä mieltä, että on maailman ihanin asia ja toivot, että tyttösikin tekisi lapsia parikymppisenä. Kunhan vielä opit sen, että kaikki eivät ole samaa mieltä asioista kuin sinä. Ei, vaikka kuinka yrittäisit vittuilla ja hyökätä vastaan ja kääntää alkuperäisestä asiasta henkilökohtaisuuksiin menolla.

nelikymppisinä. Melkoinen erobuumi on teillä ollut kun kaikki erosivat. Minä nyt vain ajattelen omaa ikäluokkaani ja muistelen niitä tyttöjä, jotka tunnen ja joiden elämästä tiedän vielä n. 50 vuotiaana. Vain yksi näistä tytöistä on naimisissa vielä nuoruudenrakkautensa kanssa. Muilla, jotka silloin teki niitä lapsia parikymppisenä, oli aika tyypillistä, että ero tuli n. 23-26. Aika moni teki toisen lapsen uudessa suhteessa ja yllättävän moni näistäkin pareista erosi kolmikymppisenä. Toki eroja on ollut niilläkin, jotka tekivät lapsia vähän vanhempana. Mutta nyt 50v ydinperheessä elää silti suurin osa niistä, jotka synnyttivät esikoisensa jossain 27v eteen päin. Ei sillä, että siinä nyt mitään pahaa on. Mutta omalle tytölleni en tosiaan toivoisi niin raskasta elämää, että alkaisi lapsia tekemään ihan parikymppisenä. Se on rankkaa olla nuori yksinhuoltaja ja samaan aikaan opiskella ammattia. Mieluummin niin päin, että ammatti ensin ja hiukan katsoisi, että millainen se mies on. Ei niin, että tulee sitten lapsen synnyttyä muka yllätyksenä, että mies meneekin vain kavereiden kanssa. Aikuisemman miehen kanssa elämä on turvallisempaa muutenkin ja vakaampaa kuin vähän päälle parikymppisen sällin kanssa.

jotka teki lapsia parikymppisenä, eros parin vuoden päästä. Näillä on sitten lapsia parille, kolmelle miehelle. Vain yksi vanhoista kouluajan tutuista on edelleen yhdessä ydinperheenä nuoruudenrakkautensa kanssa. Harvoin nämä 20v nainen 24v mies suhteet onnistuu. Oman tytön kohdalla toivon, että ei ihan ensimäiselle poikaystävälle alkaisi niitä lapsia tekemään. Elämä on aika rankkaa kun ero tulee jonkun vuoden päästä ja elää yksinhuoltajana. Nuoruudenrakkaudet kun ei yleensä kestä, varsinkaan sitä vauva-arkea, mikä tulee eteen kun joillain nuorilla tytöillä iskee se vauvakuume kun haluavat sitoa miehen itseensä

Ihmettelen, mistä ovat löytäneet miehen, joka suostuu noin nuorena tekemään lapsia ja on riittävän kypsä ottamaan vastuuta lapsista ja sitoutumaan perhe-elämään! Elleivät sitten ole paljon vanhemman kanssa (mistä tunnen vähän sääliä ja mietin, tuleeko joskus halu kokeilla niitä nuorten asioita, mitä mies ehti tehdä ennen suhdetta). Jos lapset taas tehty ties kenen kanssa ilman kunnollista, pysyvää suhdetta, en kauheasti arvosta. Tai suhteisiin, joissa isästä ei ole isän rooliin vaan hän elää edelleen käytännössä poikamieselämää omine menoineen, töineen ja harrastuksineen. Itse olisin halunnut jo 18 v. raskaaksi, mutta koska en ole löytänyt miestä, joka olisi sekä halukas että kelvollinen isäksi, vauva on edelleen yli 10 vuotta myöhemmin vain haave.

Ihan samalla tavalla parikymppienn voi kumppaninsa löytää kuin 30vuotiaskin. Parhaat viedään ensiksi. :) 2-5vuoden ikäero onkin suotavaa, jos äiti on vaikka 20v niin isän on hyvä olla sen 25v, ymmärrätkös. 22v ja 26v oikein hyvä jne.

Nuori nainen haluaa sitoa vauvalla miehen itseensä?! :O Ja 30v ei tätä tee, okei. Loistava ajatusmaailma. 30vuotiaathan eivät eroa, ihme kun mun tuttavapiiristä kaikki erosivat nelikymppisinä... ;)

Ikävää ettet sinä löytänyt vakaata alle 30vuotiasta miestä, voin väittää että se 25v jonka kanssa lapsen aikoinaan sain, on miehistä parhaimmistoa. Ikinä en ole tavannut yhtä tasapainoista, vaimoaan kunnioittavaa ja loistavaa isää kuin hän. Iäkkäämmät äidit kadehtivat minua hyvästä miehestä. Minusta opiskelu sopii äitiyteen enkä näe siinä mitään rankkaa. Miehellä vakipaikka ennen lasta, joten sekin turvattu. :) Kritisoipa sitä! :D Rankempaa on muuten ollut jok ikisellä toisella äidillä jonka tunnen ja olen kuullut päivittelyjä hyvästä jaksamisestani ja freesistä ulkomuodostani. :D

Oho, taisi kolahtaa totuus. ;) Minä sensijaan toivon, että tyttäreni ja poikani saavat siinä iässä lapsia, kuin itse haluavat. En ole ihan noin mustavalkoinen, että minun valinnat ovat kaikille parhaita. :)

Mua on aina vain ihailtu nuoren iän ja raikkaan ulkomuotoni takia. Olen kuullut kommentteja "miten äiti voi näyttää noin hyvältä" "sä olet ihanan nuori äiti" "olisinpa minäkin saanut lapsia ikäisenäsi".



Se lämmittää aina. :)

Itse haluan nauttia tästä hetkestä, nauttia remontoimisesta, nauttia rakentamisesta, nauttia matkustelusta ja siitä aikuisten elämästä, johon mulla nyt on mahdollisuus. Jos mulla olisi ollut kaikki tehtynä ja "asiat valmiina" jo vuosia sitten, en olisi nyt tässä ja onnellinen näin.

Sinä nautit siitä hetkestä, minä tästä. Me teemme kaikkea tuota luettelemaasi ja meillä on vielä lapsiakin samassa sopassa. Ja nautimme suunnattomasti elämästämme. Eikö lasten kanssa eläminen ole nimenomaan aikuisen elämää?

En usko, että elämää voi mitenkään "saada valmiiksi". Aina voi opiskella uutta, vaihtaa työpaikkaa, muuttaa toiselle paikkakunnalle, remontoida vaikka kesämökkiä yms. Myöskään ei voi olla varma, että ne saavutetut asiat pysyvät. Puoliso voi menehtyä, talo palaa, työpaikka menee alta... Mikään ei ole ikuista.

T: äidiksi 24-vuotiaana

Sain ekan lapseni 20 veenä, sitten seuraavan 25 veenä ja voin sanoa, että ero on suuri nyt jälkeenpäin ajateltuna.
Olin 20 veenä vielä hyvin epävarma kaikesta, koulutus löytyi ja sain myös vakityöpaikan kun palasin työelämään.. Mutta, olin juurikin yh, en siitä syystä että olisin jättänyt mieheni vaan hän sairastui ja jäin yksin. Silti, se oli rankkaa aikaa.
Aborttia en voinut tehdä, vaikka jo raskauden aikana miehen sairaus tuli ilmi..
Enkä olis voinut.
Silti, joskus sitä miettii jos nyt 25 veenä olisin saanut ekan. JOSsittelu on toisaalta turhaa, mutta välillä sitä kelaa.
Uskon, että kävisin silti läpi ne epävarmuuden tunteet äitiyttä kohtaan, niinkuin lähes kaikki äidiksi ekaa kertaa tulleet, mutta muut elämän osa-alueet olisivat vähän vankemmat. Ehkä. Toisaalta äitiys on kasvattanut - niinkuin se kasvattaa 20 veetä sekä 40 vee äitiä (näin mulle 40 veenä ekan saanut kertoi myös).
Juups, mutta ketään ei kannata tuomita, ties vaikka itse menettäisitte suunnitelmanne jonkun onnettomuuden takia ja sitten miettisitte "olisinpa tehnyt lapset 20 veenä". Aina voi jossittella ja elämä on elämää ja valintoja täynnä!!!

[quote author="Vierailija" time="25.04.2012 klo 10:06"]

..kyllä vähän säälin. Ajattelen, että ehkä lapsuudenperheessä ei ole ollut kaikki ihan kunnossa, kun sitä on täytynyt alkaa jo noin nuorena kompensoimaan.

Mitä 30v äiti yrittää kompensoida? Millainen koti sellaisella ihmisellä on ollut? :/ Anteeksi vaan, sun viestistä kumpuaa läpinäkyvä kateus. ;) Vaikka et tietenkään myönnä sitä.

..ihmetellä, miksi tämä kateus-korti vedetään aina esiin. itse en ikimaailmassa olisi halunnut tulla äidiksi 20-vuotiaana. Olisin tehnyt abortin - ehdottomasti, jos niin olisi käynyt. Ahdistava ajatuskin.

Teet abortin jos tulet äidiksi wtf. :D