Miksi äidin menettämisen ajatellaan usein olevan pahempaa kuin isän menettäminen?

Koska äiti on todennäköisesti se joka on enemmän hoivannut ja tullut vahvempi kiintymyssuhde.

Avaisitko vähän?

Nykyaikana myös isä voi olla äiti. Riippuu ihan fiiliksestä. Kerran vuodessa voi vaihtaa sukupuolen fiiliksen mukaan. OMG.

No mun nuorempi tytär muutti isälleen vuosia sitten. Nyt jo pian täysikäinen ja asuu omillaan. Välit kyllä kärsivät

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana myös isä voi olla äiti. Riippuu ihan fiiliksestä. Kerran vuodessa voi vaihtaa sukupuolen fiiliksen mukaan. OMG.

No jos on vaa sitte muusukupuolinen.

En mä ainakaan ajattele niin, mutta mulla on itselläni ihana isä, jonka kanssa olen tosi läheinen. On ollut elämäni aikana äitiä läheisempi, tosin mun äiti on ehkä pikkaisen sellainen... en osaa kuvata, mutta ei osaa olla niin lähellä. Esim. parikymppisenä hän kerran taputti selkääni ja muistan vieläkin miten oudolta äidin kosketus tuntui. Jutellaan kyllä puhelimessa. Isääni halaan usein kun tavataan.

Mutta aika monelle isä ei ole niin läheinen, osalla ihan häipynyt kokonaan kuvioista. Ja äitikin voi olla vähemmän tällainen aspergerilta vaikuttava. Äitini on mulle rakas ja välittävä, mutta ei vain olla aivan samalla aaltopituudella. Hän ei esim. tajua ikinä sarkasmia, että jos johonkin sanoo vaikka "ou nou, tooooosi hienoa..." niin hän hämmästelee täysin viattomasti ja tosissaan, että "mitä ihmettä, ei siinä ole mitään hienoa"

Niin, tai voi olla myös niin, että kumman tahansa kuolema on aivan yhdentekevä.

Jättäkääpä vouhottajat meidän suremisemme rauhaan. Vouhottakaa ihan vapaasti omianne naikaa ketä halutte viskokaa läheisenne  mihin haluatte, mutta älkää puuttuko meidän elämäämme. Jotain rajaa tähän feminismiin ja muuhun sontaan. En ole tilivelvollinen kyynelehdinkö ja kenen vuoksi, oma asiani.

Koska miesviha.

Vierailija kirjoitti:

Niin, tai voi olla myös niin, että kumman tahansa kuolema on aivan yhdentekevä.

Silloin SINULLA on peiliinkatsomisen paikka.

Onhan se totta, että äidin menettämisen ajatellaan useammin olevan joku suurempi tragedia kuin isän menettämisen. Tunnen muutaman äitinsä lapsena tai nuorena menettäneen ja ei heistä ole ihan normaaleja aikuisia kasvanut. Saattaa toki johtua muitakin syistä. Kaikki he elävät edelleen jollain tavalla sitä äitinsä menetystä ja ovat itse jättäytyneet lapsettomiksi.

Mummonikin tosin menetti äitinsä ollessaan 7v., mutta ei se kyllä mitenkään negatiivisesti vaikuttanut häneen. Mummo oli ihana äiti viidelle lapselleen ja ihana mummo meille lastenlapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tai voi olla myös niin, että kumman tahansa kuolema on aivan yhdentekevä.

Silloin SINULLA on peiliinkatsomisen paikka.

Millä lailla?

Miksi esimerkiksi minun pitäisi jotenkin surra ihmistä, joka aikoinaan tappoi pikkusisarukseni ja äitipuoleni?

Minulle isä jäi ihan vieraaksi. Vaikea se on surra ihmistä, josta ei oikeastaan tiedä mitään. Ihan ydinperheessä olen kasvanut eli kyse ei ole siitä, ettenkö tietäisi, kuka minun isä on.

Jokainen saa ajatella miten haluaa, vaikka isää. Äiti on usein haavoittuva, vaikka on vahvan roolissa ja halutaan suojella äitejä maailman pahuudelta. Ja äiti voi olla monelle apuna, jossain asiassa, vaikkei kaikissa. Se voi olla kauhea draama kun jollakin kuolee. Ei ole suojelijaa sitten enää äidistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tai voi olla myös niin, että kumman tahansa kuolema on aivan yhdentekevä.

Silloin SINULLA on peiliinkatsomisen paikka.

Mistäpä tiedät tämän kommentoijan mielipiteen taustoja? Minä ymmärrän hyvin, että noin voi olla, vaikkei itselläni ole niin ollut.

Kaikki me kuollaan.

Vierailija kirjoitti:

Koska miesviha.

Omapa on vikasi.

Koska äiskä on ihminen ja iskä on sika! 🐷

Koska isä ei ollut koskaan kotona, ei hoitanut, ei viettänyt aikaa lasten kanssa ja lopulta huoraillessaan _seminaareissa_ perusti uuden perheen. Miksi tällaisen miehen pitäisi lapsia kiinnostaa? Hyvänä puolena tässä on että uusi perhe hoitaa ja hyysää hautaan. Sitä odotellessa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, tai voi olla myös niin, että kumman tahansa kuolema on aivan yhdentekevä.

Silloin SINULLA on peiliinkatsomisen paikka.

Juuri tätähän aloituksella haetaan, että alkaisimme vielä edesmenneitäkin solvaamaan ja arvottamaan, tanssitaanko haudoilla. Mitähän vielä.