Olenko ainoa, jonka mielestä miehen tulee olla perheen pää ja komentaa naistaan?

miten nämä avuttomat ämmät toimivat jos "perheen pää" jättää? Miten he selviäisivät arjesta ja elämästä?

minkä ikäisellä naisella on noin vanhanaikainen käsitys parisuhteesta?

Ja siis olen viestien 16,18,19,26,30,33 ja 36 kirjoittaja. (ja EN ole ketjun aloittaja, jos joku luulee sen perusteella, että olen viestistä nro 16 eteenpäin puolustanut "perheen pää-ajattelua")

miten nämä avuttomat ämmät toimivat jos "perheen pää" jättää? Miten he selviäisivät arjesta ja elämästä?

Jos mieheni minut joskus jättäisi tai vaikka kuolisi, miksi en selviäisi arjesta ja elämästä?

Kuten olen sanonut, mulla on ammatti ja olen työelämässäkin ollut, ennen lapsia. Kyllä mä töitä löytäisin, ammattini on vielä sellaiselta alalta, jossa töitä nykyään ja tulevaisuudessa riittää.

Vaikka hoidankin nyt pääsääntöisesti kotia ja lapsia, osaan hoitaa asioita kodin ulkopuolellakin. Osaan käydä kaupassa, maksaa laskuja, tulla ihmisten kanssa toimeen yms.

Miksi en selviäisi? Kerrothan?

miten nämä avuttomat ämmät toimivat jos "perheen pää" jättää? Miten he selviäisivät arjesta ja elämästä?

Etsivät todennäköisesti uuden perheenpään. Niitä löytyy kyllä helposti, kun ne ei kellekkään kelpaa. Varmiten varmaan jostain palstalta jonne ne on tehny ilmoituksen otsikolla "miksi ei kunnon mies kelpaa, ruikuti ruik"

Minä en pidä siitä, että minua komennellaan ja käskytetään. En ymmärrä, miksi niin pitäisi olla?Mutta jos joku nauttii sellaisesta, niin se on puolestani ok.

miten nämä avuttomat ämmät toimivat jos "perheen pää" jättää? Miten he selviäisivät arjesta ja elämästä?

Jos mieheni minut joskus jättäisi tai vaikka kuolisi, miksi en selviäisi arjesta ja elämästä? Kuten olen sanonut, mulla on ammatti ja olen työelämässäkin ollut, ennen lapsia. Kyllä mä töitä löytäisin, ammattini on vielä sellaiselta alalta, jossa töitä nykyään ja tulevaisuudessa riittää. Vaikka hoidankin nyt pääsääntöisesti kotia ja lapsia, osaan hoitaa asioita kodin ulkopuolellakin. Osaan käydä kaupassa, maksaa laskuja, tulla ihmisten kanssa toimeen yms. Miksi en selviäisi? Kerrothan?

Jos pää lähtee, niin miten se jäljelle jäänyt nyt osais tehdä päätökset ihan ite?

Taisit just äsken todistaa omin sanoin, että tuo perheen pää -asetelma on ihan vaan peliä teillä, etkä usko oikeasti itekään, että sun äijäs mielipide on aina se oikea.

Tervesin nainen, perheen pää. Joka tekee päätökset, hoitaa raha-asiat, neuvottelut, rakensi talon, on koulutetumpi kuin mies ja tienaa enemmän kuin mies. En todellakaan voi ymmärtää miksi antaiin mieheni päättää, koska olen kaikilla mittareilla pätevämpi päätöksentekoon.

Perheen pää on se joka perheessä kantaa vastuun siitä, että rahaa riittää elämiseen ja olemiseen yms. Käskeminen ei ole mitään vastuunkantoa vaan vallankäyttöä ja sitähän perheen päänä oleminen ei tarkoita. Olet käsittänyt asian ihan väärin.

mutta musta se toteutuu eri tavalla, kuin naista/vaimoa komentamalla. Lähinnä se on sitä, että mies saa päättää isommista asioista, ja MYÖS sitten kantaa niistä vastuun. Eikä tämä siis tarkoita, etteikö mies voisi tehdä kuten vaimo ehdottaa. Hyvä mies rakastaa vaimoaan ja kunnioittaa tätä ja tämän mielipiteitä (kuten vaimokin miehensä) mutta että hän on loppupeleissä valmis ottamaan vastuun ja kantamaan sen, päätöksistään. Tarkoittaa siis sitä, että tehdessään jonkun päätöksen, on tarkasti harkinnut asiaa joka kantilta, eikä vaan mielivaltaisesti jyrännyt vaimonsa mielipiteitä asiasta.

Ettekö te selviä ilman tuota "perheen päätä"? Eikö teillä ole omaa päätä? Jos tuohon suuntaan on taipumuksia, niin siitä vaan, mutta älkää vaan tulko tyrkyttämään perhekuvioitanne malliksi muille.

siitä vaikka luovutankin joissain asioissa "ohjat miehelleni".

Ei mun tarvi olla koko ajan pätemässä ja päättämässä, ja olla joka asiassa oikeassa, jotta tuntisin itseni vahvaksi ja itsenäiseksi ja hyvä itsetuntoiseksi.

Mieheni ottaa mielipiteeni huomioon, hän jopa kysyy mielipiteitäni. Isoja asioita toki pohditaan yhdessä, mutta jos meillä on mielipide-eroja, annan miehen päättää.

Mitä te tässä tapauksessa tekisitte, riitelisitte vaan jääräpäisesti miehen kanssa hamaan tappiin saakka? Ja sitten jompi kumpi mököttäisi pitkään, kun hänen mielipiteensä mukaan ei tehty. Jos asiasta on kaksi eri mielipidettä, ei yleensä pysty tekemään niin että molempien mielipiteiden mukaisesti asia tehtäisiin.

Onko esim. asunnon ostaminen tällainen päätös? Auton vaihto? Lapsen nimi?

Entä jos mies on kertakaikkiaan väärässä? Mitä sitten tapahtuu? Mies vaan päättää, kantaa vastuun ja sinä kärsit hiljaa?

miten nämä avuttomat ämmät toimivat jos "perheen pää" jättää? Miten he selviäisivät arjesta ja elämästä?

Jos mieheni minut joskus jättäisi tai vaikka kuolisi, miksi en selviäisi arjesta ja elämästä? Kuten olen sanonut, mulla on ammatti ja olen työelämässäkin ollut, ennen lapsia. Kyllä mä töitä löytäisin, ammattini on vielä sellaiselta alalta, jossa töitä nykyään ja tulevaisuudessa riittää. Vaikka hoidankin nyt pääsääntöisesti kotia ja lapsia, osaan hoitaa asioita kodin ulkopuolellakin. Osaan käydä kaupassa, maksaa laskuja, tulla ihmisten kanssa toimeen yms. Miksi en selviäisi? Kerrothan?

Jos pää lähtee, niin miten se jäljelle jäänyt nyt osais tehdä päätökset ihan ite?

Taisit just äsken todistaa omin sanoin, että tuo perheen pää -asetelma on ihan vaan peliä teillä, etkä usko oikeasti itekään, että sun äijäs mielipide on aina se oikea.

Kun olen mieheni kanssa naimisissa, hän on perheen pää. Ja jos minä olisin yksinäni, mies olisi vaikkapa "lähtenyt lätkimään", mä olisin sitten se perheen pää. Tietenkin osaisin tehdä päätöksiä, osaanhan mä nytkin. Nyt mun ei vaan tarvi kantaa sitä suurinta vastuuta isoista asioista. Mikä ei myöskään tarkoita sitä, ettei mulla ole _mitään_ vastuuta, jos joku nyt siitä vänkää.

Mä en ymmärrä miten tää on niin kauhean vaikea asia muille ymmärtää, tai haluta ymmärtää.

Mullekin on ihan sama, vaikka muissa perheissä naiset olisitte perheen päitä tai päättäisitte asiat tarkasti puoliksi.

Ja siis tosiaan, kertauksena: minäkin päätän meillä asioista. Ja isoista asioista keskustellaan yhdessä. Esim. kun ostimme asunnon, minä aloin asiasta puhumaan ja ehdotin miehelleni asuntoa josta tykkäsin, mies hyväksyi idean ja tämä koti saatiin. Mutta jos mieheni ei olisi sitä hyväksynyt, olisi varmasti perustellut mulle jotenkin asiaa ja olisin hyväksynyt hänen päätöksensä. Sitten etsintä olisi jatkunut. Ei ongelmia, en olisi jäänyt märehtimään asiaa sen kummemmin.

ajatusmaailmasi ei ole tätä päivää, herää jo!

Ja siis tosiaan, kertauksena: minäkin päätän meillä asioista. Ja isoista asioista keskustellaan yhdessä. Esim. kun ostimme asunnon, minä aloin asiasta puhumaan ja ehdotin miehelleni asuntoa josta tykkäsin, mies hyväksyi idean ja tämä koti saatiin. Mutta jos mieheni ei olisi sitä hyväksynyt, olisi varmasti perustellut mulle jotenkin asiaa ja olisin hyväksynyt hänen päätöksensä. Sitten etsintä olisi jatkunut. Ei ongelmia, en olisi jäänyt märehtimään asiaa sen kummemmin.

jos miehesi olisi löytänyt asunnon, jota sinä vihaat? Olisitko sanonut, että "ei käy" vai antanut miehen tehdä perheenpäänä ostopäätöksen?

Sanot, että sinun ei tarvitse kantaa suurinta vastuuta isoista asioista, mutta haluaisitko kantaa vastuuta jostain isosta asiasta?

alistua miehelle ja olla tämän komenneltavana ja mies saa vaatia ja saada seksiä kun haluaa. Mutta samalla naisen kuuluu olla taloudellisesti täysin itsenäinen ja mitkään raha-asiat eivät koskaan saa olla yhteisiä, eivät ruokarahatkaan. Naisella ei hänen mielestään saa olla omia ystäviä vaan miehen ystävien vaimojen täytyy riittää ystäviksi että luottamus parisuhteessa säilyy. Suomalainen mies.

alistua miehelle ja olla tämän komenneltavana ja mies saa vaatia ja saada seksiä kun haluaa. Mutta samalla naisen kuuluu olla taloudellisesti täysin itsenäinen ja mitkään raha-asiat eivät koskaan saa olla yhteisiä, eivät ruokarahatkaan. Naisella ei hänen mielestään saa olla omia ystäviä vaan miehen ystävien vaimojen täytyy riittää ystäviksi että luottamus parisuhteessa säilyy. Suomalainen mies.

Siis sun exä.

miten nämä avuttomat ämmät toimivat jos "perheen pää" jättää? Miten he selviäisivät arjesta ja elämästä?

Jos mieheni minut joskus jättäisi tai vaikka kuolisi, miksi en selviäisi arjesta ja elämästä? Kuten olen sanonut, mulla on ammatti ja olen työelämässäkin ollut, ennen lapsia. Kyllä mä töitä löytäisin, ammattini on vielä sellaiselta alalta, jossa töitä nykyään ja tulevaisuudessa riittää. Vaikka hoidankin nyt pääsääntöisesti kotia ja lapsia, osaan hoitaa asioita kodin ulkopuolellakin. Osaan käydä kaupassa, maksaa laskuja, tulla ihmisten kanssa toimeen yms. Miksi en selviäisi? Kerrothan?

Jos pää lähtee, niin miten se jäljelle jäänyt nyt osais tehdä päätökset ihan ite? Taisit just äsken todistaa omin sanoin, että tuo perheen pää -asetelma on ihan vaan peliä teillä, etkä usko oikeasti itekään, että sun äijäs mielipide on aina se oikea.

Kun olen mieheni kanssa naimisissa, hän on perheen pää. Ja jos minä olisin yksinäni, mies olisi vaikkapa "lähtenyt lätkimään", mä olisin sitten se perheen pää. Tietenkin osaisin tehdä päätöksiä, osaanhan mä nytkin. Nyt mun ei vaan tarvi kantaa sitä suurinta vastuuta isoista asioista. Mikä ei myöskään tarkoita sitä, ettei mulla ole _mitään_ vastuuta, jos joku nyt siitä vänkää. Mä en ymmärrä miten tää on niin kauhean vaikea asia muille ymmärtää, tai haluta ymmärtää. Mullekin on ihan sama, vaikka muissa perheissä naiset olisitte perheen päitä tai päättäisitte asiat tarkasti puoliksi. Ja siis tosiaan, kertauksena: minäkin päätän meillä asioista. Ja isoista asioista keskustellaan yhdessä. Esim. kun ostimme asunnon, minä aloin asiasta puhumaan ja ehdotin miehelleni asuntoa josta tykkäsin, mies hyväksyi idean ja tämä koti saatiin. Mutta jos mieheni ei olisi sitä hyväksynyt, olisi varmasti perustellut mulle jotenkin asiaa ja olisin hyväksynyt hänen päätöksensä. Sitten etsintä olisi jatkunut. Ei ongelmia, en olisi jäänyt märehtimään asiaa sen kummemmin.

Ihan normaalia kompromissien tekoa tuo on. Jääkö äijäsi inttämään asioista?

Ei ole tullut mieleen, että sellainen olisi tarvittu. Mihin sitä käytännössä tarvitaan?



Meillä kumpikin vastaa esimerkiksi omista raha-asioistaan, ja niihin kuuluu muun muassa asunto. Kotimme on minun ja vastaan siitä. Auto on miehen ja hän vastaa siitä, jne.



Miksi teillä käsketään ja komennellaaan? Ja mitä miehenne komentavat teidät tekemään? Minusta se ei kuulosta oikein rakkaudelliselta enkä muista, että mieheni olisi koskaan käskenyt minua tekemään mitään. Enkä minäkään häntä.

ja tiedän että onneksi maailma muuttuu vääjäämättä. Naiset eivät enää alistu passaajan rooliin :D

valitettavasti luultavasti et ole, kaltaisiasi alistuneita kilipäitä taitaa edelleen suomen maassa riittää.



Ole kiltti, älä kä opeta tuota lapsillesi.



T. Perheen aikuinen.

Äitini suostui siihen, mutta minä... oi en. Kapinoin kovasti komentelevaa isääni vastaan. Eikä tulisi kuuloonkaan, että ottaisin miehekseni tuollaisen "perheen pään".



Olen valitettavasti oppinut komentelevaa tyyliä isältäni ja saan siitä noottia aika ajoin mieheltäni, joka osaa olla diplomaattinen. Meillä tietääkseni on roolitus: mies tietää enemmän tietyistä jutuista ja luotan häneen niissä 100% ja saa tehdä päätökset. Toiset asiat ovat taas sellaisia, joissa minä pärjään paremmin ja jotka minä saan päättää. Toki tarjoilemme ideamme toisillemme ja hyväksytämme ennen kuin mitään isompaa juttua toteutetaan.

Onko perheen pää -jutun ydin se, että vain kikkelin omaavalla on oikeus jäädä inttämään ja polkemaan jalkaa, kun täytyy saada se oma pää pitää vaikka päätös olisi objektiivisestikin tarkasteltuna huono ja vaikuttaisi negatiivisesti koko perheen hyvin vointiin?