Miten saisin kaverini ymmärtämään että HÄN kasvattaa lastaan väärin, en minä!

täällä kirjoittelee suurimmaksi osaksi mielenterveyspotilaita. :-D



Ap on täysin oikeassa ja kasvattaa voimakastahtoista lastaan täysin oikein. Tuo kaveri on ihan hukassa oman vanhemmuudensa kanssa kun alkaa ap:ta arvostella.Minä katkaisisin välit moisen kanssa.



Ihan järkyttävää bullshittiä moni kirjoittaa, teillä ei ole selvästikään mitään käsitystä vilkkaista ja temperamenttisista poikalapsista tai heidän kasvatuksestaan. Ap:lle antaisin mieluusti lapseni hoitoon koska vaan.



Ihan sekopäistä sakkia täällä kyllä. :-D



T: neljän vilkkaan ja voimakastahtoisen pojanvesselin äiti

No toi kirjahyllyepisodi todella kuulostaa siltä että ap provosoi uhmakohtauksia ihan itse. Esikoisen kanssa helposti tekee niin, kun luulee että rankaiseminen on tärkeää.

Kirjahyllyasiassakin olis ihan vaan voinut tehdä niin, että vie lapsen toiseen huoneeseen heti kun huomaa hänen yrittävän ruveta kiipeämään. Ap:han oikein odottaa monella kielloilla, että pääsee rankaisemaan. Jos lapsi tykkää kiipeillä, niin miksi ei vie kiipeämään vaikka puuhun tai rakenna temppurataa kotiin.

Ap, tuolla tavalla provosoit uhmakohtauksia. Jos haluaa jäähyä käyttää, niin kannattaa varata todella tärkeisiin tilanteisiin. Ehkä väkivalta olisi sellainen, mä en ole itse käyttänyt.

Toki voi kueltolinjalla kasvattaa, mutta siinä vaan tuppaa käymään niin, että kotiin tulee koko ajan negatiivinen ilmapiiri. Kannattaa ohjata lapsi tekemään niitä sallittuja asioita, se on paljon palkitsevampaa, koska lapsi oppii helpommin.

Ja ethän ap rankaise uhmakohtauksesta? Ei tunteesta pidä rankaista, vaan opettaa hillitsemään se tunnekuohu.

No vien aika usein vastaavassa tilanteessa lapsen toiseen huoneeseen. Tai yritän harhauttaa ohjaamalla lapsen mielenkiinto jonnekin muualle. Uhmaa siitäkin seuraa ja usein lyömistä tai puremista. Lapsi puri jokin aika sitten isäänsä, kun hän nosti lapsen pois pesukoneen päältä, jonne tämä oli kiivennyt. Tuli todella iso mustelma. Ja tottakai selitti, että miksi sinne ei saa kiivetä, ja että mennään joku päivä Hoplopiin jossa saat kiivetä. (ja mentiinkin)

Tuntuu jotenkin, että mitä tahansa kirjoitankin, se käännetään täällä minua vastaan lopputuloksena että minusta tehdään lasta alistava hirviöäiti. Todellisuudessa olen kärsivällinen, lempeä, pitkäpinnainen, johdonmukainen ja rakastava äiti, joka ei ole koskaan huutanut tai hermostunut lapselleen. Pidän lasta paljon sylissä, leikin hänen kanssaan, puen hänen tunteensa sanoiksi, estän loukkaamasta itseään tai muita.

Ja en todellakaan rankaise uhmakohtauksista.

Mutta en todellakaan osta sitä himputin leikkiautoa jos lapsi sanoo että äiti sä ostat tämän nyt, vain siksi että lapsi ei raivostuisi. :-D

Siis te jotka tuomitsette ap:n kasvatustavat. Ap:n lapsi on selvästi temperamentiltaan haastava lapsi, joka tarvitsee ihan juuri tuollaisen kasvatuksen kuin mitä ap hänelle antaa. Muuten tuollaisesta lapsesta kasvaisi todellinen tyranni.

Tuo ap:n kaveri saa vielä huomata tehneensä karmeita mokia kasvatuksessaan.

Ap, olet todella hyvä äiti, jatka samaan malliin!!

Parhaalla ystävälläni ei ollut lapsena mitään rajoja ja oli hirveää katsoa, kuinka hän haki niitä murrosiässä. Vieläkään hän ei ole tasapainoinen ja tiedostaa itsekin asian. Olemme monta kertaa lapsuudenkotejamme pohtineet yhdessä.

No toi kirjahyllyepisodi todella kuulostaa siltä että ap provosoi uhmakohtauksia ihan itse. Esikoisen kanssa helposti tekee niin, kun luulee että rankaiseminen on tärkeää.

Kirjahyllyasiassakin olis ihan vaan voinut tehdä niin, että vie lapsen toiseen huoneeseen heti kun huomaa hänen yrittävän ruveta kiipeämään. Ap:han oikein odottaa monella kielloilla, että pääsee rankaisemaan. Jos lapsi tykkää kiipeillä, niin miksi ei vie kiipeämään vaikka puuhun tai rakenna temppurataa kotiin.

Ap, tuolla tavalla provosoit uhmakohtauksia. Jos haluaa jäähyä käyttää, niin kannattaa varata todella tärkeisiin tilanteisiin. Ehkä väkivalta olisi sellainen, mä en ole itse käyttänyt.

Toki voi kueltolinjalla kasvattaa, mutta siinä vaan tuppaa käymään niin, että kotiin tulee koko ajan negatiivinen ilmapiiri. Kannattaa ohjata lapsi tekemään niitä sallittuja asioita, se on paljon palkitsevampaa, koska lapsi oppii helpommin.

Ja ethän ap rankaise uhmakohtauksesta? Ei tunteesta pidä rankaista, vaan opettaa hillitsemään se tunnekuohu.

No vien aika usein vastaavassa tilanteessa lapsen toiseen huoneeseen. Tai yritän harhauttaa ohjaamalla lapsen mielenkiinto jonnekin muualle. Uhmaa siitäkin seuraa ja usein lyömistä tai puremista. Lapsi puri jokin aika sitten isäänsä, kun hän nosti lapsen pois pesukoneen päältä, jonne tämä oli kiivennyt. Tuli todella iso mustelma. Ja tottakai selitti, että miksi sinne ei saa kiivetä, ja että mennään joku päivä Hoplopiin jossa saat kiivetä. (ja mentiinkin)

Tuntuu jotenkin, että mitä tahansa kirjoitankin, se käännetään täällä minua vastaan lopputuloksena että minusta tehdään lasta alistava hirviöäiti. Todellisuudessa olen kärsivällinen, lempeä, pitkäpinnainen, johdonmukainen ja rakastava äiti, joka ei ole koskaan huutanut tai hermostunut lapselleen. Pidän lasta paljon sylissä, leikin hänen kanssaan, puen hänen tunteensa sanoiksi, estän loukkaamasta itseään tai muita.

Ja en todellakaan rankaise uhmakohtauksista.

Mutta en todellakaan osta sitä himputin leikkiautoa jos lapsi sanoo että äiti sä ostat tämän nyt, vain siksi että lapsi ei raivostuisi. :-D

Olen mielestäni aika samanlainen kasvattaja kuin sinä ap. Meillä on tuollaiset taistelut uhmaiässä käyty ja olemme kyllä jo vuosia saaneet nauttia tuloksista.

t. kahden uhmaiässä vaikean, mutta nykyään sopuisan ja tasapainoisen lapsen rakastava äiti

p.s. Tiukkakaan kuri ei sulje pois hellyyttä! Älkää sekoittako asioita.

täällä kirjoittelee suurimmaksi osaksi mielenterveyspotilaita. :-D

Ap on täysin oikeassa ja kasvattaa voimakastahtoista lastaan täysin oikein. Tuo kaveri on ihan hukassa oman vanhemmuudensa kanssa kun alkaa ap:ta arvostella.Minä katkaisisin välit moisen kanssa.

Ihan järkyttävää bullshittiä moni kirjoittaa, teillä ei ole selvästikään mitään käsitystä vilkkaista ja temperamenttisista poikalapsista tai heidän kasvatuksestaan. Ap:lle antaisin mieluusti lapseni hoitoon koska vaan.

Ihan sekopäistä sakkia täällä kyllä. :-D

T: neljän vilkkaan ja voimakastahtoisen pojanvesselin äiti

Terveisiä sukupuolierouskovaisille, niin temperamenttieroja ei tosiaan ole. Pojilla kyllä häiriöt, kuten adhd ja autisminkirjoiset ovat yleisempi. Pikkuvikoja siis. Mutta usein on kyse vanhempien kuvitelmasta, että ne pojat ovat raisumpia. Tytöt vaan nitistetään ja toisaalta ollaan hellempiä.

Yksilöiden välillä toki on eroja. sulla voi hyvin olla 4 vilkasta ja impulsiivista vesseliä poikina, joilla on ongelmia sitten koulussa ehkä vaikean koulutemperamenttiprofiilin vuoksi.

No toi kirjahyllyepisodi todella kuulostaa siltä että ap provosoi uhmakohtauksia ihan itse. Esikoisen kanssa helposti tekee niin, kun luulee että rankaiseminen on tärkeää.

Kirjahyllyasiassakin olis ihan vaan voinut tehdä niin, että vie lapsen toiseen huoneeseen heti kun huomaa hänen yrittävän ruveta kiipeämään. Ap:han oikein odottaa monella kielloilla, että pääsee rankaisemaan. Jos lapsi tykkää kiipeillä, niin miksi ei vie kiipeämään vaikka puuhun tai rakenna temppurataa kotiin.

Ap, tuolla tavalla provosoit uhmakohtauksia. Jos haluaa jäähyä käyttää, niin kannattaa varata todella tärkeisiin tilanteisiin. Ehkä väkivalta olisi sellainen, mä en ole itse käyttänyt.

Toki voi kueltolinjalla kasvattaa, mutta siinä vaan tuppaa käymään niin, että kotiin tulee koko ajan negatiivinen ilmapiiri. Kannattaa ohjata lapsi tekemään niitä sallittuja asioita, se on paljon palkitsevampaa, koska lapsi oppii helpommin.

Ja ethän ap rankaise uhmakohtauksesta? Ei tunteesta pidä rankaista, vaan opettaa hillitsemään se tunnekuohu.

No vien aika usein vastaavassa tilanteessa lapsen toiseen huoneeseen. Tai yritän harhauttaa ohjaamalla lapsen mielenkiinto jonnekin muualle. Uhmaa siitäkin seuraa ja usein lyömistä tai puremista. Lapsi puri jokin aika sitten isäänsä, kun hän nosti lapsen pois pesukoneen päältä, jonne tämä oli kiivennyt. Tuli todella iso mustelma. Ja tottakai selitti, että miksi sinne ei saa kiivetä, ja että mennään joku päivä Hoplopiin jossa saat kiivetä. (ja mentiinkin)

Tuntuu jotenkin, että mitä tahansa kirjoitankin, se käännetään täällä minua vastaan lopputuloksena että minusta tehdään lasta alistava hirviöäiti. Todellisuudessa olen kärsivällinen, lempeä, pitkäpinnainen, johdonmukainen ja rakastava äiti, joka ei ole koskaan huutanut tai hermostunut lapselleen. Pidän lasta paljon sylissä, leikin hänen kanssaan, puen hänen tunteensa sanoiksi, estän loukkaamasta itseään tai muita.

Ja en todellakaan rankaise uhmakohtauksista.

Mutta en todellakaan osta sitä himputin leikkiautoa jos lapsi sanoo että äiti sä ostat tämän nyt, vain siksi että lapsi ei raivostuisi. :-D

Olen mielestäni aika samanlainen kasvattaja kuin sinä ap. Meillä on tuollaiset taistelut uhmaiässä käyty ja olemme kyllä jo vuosia saaneet nauttia tuloksista.

t. kahden uhmaiässä vaikean, mutta nykyään sopuisan ja tasapainoisen lapsen rakastava äiti

p.s. Tiukkakaan kuri ei sulje pois hellyyttä! Älkää sekoittako asioita.

Nimenomaan, kiitos sinulle. Vaikka en anna lapseni määrätä liikaa, olen silti tosiaan hellä je lempeä äiti, ja lapsenikin on kasvanut sellaiseksi. Halaillaan ja sylitellään paljon, ja näytetään muutenkin kiintymystä. En ole mikään tyranniäiti todellakaan.

Niin, ja heh, tässä on nyt moni kärjistänyt, ja pitää minua tooooosi ankarana, joka ei koskaan relaa. Mutta esim. tänään poika kävi itse kaivamassa keittiön kaapista suklaalevyn jämän, (jota en tiennyt olevankaan) kysyi että saanko tämän, sanoin että olet ollut tänään niin kiltti että syö vaan. Ja poikahan söi.

Ja meni nukkumaankin normaalia myöhempään, koska huomenna on vähän tavallista myöhäisempi herätys.

Ei rajat ja terve kuri tosiaan sulje pois lunkisti ottamista ja hellyyttä, sama vanhempi voi antaa lapselle sekä rajoja että rakkautta, tuntuu että moni ajattelee ihan liian mustavalkoisesti. Sitä en ymmärrä ollenkaan.

Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, olen tässä miettinyt, ja ymmärrän tavallaan ystävääni, siinä että hän ajattelee että hänen tapansa on paras juuri hänen lapselleen, ja minä ajattelen myös samoin, ja siihen meillä molemmilla on oikeus. taidan huomenna soittaa hänelle, ja kysyä koska voisimme tavata ja jutella asiat selviksi. Ehkä tämä tästä vielä. :-)

täällä kirjoittelee suurimmaksi osaksi mielenterveyspotilaita. :-D

Ap on täysin oikeassa ja kasvattaa voimakastahtoista lastaan täysin oikein. Tuo kaveri on ihan hukassa oman vanhemmuudensa kanssa kun alkaa ap:ta arvostella.Minä katkaisisin välit moisen kanssa.

Ihan järkyttävää bullshittiä moni kirjoittaa, teillä ei ole selvästikään mitään käsitystä vilkkaista ja temperamenttisista poikalapsista tai heidän kasvatuksestaan. Ap:lle antaisin mieluusti lapseni hoitoon koska vaan.

Ihan sekopäistä sakkia täällä kyllä. :-D

T: neljän vilkkaan ja voimakastahtoisen pojanvesselin äiti

Terveisiä sukupuolierouskovaisille, niin temperamenttieroja ei tosiaan ole. Pojilla kyllä häiriöt, kuten adhd ja autisminkirjoiset ovat yleisempi. Pikkuvikoja siis. Mutta usein on kyse vanhempien kuvitelmasta, että ne pojat ovat raisumpia. Tytöt vaan nitistetään ja toisaalta ollaan hellempiä.

Yksilöiden välillä toki on eroja. sulla voi hyvin olla 4 vilkasta ja impulsiivista vesseliä poikina, joilla on ongelmia sitten koulussa ehkä vaikean koulutemperamenttiprofiilin vuoksi.

ei koulussa tai muuallakaan, oikein tasapainoisia kavereita ovat.

Mulla on kolme lasta, joten jotain mä kuvittelen tietäväni. Siis totta kai lapsilla on rajat, meillä selvät ja tiukat niissä asioissa mitkä on tärkeitä. Kieltää ei oikeastaan kannata kuin kerran, siihen pitää loppua. Noin pienen lapsen kanssa tosiaan helpointa on viedä lapsi tilanteesta pois. Voihan lapsen siihen jäähylle iskeä, monesti lapsi saa siinä haluamansa huomion. Noin pienelle negatiivinen jäähy käy huomiosta.



Toi hoplop-lupailu on ihan turhaa. Lapsi ei vielä ymmärrä mitä tarkoittaa viikonloppuna, eikä kai järkevää ole lähteä joka kiipeilyideadta hoploppiin. Eikä se lapsi osaa ajatella, että tuleva hoplop-kiipeily korvaa sen kirjahyllykiipeilyn. Ei alle 3 v osaa noin ajatella.



Edelleenkin, jos lapsi ei tottele ekaa tai ihan max rikas kieltoa, lapsi viedään tilanteesta pois. Muuten lapsi oppii, että ei tarkoittaa lisäaikaa tehdä kiellettyä. Kun ei provosoi noita kiellettyjä tilanteita valtataisteluksi, niin lapsen huomio on helppo viedä muualle. Eli kun lapsi äkkää idean kirjahyllystä niin nappaa lapsen mukaansa vaikka täyttämään pyykkikonetta tms joka tapahtuu selkeästi eri paikassa. Jos lasta on jo muutaman kerran kieltänyt ja nostanut kirjahyllystä, niin totta kai silloin on lapsen kannalta leikki käynnissä ja huomio paljon vaikeampaa.



Ennakoiva ohjaaminen tietty edellyttää läsnäoloa.

Mitä tulee alkuperäiseen aiheeseen, olen tässä miettinyt, ja ymmärrän tavallaan ystävääni, siinä että hän ajattelee että hänen tapansa on paras juuri hänen lapselleen, ja minä ajattelen myös samoin, ja siihen meillä molemmilla on oikeus. taidan huomenna soittaa hänelle, ja kysyä koska voisimme tavata ja jutella asiat selviksi. Ehkä tämä tästä vielä. :-)

Juuri tätä ajoin takaa omalla viestilläni :) - teillä on molemmilla tosiaan oikeus kasvattaa omat lapsenne omalla tyylillänne. Kummallakaan ei oikeastaan pitäisi olla nokan koputtamista siihen, miten toinen kasvattaa lastaan.

Lasten kasvaessa (tai lapsimäärän kasvaessa) oppii yleensä tältäkin osin suvaitsevaisemmaksi. Tajuaa, etteivät asiat ole mustavalkoisia.

Kyllähän tämän ketjun keskustelukin jo kertoo siitä, että ihmisillä on iso tarve puolustella omaa tapaansa kasvattaa ja tuntea toimivansa sillä ns ainoalla oikealla tavalla. Kun oikeassa, elävässä elämässä lasten kasvatuskaan ei ole joko-tai asia ja kovin moni asia riippuu lapsesta itsestään, perheestä, äidistä ja vaikka mistä.

Ap on selittänyt moneen otteeseen miten lastaan kasvattaa. Silti jotkut urpot vänkää samoista asioista koko ajan vastaan vaikka ap on moneen kertaan selittänyt, että miten homma on. Ettekö te tosiaan lue näitä vastauksia vai eikö teidän älli riitä tulkitsemaan luettua? Ihmeellistä jankuttamista.



Ap ei todellakaan rankaise uhmasta vaan rankaisee pahanteosta ja niin se pitää tehdäkin. Osoittaa lapselle että toista ei saa lyödä, purra tms. Vai onko teidän vänkääjien mielestä ihan ok, että toista syljetään päin naamaa ja purraan iso mustelma?



Ap tekee ihan oikein siinä, ettei anna periksi sille, että kaupasta ostetaan tänään uusi leluauto, huomenna toinen ja yli huomenna kolmas.



Ap tekee ihan oikein siinä, että osoittaa lapselle, ettei voi hyppyyttää vanhempiana ihan miten vain lapsi haluaa. Pyyntö on eri asia kuin käskyttäminen.

Kun ei provosoi noita kiellettyjä tilanteita valtataisteluksi, niin lapsen huomio on helppo viedä muualle. Eli kun lapsi äkkää idean kirjahyllystä niin nappaa lapsen mukaansa vaikka täyttämään pyykkikonetta tms joka tapahtuu selkeästi eri paikassa.

Toimii joillain lapsilla. Toisilla ei toimi :).

Meillä kuopuksen (5. lapsesta nuorin) huomiota oli ihan turha yrittää siirtää muualle. Jos sai jotain päähänsä, niin sitkeästi yritti jatkaa sen toteuttamista. Vaikka läpi harmaan kiven.

Toivon, että tuo ominaisuus säilyy tässä pikku persoonassa. Sitkeydestä ei elämässä ole haittakaan - toki pitää sitten isompana(kin) vaan osata hahmottaa ne tilanteet, joissa sitkeys kannattaa.

Ap tekee ihan oikein siinä, että osoittaa lapselle, ettei voi hyppyyttää vanhempiana ihan miten vain lapsi haluaa. Pyyntö on eri asia kuin käskyttäminen.

Pyyntö on toki eri asia kuin käskyttäminen. Mutta enpä oleta lasten yrittävän hyppyttää minua esim. kaksivuotiaana uhmaiässä. Siitähän tuossa ei tosiaankaan ole kyse, vaan vallan muusta: oman tahdon opettelusta jne.

Minä, minä ja minä oikeassa, ystävä väärässä!



Ja hirveää selittelyä koko ketju AP:n osalta. Sääliksi käy lastasi, en voi muuta sanoa. Olet ilmeisesti omasta mielestäsi täydellinen kasvattaja, joten miksi edes tulet tänne hakemaan anonyymien hyväksyntää? Vastaus: olet epävarma kasvatustaidoistasi ja se jos mikä loistaa jokaisesta vastauksestasi. Case closed.

jolla on äiti kuin ap.



En tajua mikä saa aikuisen noin suuttumaan lapsen käytöksestä ja nujertamaan ja kinaamaan joka asiassa, jotta vain saa näytettyä sen oman mahtinsa. Koko ajan tämä: "Minun silmillenihän eivät kakarat hypi!"



Tää lapsen kaverin äiti vetää tasaisesti kiilareita kaikesta, tumpuista lähtien.



Ja lapsi valehtelee hänelle minkä kerkiää ja muutenkin äidille on oma käytös ja muille oma. En näe tuollaisessa mitään järkeä!



Ei sitä riitaa tarvitse haastamalla haastaa.

Nykypäivänä olen tajunnut olleeni liian tiukka. Olin liian tarkka säännöistä. Lapsi kyllä totteli hyvin. Minulla oli jo silloin ammattitutkinto alalta. Kome lasta myöhemmin ajatukseni on erilainen. Yksi lapsista vaativa erityislapsi joten lastenkasvatuskeinot ovat menneet aikalailla uusiksi hänen kanssaan, koulutusta ja tietoa saatu paljon.



Ensinnäkin tulee mieleen tuo, että jatkuvia kieltoja tulisi välttää ja lopettaa käskyt "älä kiipeä sinne", "ei saa juosta" jne. Tuo EI sanan käyttö latistaa lapsen itsetuntoa ja alkaa määrittää hänen identiteettiään. Pitää oppia ennakoimaan, se on kaiken a ja o. Kun jotain pahaa tapahtuu, ei kielletä vaan annetaan jo heti seuraava käsky mitä tulee tehdä. Eli siis sanotaan vaikka "tule alas ja tee kärrynpyörä". Ohjataan seuraavaan käytökseen mikä sitten lieneekään. Uskon nykyään myös vakaasti kompromisseihin tietenkin lapsen ikätasoon sopivalla tavalla. Tuon ikäinen pystyy valitsemaan kahdesta vaihtoehdosta.



Mitä paremmin oppii ennakoimaan sitä vähemmän tarvitaan jäähypenkkejä ym.



Joku kirjoitti jäähypenkin vahingollisuudesta ja puolsi arestia. Asia on aivan päinvastoin. Aresti on ehkä huonoin kasvatuskeino. Siinä lapsi eristetään perheestään ja hän jää yksin ongelman kanssa. Jäähy taas tapahtuu niin että lapsi on samoissa tiloissa aikuisen kanssa. Tietty turva luona vaikka ei kontaktia otetakkaan.



Liika rankaiseminen on lapselle todella huono asia. Lapsi alkaa kokea tekevänsä aina väärin jne. ja identiteetti muodostuu kielteiseksi/ tuhmaksi. Vain äärimmäisissä tapauksissa rangaistaan, niissä jossa turvallisuus on uhattuna. Muuten selvitellään asiat hyvässä hengessä keskustellen tai siirtäen lapsi seuraavaan toimintaan.



Ap elää sääntöviidakossa jossa ratkaisumalli on rangaistus. Suosittelisin ap:lle joustoa ja sitä ennakoinnin opettelua. Useimpia tilanteita ei tarvitse päästä loppuun asti vaan niihin pystyy vaikuttamaan ajoissa. Tällä estetään liiallista itkemistä/raivoamista.



Minusta tuntuu että ap on hyvin nuori äiti ja varmasti ajattelee tekevänsä parhaansa mutta kehittyy vielä.



Minä en ota kantaa siihen kumpi on väärässä, se on yhdentekevää. Molempien varmasti muutettavaa kasvatustapaansa joillain osa-alueilla.



Aihe on hyvin arka koska mikä on vaikeampaa vanhemmalle kuin saada negatiivista kritiikkiä oman lapsensa kasvatuksesta. Kukaan ei halua hänestä ajateltavan huonona äitinä/ kasvattajana. Mielestäni te jotka suoraan haukutte toisia olisi tajuttava että ehkäpä vaan pahennatte asioita. Paras tapa oppia on saada porkkana, ei keppiä. kepistä harva aikuinen tottelee, koskee myös lapsia..



Opeteltaisko antamaan kritiikkiä hyvässä hengessä, kauniilla tavalla?

Vastavalmistunut, nuppi täynnä tietoa ja kova käsitys siitä, että nyt tiedetään kaikki.



Rangaistukset, arestit, jäähyt ja kaikki muu sääntöviidakko kovassa käytössä.



Kaikki kokemus puuttuu, kun ei ole töissä oltu aiemmin, eikä omia lapsia ole. Samaten puuttuu kaikki käsitys siitä, että erilaisia lapsia ei kannata käsitellä samoin.



Ja kaikki armeliaisuus on tipotiessään. Maailma on juuri niin mustavalkoinen ja ope juuri niin kaikkivoipa kuin vain nuorella ja kokemattomalla olla voi!



Ja kun itsetuntokin on vielä kehittymättä, mitään palautettakaan ei osata ottaa vastaan! Sen sijaan itse kyllä arvostellaan muita.

tämä on aivan tyypillinen av-ketju. Ajatelkaa, jos ap:n kaveri olisi aloittanut tämän ketjun, kyllä hänen vapaa kasvatuksensa haukuttaisiin lyttyyn ja hänen kaverinsa eli nykyinen ap nostettaisiin pyhimyksen jalustalle :) Av-logiikkaa. Käytännössä kummallakin on varmaan omat haasteensa ja vahvuutensa kasvatuksessa. On aika vaarallista ajatella vaikkapa vain yhden lapsen kokemuksella, että "tiedän kaiken kasvatuksesta". Tai enpä tiedä, olisiko siihen varaa kymmenenkään lapsen jälkeen! Hyvä itsetunto on sitten asia erikseen, siihen kuuluu halu korjata käytöstään, jos tilanne niin vaatii.



Tämä menee ehkä vähän ohi aiheen siksi, että ap ei ehkä sittenkään ole niin rankaisuhenkinen kuin monet olettavat. Ilmeisesti on tullut tarve väitellä rangaistusten tarpeellisuudesta, ja ap joutui tulilinjalle vähän sattumalta! Joka tapauksessa kahden pojan ja keskenään aika erilaisen lasten kokemuksella sanoisin, että rankaisuja painotetaan usein aivan liikaa. Moni hakeutuu tahallaan lapsen kanssa oppositioasemaan, jotta voi alleviivata omaa valtaansa vanhempana. Suhde lapseen on ennen kaikkea ihmissuhde ja siihen kuuluu olennaisimpana kiintymys ja SEN OSOITTAMINEN. On oikeasti vaikea näyttää rakkautta, jos joka toinen sana on ei. Tietysti vaikeampia päiviä on väliin, mutta jos joka päivä aika ja energia menee kurinpitoon, on kurssia muutettava.



Minäkin olen välillä yrittänyt olla paljon napakampi ja suorastaan armeijamaisempi äiti ja voin sanoa, että silloin ovat asiat menneet aika lailla metsään. Etenkin esikoiseni kanssa rangaistukset ovat olleet vaikeita, koska jo aivan pienenä hän meni niistä täysin hysteeriseksi (kuopuksen kanssa viimeistään opin, ettei tuo ollut ns. normaalia, kuopuksella kun on ollut tavanomaisempaa itkua ja raivoa), eikä edes pystynyt niistä mitään oppimaan (ihminen ei opi, jos on täysin tolaltaan). On ollut pakko keksiä muita konsteja, kun haluan hänestäkin tietysti kelvollisen kansalaisen. Anteeksi hän ei pysty pyytämään, jos on pakko. Olen huomannut, että jos hän tekee kiellettyä ja sanon sen hänelle selvästi, mutta en ns. rankaise, hän tekee kohta jotain tosi kilttiä, esim. auttaa kiusaamaansa pikkuveljeä. Eli kun osoitan, missä menee vikaan, mutta en äkseeraa enempää, hän hyvittää tekonsa. Lapset ovat tietysti tässä erilaisia. Onhan kuopus paljon helpompi kasvatettava, kun toimii tavanomaisemmin, mutta niillä korteilla pelataan, mitkä on jaettu :)

supertiukasti. Kaikesta tuli rangaistuksia, äidin asenne oli just toi että mun silmillehän ei kakarat hypi. Mistään ei joustettu, sain nurkassa seisomista vielä teini-iässäkin rangaistukseksi siitä jos olin hankala. Yllätys, kapinoinkin sitten oikein olantakaa teininä. Äidin pointti oli kasvattaa minusta suunnilleen lobotomia potilas jolla ei ollut omia mielipiteitä, vaan joka istuisi kuola suupielestä valuen ja nöyrtyisi äidin mielivaltaisiin ja sairaisiin sääntöihin.



Kasvatan omaa lastani rennosti, enkä todellakaan ole mikään sääntönatsi. Joskus voi joustaa, ei aina tarvitse tehdä asiosta valtataistelua, kuten ap selvästikin tekee. Tyttöni on nyt 7-vuotias, ja saan jatkuvasti kiitosta siitä miten hyvin kasvatettu ja hyväkäytöksinen hän on. Ja meillä ei todellakaan ollut mitään jäähypenkkiä tai muita rangaistuksia käytössä vaikka tyttö oli ja on erittäin voimakastahtoinen. Ei se että omaa vahvan tahdon, ole väärin eikä lasta pidä nujertaa. Tytölläni on mieletön itsetunto, ja se on se mitä lapselleni halusin: usko itseensä ja siihen että pärjää ja osaa. Lapsi jolta nujerrretaan oma tahto ja jolle näytetään jatkuvasti kaapin paikka, kasvaa epävarmaksi. Loppujen lopuksi, oletko sinä ap hiukan epävarma itsestäsi, kun sinulla on niiin kova tarve todistella kaverillesi ja lapsille että sinä osaat ja sinä tiedät parhaiten?



Ap:lle sanoisin että relaa vähän. Ei sillä ole väliä kuka on nyt tässä riidassa oikeassa ja kuka ei. Vastauksistasi huomaa että käyt ihan kierroksilla ja olet kärkkäästi puolustelemassa itseäsi ja v*ttuilemassa eritavalla ajatteleville. Ota AP elämääsi vähän lisää huumoria mukaan, äläkä tee asioista liian vaikeita.

Oletko rauhoittunut on paljon parempi kuin oletko kiltti. Sana kiltti pitäisi poistaa kokonaan lastenkasvatussanastosta.

Siis te jotka tuomitsette ap:n kasvatustavat. Ap:n lapsi on selvästi temperamentiltaan haastava lapsi, joka tarvitsee ihan juuri tuollaisen kasvatuksen kuin mitä ap hänelle antaa. Muuten tuollaisesta lapsesta kasvaisi todellinen tyranni. Tuo ap:n kaveri saa vielä huomata tehneensä karmeita mokia kasvatuksessaan. Ap, olet todella hyvä äiti, jatka samaan malliin!!