Lue keskustelun säännöt.
Entä jos jonain päivänä kadun sitä, jos en hankkinut lapsia..
16.04.2012 |
Niin tuossa ajatukseni pähkinänkuoressa.
Olen 28-vuotias hoitaja ja työskentelen pk:ssa. Nautin työstäni ja pidän lapsista todella paljon. Kuitenkin olen onnellinen, kun rankan työpäivän jälkeen saan mennä hiljaiseen kotiin, jossa odottaa mies ja koira.
Päivän lapsikiintiö tulee täyteen työpäivän päätyttyä. Niin, olen siis nyt tyytyväinen elämääni.
Tiedostan kuitenkin, että se hemmetin biologinen kello raksuttaa tuolla jossain koko ajan, ja tikitys tulee vain kovenemaan ja kovenemaan. Entä jos havahdun 40+:na siihen, että koti tuntuu tyhjältä ja elämä tarkoituksettomalta, jos meillä ei ole lapsia??? Mutta eipä niitä lapsia tietenkään hankita (niin ja ei niitä lapsia niin vaan hankita, tiedostan sen kyllä) vain "kaiken varalta" ja mahdollisen vanhuuden varalle.
Ääh, tuntuu, että pää poksahtaa! Miksen voisi elää vain hetkessä?!
Onko muita joilla samoja kokemuksia??
Kommentit (95)
Lähinnä mietin vain sitä, että entä jos jonain päivänä herään ja tajuan, että on liian myöhäistä ja soimaan siitä itseäni...
Tee viisivuotissuunnitelma :-) siis päätä, että esim 31-vuotiaana pohdit uudestaan haluatko lapsia ja jos niin milloin. Ei sun sitä nyt tarvitse päättää. Sitten sulla on edessä vaikka 3 vuotta (tai mitä nyt päätätkin) elää nykyisenlaista elämää rauhassa, eikä tarvii koko ajan vatuloida. Oletko jutellut aiheesta lasten isän kanssa, mitä mieltä hän on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko jutellut aiheesta lasten isän kanssa, mitä mieltä hän on?
Hän ei myöskään tiedä. Toisaalta uskon, että hänelle vois tulla suurempi lapsen kaipuu..hän kun ei ole niin paljon lasten kans tekemisis kuin mä.
monet jotka mut tuntee pitävät mua äidillisenä, eivätkä varmaan uskois, että näin ajattelen/mietin oikeasti...
Ota aikalisää vaikkapa 3 vuotta: silloinkin olet vielä nuori tekemään halutessasi vaikka useammankin lapsen. Nauti vain kahdenkeskisestä ajasta miehesi kanssa ja lokoisista illoista ja viikonlopuista :)
Olin 34, kun oikeasti mietin haluanko kuuskymppisenä
kiikkua kiikkustuolissa aivan yksistäni. En.
Nyt mulla on yksi lapsi.
Ja lastenlapsia ei koskaan saa jos ei ole omia lapsia.
Mieti sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Trust me.
Sä oletkin joku poikkeus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no en mä varmaan muutenkaan kuuskybäsenä kiikkutuolis kiikkaa ;) Mutta vakavasti oon miettiny tota, mutta sillon tulee sellane riitasointu mieleen, että vanhuuden turvakseniko mä lapsia tekisin? Ei kuulosta sellaselta syyltä, mikä mua ekana motivois.
Mutta tosiaan, onhan mulla tässä aikaa vielä. Ton miekkosen ikä kyllä täs kans mietityttää...
Ethän sinä ole "vasta" kuin 28v. Sulla on monta vuotta vielä edessä. Eikä sun tarvitse tehdä mitään päätöksiä että et halua lapsia ja sitten katua vanhana. Anna ajan kulua ja katso mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Itse sain esikoiseni 32v ja sitä ennen nautin siitä hiljaisuudesta kotona työpäivän jälkeen, nyt nautin muista asioista :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauva-ahdistukselta! ja jos totta puhutaan, en ole koskaan kokenut vauvakuumetta. en osaa ajatella sellaista kuumeilua omalle kohdalle, kun en siis edes tiedä mitä se on.
En nyt jaksanut lukea kommentteja, mutta vastakommenttina voin heittää, etten ole ikinä katunut lasten saamista, vaikka se etukäteen hirvittikin. ;) Hiljaista kotia kaipaan välillä, mutta nyt kun ajattelenlapsetonta elämääni, niin se tuntuu jotenkin... liian hiljaiselta ja tyhältä. :) Nykyään kotona vilistää kolme vilkasta palleroa ja rakastan elämääni enemmän, kuin ikinä ennen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
musta tä tuntuu... vauva-ahdistukselta! ja jos totta puhutaan, en ole koskaan kokenut vauvakuumetta. en osaa ajatella sellaista kuumeilua omalle kohdalle, kun en siis edes tiedä mitä se on.
mulla se ("vauvakuume") ainakin oli just tuollaista. Ei mitään vauvahössötystä yms..
mun mielestä ei kannata tehdä mitään, koska joskus saattaa haluta sitä. Tee sitten jos joskus haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on neljä lasta ja esikoisen sain 33-vuotiaana.
Niin, että nauti vaan nykyelämästäsi. Minusta ainakin alkoi tuntua siltä, että kaipaan jotain muuta elämääni.
no en mä varmaan muutenkaan kuuskybäsenä kiikkutuolis kiikkaa ;) Mutta vakavasti oon miettiny tota, mutta sillon tulee sellane riitasointu mieleen, että vanhuuden turvakseniko mä lapsia tekisin? Ei kuulosta sellaselta syyltä, mikä mua ekana motivois.
Mutta tosiaan, onhan mulla tässä aikaa vielä. Ton miekkosen ikä kyllä täs kans mietityttää...
Ei siinä mitään riitasointua ole... tarkoitin että kuuskymppisenä ainakin on liian myöhäistä.
En tarkoittanut vanhuuden turvaa.
Sitten kun se oma lapsi on sylissä, tietää vasta sen
tunteen.
Lapsia saadaan, ei hankita.
Jotenkin hassulta tuntuu, että kuumeilisin, kun kauhua, ahdistusta yms vain negat. tunteita tulee mieleen, jos edes yrittäisin ajatella itselleni vauvaa. Pahemmaksi menee vaan mitä vanhemmaksi lapsen kuvittelisin. Ja kuten jo aiemmin kirjoitin, kaikki tä tuntuu tosi tyhmältä, koska oikeasti pidän lapsista. Pitääkö tähän nyt jatkaa, että niin kauan ku ne ei oo omia. Ehkä tuolla työmaailmas kumminki törmää niin monenlaiseen tapaukseen, että aattelee sit jotenki liian laajasti ja kaikki kauhuskenaariot läpi.
"Minusta ainakin alkoi tuntua siltä, että kaipaan jotain muuta elämääni."
-mä kaipaan n. -10 vuotta iästäni pois. ahistaa vanheneminen ja kaikki siihen liittyvä. joten AP, i know the feeling.
-lto 26v
ihmeellistä että voi jakaa vanhempana elämää jonkun kanssa joka vielä rakastaa sua eniten maailmassa, on sanoinkuvaamaton tunne kun lapsi kiertää kädet sun kaulaan, oli se sitten 2-vuotias, tai 30-vuotias pitkä parrakas mies, te ootte yhtä, aina. Joka päivä kautta vuosien tulee omissa lapsissa vastaan kaikkea uutta ja vanhaa, tulee samoja ajatuksia, mitä itse on ajatellut tai tehnyt 50 vuotta sitten, on niin älyttömän onnellista kun on joku jonka kanssa voi jakaa elämää. Lapset on maailman ihanin juttu. Mikset olisi oppaana pienelle matkamiehelle, ja tasottas sille polkuja?
ihmeellistä että voi jakaa vanhempana elämää jonkun kanssa joka vielä rakastaa sua eniten maailmassa, on sanoinkuvaamaton tunne kun lapsi kiertää kädet sun kaulaan, oli se sitten 2-vuotias, tai 30-vuotias pitkä parrakas mies, te ootte yhtä, aina. Joka päivä kautta vuosien tulee omissa lapsissa vastaan kaikkea uutta ja vanhaa, tulee samoja ajatuksia, mitä itse on ajatellut tai tehnyt 50 vuotta sitten, on niin älyttömän onnellista kun on joku jonka kanssa voi jakaa elämää. Lapset on maailman ihanin juttu. Mikset olisi oppaana pienelle matkamiehelle, ja tasottas sille polkuja?
Näinhän se on. Hyvin kuvattu. Mulla paras suoritus ja ura on omassa lapsessa!
Mulla oli todella kaunis ja älykäs vauva, nyt se on kaunispiirteinen, upea, älykäs lapsi, koululainen, joka on perinyt kaikki hyvät geenit vanhemmiltaan(sorry, olen ylpeä).
Olen ollut onnellinen vauva-aikana ja silloin kun lapseni oli pienempi.
Nyt kaipaan niitä aikoja..
Kyllähän omien lasten myötä on muidenkin lapset alkaneet kiinnostaa (kokemusten vaihto, kehitysvaiheet yms) mutta en minä lapsista vieläkään erityisesti pidä, omiani rakastan yli kaiken. Tulen kyllä hyvin toimeen muidn lasten kanssa ja osaan ja viitsin hassutella ja leikkiä, pidän huolta ja otan huomioon, mutta en vaan ole lapsi-ihminen silti. Ei tämä ole mielestäni ristiriitaista (vaan rehellistä).