Entä jos jonain päivänä kadun sitä, jos en hankkinut lapsia..

tää on elämä, deal with it. synnytään ja kuollaan. siinä välis tehään lapsia tai ei tehä. so simple!

Just. Niinhän se menee. Black and white.

Mut joo, vähän samaa toistoa kyl täs ketjus on... Hohhoijaa.

tippua korkealta ja kovaa jo 40 vuotiaana, etkä välttämättä ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Saattaapa tulla hyvinkin pian aika et sulla on sitä aikaa yllinkyllin, tai sitten se kuuluisa juttu et mies lähtee sen 15 vuotta nuoremman matkaan, ja perustaa perheen heti. Ja nää nuoremmat vaimot on hirveitä määräilijöitä, ja nää vanhat miehet nauttii siitä niin. Tää on aika hämmästyttävä trendi.

tippua korkealta ja kovaa jo 40 vuotiaana, etkä välttämättä ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Saattaapa tulla hyvinkin pian aika et sulla on sitä aikaa yllinkyllin, tai sitten se kuuluisa juttu et mies lähtee sen 15 vuotta nuoremman matkaan, ja perustaa perheen heti. Ja nää nuoremmat vaimot on hirveitä määräilijöitä, ja nää vanhat miehet nauttii siitä niin. Tää on aika hämmästyttävä trendi.

Ja tämä liittyy aiheeseen...miten? Niin, no periaattessahan nuo sun ohjeet sopii yhtä hyvin kaikille. No jos ei oo lapsia, niin ei tarvi itkusilmäsille jälkeläisille selittää, miksei yhtäkkiä ookkaan rahaa tai miksi isi lähti 20v sutturan matkaan. Jos nyt tälle linjalle siis lähdetään..

tippua korkealta ja kovaa jo 40 vuotiaana, etkä välttämättä ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Saattaapa tulla hyvinkin pian aika et sulla on sitä aikaa yllinkyllin, tai sitten se kuuluisa juttu et mies lähtee sen 15 vuotta nuoremman matkaan, ja perustaa perheen heti. Ja nää nuoremmat vaimot on hirveitä määräilijöitä, ja nää vanhat miehet nauttii siitä niin. Tää on aika hämmästyttävä trendi.

että sitten kun ei ole enää muuta elämää voi ripustautua lapsiin ja elää heidän kauttaan?

ei ennätä saada isoa perhettä.

ei sun "deadline" vielä ole tullut vastaan.

mut mies on kumminkin 6 vuotta vanhempi. en halua olla 40v synnyttäjä...mieshän olis silloin lähemmäs 50vee!

Itse löysin kumppanini vasta myöhällä iällä ja sain ensimmäisen ja ainoa lapseni juuri täytettyäni 40 v. Oman ja lapsen terveyden puolesta kaikki meni loistavasti. Mutta ei oltu mieheni kanssa valmiita hankkimaan toista lasta heti perään, ja se jäi lopulta yrittämättä. 1

Mun tuttuni oli miehensä kanssa yksissä vuosia. Alkoivat sitten vasta odottamaan ensimmäistä paljon myöhemmin. Äidiksi tuttuni tuli vasta 42-vuotiaana. Mies oli lähes kymmenen vuotta vanhempi. Niin heille sitten ylläeeäen tupsahteli vauvoja vuoden välein yhteensä kolme kappaletta! Niin se slää vie. Suht ison perheen ehtivät saada vielä tuossakin iässä.

tippua korkealta ja kovaa jo 40 vuotiaana, etkä välttämättä ole kovin kuumaa kamaa työmarkkinoilla. Saattaapa tulla hyvinkin pian aika et sulla on sitä aikaa yllinkyllin, tai sitten se kuuluisa juttu et mies lähtee sen 15 vuotta nuoremman matkaan, ja perustaa perheen heti. Ja nää nuoremmat vaimot on hirveitä määräilijöitä, ja nää vanhat miehet nauttii siitä niin. Tää on aika hämmästyttävä trendi.

että sitten kun ei ole enää muuta elämää voi ripustautua lapsiin ja elää heidän kauttaan?

jos asiaa oikein ajattelee, niin peri aattes kaikki menee kumminki persiilleen ennemmi tai myöhemmi, joten mitä väliä mitä tekee. paskaa kaikki.

tyyppi on edes hakeutunut lastenhoito alalle? Höh, mä en ainakaan haluais että ihminen, joka ei vapaa-ajalla pidä lapsista, hoitaa ja ennen kaikkea KASVATTAA minun jälkikasvuani. En usko että voit tehdä työtä sydämmellä, jos vapaa ajan elämässäsi olet noin lapsikielteinen. miten edes olet uskottava hoitaja jos ei ole kokemusta lapsista kokonais valtaisesti? ymmärrätkö niitä haasteita mitä lapsi perheillä on kotona nyky yhteiskunnassa? et. toivottavasti tajuat sen, etä jaa kirjaviisauttasi vanhemmille, joilla on käytäntö hallussa.

Semmoista se elämä on. Meille kaikille selviää sitten 80- vuotiaina, jotta mikä kaduttaa ja mikä ei. Siihen saakka saamme vissiin elää jännityksessä..;) Jotkut asiat voi silloin vielä tehdä ja toteuttaa , joitain ei. Ja sitten loikimme hautaan. Sen pituinen se !

tyyppi on edes hakeutunut lastenhoito alalle? Höh, mä en ainakaan haluais että ihminen, joka ei vapaa-ajalla pidä lapsista, hoitaa ja ennen kaikkea KASVATTAA minun jälkikasvuani. En usko että voit tehdä työtä sydämmellä, jos vapaa ajan elämässäsi olet noin lapsikielteinen. miten edes olet uskottava hoitaja jos ei ole kokemusta lapsista kokonais valtaisesti? ymmärrätkö niitä haasteita mitä lapsi perheillä on kotona nyky yhteiskunnassa? et. toivottavasti tajuat sen, etä jaa kirjaviisauttasi vanhemmille, joilla on käytäntö hallussa.

Höpönlöpön, tottakai voi olla hyvä hoitaja vaikka ei itse (ehkä, vielä) halua lapsia. Terveisin nro 12 (se joka teki lapset vaikka ei niin ole yleisesti lapsirakas, mutta rakastaa omiaan hulluna ja tulee silti erittäin hyvin toimeen hyvin muidenkin lasten kanssa).

Ai nytkö jo ammattitaitoani epäillään? Täytyy myöntää, että vastavalmistuneena hoitajan mietin asioita, joista kirjoitit. Mietin voivatko vanhemmat ottaa minut 100% vakavasti, koska olen lapseton, tiedänlö lapsista "tosiasiassa" tarpeeksi. Päädyin siihen, että minulla on koulutus ja nyt myös useamman vuoden työkokemus, ja uskallan sanoa, että olen paikkani totta vie ansainnut. Teen työni sydämellä ja tiedän olevani ammattilainen. Lapsettomuuteni ei ole mikään este olla hyvä ja välittävä hoitaja.

Ehkä pimeänä hetkenä lasten ollessa pieniä ja erityisen raskaana päivänä. Mutta kokonaisuudessaan lapset on elämän suurin rikkaus ja lasten kasvettua niiden antama onni vaan kasvaa entisestään. Just oli tehty tutkimus, että pienten lasten vanhemmat on "onnettomampia" kuin lapsettomat, mutta lasten tullessa kouluikään alkaa homma kääntyä toisinpäin ja aina vaan kallistuu "onnen vaaka" toiseen suuntaan. Suurin onni on sitten ne lapsenlapset. Ts. lapset on sijoitus tulevaisuuteen. Ne on pienenäkin ihania ja niitä rakastaa mahdottomasti. Ei voisi kuvitella elävänsä ilman, mutta samalla ne rasittaa ja aiheuttaa väsymystä. Nyt kouluikäisten äitinä tiedän, että elämä on tosi helppoa ja hauskaa. Koko ajan vaan menee helpommaksi ja voin tosiaan kuvitella, että lapsettomiin verrattuna olen nyt jo "mukavuuden" voittaja ja jokainen vuosi lisää mun voittoa.

kukaan. Kuinka moni taas katuu lapsettomuuttaan?



-vela vm. -77

oli 20 lasta ;) pk-ryhmä on sen kokonen, joten ei ihme, ettei työpäivän jälkeen ajatus lapsista innosta. mutta entäpä 1-3 lasta? sellaisen lapsiluvun kanssa jaksaa paljon paremmin - olkoot millaisia huluvilejä hyvänsä. pk:ssa näkee niin monenlaista,mutta niistä oppii sitte. millä todennäösyydellä saisit kaikista hulttioisimmat lapset? sulla olis hyvät niksit niiden kans, ku oot töis saanu eka "harjoitella" niiden muiden lapsilla.

itteäs 40 vuoden päähän...näätkö ittes tyytyväisenä A)ilman lapsia B)lasten kanssa...niin siis omien lasten kanssa ei niiden hoito muksujen. mietippä asiaa ihan pieni hetki, niin varmasti saat vastauksen. helppoa loppu viimein! :)





t. 4 kullanmurun mami

just näin! hyvä. tosiaan, helppoa :)

Semmoista se elämä on. Meille kaikille selviää sitten 80- vuotiaina, jotta mikä kaduttaa ja mikä ei. Siihen saakka saamme vissiin elää jännityksessä..;) Jotkut asiat voi silloin vielä tehdä ja toteuttaa , joitain ei. Ja sitten loikimme hautaan. Sen pituinen se !

Välttämättä ei elä 80-vuotiaaksi tai on muisti mennyt, eikä voi katua mitään. Yritän elää niin, että olen onnellinen nyt. Kotia kaipaavia sijoituslapsia on varmaan tulevaisuudessakin, jos siihen urakkaan haluaa lähteä.

Monen lapsellisen on vaikea käsittää, että kaikki eivät haaveile lapsenlapsista 60+ iässä. Nytkin olen puolierakko, joka mieluiten vain mietiskelisi keinutuolissa, miksi persoonani muuttuisi paljon.

myös minulla. ärsyttää kun tuntuu, että viikoittain joudun tilanteisiin, joissa pohditaan tulevaa (??!) äitiyttäni. en siis ole raskaana, enkä tiedä haluanko ollakaan. mulle nousee tavallaan kapinahenki noista kommenteista, että en varmana hanki ikinä lapsia! mutta oikeasti en 100 varmaksi tiedä mitä haluan. sen tiedän että nautin tästä lapsettoman "itsekkäästä" ja omaa napaa tuijottavasta elämästäni. nyt.

ikää 27v.

on joskus katumista. Joskus tulee tehtyä vääriä valintoja. Joitakin asioita voi muuttaa, jotkut asiat pitää ottaa sellasenaan vastaan.

Olen hieman vanhempi kuin sinä ap, mutta reilusti alle 40v kuitenkin vielä. Painin vuosia samanlaisten ongelmien kanssa; haluanko lapsia vain en ja miksi niitä haluan. Ympäristön paineet olivat todella suuret ja varsinkin oman äitini tuska siitä ettei saa lapsenlapsia ahdisti minua. Itse olin sitten lopulta sitä mieltä että kaipa niitä pitää hankkia, vaikka en ehkä pohjimmiltani niin kovasti halunnut. Toisaalta vaakakupissa painoi myös se, että kadunko myöhemmin jos en ole hankkinut lapsia.

Nyt olen sitten raskaana ja kaduttaa aivan helvetisti. Ahdistaa se, että menetän oman elämäni; vapaa-ajan, teatterit, konsertit, hauskat illat ystävien kanssa jne. En tajua miten selviän tästä ja miten voin koskaan olla lapsen kanssa onnellinen. Tai miten pystyn koskaan asettamaan lapsen edun omieni tarpeideni edelle.

Mieti siis toisenkin kerran haluatko todella niitä lapsia vain ahdistaako sua vain vanheneminen. Eikä sulla todellakaan ole mikään kiire, ehdit kyllä pari vuotta miettiä asiaa aivan rauhassa. Tai ehkä paremmin voit olla miettimättä asiaa ja antaa ajatusten kypsyä rauhassa.

käydä lapsen synnyttyä? Kyllähän se lapsen saaminen muuttaa kaiken ja ne muut elämän ilottelut jäävät olemattomiin lapsen ensimmäisen vuoden-parin elinvuoden aikana. Varsinkin vauva-aika voi olla todella ahdistavaa ja kahlitsevaa. Mutta kyllä se elämä helpottaa kun lapsi kasvaa. Sisaruksen saaminen voi myös itse asiassa helpottaa elämää kun lapsista on kasvaessaan toisilleen seuraa.

Itse olin joskus varma, että ei kiitos lapsia mulle, vaikka toisten lapsista pidinkin.Sitten mulle tuli ihan yllättäen ero, mies tapasi toisen naisen.

Itsekin aikanaan aloitin uuden parisuhteen, enkä lapsikuvioita silloin mitenkään erityisemmin pohdiskellut. Jonkin aikaaa seurusteltuamme mies ehdotti, että jos jossain vaiheessa olen halukas äidiksi, se olisi hänestä ok. Yhtäkkiä ajatus lapsesta ei tuntunut vieraalta, päinvastoin.

Minä tulin äidiksi 29-vuotiaana. Jälkeenpäin ajatellen juuri oikealla hetkellä. Nuorempana olisi ollut liian aikaista ja vanhempana ehkä taas liian myöhäistä. Ja parempaa isää lapselleni en voisi toivoakaan.