Lue keskustelun säännöt.
Entä jos jonain päivänä kadun sitä, jos en hankkinut lapsia..
16.04.2012 |
Niin tuossa ajatukseni pähkinänkuoressa.
Olen 28-vuotias hoitaja ja työskentelen pk:ssa. Nautin työstäni ja pidän lapsista todella paljon. Kuitenkin olen onnellinen, kun rankan työpäivän jälkeen saan mennä hiljaiseen kotiin, jossa odottaa mies ja koira.
Päivän lapsikiintiö tulee täyteen työpäivän päätyttyä. Niin, olen siis nyt tyytyväinen elämääni.
Tiedostan kuitenkin, että se hemmetin biologinen kello raksuttaa tuolla jossain koko ajan, ja tikitys tulee vain kovenemaan ja kovenemaan. Entä jos havahdun 40+:na siihen, että koti tuntuu tyhjältä ja elämä tarkoituksettomalta, jos meillä ei ole lapsia??? Mutta eipä niitä lapsia tietenkään hankita (niin ja ei niitä lapsia niin vaan hankita, tiedostan sen kyllä) vain "kaiken varalta" ja mahdollisen vanhuuden varalle.
Ääh, tuntuu, että pää poksahtaa! Miksen voisi elää vain hetkessä?!
Onko muita joilla samoja kokemuksia??
Kommentit (95)
Ikää on päälle 40 vuotta, enkä kadu sitä etten ole äiti. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 23-vuotiasta asti, ja arvatkaapa montako lapsiutelua olemme näiden vuosien aikana saaneet? Enää ei tosin kysellä, kun ikää jo sen verran paljon. Monet ovat surkutelleet, kun ovat luulleet, että emme voi saada lapsia. Enkä ole mikään uraohjus, vaan aivan tavallinen työssäkäyvä nainen.
Elämä on ihanan vapaata! Saamme matkustella paljon, nauttia ihanista illallisista viinin kera, viettää yökkäripäiviä, jos niin tahdomme. Eikä kukaan tule häiritsemään!
En siis todellakaan koe, että elämäni olisi merkityksetöntä tai tyhjää.
Mitä niitä lapsia tekemään, jos kerran ajatuskin jo ahdistaa. Hoida niitä muiden lapsia työmaalla ja mene tyytyväisenä kotiis töiden jälkeen ja saat ajatella, ettei ne mukukulat oo enää sun murhees. Joku muu saa käydä läpi ne kaupassa riitelyt yms hullun myllyn pyörittämisen ;)
Kukin tavallaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omien lasten jälkeen ei ole muiden lapset kiinnostaneet.
Siihen asti tein lasten parissa töitä ja jokainen oli mulle kuin oma kullanmuru. Mut omat vei sydämen niin, et ei paljoa muille ole jäänyt tilaa. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Vaihdoin jopa alaa tämän vuoksi.
Ei jää energiaa kovin paljon muille lapsille omien jälkeen..
niitä saadaan. tai sit jos on yhtä surullinen tilanne ku meillä, niin ei niitä edes saada, vaikka mitään muuta en maailmassa niin kovasti haluaisikaan :'( elämä o epäreilua..ja sitte kuulee näistä teini ja vahinkoraskauksista, aborteista ja huostaanotoista... epäreilua paskaa!!!!
Tietysti jossakin vaiheessa mietin samoja juttuja kuin ap. Olen kuitenkin aina ajatellut, että haluan tarjota lapselleni parasta mahdollista eli pysyvän perheen, jossa on kaksi tasapainoista vanhempaa, jotka molemmat ovat motivoituneita lapsen kasvattamiseen, niin päätös on ollut aina sama. En synnytä tänne ketään kärsimään. En itse ole maailman tasapainoisin eikä ensimmäinen aviomiehenikään ollut. Toisella miehelläni taas oli jo lapsia, joten tuntui fiksulta keskittyä heihin, etenkin, kun mieheni ei halunnut enää uudestaan isäksi.
Elämäni on ollut täyttä ja olen tosiaan saanut elää jopa normaalia lapsiperhe-elämää. Ei kaduta yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuo ei ole hyvä syy jättää lapsia hankkimatta - vaihda mieluummin vaikka alaa! Jätä lapset yrimättä vain, jos todella vakuutut siitä ettet koskaan halua lapsia PERHEESEESI, ITSELLESI JA LÄHIPIIRIISI. Työpaikka on asia erikseen.
En edes osaa kuvitella itseäni muualle töihin kuin päiväkotiin. Se on mun juttu. Tietenkin pk:n lapset ja omat lapset ovat asia erikseen, mutta en vain (ainaaan vielä) koe, että minun pitäisi olla äiti. Jossittelu on oma henkilökohtainen kansantautini, sen vuoksi mietin jo tulevaa ja sitä kadunko mahdollista ikuista lapsettomuutta!
Ps. Ikäkriiseilen myös tosi paljon. En halua olla vanha. Lasten hankkiminen kuulostaa vanhalta ja aikuismaiselta, joten ehkä senkin takia haluan (vielä ainakin) elää lapsettomana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä nyt ainakaan "varan vuoksi" ala lapsia pakertamaan. Onhan sulla vielä 10 vuotta aikaa tulla raskaaksi. Lapset vaan ei ole kaikkien juttu.
t. lapseton 32-vuotias
Oma lapsi on eri asia kuin muiden lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kadutkin sitä että teit lapsia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei sun "deadline" vielä ole tullut vastaan.
Kirjoitin kyllä, ettei lapsia tietenkään hankita "kaiken varalle", vain siksi, että joskus katuisi lapsettomuutta. Lähinnä mietin vain sitä, että entä jos jonain päivänä herään ja tajuan, että on liian myöhäistä ja soimaan siitä itseäni...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että lapsista pitävä ei halua omaa lasta. onko niissä muiden lapsissa niin paljon vikaa kumminki?
minäkään halunnut vielä 28 vuotiaana lapsia ja olen töissä neuvolassa. Asia kypsyi pikkuhiljaa ja nyt 37 vuotiaana olen kahden alle 5vuotiaan lapsen äiti ja onnellinen.
Minulla on asiasta kokemusta. Asia alkoi mietityttää noin 34- vuotiaana. En ole mikään lapsirakas (en pidä muiden lapsista eriyisesti) mutta tiesin, että omiin tulisin rakastumaan täysillä. Mietin kumpi kaduttaa enemmän: se, että lapsia ei tullut tehtyä vaiko se, että ne tuli tehtyä. Vaikka olin elänyt mukavaa, itsekästä elämää lapsia kartellen siihen asti, olin varma että enemmän katuisin lapsien tekemättä jättämistä. On mielestäni typerää jeesustella sillä ettei lapsia saa/voi tehdä itsekkäistä syistä; tottakai täytyy olla itsekäs -> pystyt elämään asian kanssa. Nyt minulla on useampia lapsia ja rakastan heitä syvästi ja he ovat tuoneet elämään enemmän sisältöä ja tunnetta kuin olisin ikinä osannut odottaa. Olen niin onnellinen että tein tuon hypyn tuntemattomaan, se todella kannatti.
ajatus siitä, että ei pidä muiden lapsista, vain omistaan. mulle ei varmaan tulis mieleen hankkia lapsia, jos en yleisesti pitäs lapsisy. itellä 1 laps, toinen tulos. ikää 27v.
Minä olen nyt 38 ja on paha vauvakuume alkanut iskeä. Viel
Pari vuotta sitten olin ehdoton VELA joka olin varma ettei koskaan lapsia. Nyt pitäisi löytää mieskin kyllä ensin, kiireesti menee...
ei sun "deadline" vielä ole tullut vastaan.
mut mies on kumminkin 6 vuotta vanhempi. en halua olla 40v synnyttäjä...mieshän olis silloin lähemmäs 50vee!
Naurettavaa epäillä ammattitaitoasi tai omistautuneisuuttasi. Olet varmasti hyvä työssäsi ja välität lapsista! Mutta sanoisin, että koska pohdit tätä asiaa (mahdollista tulevaa katumusta lapsettomuudesta) niin on se merkki siitä että olet siirtynyt sille puolelle rajaa jossa sinun kannattaa lapsia tehdä. Muutoin tulet katumaan ja kitkerästi. Minä olen kokenut saman, enkä ollut edes lapsirakas. Hyppää rohkeasti uuteen, et varmasti tule katumaan. Tulet löytämään aivan uuden elämän lapsinesi ja huomaat että entinen elämäsi oli haaleaa (sitä on mahdoton nähdä siellä eläessään). Terveisin nro 12 taas :)