***Suurperhekuumeilijoiden kevät***
Kommentit (32)
Kiitos uudesta ketjusta! Itse tilaan sekä Vauva-että KaksPlus lehteä ja tykkään lukea niitä vaikka "vauvamme" on jo taapero. Varsinkin odotus-osio tulee luettua tarkasti ;). Itse pidän enemmän Vauva-lehdestä.
Täällä vauvakuume jyllää taas ihan mahdottomana! En tiedä johtuuko se keväästä vai mikä on, mutta armoton kuume on päällä!! Loppuvuosi tuntuu niin kaukaiselta taas etten tiedä miten jaksan odottaa. Tulis jo se kesä että olisi paljon menoa eikä olisi aikaa miettiä niin paljon. Onneksi pikkumies on sylissä viihtyvää sorttia, eli saan halailla ja pussata niin usein kuin haluan. Muuten repeäisin varmasti liitoksistani :D.
Misu78 ja armoton kuume, yrityksen aloitusodottelu vielä mooonta kuukautta
että voi sylitellä pikkuisen kanssa. On maailman ihaninta ottaa pikku-ukkeli (meilläkin kuopus on poika) haliin ja pussailla pehmeää poskea.
Misulla oli takana 3 sektiota. Itellä 3 perussynnytystä. Kaikki tosin alkaneet täysin eri lailla: 1. supistuksilla, 2. vesien menolla ja 3. käynnistämällä. Oiskohan mahdollisen nelosen kohdalla sitte sektio. Toivottavasti ei, jotenkin se kammottaisi. En halua operoitavaksi olleskaan. Muutama lapsena tehty operointi takana kyllä. Eli tänne tilaukseen kivuton, nopea ja helppo synnytys, jos nelonen antaa joskus kuulla itsestään jotain.
Kaipaan niin takaisin kotiin, kotiäidiksi hoitamaan omia lapsia ja pitämään kodin siistinä. Nyt kun on ollut viettämässä töissä "vapaa-aikaa" (siltä se tuntuu verrattuna kotiäidin hommaan), koti on kuin hullunmylly, ei ole aikaa siivota juuri mitään. Ehkä pitää nyt nauttia tuosta lomailusta työpaikalla ainakin hetki...
Misu-78 Sama täällä! Kauhea kuume päällä! Ihan tuntuu että sydämeen sattuu kun ajattelee miten ihana se lapsi olisi. Meillä nuorin on jo 4v mutta onneksi vielä suostuu syyliin tulemaan välillä.
PikkuKeiju, täälläkin koti kaipaa kipeästi kodinhoitajaa joka huolehtii lapsista, näiden muonituksesta ja kodin siisteydestä. Tuntuu että kaikki on ihan retuperällä nyt kun olen töissä! Töissä vaan on pakko olla että saadaan rahat riittämään ja jotta jotain eläkettä kertyisi minullekin. Mutta voi kuinka onnellinen olisin jos saisin oikeasti keskittyä perheen ja kodin hoitamiseen! Lapset ovat kyllä useaan otteeseen muistelleet sitä aikaa kun olin kotona ja heitä odotti lämmin ateria kun tulivat koulusta kotiin.
Juuri tänä iltana tuli sellainen olo, että tulen katsomaan, mitä tänne kuuluu... Tuolla Kissankulmalaisissa roikkunut sitkeästi, kun takana on kolme suht' peräkkäistä raskautta, mutta tämä varmaan tällä hetkellä se "oikein" osoite.
Nyt voi ihan oikeasti sanoa, että on kaiketi kyseessä kuume, tai onko se sitten "pakko"-ajatus tai mikä vaan, mutta on vahva tunne siitä, että tätä ei pysty parantamaan muu kuin pieni ihminen. Kun vielä saisi sellaisen syliinsä painaa, eikä kukaan veisi sitä pois...
Tuttujakin täällä näkyy olevan, tuolta Kissankulmilta ja muitakin muistelen (Andrea ja Riesa ainakin), joten jos minä kyytiin mahdun, niin tällaisella historialla sitten:
Maalaisomena: 35v ja mies kohta 39v. Lapset: poika -99, poika -02, tyttö -04, tyttö -09, tyttö -10 ja enkelitytöt -12. Paikkakuntana Pohjois-Savo ja yritys alkanee tässä kesän-syksyn mittaan...
Kovin on vähän aikaa pienten kaksostyttöjeni syntymästä ja vaikka paljon on kysymyksiä mielessä, pelottaa kaikki, koska mitään näin kamalaa en koskaan uskonut tapahtuvan, on tunne sydämessä järjettömän vahva. En halua tämän jäävän viimeiseksi raskauskokemuksekseni, en tällaista muistoa ikuisesti mieleeni. Koskaan en tätä varmasti unohda, enkä haluakaan. Pienet tyttömme ovat aina osana perheemme historiaa, mutta jotenkin se vaan on niin, että nyt jos koskaan kaipuu siihen uuteen elämään on aivan valtava.
Kovin monenlaista tietoa on tuosta yrityksen ajoituksesta, mutta itse olen ajatellut, että olisi viisasta odottaa kaikki tulokset ensin. Itsellä on tietysti vahva ajatus siitä, miksi prinsessamme menehtyivät (harvinainen, riskialtis momo-raskaus), mutta voihan olla, että jotain muuta paljastuu. Pakko sanoa, että olisi jonkinlainen maailmanloppu, jos näin olisi, mutta parempi varmasti kuulla se ensin.
On valtavan huojentavaa, että täällä ei tarvitse perustella "kiittämättömyyttään" siitä, että haluaa lapsen, vaikka "onkin jo niin ja niin monta lasta jo ennestään". Minusta minun lapseni eivät ole keneltäkään muulta pois, eikä se tee olemassa olevista lapsistani yhtään sen vähempiarvoisia, vaikka lisää haluaisinkin tai niin kuin nyt, kun olen surrut menettämiäni pienokaisia. Aivan kuin minulla ei olisi oikeutta surra heidän pois menoaan, kun olen jo saanut niin paljon. Mutta te tämän jo varmasti tiedätte...
Miehestä on pakko sanoa, että on itse ainokainen ja halusi silloin aikanaan kaksi lasta... Aika helppo tapaus ilmeisesti puhua ympäri. Jotenkin kyllä tuntuu, että tämä tapaus kosketti häntäkin niin kovin, että taitaa olla saman suuntainen kaipuu hänelläkin, usein jotenkin rivien välistä luettavissa jotain sen suuntaista. Vaikea sanoa, kuinka kovasti asia häntä pelottaa, on ollut nytkin varmasti eniten huolissaan minun henkisestä jaksamisestani. Itse tiedostan kyllä, että ajatustasolla uusi mahdollinen raskaus ei tunnu ehkä pelottavalta juuri siksi, että olettaa tässä vaiheessa pienokaisten menettämisen johtuneen vain tuosta raskaustyypistä. Varsinaisia todettuja keskenmenoja minulla ei ole, mutta kakkosen raskausaikana vuosin viikot 9-16, ja silloin kohdussa oli havaittavissa jotain "materiaalia", jonka epäilivät olleen kaksosraskauden aikaansaannoksia.
Mutta näillä siis liikkeelle...
Maalaisomppu
Terveltuloa joukkoon Maalaisomena. Kaikki mahtuvat mukaan! Oli erittäin surullista lukea teidän suuresta menetyksestä. Voin vain kuvitella kuinka raskasta se on ollut teille. Oman lapsen menettäminen on kauheinta mitä voin kuvitella ja pelkään joka päivä pienokaistemme puolesta. Toivottavasti saatte kohta selvyyttä tapahtuneeseen ja voitte katsoa eteenpäin ja pikku hiljaa suunnitella uutta raskautta. Uskon kyllä että uusi vauva on oikea lääke tässä kohdassa ja uskon että saatte kokea sen ihmeen uudestaan!
Olen ollut töissä vasta vajaat neljä kuukautta vanhempainvapaan jälkeen ja nyt jo tuntuu että haluaisin olla kotona lasten kanssa. Meidänkin huusholli on ihan ylösalaisin ja tuntuu ettei ehdi hoitaa kaikkea vaikka teen 80% päiviä. Pyykkikorit pursuavat, sotkua kertyy joka nurkkaan ja siivous on sellaista pintapuolista vain. Viikonloppuisin ei huvita käyttää aikaa siivoamiseen. No, kohta tulee toivottavasti kesä ja silloin ollaan paljon ulkona eikä sisäpuolen sotku haittaa niin paljon :). Täällä nyt on täysi lumisade pääälla, että kevät ja kesä näyttää melko kaukaiselta valitettavasti. Mut eiköhän tämäkin lumi sula heti kun aurinko tulee esille lämmittämään. Eikun kohti kesää ja laiskoja päiviä rannalla!
Ja miten surullisen menetyksen olette kokeneet. Voimia teille paljon! Hienoa, että jaksat jatkaa elämää eteenpäin positiivisin mielin! Ja asiaa puhut siitä, että muilla ei ole sanomista toisten lapsilukuihin ja että oman perheen lapset ei ole muilta pois. Samaa mieltä olen minäkin. Lapset ovat rakkaus ja rikkaus. Lapsista koituu vain kaikkea hyvää! :)
Joo, Misu, hauska kuulla, että muillakin samanlaista kotona, kun työt ovat alkaneet. :) Aattelin, että meillä vaan on kaikki kotihommat hunningolla, ja muilla kodit on tip top siisteinä :D
Itellä on myös melko lyhykäinen työmäärä takana, 2 kk vasta olen töitä tehnyt. Tosin työpaikka ei ollut odottelemassa, että ensin hain sitä työtä 4 kk:den ajan. Ja onneksi lykästi, huipputyön sain, missä on kaikenkukkuraksi oikein mukava käydä.
Huomasin kirjoituksesi kun palstaa selailin, todella paljon voimia kaiken kokemasi jälkeen! kirjoiteltiin joskus samaan aikaan tuolla neliapiloissa jos muistat enää :) Toivottavasti saat vielä sen pienen nyytin syliisi.Mitä kuuluu teidän neliapilalle? meillä on erittäin vilkas tyttö puhuu jo selvästi ja hoitelee pikkusiskoaan joka syntyi viime vuoden heinäkuussä. Myös nanin nimimerkki otti silmään olitkos sinäkin neliapiloissa? ja joo ehkä vähän kuumetta pukkaa..mutta yritänpä nyt hillitä itteni kuitenkin vielä..
Nelkku
Tämä on tässä vaiheessa ollut enempi poikkeus kuin sääntö, että illalla ei meinaa millään nukuttaa. Kun saa penskat petiin ja pakolliset kuviot tehtyä, haikeus valtaa mielen ja sit sitä vaan istuu..ja itkee. Aika usein olen käyttänyt tuota töllötintä unilääkkeenä, ja herännyt sitten aamuyöstä kaikki valot päällä istualtani sohvalta, mutta onpahan saanut edes muutaman tunnin nukuttuakin. Mtt:sta tyrkyttivät lääkkeitä, mutta onko oikeasti suruun ja ikävään lääkettä? "Kyllä suru pitää surra pois, muuten se jää kiertämään syvämmeen"... Näihin sanoihin itse ainakin uskon.
Kiitos kaikille tervetulotoivotuksista, piristi mieltä kummasti. Varsinkin kun taas tänään joutui hetkisen puntaroimaan sanojaan, että osasi käyttäytyä. Soitin terveyskeskukseen tutulle "neuvolantätille", kun KELA alkoi taas pimppailemaan, enkä oikein tiennyt mistä kysellä. Hoiti kyllä ihanasti asiani ja sanoi, että on paljon minua miettinyt, ja pitkä tovi juteltiinkin, mutta kun olin jo lopettelemassa puhelua, alkoi änkyttää. Sanoi ihan suoraan, että nyt pitäisi pikimmiten miettiä sitä ehkäisyasiaa, kun "ethän sinä nyt tässä tilanteessa, kun on vielä rahahuolet ja muut tämän menetyksen päälle, missään nimessä raskautta edes voi harkita". Jaa miksen? Ja kenelle se sitten kuuluu, mitä meillä mietitään? Olenkohan jotenkin herkkänahkainen, mutta minua kyllä hieman loukkasi moinen. Ja kyllä, paljon ajatuksia itselläkin mielessä pyörii ja niitä kielteisiäkin koko ajatuksen suhteen, mutta kai se on kuitenkin vielä minun, ja meidän päätettävissä.
Hei sinulle Nelkku :) Toki muistan sinut ja ihanat Neliapilat! Heti alkaa hymyilyttämään, kun mietin kysymystäsi meidän neliapilasta... Onpahan melkoinen pakkaus! Emrika on äärimmäisen sanavalmis (alkoi puhumaan tosi aikaisin), juttua tulee ja osaa jo taitavasti eri verbaliikan muotojakin: viisastelun, ojentamisen ja jopa v...ttuilun :) Kerrassaan hurmaava tapaus, joskin osaa kyllä myös olla sitä toistakin maata, ja vahvasti! Tahtotila on ISO ja itseluottamus huipussaan: "mä olen äiti tosi nätti". Niinpä, ulkonäöltään aivan pikku kopio toisaalta meidän neiti Milonasta (kolmonen), mutta jotenkin kuitenkin tulee mieleen ihan minun oma äiti ilmeiden ja eleiden puolesta. Täysi neiti kuitenkin, pitkiä housuja ei naiset käytä, vain hameita ja mekkoja. Meilläkin on pikkusisko, Laurea täytti joulukuussa vuoden. On aivan eri maata kuin nämä kaksi neitokaista, rauhallinen pieni kirppunen. Tasoittaa mukavasti menoa :)
Kyllähän tässä siis on paljon aihetta olla onnellinen, enkä kyllä ikinä tästä selviäisikään ilman noita ihania, raivostuttavia, iloisia "apinoitani". Aina se vaan kirvelee, kun väkisin tulee ajatus, että aivan hyvin tuohon olisi kaksi neitiä vielä mukaan mahtunut, kompeineen kaikkineen...*voi itku ja huokaus*
Mutta nyt on pakko yrittää taas väkisin painua maate. Olen tehnyt tässä vähän "tavoitteita" itselle ihan jo tulevaakin ajatellen. Nyt on tietysti ykkösasiana saada itsensä fyysisesti kuntoon. Aion käydä gynellä perustarkastuksessa, koska minulle sanottiin, että mitään varsinaista jälkitarkastusta ei täällä tehdä tällaisen jälkeen. Painoa on pakko saada vähän pois, on itsellä ihan hirveä olo, kun huitelee nuo kilot kymmeniä kiloja ylipainon puolella.
Minulle saattaa lisäksi napsahtaa vielä rannekanavan avauskin tälle keväälle vielä, kun jouduin sen toimenpideajan perumaan raskauden vuoksi maaliskuulta. Ilmoitin itseni reippaana tyttönä takaisin jonoon, on kuitenkin vaivannut jo vuodesta 2006...
Siinähän sitä nyt ensi alkuun. Kai kuuluu vähän perusluonteeseenkin, että vaikka itku on herkässä ja mieli palasina, ei periksi voi antaa! Ja kai se "tekeminen" on omalta osaltaan terapiaa, ja vastapaino niille hetkille, tunneille ja päivillekin, jolloin ei kykene mihinkään. Niitäkin nimittäin takuulla riittää vielä.
Kierto olisi kiva saada nyt kiinni. On minulla aika nakutettuna 32 päivää, mutta nyt tietysti ihan puskissa, kun on ollut synnytyksen jälkeinen vuoto, joka minulla aina on kestänyt ihan hyvän aikaa... Nyt kun ei ole sitä pientä ihmistä, joka imetyksellä edesauttaisi "toipumista", on vaan annettava kropan tehdä voitavansa.
Mutta tällaisilla täysin omanapa-ajatuksilla taas uuteen päivään...
terkuin: omppunen
maalaisomena, voi ei miten kauhean menetyksen olette joutuneet kokemaan. Voimia sinulle! Et ole mielestäni mitenkään herkkänahkainen tuosta neuvolatädin kommentista. Kyllä se ärsyttää tosi paljon jos joku yrittää määrätä tai ohjeistaa miten elämä pitäisi elää. Ei sitä voi kukaan muu päättää milloin lapsia hankitaan. Toisille sopii hyvin tulla äidiksi jo nuorena. Toisille sopii paremmin vanhempana. Joskus on parempi se, että lapsia ei tule ollenkaan kuin se, että lapsi hankitaan vain siksi että se kuuluu asiaan. Ja toisille sopii mainiosti suurperheen äidin rooli. Jokainen kokee omalla tavalla eri elämäntilanteet. Onnettomaksi ihminen tulee jos yrittää aina elää muiden ihmisten halujen mukaan ja unohtaa kokonaan kuunnella sitä oman sydämen ääntä. Toivotan kaikkea hyvää sinulle ja koko perheelle! Onneksi täällä saamme kuumeilla yhdessä ja unelmoida niistä ihanista, tuoksuvista nyyteistä tuhisemassa sylissä :)
Lähdenpä tästä kutomaan vauvalle villatakkia. Olen löytänyt aivan ihania ohjeita täältä: http://www.garnstudio.com/lang/fi/kategori_oversikt.php
Ennen en osannut mitään kutoa, mutta tuolta löysin ohjevideoita joiden ansiosta osaan tehdä nykyään mitään vain! Vauvakuume tämänkin innostuksen sai aikaan :P
Heipat soffala, ja kiitos, että jaoit ajatukseni ainakin joiltakin osin. Ei siis vielä meikäläisellä ihan luokattomia ylilyöntejä... Aina olen kyllä ollut aika herkkä ja kärkäs jos koen, että joku asia tehdään, sanotaan tai muuten toteutetaan mieleni vastaisesti. Ikä pikkaisen tasoittanut, ja nuo mukelotkin tavallaan. Ja usko, että tämäkin kokemus tekee ehkä osin kovemmaksi ja kylmemmäksi, mutta taas asettaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin.
Minä rakastaisin kanssa tehdä käsitöitä. Osaan tehdä mahdottoman hienoja sukkia (vaikka itse sanonkin), suunnittelin ja teinkin muutamia uniikkeja kuviomalleja (alastomia naisia ja sen sellaista...). Sitten alkoi kädet töissä vaivata, ja nyt siis tosiaan odottelen leikkausta. Ei tarvitse kun KELA:n paperit käsin täyttää, niin ei tarvii seuraavana yönä nukkua! On melkoisen pirullinen vaiva, ja äityi nyt tosi pahaksi, kun kävin muutaman kuukauden töissä olemassa tuossa alkutalvesta.
Sen verran nyt aion "kestää", että teen tytöille peiton, tai muokkaan sellaisesta kauniista tyynynpäällisestä, jonka löysin. Siitä alkaen, kun toinen kaksosista menehtyi ensin, on päässä ollut se ajatus, että lapselle on saatava peitto. Synnytykseen mennessänikin minulla oli huoli, kun ei ollut sitä peittoa, kun en silloin yhtään tiennyt, mitä pienille tapahtuu syntymän jälkeen. Nyt tiedän, että peiton voin tehdä (ja pienet rievut ja uninalletkin laittaa). Ne laitetaan tyttöjen viimeiselle matkalle mukaan ensi torstaina, kun haemme lapsemme sairaalasta ja tuomme kodin kautta omalle kirkkomaalle papan ja vauvana pois nukkuneen sedän viereen.
Mutta anteeksi taas tämä minun "haikeus"! On ollut sellainen "huonompi" päivä tänään... Taidan ottaa ompelukseni taas esille ja kastella sen. On minun pienet kirjaimellisesti äidin kyynelillä peitetty sitten...
Mutta tulkaahan naiset kertomaan kuulumisia, tietysti niitä iloisia ja odottavia! Joko on jännättäviä kuumeilijoita tähän kuuhun? On aina niin ihana eläytyä jännittämään mukana, kun lasketaan kiertopäiviä ja yritetään husia "tätiä" loitolle :) Juuri nyt on iso asia, että olette olemassa...
Terkuin: maalaisomena (vielä kai tolkuissaan)
minut voi poistaa listoilta mies muutti mielensä joten suru vaan jäi :( ei enää lapsia.
Voi ei sassuliina :( Halaukset täältä sinne, ja roppakaupalla jaksamista.
Ihan itku tuli, kun maalaisomppu kertoili omista tuntemuksistaan ja peitoista pikkuisille. On varmaan vaikeaa, mutta jossain vaiheessa elämä on taas valoisampaa. Jaksamista kovasti sinne teille! ...minäkin kimpaantuisin, jos joku ulkopuolinen alkaisi valistaa ehkäisystä ja selitellä millonka lapsia voisi tehdä ja millonka ei voisi.
Ja käsikivut, mitä maalaisompulla, ei kivoja! Itellä oli kolmosen raskausaikana jonkinlaista rannekanavaoireyhtymää: kädet puutuili yöllä eikä lehtiä pystynyt kunnolla lukemaan, neulalla ompelu puudutti sormet, samoin haarukalla ja veitsellä syönti. Mistä ihmeestä tuokin vaiva tuli, kun edellisissä raskauksissa ei vastaavaa ollut. Painoa tosin tuli tuossa raskaudessa paljon enemmän, jos siellä meni hermot vaan jumiin sen vuoksi. Kalkkiolka tuli sitten kolmosen syntymän jälkeen, kun lihastulehdus jäi hoitamatta, kun ei voinut imettäessä vetää kovempia lääkkeitä. Nyt kohta 3 vuotta olkapäiden liikeradat aika rajoittuneet ja kipu välillä häiritsee yöunia ja säteilee muualle käsiin ja sormiin. Rasittavaa ja ärsyttävää, eikä ole rahaa lähteä yksityiselle hoidattamaan kunnolla vaivaa poies. Vähän mietityttää kyllä, että miten kroppa jaksaisi raskauden tässä tilassa: puutuuko kädet kokonaan ja jaksaisinko edes kantaa vauvaa, kun ja jos semmoinen meille vielä syntyy...
Täällä sairastelen yksin kotona. Poskiontelontulehdus iski. Luksusta kerrankin levätä rauhassa kipeänä osa päivästä, kun lapset päiväkodissa ja koulussa. Ainoa huono puoli kotiäitiydessä olikin se, kun oli kipeä, ja ei voinut ikinä levätä sairauksia kunnolla pois. Mutta silti sitä haluan, olla taas kotiäiti ja hoitaa pienokaisia kotona. Oon ihan elementissäni viikonloppuisin kotona, kun saan touhuta ja hääräillä ja pistää kotipesää kuntoon ja leikkiä lasten kanssa ja katsella, kun pikkuiset ihmiset vipeltää ympäri taloa.
Viikon päästä kierukka lähtee pois. Ja sitten kahtellaan, miten meiän ehkäsyjen kanssa käy... :D
Mielenkiinnolla olen täysin passiivinen ja annan miehen miettiä ja hoitaa ehkäsypuolen täysin itse.
Pakko oli tulla turisemaan tänne, kun tuntuu aika hiljaiselta palsta. Taitaa olla niin, että suurperheissä se kuume kulkee täällä normaaliarjen jaloissa mukana :)Sitten aina tasasen tappavasti ainakin minulla on kautta matkan ollut päiviä, jolloin olen vannonut ettei takuulla yhtä ainutta kiljukaulaa tähän taloon tule! Ja hupsheijaa, seuraavassa hetkessä tunne onkin vaihtunut aivan päinvastaiseksi ja "kuume" nousee taas. Tulkaahan päivittämään kuulumisia.
Sassuliinalle sympatiahalaus! Ajatuksiahan tuo herätti, kun rupesin oikein miettimään, että aika "minun juttuja" nämä musikat on meillä kyllä olleet, ja aika tyrannina olen runnonut oman haaveeni läpi aina. Eihän tuo kauheasti ole vastaan laittanut, mutta silloin kun tuo yllätysvitonen ilmoitti tulostaan tuplaehkäöisystä huolimatta, oli miekkonen aika hiljainen...
Lopulta tämän viimeisimmän raskauden otti yllättävän lunkisti, ja kun kerroin, että vauvoja on kaksi, yhdessä naurettiin, että mitähän siitä tulee. Tyttöjen menetyksen jälkeen olen tuntenut, että suru on yhteinen, onpa tuo jopa sanonut, että on ikävä. Minulla kun itku on ollut aika herkässä, on tuo aika usein tullut tukkaa silittämään ja kainaloonsa ottamaan jopa...
Tyttöjen siunaustilaisuus pidettiin ihan oman perheen ja minun äidin ja tutun papin kanssa. Kauniin puheen pappi piti pienoisillemme ja kovin oli liikuttunut, sanoi, ettei aiemmin ole vastaavassa tilaisuudessa ollut. Koko perhe yhdessä hauta peitettiin ja jollain lailla on valtava helpotus siitä, että heidät "kotiin" tuotiin. Olen aika ahkerasti haudalla käynytkin, ikävä on niin kova!
Pihaa tässä on koittanut haravoida, mutta sekin aika tuskaa, kun seuraavana yönä kädet on ihan tulessa! Vähän kerrallaan, pienissä erissä (tuossa kun tuota lääniä riittää) täytyy tehdä. Muuten olenkin aivan surkea puutarhaihminen. Mitään kukkapenkkejä en ole laitellut, ne penkit on, mitkä anoppi on joskus tehnyt ja siinä ne.
Mies ja tyttö kasvattavat innolla tomaatin taimia kasvihuonetta varten ja jännityksellä odotetaan minkälaista satoa viime kesänä istutetut vatuntaimet tuo. Niitäkin ihan jumalaton peltolämpäre! Täytyy toivoa, että tuosta tytöstä kehkeytyisi oikea puutarhavelho! Kävisi sitten aina äitille perennapenkit ehostamassa :)
Oma keho on ollut aika outo. Oikeastaan vain muutama päivä oli täysin "puhdasta" päivää (ei edes tuhrua pyyhittäessä), mutta nyt alkoi taas. Sellasta jännää "kohtukipua" oli muutamana päivänä, mutta ei tarvinnut särkylääkettä tai mitään, meni ohi. Nyt hieman jomottelua mahan pohjassa, että aloin jo miettiä, että olisiko ekat menkat rantautumassa tuon synnytyksen jälkeen. Olis kyllä hyvä saada kierto heti kiinni, rauhoittais itseäkin.
Sehän tässä vaan on, että tuntuu niin kamalan pitkältä tämä aika! Kutsu äitipolille (miksi ihmeessä sen pitääkin olla siellä?!?!) patologin tulosten kuulemiseen tuli 3.7. Juuri nyt tuntuu, että siihen on iäisyys! Mutta toisaalta, mitä jos siellä tuleekin jotain ihan musertavia uutisia, ja sitten jos olisikin raskautunut jotenkin ihmeellä ja joutuisi miettimään keskeytystä?! Ja taas toisaalta, voisiko se enää tämän pahemmalta tuntua?
Miehen kanssa ei kauheasti olla keskusteltu, eipä olla kyllä kauheasti tehtykään mitään tosi pitkän jälkivuodon takia. Tietää takuulla ajatukseni, eikä ole ainakaan vielä missään yhteydessä ruvennut torppaamaan haaveitani... En jotenkin halua sitä vaihtoehtoa edes miettiä. Liian "rankalta" tuntuu nyt kaikki "ylimääräiset esteet" asiaan liittyen.
Sen verran jo piristyin tuossa, että ostin alekorista muutaman paketin Nutriletteja, sellasia valmiita viiden päivän, joissa on kaikki mukana :) Kaveri oli perheineen meillä vapun seutuun, ja käytiin kaupalla kaksistaan ilman lapsia. Kun sitten iski silmään nuo, niin yksissä tuumin päätettiin, että eiköhän oteta ja kokeilla, josko sais kesäksi vähän kevennettyä oloaan. Varmaan tekisi ihan joka suhteessa hyvää saada vähän omaa olemusta mukavammaksi. Ylipainoa on kuitenkin sellaset 30 kiloa...
PikkuKeijullakin on sitten henkari veks :) Kuinkas siellä on lähtenyt sujumaan operaation jälkeen? Meilläkään ei tosiaan käytössä ole tällä hetkellä mitään "pysyvää" ehkäisyä. Mtt määräsi sellaisia nukahtamis-mielialalääkkeitäkin kun sain tosiaan parin kuukauden sairasloman tähän väliin, mutta en minä ole niitäkään ottanut. Jotenkin haluaisi elimistönsä pitää "puhtaana" tollasista, jos sitä vaikka jossain vaiheessa ehkä mahdollisesti vielä...
Mutta nyt pesulle, kun ukko oikein patistaa...
Maalaisomena
Elikkäs viimeksi olen kuumeillut tuolla neliapiloissa ja oma apilamme syntyikin sitten 5/2010. Hänen piti olla se meidän viimeinen vauva, mutta mutta... Täällä sitä ollaan taas =)
Kovasti koitin tuota kuumetta työntää sivummalle ja ajattelin, että ajan kanssa se menisikin ohi, vaan eipä ole näin käynyt, kuume on lähinnä voimistunut.
Miehen kanssa ollaan asiasta puhuttu ja hänen mielestään viidettä voitaisiin yrittää 2-3 vuoden päästä. Tuohon on syynä se, että silloin omat jatko-opintoni olisivat pulkassa ja olisi taloudellisestikin parempi tilanne vauvalle.
Tuo olisi siis oikeasti järkevää, mutta parin vuoden odottaminen tuntuu ikuisuudelta ja tuntuu, että järjen ääni alkaa kaikota yhä kauemmaksi =D
Lisäksi toki mietityttää miten vanhemmat lapset suhtautuvat ja ympäristön reaktiot ovat todennäköisesti melko negatiivisia. Eipä sillä väliä ole, mutta olo on sellainen, että mikäli vielä raskaudun, niin salaamme sen niin kauan kuin on mahdollista.
Anteeksi tälläinen omanapainen viesti. Palailen myöhemmin kommentoimaan muiden viestejä.
Esittelyä sen verran, että perheeseen kuuluu siis minä 27v, mies 36v, lapset 2003, 2004,2005 ja 2010
että tosiaan kokoonnutaan kaikki tutut taas samoille nurkille :) Hei vaan mimmuli, ihanaa, että sinäkin tänne saavuit! Neliapiloista minullakin mahdottoman mukavat muistot, ja kova kaipuu kissankulmalle mouruamaan taas...
Juuri edellisessä tekstissäni itsekin tuota järjen ääntä, tai tässä tapauksessa sen totaalista puuttumista, pohdiskelin. Pitäisi ja pitäisi, mutta kun ei malta eikä edes halua olla "järkevä"! Loppujen lopuksi sitä on niin vähän asioita, joihin voi tässä vauva-asiassa vaikuttaa, sen oppi aika karulla tavalla näiden omien tapahtumien johdosta.
Minä luulen, että aika moni lähipiirissä odottaa uutisia juuri näiden tapahtumien vuoksi. Voi olla, että osa taas on ihan varma, että nyt meille ei todellakaan tule enempää lapsia. Minulle se on oikeasti ihan sama mitä ajattelevat, itse olen nämä tähän mennessä saamamme aarteetkin hoitanut ja huoltanut. Sama linja varmaan pitää kun aina meillä aiemminkin, että tänne minä tulen kuulumiseni kertomaan, niin hyvät kuin huonotkin, ja muut sitten tietävät, kun näkevät/arvaavat, jos jotain sellaista on tiedossa :)
Omasta valtavasta navasta: todellakin se tauti eilen alkoi! Mitään kipuiluja ei onneksi ole, mutta aika tutunlaista muuten: rättiä saa tiuhaan olla vaihtamassa! Jännityksellä nyt odottaa, että loppuuko sitten oikeasti ajallaan vai jatkuuko joku typerä tuhruaminen taas kauankin. Kun tietäis, että loppuis, vois sen gynen tarkastuksen varata vaikka jo tälle kuulle. Jos se sitten virallisesti sais jäitä hattuun laitettua.
Aloitin tänään sen "pussikuurinkin"... Aika mielenkiintoisia makuelämyksiä takuulla tulee olemaan. Itse asiassa odotin paljon pahempaa, mutta toistaiseksi kaikki mitä olen tänään syönyt (tomaattiliemi, suklaapirtelö, se patukka ja juustopasta) on ollut ihan kelvollista tai siis ei ole tullut sellasta "oksetus"-efektiä, vaan kaikki on mennyt alas. Se mukamas suklaapatukka tais olla pahinta, ihme sellasta "jauhosta", mutta tosi täyttävää, yllättävää kyllä. Pahemmin ei ole nälkä vaivannut, mutta mitä kokemuksia olen lukenut, niin ilmeisesti huominen ja ylihuominen on pahimpia päiviä, vähän ku paastossakin. Katsotaan nyt sitten tuleeko tuloksia...
Mutta nyt potkimaan isoja koululaisia petiin, palataan taas pöntölle...
Maalaisomppu
Täällä yksi ”ikuinen vauvakuumeilija”. Ei meille oikeasti vauvaa kaavailla, mutta ei tämä kaipuu kai koskaa kokonaan hellitä.. Täältä itseni kuitenkin aina tämän tästä löydä teidän toisten kuumeiluja, odotuksia ja vauva juttuja lueskelemasta! Välillä pysyttelen vähän pidempäänkin poissa, mutta sitten taas tänne löydän..
Olen siis neljän pojan äiti (2002, 2003, 2007 ja 2010 syntyneet) ja perhepäivähoitaja joten vilinää meillä riittää!! Viimeksi olen minäkin kuumeillut tuolla neliapiloissa! Tänne taisi olla löytänyt sieltä muitakin mimmuli, maalaisomppu, nelkku.. oliko vielä muitakin?
Niin kai se on tämä kevät tai sitten tuon kuopuksen lähestyvät 2vee synttärit kun tätä kuumetta taas pukkaa.. Haikeaa laittaa pois pieniä vaatteita, kohta kai pitäisi tuosta iltatissittelystäkin alkaa luopua.. Vaunut olen jo aikaa sitten vienyt mummolaan veljeni vauvalle mummola vaunuksi. Niitä sitten yhtenä päivänä hivelsin ja mietin kuinka ihanaa se olisi vielä kerran niissä omaa pientä työnnellä.. Kai tässä hulinassa pää vähän pehmenee, kun tuollaisia mietin..
Toisaalta taas odotan mielettömästi aikaa jolloin omat lapset ovat jo vähän isompia. Oli helpompi matkustella, voisi viettää joskus aikaa miehen kanssa kahden.. Ei tarvitsisi enää säästellä vaatteita, polkupyöriä, suksia, luistimia jne. isommalta pienemmälle.. tulisi kaappeihin ja varastoihin ihan vietävästi lisää tilaa!! Sitä paitsi tämä meidän talo on auttamatta liian pieni jo tällekin porukalle, mutta emme millään haluaisi muuttaa!!
Onneksi olemme kuitenkin mieheni kanssa molemmat vielä nuoria (tänä vuonna kumpikin 31v) joten ehtii sen iltatähden tehdä vielä sittenkin kun nämä muut ovat vähän jo kasvaneet.. Jos siis vielä silloinkin siltä tuntuu! Voihan se olla että tämä tästä vuosien saatossa hellittää, tämä kuume! Sitä ennen täytyy toivoa tuttava perheisiin niitä pienokaisia joita voi käydä sylittelemässä! Ja tietysti niitä minulle työnikin puolesta tulee ihan kotiin asti!!!!
Mutta työt kutsuvat! Täytyy alkaa välipalaa valmistella ennen kuin nuo uinuvat pienokaiset tuolta heräilevät.
Aurinkoista kevättä kaikille!!!!!
pönttis
Laitahan ikuvanha kuumeilija ja listoilla roikkuja nyt taas lussanneisiin!
Jatkoa tulee, tammikuussa 2013.
Kiitos kaunis ja pusut kuonoon.
Riesa.
Riesalle suuret onnittelut, ihanaa! :)
Ja tervetuloa kaikille uusille!
Omppulipomppulille tsemppiä nutrilettikuurin läpiviemiseen. Itse olen joskus maistellut jotain vähän tujumpaa kasviskeittoa kyseiseltä merkiltä, hyvää oli mielestäni! Ja nyt varmaan on huojentuneempi olo, kun hautajaistilaisuus on ohitse, voi surra rauhassa. Voi teitä. Taas kyynel täällä vierähti poskelle ja sydämestä otti.
Olen vähän omaa herkkyyttä seuraillut, jahka tässä menkat ilmoittelee tulostaan tai sitten olenr raskaana. Ihan hirmusti sattuu tuonne kainaloiden alle, rintojen ulkoreunoille. Auts! Ja yksi mutta tässä on mukana: Gyne bongasi ultralla katsoessaan oviksen, kun olin poistattamassa kierukkaa, ja arvatkaapa oltiinko hääräilty kammarin puolella päivää ennen gynellä käyntiä... Vaikka miehelle sanoin, että hei hold your horses, ni oli pakko... ja nyt on teoreettisesti mahdollista, että olen raskaana. Eli menkkoja odotellessa... Mies sanoi, että kyllähän sitä voi abortin tehdä. En kyllä tekisi. Jos nyt tästä tulin raskaaksi, niin pidän lapsen, kävi miten kävi. Toisaalta olisi ihanaa saada talvivauva, kun ennestään on kevät- kesä- ja syksyvauva... Toisaalta olisin koko kesän pahoivoinnin kourissa, kun justiin suunnittelin, että nautin normaaliolotilaisesta kesästä melkein normaalimitoissa, mahtuu vanhat kesähepeneetkin vihdoin päälle... Noh, vähän asioiden edelle menen, mutta tällaista täällä, nyt levolle, huonosti nukuttu yö takanapäin.
vaikka en minä kyllä oikeasti mikään aurinkoihminen ole. Ihan mukavalta kuitenkin nyt tuntuu, kun tuolta verhon välistä killottaa :) Pienet tytöt vein ryhmikseen (ovat tämän kuun kahtena päivänä viikossa siellä, minun "terapiaksi" katsottu, sosiaalitoimi maksaakin vielä)ja nyt venyttelen täällä kotona. Kauheasti olisi hommia, siivoamista ja pyykkiä, mutta olkoon. Enpä jaksa just nyt alkaa heilua, ei huvita.
Ihania plussiakin jo! Voi Riesa, olet kyllä uskomaton :) Kovasti nyt pikkuiselle enkeleitä matkalle.
Minulla takana nyt siis ensimmäiset menkat ja voi pojat, olipa viikko! Viime syksynä noin kolme kiertoa ennen tyttöjen odotusta ihmettelin tosi vuolasta vuotamista (aina se reilua on ollut, mutta nyt vielä reilumpaa) ja näköjään sama meno jatkuu. Aivan jäätävä vuoto! Kaksi tuntia yösiteellä maksimissaan ja sitten vaihto. Onneksi ei mitään kummempia kipuiluja ollut, mutta onhan tuo jollain tavalla aika pelottavaa. Voiko olla joku endometrioosi?
Neuvolaan soittelin tytölle puoltoistavuotis tarkastusaikaa ja kyseli minun jälkitarkastuksesta. Sanoin ettei sellaista KYS:n mukaan tule ja oli kanssani onneksi samaa mieltä, että ehdottomasti pitää tehdä. Sain nyt sitten samalle päivälle (31.5) ajan kuin tuo neitikin. Sanoin tästä vuotamisestakin ja hän oli sitä mieltä, että lähete gynelle pitää tehdä.
Väkisinkin sitä vaan miettii, että onko näillä asioilla joku yhteys? Jospa se "juna" minun osaltani sitten menikin. Äidillä on kaikki vehkeet viety valtiolle 37-vuotiaana, ja minulle tulee tänä vuonna 36 jo kuitenkin mittariin... Joka tapauksessa vuoto kuitenkin loppui kokonaan ja nyt vaan katsellaan, että keksiikö mitään koiruuksia nämä vehkeet vai toimiiko edes suht normaalisti. Kaikesta päätellen isäntä ei ainakaan ehkäisyasiaa aja mitenkään pontevasti. Iholle tuo änkesi, eikä just siinä ollu sitten asiasta puhetta... Eikä kyllä sen jälkeenkään, joten ilmeisesti hänen kannanottonsa asiaan.
Aika jännittävältä kuulostaa PikkuKeijunkin "ajoitus". Niin sitä on vaan ajateltava, että se tapahtuu, mikä on tarkoitettu tapahtuvaksi :) Niin kuin jo aiemminkin ajattelin, ja mitä tämä oma kaari on opettanut, ettei meidän parane liikoja suunnitella. Kyllä sen joku muu päättää, on se jollekin sitten luonto, kohtalo tai Jumala, mutta tähän minä olen pakosti joutunut nyt viimeistään taipumaan.
Itsellä riittää jännäämistä tälle viikolle, kun huomenna menevät veikka ja vaimoke rakenneultraan. Kovasti eilen puhelimessa tsemppasin (on heidän esikoinen ja minusta viimeinkin tulossa täti!) ja vannotin, etteivät sitten sukupuolta pimittele, kun aikovat kuulemma kysyä. Kyllähän siinä puhelun jälkeen itku tuli, ikävä vaan humahti taas yli, mutta kovasti minä yritän! Tällä viikolla kun itsellä olisi alkanut se osastojakso...
Viikonloppuna minun esikoinen täytti 13 vuotta ja vietettiin synttäreitä ja äitienpäivää kotikonnuilla Keski-Suomessa. Ihana oli olla "omien" ihmisten parissa taas. Toisenkin "odottavan" veikan siellä näin (heillä takana 7 vuoden odotus ja hoidot, rakenneultra kesäkuussa) ja kovasti sielläkin vauva-asiat mielessä pyörii, vaikkakin varovaisemmin. Selvästi huomaa, että pitkä matka on jättänyt jälkensä, eikä asioita pidä mitenkään itsestään selvinä. Siinä missä toinen pariskunta tappelee nimistä, ei tämä toinen kälyni ole edes äitiyshousuja uskaltanut ostaa. Se on niin erilaista, ja ne omat kokemukset, ilot ja pettymykset antavat vielä omat mausteensa asiaan.
Jännä, että minä aina mennessäni tuonne äidin luokse menen kuitenkin "kotipuoleen". Meillä tulee täällä miehen synnyinkodissa asumista kesällä 3 vuotta täyteen, mutta minulla on kova koti-ikävä vieläkin. En ole oikein tänne kotiutunut, ja nämä tapahtumat osaltaan varmasti vaikuttavat myöskin asiaan. Täällä on niin syrjässä ja yksin. Koska vaikka lapsiani hurjasti rakastankin, minun aivot huutaa muutakin toimintaa kuin lasten kanssa olemista. Nyt kun täällä on tosiaan kirjaimellisesti ollut sen 24/7, puristaa välillä niin pirkaleesti vanne päätä! Äiti nerokkaasti ehdotti, että hanki joku oma harrastus. Joo, mikähän se olis, jota vois tehdä ilta 10 ja aamu 6 välillä? Yöjuoksu :) On tuo meidän isäntä näppärästi rukannut nuo työaikansa ihan itse, joten sieltä ei äipälle kauheasti tunteja heru. Onkin nyt usein kun on tullut töistä löytänyt täältä kirjaimellisesti lohikäärmeen (viime viikolla taisi nälkä&vuoto lisätä siihen vielä aavistuksen "lieskoja"), kun on vaan niin kurkunjuuria myöten täynnä noiden mukeloiden tempauksia. No, ovesta ulos, ja laskemaan sanotaanko vaikka kymmeneen....tuhanteen, niin saadaan verenpaine taas suht normaaliksi :)
Olen itse kyllä järkeillyt, että tämä oma "vaillinainen" kunto se tekee sen, ettei jaksaisi mitään "ylimääräistä". Pystyt laittamaan ruokaa, vaihtamaan vaippoja, pesemään persuksia, mutta jos pienimmäinen levittää tuhkaämpärin tai kuorruttaa ruokalautasen sisällöllä lattian, niin se on vaan niin "liikaa" tässä jamassa, että ihan meinaa pumpusta ottaa. En edelleenkään ole mitään mielialamömmeröitä popsinut, sitä kai terapeutti tässä tilanteessa jo heti ehdottaisi. Ajastaan se varmaan tämäkin helpottaa...
Johan tuli taas "oksennus". Mitä ihmettä mä tekisinkään ilman tätä foorumia, ilman teitä?! Parasta mielialalääkettä, mitä saada voi :) Koittakaa kestää, pistäkää jäitä mun hattuun ja heittäkää mädillä tomaateilla, jos meinaa mennä yli tai ali, ootte te niin parhaita!
Mutta vielä siitä nälästä. Hip hei, eilen tuli viikko sitä "pussikuuria" täyteen, ja vaikka lauantai-iltana juotiin äitin kanssa vähän viiniä ja sunnuntaina oli pakko syödä lasten tekemä aamiainen vuoteessa (olivat laittaneet leivänpäälliset hymynaamaksi), niin eilen näytti puntari 2,1 kiloa vähemmän! Tuli kyllä ihan hyvä mieli, eikä tää nyt ihan tolkuttoman tuskaista ole ollu missään vaiheessa. Ei vaan saa päästää niitä välejä liian pitkiksi, että tonne suuhun jotain laittaa. Isoin ongelma mulla on se veden juonti, kun se vaan on niin pahaa! Sain eilenkin hikisesti puolentoista litran kannun tyhjennettyä päivän aikana, vaikka suositus olis ennemminkin kaksi. Mutta pää pystyssä seuraavaan viikkoon! Ajattelin nyt alkuun muutaman viikon katella, jos näinkin kivasti jaksaa. Jospa sitä sais vähän niitä huonoja tapojaan karsittua, ja yrittäis opetella sitten vähän järkevämmät syömistavat, kun nyt maha tottuu vähempään.
Mutta nyt "välipalaliemen" tekoon. Kai tässä vois jotain olla ainakin tekevinään, hinnotella vaikka kirpparitavaroita myyntiin vietäväksi. Siellä ajattelin huomisen päiväni kuluttaa :)
Tulkaahan turisemaan, palataan pöntölle!
Maalaisomena
Talvelle on nyt sanottu heipat! Tervetuloa aurinkoinen ja lämmin kevät! :)
Vielä unohtui kertoa varmasta todisteesta, joka tuo ilmi vauvakuumeen korkeuden: kävin ostamassa kaksplus- ja vauva-lehden kioskilta...
Kai tää taitaa tosissaan haluta neljännen lapsen! :D