Mitä olen tehnyt väärin 5 vuotiaani kanssa?

Pari viikkoa sitten neuvolassa apua meidän tytön kanssa. Meillä ei telkkari/pelit ole ongelma. Muuten kuulostaa tutulta. Lisäksi meillä tyttö lyö ja potkii muita, lapsesta on tullut todella äkkipikainen.



Neuvolassa kerrottiin tämän olevan vähän aikaisessa olevaa normaalia eskari uhmaa. Uhma syntyy, kun lapsi oppii ison lapsen taitoja ja pelkää kasvavansa liian äkkiä. Lapsi siis pelkää, että ei saa olla enää äidin ja isän pikkuinen. Meillä on tyttö juuri oppinut lukemaan ja kirjoittamaan.



Mielestäni tämä neuvolan antama selitys kuulostaa ihan järkevältä.



Tsemppiä ap!

tuo ole ihan normaalia tuonikäisen uhmailua? Telkkariin ja pelaamiseen varmaan vaikuttaa se, että niitä on saanut tehdä aikaisemminkin, esim meillä ei katsota ollenkaan telkkaria, eikä lapsi sitä kaipaakaan (tosin on vasta vajaa 3, eihän sitä vielä tiedä miten vanhempana). Ulkoilussa vähän vastaavasti, eli jos on aikaisemminkin ulkoiltu yhdessä ja paljon, niin kai siihen tulee tietty rutiini.



En tosiaan ole mikään asiantuntija, kun oma lapsi on vielä paljon pienempi. Itse ehkä tuossa tilanteessa laittaisin telkkarin ja pelit joksikin aikaa kokonaan pois ja alkaisin viettää lapsen kanssa aikaa ulkoillen. Ehkä lapsi innostuu itsekin, kun huomaa että yhdessä tekeminen on kivampaa kuin tv:n ääressä nyhjöttäminen...

On kai pelihullu, jos on annettu aina pelata. Sitä on kyllä syytä rajoittaa viimeistään nyt. On tietysti helppoa tökätä lapsi pelin/telkun ääreen kun silloin saa tehdä itse mitä miellyttää, mutta ei kukaan lapsi synny siihen että haluaa vain pelata.



Viisivuotiaan tuleekin saada olla sylissä. Jos lapselta kieltää sylin tai yrittää vältellä sylin antamista, lapsi tuntee itsensä torjutuksi ja alkaa haluta syliä ja huomiota enemmän. Kun syliä antaa aina kun lapsi sitä haluaa, lapsi tuntee itsensä hyväksytyksi ja hänelle kehittyy parempi itsetunto.



Väsymys tekee usein sen, ettei haluaisi liikkua tai ulkoilla, myös aikuiselta. Kannattaa nukkua ja levätä tarpeeksi.



Ei viisivuotiailla ole empatiakykyä!!! Toki lasta pitää opettaa ottamaan muutkin huomioon, mutta kyllä luonto on varustanut lapsen sellaiseksi jo luola-ajoilta lähtien, että lapsi varmistaa eloonjäämisedellytyksensä, eli kerjää huomiota tietyllä tavalla itsekkäästi. Vai eikö?



Nämä ovat tietysti vain mielipiteitä, eivät ainoita oikeita. Enkä tarkoittanut loukata.



Unohtakaa siis pelit ja telkka, lähtekää yhdessä pulkkamäkeen, uimaan tai ulkoilemaan niin lapsi tosiaan huomaa että se on kivempaa. Anna lapselle aikaasi ja huomiotasi - ihan oikeasti eikä vain vasemmalla kädellä. Kyllä se sitten siitä!



Vai haluaisit toisenlaisen lapsen... Huhhuh. Onneksi minun äitini hyväksyi minut sellaisena kuin olen. Oman lapseni hyväksyn täysin sellaisena kuin hän on, mutta toki kasvatuksellani pukin oikeaan suuntaan - en hyväksy epäkohteliasta käytöstä jne. Joo on rasittavaa ja vaikeaa, mutta silti ymmärtääkseni se ainoa oikea tapa. Oma lapseni potki ja löi minua joskus 3 - 4 -vuotiaana, mutta pitkällä kaavalla sain sen kitkettyä pois.

Ei meidänkään lapsi halunnut liikkua jne kun ei vielä ollut astamlääkitystä. Lähinnä halus vain istua paikallaan ja katsella telkkaa, leikkiä legoilla jne. Mutta siis nimenomaan vältteli liikkumista koska se oli niin raskasta kun henkeä ahdisti.

Kitkit lyömisen ja potkimisen pois? Meillä käytössä jäähy ja tarrataulu, jonka palkinto on lapsen keksimä, hop lop. Kauanko pahan tavan pois saanti kesti?



T. 2

Ei vain stä mitä ei saa tehdä.



Meillä SAA pelata tunnin päivässä.

Jos en ehdi silitellä nyt, kerron milloin.

Kitkit lyömisen ja potkimisen pois? Meillä käytössä jäähy ja tarrataulu, jonka palkinto on lapsen keksimä, hop lop. Kauanko pahan tavan pois saanti kesti?

T. 2

toistamalla ja toistamalla ja taas toistamalla. Meilläkin oli käytössä rangaistus ja myös tuo tarrataulu. Toki siinä taulussa piti olla välipalkintoja, kun noin pieni ei jaksa montaa päivää kerrallaan vaikka loppupalkinto olisi kuinka hyvä. Sama tuntuu pätevän kymmenvuotiaaseen, jolla edelleen on eräänlainen tarrataulu omien kotitöidensä tekoon (peti pitää petata, leikkikalut kerätä, vaatteet viedä pyykiin eikä nakella pitkin lattioita).

Hävettää myöntää, mutta kerran myös löin takaisin. En kovaa, mutta kuitenkin vastasin lyöntiin lyönnillä ja taisinpa potkaistakin kun lapsi potki. Otin toki heti syliin ja sanoin että no nyt tiedät miltä se tuntuu - eihän lapsi sitä muuten tiedä ollenkaan. Itse asiassa se taisi olla yksi tehokkaimmista keinoista. Muutenkin minusta on tärkeä läksy oppia että muilta voi odottaa vain samanlaista käytöstä kuin mitä itse harrastaa. Ja ellei koe sitä miltä ruma käytös ja temput tuntuvat, niin ei niitä kieltoja osaa ottaa tosissaan.

Niin kauan kun annat lapsesi sinua pompottaa, hän myös tekee niin. VANHEMMAT päättävät milloin esim. pelataan ja milloin mennään ulos ja liikutaan.



Kukapa lapsi ei sylissä haluaisi olla? Lapsesi hakee läheisyyttä, kaipaa turvaa kun ette sitä kasvatuksellisesti ja rajoilla pysty antamaan.



Nyt on äidin (ja isän) syytä ryhdistäytyä ja ottaa homma ns. haltuun.

itsehän jo vastasit kysymykseesi. Liikaa viihdettä ja liian vähän läsnäoloa. Olet todella ongelmissa murrosikäisen kanssa ja aiemminkin jos lapsi on jo nyt peliriippuvainen. Meillä kaksi vanhinta ovat 12v ja 16v ja jo ala-asteella kaverit eivät muuta tee/ole tehneet kuin istuvat koneella ja koulu kärsii. Otat vain yksinkertaisesti pelit pois ja TV kiinni ja menette ulos tm. Itse retkeilin paljon metsissä lasten kanssa ja kysyin tuolloin 5v pojaltani: "mikä sun mielestä on tärkeintä mitä aikuinen voi lapselle antaa?" ja hän vastasi epäröimättä: "aikaa." Joku hyvä harrastus voisi myös olla kiva juttu lapsellesi, ap. Meillä on harrastettu pienestä pitäen mitä milloinkin lasten oman mielenkiinnon mukaan ja vielä murrosiässäkin harrastukset ovat olleet mukana, eivät kulje kaupungilla tai sekoile aineisiin, ja toinen aikoo ammattilaiseksi siinä mitä harrastaa. Ehdottomasti nyt rajaa siinä pelien ja teeveen käytössä. Hyvä nyrkkisääntö lasten kasvatukseen on tämä: "Ei liian paljon liian varhain." Ohjaksia on hankala vetää tiukemmalle jos on antanut lapselle paljon vapautta. 5-vuotiaan tapauksessa vanhempi on vastuussa siitä miten lapsi aikansa käyttää. Et voi kuin peiliin katsoa ja korjata valintoja. Ja tottamaar lapsi syliä tarvii vielä (vasta!) 5-vuotiaanakin, meillä on halattu lapset vielä kouluiässäkin kun aamulla tiet eroavat.

Viikonloppuisin yhtenä päivänä n. pari tuntia ja saa riittää. Eikä edes joka vkl ehdi, kun muutakin puuhaa. Päivittäin kyllä jankuttaa, että haluaa pelata ja välillä repii hermoja tuo jankutus.



Mutta en tosiaan joka päivä kyllä antaisi pelata. Jos vielä päivittäin pelaa ja sitten päivittäin katsoo televisiota, tuleekohan liika-annostus?

Toki aikaa on hyvä lapsille antaa. Mutta enpä ole moista kuullut pienen lapsen suusta, että tärkeintä mitä aikuinen voi antaa on aikaa. He, he, he... :D Taitaa tulla ihan muuta sieltä suusta, kun kysyy.

itsehän jo vastasit kysymykseesi. Liikaa viihdettä ja liian vähän läsnäoloa. Olet todella ongelmissa murrosikäisen kanssa ja aiemminkin jos lapsi on jo nyt peliriippuvainen. Meillä kaksi vanhinta ovat 12v ja 16v ja jo ala-asteella kaverit eivät muuta tee/ole tehneet kuin istuvat koneella ja koulu kärsii. Otat vain yksinkertaisesti pelit pois ja TV kiinni ja menette ulos tm. Itse retkeilin paljon metsissä lasten kanssa ja kysyin tuolloin 5v pojaltani: "mikä sun mielestä on tärkeintä mitä aikuinen voi lapselle antaa?" ja hän vastasi epäröimättä: "aikaa." Joku hyvä harrastus voisi myös olla kiva juttu lapsellesi, ap. Meillä on harrastettu pienestä pitäen mitä milloinkin lasten oman mielenkiinnon mukaan ja vielä murrosiässäkin harrastukset ovat olleet mukana, eivät kulje kaupungilla tai sekoile aineisiin, ja toinen aikoo ammattilaiseksi siinä mitä harrastaa. Ehdottomasti nyt rajaa siinä pelien ja teeveen käytössä. Hyvä nyrkkisääntö lasten kasvatukseen on tämä: "Ei liian paljon liian varhain." Ohjaksia on hankala vetää tiukemmalle jos on antanut lapselle paljon vapautta. 5-vuotiaan tapauksessa vanhempi on vastuussa siitä miten lapsi aikansa käyttää. Et voi kuin peiliin katsoa ja korjata valintoja. Ja tottamaar lapsi syliä tarvii vielä (vasta!) 5-vuotiaanakin, meillä on halattu lapset vielä kouluiässäkin kun aamulla tiet eroavat.

teet siitä houkuttelevaa kieltämällä ja rajoittamalla.



anna 2 viikkoa pelata niin paljon kuin haluaa. ainoana rajana tunti ennen nukkumaanmenoa pitää lopettaa. Sen jälkeen pelaamisen himo vähän hellittää.



ulkoiluun tarvitaan kivaa tekemistä ja kavereita. Eli hommaa niitä. esim potkulauta ja kaveri potkulaitailemaan.

Toki aikaa on hyvä lapsille antaa. Mutta enpä ole moista kuullut pienen lapsen suusta, että tärkeintä mitä aikuinen voi antaa on aikaa. He, he, he... :D Taitaa tulla ihan muuta sieltä suusta, kun kysyy.

Kyllä minun lapseni on jo pienenäkin sanonut että hän haluaa eniten tehdä jotain yhdessä ja usein myös niin että entä jos vaan ollaan yhdessä eikä lähdetä minnekään.

En ole sama vastaaja kuin hän jolle kommenttisi heitit. Mutta jos omat lapsesi eivät osaa olla aikaasi vailla - etkä sitä heille anna - niin älä oleta että kaikki lapset toimivat samoin.

Se mitä ei ole koskaan tehty mahdolliseksi, sitä ei osaa pyytääkään tosissaan.

viikonpaivien eron, joten pelaamisen voisi varmaan rajoittaa haluamallesi tasolle esim. vain viikonloppuna 1 tunti/paiva. Ja sitten pidat siita rajoituksesta kiinni! Ole varovainen ettet puhu ulkoilusta ja muista aktiviteeteista pelaamisen vaihtoehtoina, tyyliin 'olisi niin paljon parempi olla ulkona kuin pelata'. Silloin lapsi oppii ajattelemaan etta ne muut jutut on pois pelaamisajasta ja inhoaa niita ihan automaattisesti. Rajoita ihan ensiksi tuo pelaaminen, niin etta poika oppii siihen rutiiniin etta viikolla ei pelata, oli sitten ulkoilua tms tai ei. Ehka sitten rupeaa muutkin leikit kiinnostamaan pikkuhiljaa.

Mutta jos jonain päivänä (usein) ei pelaa, silti on se tunti per pv. Juostessaan kyllä vartti sinne tänne.

Munakello pirisemään puolentunnin päästä, kun peli on aloitettu. Eikä yhtään joustoa. Lapsi oppii nopeasti ja saa turvallisuudentunteen, että vanhemmat tietää miten toimitaan.

Pyllynpyyhkimiseen tms. harjoituksiin esim. tarravihko, johon aina onnistuneen itsenäisin suorituksen jälkeen saa tarran.

Toki aikaa on hyvä lapsille antaa. Mutta enpä ole moista kuullut pienen lapsen suusta, että tärkeintä mitä aikuinen voi antaa on aikaa. He, he, he... :D Taitaa tulla ihan muuta sieltä suusta, kun kysyy.

itsehän jo vastasit kysymykseesi. Liikaa viihdettä ja liian vähän läsnäoloa. Olet todella ongelmissa murrosikäisen kanssa ja aiemminkin jos lapsi on jo nyt peliriippuvainen. Meillä kaksi vanhinta ovat 12v ja 16v ja jo ala-asteella kaverit eivät muuta tee/ole tehneet kuin istuvat koneella ja koulu kärsii. Otat vain yksinkertaisesti pelit pois ja TV kiinni ja menette ulos tm. Itse retkeilin paljon metsissä lasten kanssa ja kysyin tuolloin 5v pojaltani: "mikä sun mielestä on tärkeintä mitä aikuinen voi lapselle antaa?" ja hän vastasi epäröimättä: "aikaa." Joku hyvä harrastus voisi myös olla kiva juttu lapsellesi, ap. Meillä on harrastettu pienestä pitäen mitä milloinkin lasten oman mielenkiinnon mukaan ja vielä murrosiässäkin harrastukset ovat olleet mukana, eivät kulje kaupungilla tai sekoile aineisiin, ja toinen aikoo ammattilaiseksi siinä mitä harrastaa. Ehdottomasti nyt rajaa siinä pelien ja teeveen käytössä. Hyvä nyrkkisääntö lasten kasvatukseen on tämä: "Ei liian paljon liian varhain." Ohjaksia on hankala vetää tiukemmalle jos on antanut lapselle paljon vapautta. 5-vuotiaan tapauksessa vanhempi on vastuussa siitä miten lapsi aikansa käyttää. Et voi kuin peiliin katsoa ja korjata valintoja. Ja tottamaar lapsi syliä tarvii vielä (vasta!) 5-vuotiaanakin, meillä on halattu lapset vielä kouluiässäkin kun aamulla tiet eroavat.

Mitä omasi mahtaisi vastata? "Karkkia"? "Uuden pelin"? No meillä näin, lapsi oli jo pienenä ikäistään fiksumpi ja on sitä edelleen. "Aikaa" tarkoittaa yleensä sitä että huolehtii siitä lapsesta, läsnäoloa. Ilmeisesti teillä ei näin tehdä?

Ulkoisen palkitsemisen vaarana on, ettei lapsi opi toimimaan sisäisesti ohjautuvasti ja siksi, että se toisi hänelle sisäistä mielihyvää - että on hieno ja palkitseva tunne osata tehdä asioita. Jos joka kerta kun onnistuu saa tarran tms. niin lapselle ei kovin herkästi kehity tällaista sisäistä mielihyvää osaamisesta, vaan lapsen käytös sitoutuu palkkioon.



Joskus tarrat voivat jonkin erityisen vaikean taidon sisäistämisessä olla käypä motivaattori, mutta tosiaan silloinkin tarvitaan myös muita keinoja motivoida lasta oppimaan.

Toki aikaa on hyvä lapsille antaa. Mutta enpä ole moista kuullut pienen lapsen suusta, että tärkeintä mitä aikuinen voi antaa on aikaa. He, he, he... :D Taitaa tulla ihan muuta sieltä suusta, kun kysyy.

Kyllä minun lapseni on jo pienenäkin sanonut että hän haluaa eniten tehdä jotain yhdessä ja usein myös niin että entä jos vaan ollaan yhdessä eikä lähdetä minnekään.

En ole sama vastaaja kuin hän jolle kommenttisi heitit. Mutta jos omat lapsesi eivät osaa olla aikaasi vailla - etkä sitä heille anna - niin älä oleta että kaikki lapset toimivat samoin.

Se mitä ei ole koskaan tehty mahdolliseksi, sitä ei osaa pyytääkään tosissaan.

helppo uskoa ettei tuon "hekottajan" lapsi osaa aikaa pyytää, tai sitä hänelle anneta. Äiti vaikuttaa vähän yksinkertaiselta ja rahvaanomaiselta. Lapset kaipaavat yhdessäoloa vielä paljon vanhempanakin, saati viisivuotiaina.

Toki aikaa on hyvä lapsille antaa. Mutta enpä ole moista kuullut pienen lapsen suusta, että tärkeintä mitä aikuinen voi antaa on aikaa. He, he, he... :D Taitaa tulla ihan muuta sieltä suusta, kun kysyy.

Kyllä minun lapseni on jo pienenäkin sanonut että hän haluaa eniten tehdä jotain yhdessä ja usein myös niin että entä jos vaan ollaan yhdessä eikä lähdetä minnekään. En ole sama vastaaja kuin hän jolle kommenttisi heitit. Mutta jos omat lapsesi eivät osaa olla aikaasi vailla - etkä sitä heille anna - niin älä oleta että kaikki lapset toimivat samoin. Se mitä ei ole koskaan tehty mahdolliseksi, sitä ei osaa pyytääkään tosissaan.

helppo uskoa ettei tuon "hekottajan" lapsi osaa aikaa pyytää, tai sitä hänelle anneta. Äiti vaikuttaa vähän yksinkertaiselta ja rahvaanomaiselta. Lapset kaipaavat yhdessäoloa vielä paljon vanhempanakin, saati viisivuotiaina.

Jopa siitä kuinka kukin äiti tänne kirjoittaa, voi päätellä paljon hänen arvoistaan ja laadukkuudestaan.