Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uhmaikäisen raivarit, ihmiset hermostuvat-pitäisikö antaa lapselle periksi?
10.04.2012 |
Eli 2 v. 11 kk vilkas, temperamenttinen ja voimakastahtoinen poika on ilmeisesti nyt pahimmassa (tai ainakin tähän asti) uhmaiässään. Koskaan ei tiedä milloin, missä ja mistä tulee iso raivari.
Uloslähdöt ovat useinmiten vaikeita, kun poika ei suostu pukemaan- huutaa, karkailee, raivoaa ja rimpuilee. Saattaa keksiä mitä vaan, joko jotain älytöntä tekemistä tai sitten haluaa jotain esim. kaupassa. Ja jos emme tee kuten hän haluaa, tulee iso raivari korviaraastavan kirkunan kera. Mikään harhautus tai rauhoittelu ei auta. Tällä hetkellä eritasoisia kilareita tulee 2-5 kpl päivässä. Jäähy on käytössä, mutta sekin aiheuttaa aina puolen tunnin kovan raivoamisen.
Emme haluaisi antaa periksi vain siksi että poika lopettaa kiljumisen. Jos olisimme esim. viime aikoina antaneet periksi, poika olisi mm. saanut ison kasan leluautoja kaupasta, (kun juuri hiljattain sai lelun) olisi saanut murskata väriliituja jalallaan maton alle, syödä jäätelöä ruuan sijasta, olla uimahallissa 2-3 h tai olla pukematta ulkovaatteita tms. Eli ei mitenkään järkeviä toiveita todellakaan. :-D
Mutta nyt sitten. Muut ihmiset paheksuvat jatkuvasti poikamme raivareita. Tätä tähän mennessä pahinta vaihetta on kestänyt nyt pari kolme viikkoa. Ja kaksi eri naapuria on valittanut lapsen häiritsevästä huutamisesta. Lisäksi pari ihmistä on tullut julkisilla paikoilla arvostelemaan meitä, ja kauhistelemaan lapsemme kiljumista tms., toinen näistä aika suoraan syytti minua huonoksi äidiksi kun en saanut lastani hiljaiseksi. (eli minun olisi pitänyt antaa periksi lapseni älyttömälle vaatimukselle) Lisäksi ne kymmenet katseet ja pään pyörittelyt. Olemme alkaneet vältellä julkisia paikkoja kun koskaan ei tiedä koska uhmaraivari tulee.
Tiedämme että tämä vaihe menee ohi, mutta tämä on kamalaa. Tiedämme että uhmaikäinen lapsi kokeilee rajoja, ja että periksi antamalla tämä ei niitä opi. Tottakai joskus jossain vähäpätöisessä jutuissa voimme antaa periksikin, mutta ennen uhmaraivaria, ettei lapsi opi että huutamalla saa tahtonsa läpi.
Koitamme kasvattaa lapsemme oikein, niin että hänestä tulee normaali, rajansa ja vastuunsa tunteva, toisia kunnioittava, empaattinen ja tunneälykäs ihminen. Mutta silti tulee mietitty, pitäisikö kuitenkin enemmän vaan antaa periksi, koska tuntuu että lapsemme käytös häiritsee ihmisiä kotonamme sekä muualla?
Kommentit (113)
muualle. 3-vuotiaan huijaaminen ei suuria vanhemmiltakaan vaadi jos ei ole äitille tai isukille lusikalla annettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
muualle. 3-vuotiaan huijaaminen ei suuria vanhemmiltakaan vaadi jos ei ole äitille tai isukille lusikalla annettu.
Huijaaminen ei läheskään aina auta, on kai ihan sanomattakin selvää että ihan aina sitä yritämme. Joskus onneksi auttaa, muttei tarpeeksi usein.:-(
muut tuijotelkoon, evvk. Kamala vaihe, ja voi kestää sinnikkäimmillä ihan liian kauan :)
Älä ihmeessä anna uhmakohtauksissa periksi vaikka olisi 10 vierasta tyyppiä arvostelemassa. Jos voimakastahtoisen lapsen kanssa tekee sen virheen että pari kertaa antaa periksi niin saa varautua taistelemaan vielä pidemmän aikaa kuin mitä uhmakausi muuten kestäisi.
muualle. 3-vuotiaan huijaaminen ei suuria vanhemmiltakaan vaadi jos ei ole äitille tai isukille lusikalla annettu.
Huijaaminen ei läheskään aina auta, on kai ihan sanomattakin selvää että ihan aina sitä yritämme. Joskus onneksi auttaa, muttei tarpeeksi usein.:-(
Eli tarkoitan, että jos poika on saanut jotain päähänsä, hyvin harvoin tuota asiaa unohtaa vaikka kuinka koittaisi kiinnittää hänen huomionsa muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niille arvostelijoille että tässähän tätä lasta juuri yritetään kasvattaa kun toinen huutaa ja uhmaa ja sinä pysyt tiukkana tilanteessa. Älä vaan anna periksi! Ja voit vielä mulkaista päälle ja sanoa että asia ei taida ulkopuoliselle oikeastaan kuuluakaan, mitä väliä vaikka sanot jollekin tuntemattomalle noin? Ihan asiallisesti tietenkin.
Meillä muuten 2v7kk tytön uhmakohtauksiin ei auta yhtään toi jäähy mut nyt oon keksinyt että käytän 1-2-3-metodia. Eli jos esim. heittäytyy kaupan lattialle eikä halua siitä liikkua, lasken hitaasti 1-2-3 ja jos sitä ennen ei ala tapahtua ni sit meen ja otan syliin ja pidän tiukasti siinä ja vien eteenpäin. Aika äkkiä neiti haluaa sit ite kävellä reippaasti ;) Ja tollasissa tilanteissa kun on halunnut jotain mutta ei ole saanut, asia on aika äkkiä unohtunut kun antaa jotain muuta (sallittua) tilalle.
Tsemppiä ja älä välitä liiaksi muista!
olen minäkin joutunut kärsimään ihmisten tuijottelusta ja puuttumisesta kun meidän lapsi on saanut raivareita. Viimeisin oli mummeli joka tuli juna-asemalla valittamaan kun pidin raivoavaa muksua sylissä. Mummelin mielestä lapsi tukehtuu sellaiseen väkisin pitelemiseen ja lapsi olisi pitänyt päästää alas maahan. Ainoo vaan, että raivoava lapsi oli siksi juuri sylissä kun yritti juosta junaraiteille kielloista huolimatta. Vaikka kerroin tämän mummelille hän silti valitti minulle....aivan älytöntä!
Lisäksi minua on tuijotelut kun olen työntänyt raivoavaa lasta vaunuissa (halusi juosta autotielle, joten vyötin kiinni vaunuihin), kun olen kantanut kaupasta raivoaman muksun pois (joka alkoi heittelemään leluja leluhyllyistä) Vienyt pois huutavan muksun uimahallin allasalueelta (lukuisista kielloista huolimatta juoksi karkuun isoon altaaseen)
Että näin. Olen tehnyt nykyään niin, että kuljen ihan laput silmillä. Kun lapsella on raivari teen ne asiat mitä kuuluukin, en välitä kenestäkään joka katsoo ja jos joku tulee minulle valittamaan tai selittämään, niin en sano mitään. Ne kaikki ihmiset on minulle ilmaa!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tietenkään tartte antaa periksi. Mutta voi poistua tilanteesta se karjuva lapsi kainalossa ihan välittömästi semmoiseen tilaan, missä se karjunta haittaa muita mahdollisimman vähän.
Esim. pikkuautoraivareista kaupassa seuraa se, että ostokset jää siihen paikkaan ja karjuva lapsi lähtee parkkipaikalle tai autoon huutamaan. Jos kotona ei ole mitään ruokatarpeita, niin sitten syödään puuroa kunnes päästään kauppaan. Näin toimii useampikin tuntemani vanhempi.
Usein sivullisia auttaa paljon sekin, että vanhempi näyttää siltä että tosissaan yrittää tehdä tilanteelle jotain, vaikkei lasta saisikaan hiljenemään. Aiheutunutta häiriötä voi naapureillekin pahoitella ja osoittaa ymmärtämystään vaikkei sille voisikaan mitään, koska kokemuksesta tiedän, että toi on naapuriinkin tosi vittumoista kuunneltavaa etenkin kun kaikki tömistelyt ja lattian hakkaamiset kaikuu rakenteita tuplavahvuudella alakertaan, missä saattais joku haluta vaikka opiskella tai nukkua, ja sama voi toistua ihan äkkiarvaamatta vaikka 10 kertaa päivässä jos on temperamenttinen lapsi kyseessä. Esim. itse en omassa kotonani pystynyt naapurin lapsen vuoksi kirjoittamaan gradua, vaan mun oli pakko mennä kirjastoon kirjoittamaan, mistä oli aikalailla kyllä ylimääräistä vaivaa.
Eikö sieltä saa apua ellei omat taidot riitä? Näin olen ainakin ymmärtänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja sitten siitä kerta kaikkiaan pidetään kiinni. Esim jos lapsi heittää hiekkaa muiden päälle puistossa ja kiellät, sanot pari kertaa kiellettyäsi, että jos vielä heität, lähdemme kotiin. Ja sitten kerta kaikkiaan lähdette, vaikka siitä syntyisi minkälainen meteli. Tai jos on lähdettävä ulos niin silloin voi yrittää ensin houkutella vaikka tarralistalla (tarra aina onnistuneen pukemisen jälkeen, esim 10 tarrasta vaikka uimahallireissu tai pieni lelu tms) tai sitten pukea lapsi väkisin huutavana. Jotkut lapset kokeilevat sitkeämmin rajoja ja ovat itsepäisempiä kuin toiset. Myöskään karkkia ei pidä kaupasta ostaa vättääkseen raivarin - siitä seuraa se, että lapsi ajattelee saavansa karkkia aina kun nostaa asiasta metelin. LApsen on totuttava siihen, että vanhemmat määräävät ja että raivoamalla ei saa,, mitä haluaa. VOimia!
t. yhden rauhallisen ja toisen tulisieluisen lapsen äiti
Jos teillä ei toimi toi et kiinnittää huomion johonkin muuhun ni voit sanoa sille lapselle että kaikkea ei saa mitä haluaa ;) Hyvä sekin on oppia, kyllä se paha mieli menee aikanaan ohi vaikka ois kuinka sitkeä lapsi :) Näin ainakin meillä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nyt on hyvä aika kasvattaa kunnollinen paksu nahka ja olla liikaa välittämättä muiden mielipiteistä. Opettelet olemaan huomaamatta niitä katseita, ja muista, että mummot on jo niin etääntyneet omien lastensa kasvattamisesta ettei niitä kannata pitää auktoriteetteina. Naapureille voit kertoa tilanteen ja sanoa, että tilanne kyllä helpottaa ajan myötä.
Joudut olemaan lapsen kaiken kiukun kestävä vanhempi, ja se ei ole helppoa. Minulla oli sama tilanne yhden lapseni kanssa, ja jos kotona käydään kiukulla kaikki päivän aggressiot läpi, niin se on rankkaa. Meillä onneksi pahin vaihe ei kestänyt montaa viikkoa kerrallaan, vaan välissä tuli aina suvantovaihe.
Käytännön selviämisvinkkejä löytyy esim. kirjasta Pahalla päällä? Kuinka autan pientä känkkäränkkää.
Älä ihmeessä anna uhmakohtauksissa periksi vaikka olisi 10 vierasta tyyppiä arvostelemassa. Jos voimakastahtoisen lapsen kanssa tekee sen virheen että pari kertaa antaa periksi niin saa varautua taistelemaan vielä pidemmän aikaa kuin mitä uhmakausi muuten kestäisi.
Kiitos sinulle, juuri näin itsekin ajattelen, että kasvatus menee helposti pilalle jos alkaa periksi antamaan. Ja kyseessä on ERITTÄIN härkäpäinen lapsi. (ja härkälapsi muuten onkin, synttärit ensi kuussa.) :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nykyisin. Siksi ihmisillä ei ole käsitystä siitä, millainen on normaali lapsi. Jotain ylikilttiä lasta pidetään normaalina.
Toiseksi ihmisillä on heikko itsetunto ja pätemisen tarve. "Minä osaan kaiken. Tuo ei osaa mitään. MINÄ menen neuvomaan!"
Älä anna periksi. Muuten olet isompien ongelmien edessä. Ei lapselle voi ostaa kaupan kalleinta legopakettia joka kauppareissulla pelkästään siksi, ettei joku tuntematon mulkoilisi pahasti, jos lapsi protestoi huutamalla/heittäytymällä maahan jne.
"Päiväkodissa kaikki on ok, joten katsopa peiliin"
Just, sinä et tunnu tietävän lapsista paljoakaan. Suurin osa uhmaikäisistä käyttäytyy vieraiden ihmisten läsnäollessa ihan normaalisti, mutta näyttää uhmansa lähimmilleen. Tällaisia lapsia tiedän vaikka kuinka.
ja anna myös muiden tuijottaa mikäli heitä kiinnostaa. Meillä on ollut sellainen raivotar, ettei tosikaan ja kovin monta kertaa on kannettu kiljuvaa, sätkivää, potkivaa ja purevaa lasta kiukunkyyneleet omissakin silmissä. Ei siihen auttanut kuin aika. Kyllä se järki hiljalleen kasvaa myös tulisielujen päähän.
Ei tietenkään tartte antaa periksi. Mutta voi poistua tilanteesta se karjuva lapsi kainalossa ihan välittömästi semmoiseen tilaan, missä se karjunta haittaa muita mahdollisimman vähän.
Esim. pikkuautoraivareista kaupassa seuraa se, että ostokset jää siihen paikkaan ja karjuva lapsi lähtee parkkipaikalle tai autoon huutamaan. Jos kotona ei ole mitään ruokatarpeita, niin sitten syödään puuroa kunnes päästään kauppaan. Näin toimii useampikin tuntemani vanhempi.
Usein sivullisia auttaa paljon sekin, että vanhempi näyttää siltä että tosissaan yrittää tehdä tilanteelle jotain, vaikkei lasta saisikaan hiljenemään. Aiheutunutta häiriötä voi naapureillekin pahoitella ja osoittaa ymmärtämystään vaikkei sille voisikaan mitään, koska kokemuksesta tiedän, että toi on naapuriinkin tosi vittumoista kuunneltavaa etenkin kun kaikki tömistelyt ja lattian hakkaamiset kaikuu rakenteita tuplavahvuudella alakertaan, missä saattais joku haluta vaikka opiskella tai nukkua, ja sama voi toistua ihan äkkiarvaamatta vaikka 10 kertaa päivässä jos on temperamenttinen lapsi kyseessä. Esim. itse en omassa kotonani pystynyt naapurin lapsen vuoksi kirjoittamaan gradua, vaan mun oli pakko mennä kirjastoon kirjoittamaan, mistä oli aikalailla kyllä ylimääräistä vaivaa.
En ole ap, mutta en ihan ymmärrä ajatuksiasi. Miksi pitäisi murehtia sitä häiritseekö ääni muita ihmisiä? Kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
En minä ainakaan mitään lapsen itkua lähtisi naapureilta anteeksi pyytelemään. se on ihan elämän ääntä vaan. Sinun pitäisi ehkä muuttaa maalle graduasi tekemään :)
"Päiväkodissa kaikki on ok, joten katsopa peiliin"
On aivan normaalia ja yleistä jopa, että lapsi käyttäytyy ns. kiltisti päiväkodissa ja kotona saa raivareita. Opiskelepa sinä hieman lapsen kehitystä vaikka jostain kirjasta ennen kuin tulet tänne laukomaan typeryyksiäsi.
ja anna myös muiden tuijottaa mikäli heitä kiinnostaa. Meillä on ollut sellainen raivotar, ettei tosikaan ja kovin monta kertaa on kannettu kiljuvaa, sätkivää, potkivaa ja purevaa lasta kiukunkyyneleet omissakin silmissä. Ei siihen auttanut kuin aika. Kyllä se järki hiljalleen kasvaa myös tulisielujen päähän.
Kiitos sinulle lohduttavista sanoistasi! *halaus*
Alue: Aihe vapaa
Lisään, että poikamme ei ole erityislapsi, ei ylivilkas tms. Päiväkodissa kuulemma ryhmänsä tasapainoisimpia lapsia, eikä koskaan kiukkua päiväkodissa. Kun olen maininnut voimakkaasta uhmasta, lto on ollut suorastaan ihmeissään. Eli poika on hyvin vieraskorea.
Luonteeltaan poika on tosiaan vilkas ja voimakastahtoinen sekä temperamenttinen, mutta myös iloinen, reipas ja sosiaalinen, oikea pikku velikulta. :-) Pk:ssa ei ole ollut kiusaamista häntä kohtaan eikä hänkään ole koskaan siellä kiusannut muita. Muitakaan ongelmia ei ole kuuemma päiväkodissa ollut- juttelin tosiaan lto:n kanssa ajan kanssa hiljattain.