Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoinen lapsettomuus vaatii oikeasti paljon!
30.07.2013 |
Vapaaehtoinen lapsettomuus vaatii luonteenlujuutta. Siis sitä, ettei lähde vastentahtoisesti lapsentekoon "koska muutkin ja se kuuluu asiaan". Että oikeasti kuuntelee omaa sydäntään ja toimii sen mukaan. Sosiaaliset paineet ovat nimittäin todella kovat, kun ystävä toisensa jälkeen ilmoittaa raskaudestaan ja anoppikin kärttää lapsenlapsia. Toki monesta ystävästä tietää, että perheen perustaminen on suunnitelmissa ja se on toki ihan mahtavaa, kun sellaisen saavat. Mutta sitten on niitä, jotka ovat olleet "veloja" ja joiden kanssa on lapsettomuusvalinnasta paljon juteltu. Heihin on tavallaan tukeutunut ja miettinyt, että ollaan samassa veneessä. Hekin kun lopulta kuitenkin päätyvät lapsia hankkimaan, niin alkaa olla sellainen "last woman standing" -fiilis... En tunne enää ketään muuta pariskuntaa, joka ajattelisi samalla tavalla kuin minä ja mieheni. Eikä olla edes vielä nelikymppisiä.
Kommentit (670)
539 toi sun pitkä jaaritus oli täyttä paskaa. Et ole missään vaiheessa ollut vapaaehtoisesti lapseton, sillä olisit tehnyt abortin vahinkoraskauden yllättäessä. Minulle se olisi ollut täydellisen selkeä päätös. En kaipaa hyppyä äitiyteen. Kutsu sinä sitä ehdottomuudeksi, minä kutsun sitä elämänhallinnaksi, koska tiedän mitä en ainakaan halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikään ei ole karmeampaa kuin saada ei toivottu lapsi, ja elää sitten loppuelämä sellaista elämää, jota ei oikeasti halua. Lapsen antaminen adoptioon leimaa naisen vielä hirviömmäksi kuin abortti. Siinä romuttuu suhteet omaan sukuun. Ihan kaikki.
Olin vela, mutta vahinkoraskaus tuhosi elämäni. Yritin saada aborttia siinä vaiheessa kun tajusin, ettei minusta ole äidiksi, mutta liian myöhään. Meni harrastukset, työpaikka, asunto ja ystävät. Tässäpä sitten jauhan paskaa lapsen harrastuksista, osaamisista ja ei-osaamisista, eikä kukaan ole kiinnostunut minusta omana itsenäni, persoonana, joka joskus olin. Eikä kaltaisilleni ole edes vertaistukiryhmää.
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 19:26"]
Ei tätä saa kääntämällä ja vääntämällä muuksi, kuin että itsekkäitä on ihmiset, jotka ei vaan halua huolehtia ja sitoutua vastuuseen tulevaisuudesta ja lapsista. Muu on saivartelua, johon vain ihmisellä, joka ei ole vastuussa muista kuin itsestään on aikaa. :-(
[/quote]
Tuota itsekkyysjuttua en ole koskaan tajunnut. En missään nimessä halunnut lapsia 39-vuotiaaksi asti. Sitten ehdinkin olla tahattomasti lapseton 43-vuotiaaksi, jolloin sain ihanan vauvan. Mutta mielestäni olin itsekäs, itsellenihän hänet halusin.
Ei tästä ketjusta tule loppua. Aina toisella parempi. Ja samaa mieltä ovat kuulemma mummot, isät, lapset, kaverit ja nekikn vastapuolella olevat jotka ei kirjottele täällä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:10"]
Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä vapaaehtoisesti lapsettomia. Ehkä siksi, että he ovat niin ehdottomia elämänsä suhteen? Jokainen ihminen kasvaa ja muuttuu. Miksi ei anneta itselle edes mahdollisuutta, että ehkä joskus, vaikka nyt ei tunnu siltä?
Olin täysin sinut sen asian kanssa, että,en halunnut lapsia. Päätin kuitenkin ottaa sen hypyn tuntemattomaan ja se oli suurempi asia hyväksyä kuin se, että olin "vapaaehtoisesti lapseton".
[/quote]
En minäkään ole koskaan ymmärtänyt naisia joka pitää kaikkia vapaaehtoisesti lapsettomia tietynlaisina, kuten nyt vaikkapa ehdottomina. Näin uutena keskusteluun osallistuvana voin sanoa että itse en ole ehdoton. Olen sillä kannalla että lapsia en halua ja uskoisin että se ei tule muuttumaan, mutta en toki kiellä itseltäni mahdollisuutta muuttaa mieltäni. Ainahan kaikki on mahdollista, en vain usko että omalla kohdallani koskaan mieleni tulee muuttumaan ja haluaisin lapsia. En ole koskaan tuntenut tarvetta ja halua siihen, en koe että se olisi minua varten ja raskaus on sellainen asia jota en todellakaan aio kokea, jos haluaisin joskus lapsen olisi vaihtoehdon oltava adoptio.
Mun mielestä kuulostaa vähän oudolle olla sinut itsensä kanssa ettei halua lapsia, mutta sitten kuitenkin haluaa lapsen ja se on sellainen asia mikä pitää "hyväksyä"? Jos itse tulisin nyt raskaaksi (jos ehkäisy jotenkin onnistuisi pettämään) niin tekisin hyvin todennäköisesti abortin vaikka se hyvin ikävä toimenpide onkin. Se on minun kantani, oma haluni ja sen mukaan myös toimin. Mielestäni koko raskaus on (luonnollisuudestaan huolimatta) vähän inhottava aihe, kulkea "9kk" ison mahan kanssa ja sitten kokea karmea kipu, ei kiitos.
Näin hassutuksena, jos miehet olisivat niitä jotka synnyttäisivät, olisi lapsia todennäköisesti paljon vähemmän. Heille sattuisi varmaan viettiensä ansiosta vahinkoja, mutta kuinka moni synnyttäisi jos olisi mahdollista heille...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 13:00"]
Joo, minäkin kuuluin jonkin aikaa akateemiseen porukkaan joka harrasti kulttuuria, kirjallisuutta, ravattiin taidenäyttelyissä, osteltiin valtavat määrät kirjoja jne. Sitten ihmiset rupes yksi toisensa jälkeen perustamaan perheitä ja nyt siinä jengissä on enää jäljellä tiiviinä ytimenä muutama vela jotka edelleen ramppaa taidenäyttelyissä jne. Syy siihen miksi en itse sitä enää tee ole niinkään ajan tai energian puute vaan se että ne asiat menetti merkityksensä! Tähän sopii just se aution saaren analogia. Siellä taodeteokset on ihan kivoja mutta ne on pohimmiltaan vain kangasta ja väriä ja ne lämmittää sua tasan viisi minuuttia jos sulla ei ole lämmintä ihmistä jonka kylkeen käpertyä. Sen jälkeen kun sain lapsia elämää suurempia asioita ovat olleet muut jutut kuin nyt vaikka kulttuuri.
[/quote]
542 jatkaa: Oikein odotan että saan esitellä lapselleni kaikkea ihanaa kulttuuriin liittyvää. Ja otan sen mukaani taidenäyttelyihin kirkumaan!
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 13:00"]
Joo, minäkin kuuluin jonkin aikaa akateemiseen porukkaan joka harrasti kulttuuria, kirjallisuutta, ravattiin taidenäyttelyissä, osteltiin valtavat määrät kirjoja jne. Sitten ihmiset rupes yksi toisensa jälkeen perustamaan perheitä ja nyt siinä jengissä on enää jäljellä tiiviinä ytimenä muutama vela jotka edelleen ramppaa taidenäyttelyissä jne. Syy siihen miksi en itse sitä enää tee ole niinkään ajan tai energian puute vaan se että ne asiat menetti merkityksensä! Tähän sopii just se aution saaren analogia. Siellä taodeteokset on ihan kivoja mutta ne on pohimmiltaan vain kangasta ja väriä ja ne lämmittää sua tasan viisi minuuttia jos sulla ei ole lämmintä ihmistä jonka kylkeen käpertyä. Sen jälkeen kun sain lapsia elämää suurempia asioita ovat olleet muut jutut kuin nyt vaikka kulttuuri.
[/quote]
542 jatkaa: Oikein odotan että saan esitellä lapselleni kaikkea ihanaa kulttuuriin liittyvää. Ja otan sen mukaani taidenäyttelyihin kirkumaan!
[/quote]
Enpä usko että jaksat tulla kirkuvan lapsen kanssa. Eikö olisi kuitenkin hyväksi sille lapsellekin välttää stressiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 01:03"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 13:00"]
Joo, minäkin kuuluin jonkin aikaa akateemiseen porukkaan joka harrasti kulttuuria, kirjallisuutta, ravattiin taidenäyttelyissä, osteltiin valtavat määrät kirjoja jne. Sitten ihmiset rupes yksi toisensa jälkeen perustamaan perheitä ja nyt siinä jengissä on enää jäljellä tiiviinä ytimenä muutama vela jotka edelleen ramppaa taidenäyttelyissä jne. Syy siihen miksi en itse sitä enää tee ole niinkään ajan tai energian puute vaan se että ne asiat menetti merkityksensä! Tähän sopii just se aution saaren analogia. Siellä taodeteokset on ihan kivoja mutta ne on pohimmiltaan vain kangasta ja väriä ja ne lämmittää sua tasan viisi minuuttia jos sulla ei ole lämmintä ihmistä jonka kylkeen käpertyä. Sen jälkeen kun sain lapsia elämää suurempia asioita ovat olleet muut jutut kuin nyt vaikka kulttuuri.
[/quote]
542 jatkaa: Oikein odotan että saan esitellä lapselleni kaikkea ihanaa kulttuuriin liittyvää. Ja otan sen mukaani taidenäyttelyihin kirkumaan!
[/quote]
Enpä usko että jaksat tulla kirkuvan lapsen kanssa. Eikö olisi kuitenkin hyväksi sille lapsellekin välttää stressiä?
[/quote]
Jo on käytykin, ei kirkunut. Stressiä ehdottomasti vältetään, kiitos muistutuksesta. Unohdin niin vähän aikaa näitä lukeneena että ironiaa on vältettävä.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:26"]
539 toi sun pitkä jaaritus oli täyttä paskaa. Et ole missään vaiheessa ollut vapaaehtoisesti lapseton, sillä olisit tehnyt abortin vahinkoraskauden yllättäessä. Minulle se olisi ollut täydellisen selkeä päätös. En kaipaa hyppyä äitiyteen. Kutsu sinä sitä ehdottomuudeksi, minä kutsun sitä elämänhallinnaksi, koska tiedän mitä en ainakaan halua.
[/quote]
Höh. En missään nimessä halunnut pahoittaa mieltäsi. Esitin vain perusteluja omille mielipiteilleni ja olisin ehkä toivonut siihen järkevää vasta-argumenttia. Anteeksi, mutta mielestäsi olet ehdoton itseäsi kohtaan. Saatat nyt ajatella, että vahinkoraskauden yllättäessä tekisit abortin, mutta MIKSI et voisi ihan hyvin ajatella, että kymmenen vuoden päästä tilanne voisi olla toinen? Kutsun sitä ehdottomuudeksi, koska et anna itsellesi loppuelämäksesi mitään muuta vaihtoehtoa. Ehkä ymmärrät pointtini tällä esimerkillä: 12-vuotias ajattelee, että ei ikinä tule ajamaan ajokorttia. Tämä sama ihminen ajattelee samalla tavalla seuraavat kymmenen vuotta ja kymmenen vuoden päästä ajatus ei tunnukaan enää yhtä hyvältä. Hän haluaisi ajaa ajokortin. Pitäisikö hänen olla ajamatta ajokorttia, koska on viimeiset kymmenen vuotta elänyt sen ehdottoman ajatuksen kanssa, että ei halua ajokorttia? Mistä tämä 12-vuotias voisi TIETÄÄ millään hetkellä, että jossain vaiheessa ajatusmaailma VOI muuttua? Ei mistään. Miksi hänen pitäisi sitten ylipäänsä ajatella niin ehdottoman ajatuksen mukaan?
Tässä tai edellisessä viestissäni ei ollut kyse mistään käännytyksestä, vaan ajatuksen ymmärtämisestä. En ole itse niin ehdoton mielipiteissäni ja ajatuksissani, että en voisi edes yrittää ymmärtää ns. vastapuolta. Muistathan, että olen itsekin aikoinaan ajatellut, että a) en halua lapsia b) en halua äidiksi, ja ihan vain siksi, että en pidä lapsista (paitsi omastani), en halunnut äidiksi, en tuntenut itseäni äiti-tyypiksi (en muuten ole sitä vieläkään ja hyvin harvoin löydän puheenaiheita muiden äitien kanssa), en kaivannut lapsia elämääni. Olin siis tehnyt ja hyväksynyt valinnan, että en ikinä saa lapsia tai tule äidiksi, mutta en siltikään ollut vapaaehtoisesti lapseton? En ole enää vapaaehtoisesti lapseton, mutta enkö silloin ollut?
Mielenkiintoista oli myös tuo homo-vertaus ylempänä. Olen 100% hetero tällä hetkellä, mutta mistä sitä tietää, jos vaikka 60-vuotiaana kiinnostuisin naisista seksuaalisesti?? Voin siis sanoa tällä hetkellä olevani hetero, mutta jos tosiaan 60-vuotiaana kiinnostuisin naisista, en ole ikinä hetero ollutkaan? Hyvin mielenkiintoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:10"]
Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä vapaaehtoisesti lapsettomia. Ehkä siksi, että he ovat niin ehdottomia elämänsä suhteen? Jokainen ihminen kasvaa ja muuttuu. Miksi ei anneta itselle edes mahdollisuutta, että ehkä joskus, vaikka nyt ei tunnu siltä? Onko se niin pelottavaa, että antaisi elämän mennä kuin se menee, eikä johdattelisi sitä sen perusteella, miltä on aikaisemmin tuntunut tai tuntuu tällä hetkellä?
[/quote]
Tsiisus. Eikö tämä yksi yksinkertainen ole lukenut yhtään näistä edeltävistä kahdestakymmenestäyhdestä sivusta? Minä en ainakaan ole valinnut mitään ehdottomuutta, kun olen lapsettomuuden valinnut, se on ollut minussa sisäsyntyiseti aivan alusta saakka. Tai sitten minä olen syntynyt ehdottomaksi, kai se sitten on niin ajateltava, kun kerran sitä minulle suureen ääneen toitotetaan, että olen "ehdoton". En ymmärrä, miten voisin olla viisi- tai kuusikymppisenä erilainen kuin nyt olen, 47-vuotiaana. En halua lapsia, en nyt enkä kolmen enkä kolmentoista vuoden päästä. Koeta nyt saada tämä kalloosi.
On olemassa asioita, joissa on valittava kyllä tai ei. Ei ole kultaista keskitietä, eikä joustonvaraa. Ei se ole ehdottomuutta, että elää rehellisenä itselleen. Sehän on viisautta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:55"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:10"]
Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä vapaaehtoisesti lapsettomia. Ehkä siksi, että he ovat niin ehdottomia elämänsä suhteen? Jokainen ihminen kasvaa ja muuttuu. Miksi ei anneta itselle edes mahdollisuutta, että ehkä joskus, vaikka nyt ei tunnu siltä?
Olin täysin sinut sen asian kanssa, että,en halunnut lapsia. Päätin kuitenkin ottaa sen hypyn tuntemattomaan ja se oli suurempi asia hyväksyä kuin se, että olin "vapaaehtoisesti lapseton".
[/quote]
En minäkään ole koskaan ymmärtänyt naisia joka pitää kaikkia vapaaehtoisesti lapsettomia tietynlaisina, kuten nyt vaikkapa ehdottomina. Näin uutena keskusteluun osallistuvana voin sanoa että itse en ole ehdoton. Olen sillä kannalla että lapsia en halua ja uskoisin että se ei tule muuttumaan, mutta en toki kiellä itseltäni mahdollisuutta muuttaa mieltäni. Ainahan kaikki on mahdollista, en vain usko että omalla kohdallani koskaan mieleni tulee muuttumaan ja haluaisin lapsia. En ole koskaan tuntenut tarvetta ja halua siihen, en koe että se olisi minua varten ja raskaus on sellainen asia jota en todellakaan aio kokea, jos haluaisin joskus lapsen olisi vaihtoehdon oltava adoptio.
Mun mielestä kuulostaa vähän oudolle olla sinut itsensä kanssa ettei halua lapsia, mutta sitten kuitenkin haluaa lapsen ja se on sellainen asia mikä pitää "hyväksyä"? Jos itse tulisin nyt raskaaksi (jos ehkäisy jotenkin onnistuisi pettämään) niin tekisin hyvin todennäköisesti abortin vaikka se hyvin ikävä toimenpide onkin. Se on minun kantani, oma haluni ja sen mukaan myös toimin. Mielestäni koko raskaus on (luonnollisuudestaan huolimatta) vähän inhottava aihe, kulkea "9kk" ison mahan kanssa ja sitten kokea karmea kipu, ei kiitos.
Näin hassutuksena, jos miehet olisivat niitä jotka synnyttäisivät, olisi lapsia todennäköisesti paljon vähemmän. Heille sattuisi varmaan viettiensä ansiosta vahinkoja, mutta kuinka moni synnyttäisi jos olisi mahdollista heille...
[/quote]
Kommenttini oli niille fanaatikoille, joiden mielestä sinäkään et varmasti olvapaaehtoisesti lapseton, koska tiedostat, että mielesi VOI muuttua. Kun sanon, että vapaaehtoisesti lapsettoman mieli voi muuttua, ei tarkoitukseni tosiaan ole olla epäkunnioittava, ei missään nimessä! Ehkä haluaisin mielipiteitä sille, että miksi vapaaehtoisesti lapsettoman mieli ei voisi muuttua ja miksi ei ole ikinä ollutkaan vapaaehtoisesti lapseton, jos lapsi jossain vaiheessa syntyy, vaikka on aikaisemmin elänyt elämänsä sen vaihtoehdon kanssa, että ei ikinä halua lapsia?
Tosiaan. Vahinkoraskauden tullessa eteeni päätin kuitenkin toisin. En tiedä miksi. Silloin se tuntui hyvältä ratkaisulta, nyt se tuntuu maailman parhaalta ratkaisulta. "Edellisessä elämässäni" tietysti oli hyvät puolensa, aivan kuten nykyisessäkin elämässä. En väheksy kumpaakaan ja ymmärrän molempia valintoja. Mutta JOIDENKIN ehdottomuutta en ymmärrä. Haluaisin kuitenkin.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2013 klo 23:43"]
Sulle ei ole koskaan kukaan mies avautunut siten?
Ei se ole mitään sinkkunaisten kuittailua, vaan ihan tosiasia, etteivät kaikki miehet ole onnellisia avioliitoissaan ja lapsiperhearjessaan. Ikävää jos koet olosi jotenkin huonommaksi.
[/quote]
On avautunut naimisssaolosta ja lapsista, ja siitä ettei vaimo halua tehdä lapsia (monelle suvusta). Ei kyllä eronnutkaan, odotti ja sitten lopetti avautumisen, mutta jäi ilman lapsia.
En tunne oloani huonommaksi. Jäi epäselväksi mistä syystä, voitko avata? Ilmeisesti joko siitä etteivät miehet avautuisi tai siitä että minulla olisi mukuloita? Kumpikaan noista ei pidä paikkaansa. Vai siitä että olen naimisissa. Pitää paikkansa.
Eikä ole tarvetta arvuutella että esim sinä tuntisit olosi huonommaksi. Koska miksi niin tekisin?
Myötähäpeä on se tunne mikä naisena tulee sellaisista "olen parempi" naisista (ja tapoja kilpailla on monia...ei liity vain ketjun aiheeseen) . Mutta jokainen voi tietenkin ihan vapaasti nolata itsensä, jos niin haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 01:33"]
On avautunut naimisssaolosta ja lapsista, ja siitä ettei vaimo halua tehdä lapsia (monelle suvusta). Ei kyllä eronnutkaan, odotti ja sitten lopetti avautumisen, mutta jäi ilman lapsia.
[/quote]
Eli mies avautui monelle suvusta siitä ettei vaimo halua lapsia, ei niin että mies olisi halunnut vaimon tekevän lapsia monen suvun jäsenen kanssa, korjaus epätarkkaan lauseeseen :)
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 01:21"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:10"]
Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä vapaaehtoisesti lapsettomia. Ehkä siksi, että he ovat niin ehdottomia elämänsä suhteen? Jokainen ihminen kasvaa ja muuttuu. Miksi ei anneta itselle edes mahdollisuutta, että ehkä joskus, vaikka nyt ei tunnu siltä? Onko se niin pelottavaa, että antaisi elämän mennä kuin se menee, eikä johdattelisi sitä sen perusteella, miltä on aikaisemmin tuntunut tai tuntuu tällä hetkellä?
[/quote]
Tsiisus. Eikö tämä yksi yksinkertainen ole lukenut yhtään näistä edeltävistä kahdestakymmenestäyhdestä sivusta? Minä en ainakaan ole valinnut mitään ehdottomuutta, kun olen lapsettomuuden valinnut, se on ollut minussa sisäsyntyiseti aivan alusta saakka. Tai sitten minä olen syntynyt ehdottomaksi, kai se sitten on niin ajateltava, kun kerran sitä minulle suureen ääneen toitotetaan, että olen "ehdoton". En ymmärrä, miten voisin olla viisi- tai kuusikymppisenä erilainen kuin nyt olen, 47-vuotiaana. En halua lapsia, en nyt enkä kolmen enkä kolmentoista vuoden päästä. Koeta nyt saada tämä kalloosi.
[/quote]
Olethan Sä ehdottomana vähän yksinkertainen. On rikkaus olla avarakatseinen. Tunnet itsesi tällä hetkellä, et voi tietää, mitä haluat 20-vuoden päästä, vaikka tuntisit itsesi kuinka hyvin nyt. Tai sitten sun elämäs vain on niin yksinkertaista ollut.
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 01:21"]
[quote author="Vierailija" time="02.08.2013 klo 00:10"]
Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä vapaaehtoisesti lapsettomia. Ehkä siksi, että he ovat niin ehdottomia elämänsä suhteen? Jokainen ihminen kasvaa ja muuttuu. Miksi ei anneta itselle edes mahdollisuutta, että ehkä joskus, vaikka nyt ei tunnu siltä? Onko se niin pelottavaa, että antaisi elämän mennä kuin se menee, eikä johdattelisi sitä sen perusteella, miltä on aikaisemmin tuntunut tai tuntuu tällä hetkellä?
[/quote]
Tsiisus. Eikö tämä yksi yksinkertainen ole lukenut yhtään näistä edeltävistä kahdestakymmenestäyhdestä sivusta? Minä en ainakaan ole valinnut mitään ehdottomuutta, kun olen lapsettomuuden valinnut, se on ollut minussa sisäsyntyiseti aivan alusta saakka. Tai sitten minä olen syntynyt ehdottomaksi, kai se sitten on niin ajateltava, kun kerran sitä minulle suureen ääneen toitotetaan, että olen "ehdoton". En ymmärrä, miten voisin olla viisi- tai kuusikymppisenä erilainen kuin nyt olen, 47-vuotiaana. En halua lapsia, en nyt enkä kolmen enkä kolmentoista vuoden päästä. Koeta nyt saada tämä kalloosi.
[/quote]
Olethan Sä valinnut lapsettomuuden ja olet ehdoton siinä. Mikä siinä nyt on niin vaikea ymmärtää, että olet ehdoton tuolla perusteella? Et anna itsellesi muuta mahdollisuutta. Tai ole antanut,vai oletko? Sinä olet sitä paitsi jo sen ikäinen, että sua voi jo sanoa "aidoksi" vapaaehtoiseksi lapsettomaksi.
Olin muuten pari viikkoa sitte kouluikäisen lapsen kanssa kahdessakin museossa ja se oli ihan oikeasti hemmetin kivaa eikä kukaan kirkunut eikä vänissyt vaan viihdyttiin ihan mainiosti. Lapsen kanssa museossa käyminen on hauskaa koska lapsilta puuttuu se aikuisten museokäyntejä riivaava pätemisen tarve, on hauska selittää niille asioita joitten ideat on niille ihan täysin uusia ja ihmeellisiä. Ja mikä parasta, lasten maailma on maaginen ja pieni osa siitä kauan sitten menetetystä maagisuudesta tarttuu lapsesta ja on hauskaa. Ne ottaa kännyköillään kuvia liikuttavalla innolla liikuttavista asioista ja oikein herkuttelee kaikella vähänkin kammottavalla.
Eli koska sinä päätit pitää vahinkosi niin nyt ihmettelet miksi muut eivät halua muuttaa mieltään? Sinä muutit mielesi äitiyden suhteen ja nyt pidät ehdottomina naisia, jotka päätyisivät tilanteessasi toisenlaiseen ratkaisuun. Tämä siis numerolle 551
Olethan Sä ehdottomana vähän yksinkertainen. On rikkaus olla avarakatseinen. Tunnet itsesi tällä hetkellä, et voi tietää, mitä haluat 20-vuoden päästä, vaikka tuntisit itsesi kuinka hyvin nyt. Tai sitten sun elämäs vain on niin yksinkertaista ollut.
Siis eihän tällä vänkäämiselle ja typeryydelle voi muuta kuin nauraa makeasti ja nostaa kädet ylös... Onneksi olkoon, sinä tunnet minut niin paljon paremmin kuin minä itse!! Kerro seuraavaksi, kuka olen ja missä asun, kun kerran noin hyvin tunnet minut. Kerro nyt, kun saat oikein luvallani kaikelle kansalle sanoa.
Mun täytyy rehellisesti myöntää, että mä en ole koskaan ymmärtänyt näitä vapaaehtoisesti lapsettomia. Ehkä siksi, että he ovat niin ehdottomia elämänsä suhteen? Jokainen ihminen kasvaa ja muuttuu. Miksi ei anneta itselle edes mahdollisuutta, että ehkä joskus, vaikka nyt ei tunnu siltä? Onko se niin pelottavaa, että antaisi elämän mennä kuin se menee, eikä johdattelisi sitä sen perusteella, miltä on aikaisemmin tuntunut tai tuntuu tällä hetkellä?
Eihän kai kukaan muukaan suunnittele elämäänsä niin, että lapsia voi tulla joskus ja sen takia jarruttele omaa koulutusta, uraansa, tms?
TIETYSTI ymmärrän sen pointin naisten keskuudessa tähän asiaan liittyen, että luodaan uskoa ja vakuutellaan itselleen koko elämän ajan, että "olen vapaaehtoisesti lapseton, olen vapaaehtoisesti lapseton, olen vapaaehtoisesti lapseton..." ettei vaan missään nimessä 50-vuotiaana tule sitten katumapäälle, kun se ns. lapsentekoikä on mennyt jo ohitte. Se pettymys voi siinä vaiheessa olla niin suuri, että sitäkö pelätään?
Toinen hyvä pointti, joka on täällä käynytkin jo ilmi, eli jos on 100% varma asiasta kuin asiasta, ei sitä tarvitse vakuutella itselleen tai muille - eikä varmasti tarvitse tukiverkostoa ympärilleen... Tai tarvitsee. Ehkä siksi, ettei hairahtuisi toiselle polulle?
Mä ajattelen sterilisaation ns. paniikkiratkaisuna, koska vapaaehtoinen lapsettomuus on varmasti silloin helpompi hyväksyä loppuelämäkseen.
Se, että tarvitsee omille ajatuksille ja omalle itselleen noin paljon tukea ja turvaa, kielii ongelmista.
Ai mistä tiedän? Koska ajattelin aina itsekin, että en halua lapsia, en halua äidiksi - mutta ajatus oli sellaisesta elämästä oli helppoa, koska en ollut niin ehdoton itseäni kohtaan. Hyväksyin sen asian, että on ihan ok, jos lapsia ei ikinä tule, koska en niitä halua ja pystyin hyvin elämään asian kanssa. En tuntenut mitään paineita mistään suunnasta tai tarvinnut tukiverkostoa ympärilleni. Vasta myöhemmin sain tietää, että sitä kutsuttiin vapaaehtoiseksi lapsettomuudeksi.
36-vuotiaana tulin vahingossa raskaaksi ja uutinen oli täysi shokki. Enhän minä koskaan halunnut lapsia ja tulla äidiksi. Olin täysin sinut sen asian kanssa, että,en halunnut lapsia. Päätin kuitenkin ottaa sen hypyn tuntemattomaan ja se oli suurempi asia hyväksyä kuin se, että olin "vapaaehtoisesti lapseton".