Sinä, joka sait iltatähden 37-38-vuotiaana, kaduttiko?

äiti saa olla kotona kun esikoinen menee kouluun. Näitä on niin nähty ja sääliksi käy kun kasvavat isommiksi ja äideillä ei oikein riitä mielenkiintoa heihin.

Kuka nyt syntynyttä lasta katuu. Mutta itse iltatähtenä olisin halunnut, että minulla olisi lyhyempi ikäero sisaruksiin tai meitä olisi edes ns. pari

"Tehkää" se kolmas sitten kun esikoisenne menee kouluun, niin onpa äiti sitten iltapäivisin kotona :-)

äiti saa olla kotona kun esikoinen menee kouluun. Näitä on niin nähty ja sääliksi käy kun kasvavat isommiksi ja äideillä ei oikein riitä mielenkiintoa heihin. Kuka nyt syntynyttä lasta katuu. Mutta itse iltatähtenä olisin halunnut, että minulla olisi lyhyempi ikäero sisaruksiin tai meitä olisi edes ns. pari

"Tehkää" se kolmas sitten kun esikoisenne menee kouluun, niin onpa äiti sitten iltapäivisin kotona :-)

Tämä nyt aika turhaa spekulointia. Et sinä voi tietää, miten paljon ap:lla tai joillakin muilla vanhemmilla "riittää mielenkiintoa" siihen iltatähteen. Ihan typerää muiden puolesta moista edes ajatella! Jos sinun lähipiirissäsi moisia on, niin harmi juttu. Epäilenpä löytyykö moisilta vanhemmilta kiinnostusta lapsiin ylipäänsä? Harvemmin se mielenkiinto normaaleilla vanhemmilla iltatähden kohdalla jotenkin yllättäen loppuu!

P.S. Meille ei tule iltatähteä, koska kaksi lasta on meille sopivin lapsiluku erinäisistä syistä johtuen.

Aika harva kai katuu, vaikka tietenkin niitäkin on.



Minä sain nuorimmaisen 38-vuotiaana, kun isommat lapset olivat 5- ja 7-vuotiaat. Eli mistään iltatähdestä ei ollut kyse, mutta vähän sen suuntaiset ikäerot kuin teilläkin tulisi, jos vielä yhden tekisitte.



Meillä ainakin ei lapsi tosiaan tunnu miltään iltatähdeltä, koska menee vielä hyvin samaan sisarussarjaan kuin isommatkin. Tietysti isommilla on jo isompien jutut ja leikit. Ja jotain järjestelyjä vaati vauva-aikana, kun isompien kanssa haluttiin pyöräilemään, mutta pientä vauvaa ei vielä voinut ottaa pyörän kyytiin. Mutta meillä oli hyvä tukiverkko, joten isojen juttujakin päästiin tekemään. Ja aina voi aikuiset jakaantua niin, että toinen on pienen kanssa ja toinen isojen. Mutta näin pienellä ikäerolla löytyy myös paljon sellaista tekemistä mistä kaikki innostuvat, kuten uiminen, kotona konttausleikit, perheretket eläinpuistoon, metsään, kylpylään, jne. Meillä kyllä vietetään aika paljon ihan kotielämään, ja se sujuu ainakin näillä ikäeroilla ihan seesteisesti.

niskaani täällä kun uskallan mainita iltatähteyden huonoja puolia. Olen siis itse iltatähti ja en ikinä tekisi itse iltatähteä vanhempana. Meitä on muitakin iltatähtiä ja kaikilla on sama kokemus asiasta.

Se iltatähti halutaan vanhoilla päivillä syystä..esikoisen koulu..työttömyys...pelastamaan parisuhde...vauvakuume ennen vaihdevuosia yms.

Mutta kun lapsen pitäisi saada huomiota, ei oikein enää jakseta kun se on vähän tiellä ja ikä alkaa painaa. Isäkin käy jo viittäkymmentä ja alkaa olla muut hommat mielessä kuin lapsenhoito. Odotellaan, että kasvais nyt ja muuttais pois. Tai että kyllä se pärjää yksin.

Ja sitten se, että kyllä ne isot sisarukset ilolla hoitaa tuota meidän pienintä. Ei muuten hoida. Moni meistä on kertonut, että kun isin ja äidin autonvalot häipyi, kyllästyneet isosiskot saattoi lotaista naamaan, että nyt leikit hiljaa kun me mennään kuuntelemaan musiikkia tms.

Iltatähti joutuu kasvamaan isoksi liian pienenä ja se murrosikä tulee sitten vasta aikuisena, koska se aika jää elämättä. Ei vain voi kun vanhemmat on niin väsyneitä ja ei oikein uskalla kun tietää, että ne pääsis helpommalla jos mua ei olis. Pakko olla kiltti ja miellyttää.

Mutta tästä ei saa täällä missään nimessä puhua. Aina vain pitäisi hehkuttaa, että tehdää niitä iltatähtiä vaikka viiskymppisenä. Se on niin ihanaa pitää breikki töistä ja olla kotona.

Entä se itse iltatähti?

äiti saa olla kotona kun esikoinen menee kouluun. Näitä on niin nähty ja sääliksi käy kun kasvavat isommiksi ja äideillä ei oikein riitä mielenkiintoa heihin. Kuka nyt syntynyttä lasta katuu. Mutta itse iltatähtenä olisin halunnut, että minulla olisi lyhyempi ikäero sisaruksiin tai meitä olisi edes ns. pari

"Tehkää" se kolmas sitten kun esikoisenne menee kouluun, niin onpa äiti sitten iltapäivisin kotona :-)

Tämä nyt aika turhaa spekulointia. Et sinä voi tietää, miten paljon ap:lla tai joillakin muilla vanhemmilla "riittää mielenkiintoa" siihen iltatähteen. Ihan typerää muiden puolesta moista edes ajatella! Jos sinun lähipiirissäsi moisia on, niin harmi juttu. Epäilenpä löytyykö moisilta vanhemmilta kiinnostusta lapsiin ylipäänsä? Harvemmin se mielenkiinto normaaleilla vanhemmilla iltatähden kohdalla jotenkin yllättäen loppuu!

P.S. Meille ei tule iltatähteä, koska kaksi lasta on meille sopivin lapsiluku erinäisistä syistä johtuen.

äiti saa olla kotona kun esikoinen menee kouluun. Näitä on niin nähty ja sääliksi käy kun kasvavat isommiksi ja äideillä ei oikein riitä mielenkiintoa heihin. Kuka nyt syntynyttä lasta katuu. Mutta itse iltatähtenä olisin halunnut, että minulla olisi lyhyempi ikäero sisaruksiin tai meitä olisi edes ns. pari

"Tehkää" se kolmas sitten kun esikoisenne menee kouluun, niin onpa äiti sitten iltapäivisin kotona :-)

Eihän se sitä tarkoita, että äiti tekee sen lapsen vaan kotona olemisen vuoksi vaan ajoittaa raskauden sopivaan saumaan. Isoveli on sitten pienemmän turvana koulun aloittaessa. Onhan näitäkin nähty, että pienet ikäerot ja väsynyt äiti.

mutta sain km 39 ja 40v ja lopulta tuon iltatähden juuri ennenkuin täytin 42v.



Koskaan emme ole katuneet, tytär on ihana ja me olemme nauttineet hänen kanssaan ehkä enemmäkin kuin isompien kanssa (nyt muut jo kotoa poissa).



Hyvin, hyvin harvoin tulee mieleen mitä kaikkea voisi tehdä kaksin mutta onneksi meillä on mahdollisuus myös kahdenkeskiseen aikaan silloin tällöin..

Me jossain vaiheessa mietittiin "vielä yhtä". Siinä vaiheessa nuorin lapsista oli 6- vuotias. Mutta noi mietinnöthän on niin elämäntapa ja tilannekohtaisia.



Meillä homman ratkaisi se, että ikäero oli kuitenkin venynyt liian suureksi. Ollaan sillä tavalla aktiivinen perhe, että vauva-taapero ei "mene siinä mukana". Eli tykätään lasketella, harrastetaan purjelautailua kesäisin, reissataan paljon kotimaassa, tykätään kaupunkilomista, museoissa kiertelyistä, lapsilla paljon harrastuksia.



Uusi vauva olisi meidän kohdalla tarkoittanut useammaksi vuodeksi tuollaista "jako kahteen" touhua eli yksi nyhvii leikkipuistoissa ja päiväunivahtina (tykkään, että pienellä on oikeus siihen rauhalliseen vauva- ja taaperoelämään) ja toinen tekee isompien kanssa kaikkea hauskaa. Lomat ja matkat olisivat muuttaneet myös taas luonnettaan taapertajan ehdoilla menemiseksi.



Me tykätään tehdä juttuja porukalla niin kauan kuin lapset asuu kotona - ja suostuu meidän kanssa juttuja tekemään. Uusi vauva olisi meidän tapauksessa jollain lailla rikkonut sitä perheyhteyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä.



Mutta ihmiset ja elämäntavat on niin erilaisia, että ei näissä asioissa paljon muiden kokemuksista ole apua. Itse se on punnittava. Jotkut elää joka tapauksessa sellaista elämää, ettei ne vauva/taaperovuodet juuri siinä tunnu. Meillä se olisi vaikuttanut muiden elämään tosi paljon, koska en tykkää sellaisestakaan, että se nuorin roikkuu koko ajan "muiden mukana ja joukon jatkona" eikä saa tehdä ikätasolleen sopivia juttuja.



Toisaalta taas mulle sopii parhaiten vähän isompien lasten vanhemmuus. 5 vuodesta lähtien lasten kanssa on aivan mahtavaa ja haluan nauttia täysillä näitten kolmen lapsen tästä vaiheesta, kun voi aktiivisesti touhuta. Eli meillä oli liian pitkäksi venynyt ikäero loppujen lopuksi se ratkaiseva juttu.



Se pikkulapsivaihe- juna oli meidän perheen kokonaisuudessa jo mennyt, vaikka yhtä lasta jollain tavalla joukkoon vielä haikailtiinkin. Työkuviot ja talous ei antaneet periksi neljännen lapsen tekoon aikanaan ja sitten oli vaan nieltävä haikeus ja todettava, että aika aikaansa kutakin meidän kohdalla.

Tuttavaperheeseen syntyi iltatähdeksi kehitysvammainen lapsi. Vaikka kuinka yritän nähdä lapsen positiivisesti, niin tunnen silti sääliä vanhempia ja sisaruksia kohtaan..:(

Mietintöjä tässä mielessä ja google toi tämän keskustelun luettavaksi. 

Mahtaako olla alkuperäisiä kirjoittajia vielä linjoilla? Ja mitä ajatuksia on lapsesta vielä 40v kynnyksellä?

Meillä tilanne on sellainen, että luomuna vauvaa ei saada aikaan, joten erinäisten prosessien vuoksi aikaisintaan vauva syntyisi samana vuonna kun täytän 40v ja mahdollisesti vasta muutaman vuoden päästä, vaikka heti ryhdyttäisiin toimeen (jos siis vauva edes syntyisi)

Pohdin, että vieläkö siihen lähtisi. 

Nuorempi täyttää pian 5v, vanhempi lähti juuri kouluun. 

Kolmatta lasta selvästi kaipaisin ja parisuhteenkin eteen on tehty kovasti työtä ja ollaan samoilla linjoilla. 

Toisaalta mietin, että olisiko koira sittenkin viisaampi vaihtoehto. 

Joku pitkäikäinen koira olisi sen 18v huollettavana kuin uusi lapsikin. (heh)

Vieläkö kolmas (ja vaikka neljäs) 40-vuotiaana?

Kertokaa ajatuksia ja kokemuksia näin 2020-luvulla tästä :) 

Kuka katuu lapsiaan paitsi niitä tekemättömiä lapsia..

En todellakaan kadu. Vaan sitä etten tehny enempää vaikka mieskin oli suostuvainen.

En todellakaan . 39 olin nuorimmaisen synnyttyä, superihana ihminen kasvoi. Juuri muutti omilleen asumaan ja opiskelemaan. Suosittelen.

Tuskin katuu jos on yhtään perhekeskeinen ihminen.