Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Dokumenttiprojekti: Perintönä köyhyys
27.03.2012 |
Dokumenttiprojekti: Perintönä köyhyys
YLE TV1 Maanantai 2.4. klo 21:30
Pienen Sami-pojan vanhemmat Joni ja Mira ovat kolmannen polven köyhiä. He tulevat toimeen yhteiskunnan tuen ja ruoka-avun varassa. Mutta mitä keinoja heillä on päästä irti köyhyyden perinnöstä? O: Simo Sipola.
Kun katsoin äsken telkkarista tämän ohjelman mainosta niin ekana tuli mieleen äidistä että tyytyväisenä täytti ruokakassia ruokajonossa.
Asuvatko pk-seudulla? Täällä on kyllä töitä jos vain haluaa tehdä.
Mutta selvinnee sitten viikon kuluttua kun ohjelma on tullut.
Kommentit (123)
Todennäkoisesti säästämällä. Mutta aina ei voi odottaa kuukausikaupalla, esim. jos työssä tarvittava tietokone hajoaa. Ja jos samaan aikaan tulee muitakin isoja menoja, niin talous voi todellakin joutua koville.
työnantaja. Harva kai itse omistaa ja ostaa työvälineitä, jos ei ole yrittäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Ei alimpaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvalle tule mieleen viedä lasta kirjastoon tai ajatella, että lapsesta voisi tulla jotain.
... lähti ja sille tielle jäi. Ensin raksalle, verstaaseen ja sitten rakennusmestarin koulutus. Kun se ekan kerran luki Päätalon kirjan Kunnan jauhot, se itki. Ehkä se sai puurokattilastaan lusikalla, mutta kauhalla se itse meille lapsilleen antoi. Köyhyys nimittäin sisuunnutti sen ja sitä hävetti olla köyhä, varsinkin kun kansakoulussa köyhän kakara sai eri kohtelua, kuin rikkaan. Siis sellaista ylimielistä vähättelevää asennetta, mitä sinä tarjoilet.
...
Kyllä köyhä nousee tai ohjeistaa lapsensa nousemaan, jos hänellä vaan on halu siihen. Kyse on köyhälläkin lopulta ihan omista valinnoista ja halusta. Ei periytymisestä.
Jospa lukisitte ihan itseänne sivistääksenne Päätalon kirjoista vaikka teoksen Isäni Hermanni.
Päätalo tuli mieleen juuri siitä, että hän ponnisti kulttuurieliittiin - ainakin mikäli sitä kirjailijan ansioilla mitataan - aika tarkkaan lapsuudessa "lusikalla" ruokittuna ainakin siltä osin. Vaikka isänsä metsätyönjohtaja sentään olikin, eli aika arvostettu ammatti niillä selkosilla.
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Ei alimpaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvalle tule mieleen viedä lasta kirjastoon tai ajatella, että lapsesta voisi tulla jotain.
... lähti ja sille tielle jäi. Ensin raksalle, verstaaseen ja sitten rakennusmestarin koulutus. Kun se ekan kerran luki Päätalon kirjan Kunnan jauhot, se itki. Ehkä se sai puurokattilastaan lusikalla, mutta kauhalla se itse meille lapsilleen antoi. Köyhyys nimittäin sisuunnutti sen ja sitä hävetti olla köyhä, varsinkin kun kansakoulussa köyhän kakara sai eri kohtelua, kuin rikkaan. Siis sellaista ylimielistä vähättelevää asennetta, mitä sinä tarjoilet.
...
Kyllä köyhä nousee tai ohjeistaa lapsensa nousemaan, jos hänellä vaan on halu siihen. Kyse on köyhälläkin lopulta ihan omista valinnoista ja halusta. Ei periytymisestä.
Jospa lukisitte ihan itseänne sivistääksenne Päätalon kirjoista vaikka teoksen Isäni Hermanni.Päätalo tuli mieleen juuri siitä, että hän ponnisti kulttuurieliittiin - ainakin mikäli sitä kirjailijan ansioilla mitataan - aika tarkkaan lapsuudessa "lusikalla" ruokittuna ainakin siltä osin. Vaikka isänsä metsätyönjohtaja sentään olikin, eli aika arvostettu ammatti niillä selkosilla.
Eihän Päätalokaan koskaan kokenut sopivansa joukkoon. Muistan monesti lukeneeni hänen tuntemuksistaan ja ulkopuolisuuden kokemuksistaan kirjailijapiireissä.
Päätalon onni oli hänen äitinsä, joka kannusti Kallea lukemaan ja sinnikkäästi opiskelemaan vaikka itse hän ei ollut kouluja käynytkään. Juuri hän äitinä tahtoi pojalleen jotakin parempaa kuin itsellään oli ollut. Isänsähän taas ei voinut sietää Kallen "haaveilua", työmieshän sitä vain olla tarvitsi, ei muuta. Jos Riitu-äitikin olisi ollut Herkko-isän tavalla "henkisesti köyhä", noinkohan Kallesta olisi kirjailijaa koskaan edes tullut...
En tarkoittanut alimmalla yhteiskuntaluokalla duunareita vaan sitä oikeasti alinta yhteiskuntaluokkaa eli nitä pitkäaikaistyöttömiä jo monennessa sukupolvessa. Duunareilla ei ole hätää.
harvalla on ympärillään ihmisiä, jotka kannustaisivat heitä esim. opiskelemaan ja harrastamaan - ylipäätään kehittämään itseään ja pyrkimään elämässä eteenpäin.
Kotona opitaan arvomaailma, jonka mukaan elämää eletään, ja samoin sieltä tulee tai ei tulee hyvn pitkälti itsetunto ja tunne siitä, että pärjää elämässä.
Toki joskus voi joku ulkopuolinenkin (esim. hyvä opettaja) saada "ihmeitä" aikaan, kannustaa ja herättää lapsessa motivaation tavoitella parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
harvalla on ympärillään ihmisiä, jotka kannustaisivat heitä esim. opiskelemaan ja harrastamaan - ylipäätään kehittämään itseään ja pyrkimään elämässä eteenpäin.
Kotona opitaan arvomaailma, jonka mukaan elämää eletään, ja samoin sieltä tulee tai ei tulee hyvn pitkälti itsetunto ja tunne siitä, että pärjää elämässä.
Toki joskus voi joku ulkopuolinenkin (esim. hyvä opettaja) saada "ihmeitä" aikaan, kannustaa ja herättää lapsessa motivaation tavoitella parempaa.
Duunareita en ole halveksinut ja paremminhan monet heistä tulevatkin toimeen kuin pienipalkkaiset akateemiset luokanopettajat, saati pätkätyöläisgeneralistit.
Mutta sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ovat tärkeitä ja tottakai niiden puuttumiseen liittyy usein muita ongelmia, päihteiden väärinkäyttö on yleisempää jne.
Että en halveksi ketään, olen vain itse iloinen ja kiitollinen, että kodissani riitti esim. kannustusta opiskeluun, ja olosuhteet olivat muutenkin hyvät. Kaikki eivät ole saaneet samaa ja siksi on väärin vaatiamja odottaa heiltä samaa. Toki joku aina onnistuu todella ankeistakin oloista ponnistamaan, mutta enemmistölle se on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 15-vuotiaana en edes tiennyt, että on olemassa yliopistoja, joihin voi kuka tahansa hakea - ja päästä. Mulle ei kukaan ikinä kertonut, että mitä mahdollisuuksia voisi olla, jos opiskelisi vähän enemmän ja mitä tarkoittaa se, jos ei mene lukioon; mitkä ovet silloin sulkeutuvat, lopullisesti.
Isäni esimerkki ( kyyninen erakkoduunari ) ei oikein innostanut, eikä ihanan äitinikään - ja hain tukea isoisästäni, joka taasen silkkaa ymmärtämättömyyttään piti mm. lukion käymistä täysin järjettömänä ja siihen minä sitten tartuin. Vähän vanhempana olisin halunnut opisekella lisää, mutta pääkaupunkiseudulla eläminen oli niin kallista, ei siihen ollut varaa.
Minun onneni on, että rakastuin rikkaaseen mieheen, joka otti minut vaimokseen. Nyt olen viime vuodet voinut opiskella ja tehdä muutenkin ihan mitä huvittaa.
Alle 15-vuotiaana en edes tiennyt, että on olemassa yliopistoja, joihin voi kuka tahansa hakea - ja päästä. Mulle ei kukaan ikinä kertonut, että mitä mahdollisuuksia voisi olla, jos opiskelisi vähän enemmän ja mitä tarkoittaa se, jos ei mene lukioon; mitkä ovet silloin sulkeutuvat, lopullisesti.
Minulla ei lapsena ollut tietoa ammattikoulusta. Aina puhuttiin että _kun_ menet lukioon ja _kun_ opiskelet yliopistossa. Ja niin sitten meninkin. Koulun käynnin tärkeyttä painotettiin.
AP:lle kiitos ohjelmavinkistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esim. vessapaperi oli luksusta.. Ja nälkääkin sai nähdä.
Mutta ei se meille lapsille periytyny. Onneks :)
Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Ei alimpaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvalle tule mieleen viedä lasta kirjastoon tai ajatella, että lapsesta voisi tulla jotain.
---
Päätalon onni oli hänen äitinsä, joka kannusti Kallea lukemaan ja sinnikkäästi opiskelemaan vaikka itse hän ei ollut kouluja käynytkään. Juuri hän äitinä tahtoi pojalleen jotakin parempaa kuin itsellään oli ollut. Isänsähän taas ei voinut sietää Kallen "haaveilua", työmieshän sitä vain olla tarvitsi, ei muuta. Jos Riitu-äitikin olisi ollut Herkko-isän tavalla "henkisesti köyhä", noinkohan Kallesta olisi kirjailijaa koskaan edes tullut...
Siinä se vissi ero: Kallen lapsuus ja koti olivat ehdottomasti rahallisesti köyhiä, minkä tahansa mittapuun mukaan. Kuitenkin oli TAVOITTEITA, eli Riitu ei lannistunut vaan yllytti lapsiaan tavoittelemaan parempaa.
En minä ole niin varma siitä, ettei rahallisesti varakkaissa "yläluokissa" voisi olla henkistä köyhyyttä. Se ilmenee mm. erilaisten ihmisten aliarvioimisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kiinni itsestä haluaako jäädä "olemaan" vai ponnisteleeko päästäkseen elämässä eteenpäin. Ymmärrän senkin että jos on masennusta tai muita vastoinkäymisiä elämässä niin ei välttämättä jaksa ponnistella. Myös ympäristön esim. sisarusten esimerkki vaikuttaa.
Itse olen kai vähän "epäonnistunut". Kympin tyttö mutta jotenkin vaan väsähdin ja päädyin ihan duunarihommaan missä kyllä viihdyn mutta eihän sillä elä. Onneksi miehellä ok palkka sekä hyvä koulutus ja sen turvin ollaan ihan keskiluokkaisia. Olen huonommin koulutettu kun vanhempani ja tiedän kyllä että mussa olisi potentiaalia opiskelemaan vaikka mitä jos vain haluaisin.
No tällä hetkellä kasvatan lapsiamme ja yritän antaa sitä henkistä pääomaa. Ehkä sitten "isona" opiskelen jotain kunhan keksin mitä se voisi olla.
Jotenkin nuorena sitä ei edes tiedä minkälaisia ammatteja ja työpaikkoja voikaan olla. Sitten tulee vaikeus valita ja toisaalta monet hommat tuntuu "turhilta". En haluaisi että työni on turhaa hössötystä minkään materialististen asioiden ympärillä. Haluaisin että työni oikeasti hyödyttää ihmisiä ja toisaalta että työni olisi kuitenkin sopiva monilapsisen perheen äidille esim. ei sairaanhoitaja koska siinä joutuu tekemään yleensä vuorotyötä. Ehdotuksia? Miten olette löytäneet paikkanne työelämässä vai oletteko vaan ajelehtineet?
Milläs rahoilla köyhä sellaisia ostelee? :D Meidän perheessä, jossa mies käy töissä, säästettiin astianpesukoneeseen useampi kuukausi! Meitä on 3 ja 1200€ on käytössä vuokran ym. pakollisten jälkeen. Hyvin riittää, vaikka harrastetaan ja tuhlaillaan joskus surutta. Vaatteet on saatu aina ostettua, käydään yksityisellä hammaslääkärissä jne. eikä tee ees tiukkaa.
Tosin harrastetaan aika paljon kaikkea ilmaista tai edullista, mm. uimista ja kirjastossa käymistä. Lapsi kuuluu myös kirjakerhoon, luemme tosi paljon yhdessä. Leffoja katsellaan, ohjelmia netistä ilmaiseksi (mm. Yle Areena on tosi hyvä).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
poikaa (tosin mukana myös toiset nimet) ja jos sinä tunnet pari Jonia niin sehän kertookin kattavasti kaikkien Jonien tilanteesta.
i]Tiedän pari Jonia, ja kumpikin hirveitä wt-häiriköitä. Ehkä sitten yli 30-vuotiaiden ikäryhmässä nimi oli vielä ns. tavisnimi.
[/quote]
löytyy työtä kun käy koulut hyvin ja työharjoittelut yms.
korkeakoulututkintoon riittävästi? Mitä vaihtoehtoja sitten jää saada töitä, hoitoala? Mikä muu ala enää Suomessa työllistää varmasti?
työttömyys, masennus, kotisohvalle jämähtäminen, huono itsetunto, häpeä jne.
Helppo on muiden sanoa että miten pitäisi toimia ja mitä tehdä. Kierre pitäisi katkaista jo ajoissa eikä vasta sitten kun on kaiken maailman ongelmat.
Ihan sama tuli ekana mieleen. Saa vetää aika urakalla jauhelikastiketta ja muusia sekä makaronilaatikkoa, että tuohon kuosiin pääsee. Ja työttömällä pitäis olla aikaa lenkkeillä reippaasti ja leikkiä lapsen kanssa.
Ongelma on se että palkat on pienet ja eläminen kallista.
Ei työstä jää käteen edes hyvää mieltä, kun sossusta saattaa saada saman verran rahaa kuin pienipalkkaisesta työstä.
Paljon 3 lapsen sossupummi yh:n pitäisi tienata nettona, että saisi edes jonkinlaista tuntipalkkaa? Luulen että 3000e /kk NETTO olisi lähellä että kannattaisi edes miettiä työntekoa.¨
NÄIN PKS.
Voiko jo nykyään nimestä pääteellä onko henkilö kouluttamaton ja köyhä? Ennen kuulumatonta.
Joopajoo. Suomalaista köyhyyttä. Äiti painaa kahden edestä ja telkut on ja digikamerat. Mitä köyhyyttä tuo nyt on?
Alue: Aihe vapaa
Varmaan samaa rataa elämä jatkuu?