Selittäkää tämä: Lapseni aloitti hoidon 9kk ikäisenä päiväkodissa

mutta entäpä jos asia olisi toisinpäin? Varhain hoidossa aloittanut kuopukseni olisi se luokan äänekäs temppuilija ja häirkköluonteisempi ja esikoiseni joka aloitti hoidon kolmivuotiaana olisi se ihana kultainen luonne niin kuinka täällä ei puhuttaisi tempperamentista mitään vaan vain siitä että päiväkotihoito niin varhain on saanut sen aikaan.. :)



-ap

minkä tutkimusten valossa? On myös tehty tutkimuksia minkä mukaan nuorena aloitettu päiväkoti lisää menestystä koulussa ja työelämässä myöhemmin. Mistä tutkimuksesta puhut?

Kyse on varmaankin mm. Sarah E. Watmuran stressitutkimuksista, joiden mukaan 3-vuotiaan aivot eivät ole vielä kehittyneet kestämään isossa ryhmässä olemista.

http://www.du.edu/psychology/people/watamura.htm

Olen siitä huolimatta onnellinen, terve, tasapainoinen, korkeakoulutettu ja hyvätuloinen ihminen. Suhde äitiinikin on erinomainen.



Minulla on kaksossisko. Lapsuutemme oli lähestulkoon identtinen; olimme aina samassa paikassa, teimme samoja asioita. Siskoni on neuroottinen ja kärsii ajoittain masennuksesta.



Minulla on kolme lasta, jotka ovat aloittaneet hoidon 1-2,5-vuotiaina. Yksi vuoden vanhana hoitoon menneistä on vaikea tapaus: aina vaikeuksissa koulussa, tappelee, ei hoida asioitaan jne. Toinen vuoden vanhana hoitoon mennyt on kuin toiselta planeetalta: luokkansa priimus (vaikka onkin poika!), huippusosiaalinen, huolellinen, monilahjakas..



2,5-vuotiaaksi kotona hoidettu on puolestaan sellainen keskivertotenava.



Mitä tästä opimme? Ihmiset ovat erilaisia, eikä asiat vaikuta samalla tavalla jokaiseen yksilöön.

ensinnäkin, tässä on vain 2 lasta ja vain sun kertoma, joten mitään johtopäätöksiä ei voi tehdä sen perusteella.



Kuitenkin, jos varhaisesta hoitoon laittamisesta (sinänsä) on jotain haittaa, niin se ei välttämättä näy käytöshäiriöinä, aggressiivisuutena jne. Vaan se voisi esim. näkyä vasta aikuisena epävarmuutena ihmissuhteissa, ahdistuksen ja tyhjyyden tunteina tai jotain vastaavaa. (en siis yhtään tiedä, ja mielestäni asiasta ei ole kunnon tutkimusta olemassa).



Ja toki synnynnäinen temperamentti vaikuttaa myös oman osansa. Ja voihan olla, että nuorempi lapsesi olisi vielä "hankalampi" jos olisi mennyt varhain hoitoon, ja vanhempi vielä pärjäävämpi kuin nyt, jos ei olisi mennyt.



Minusta pitkää kotihoitoa puoltaa se, että lapsilla voi olla lapsena kurjaa pk:ssa, kun on hälyä, kukaan ei kuuntele, ei ehdi kiinnostua hänen jutuistaan, lohduttaa, jne. vaikka näillä asioilla ei olisikaan vaikutusta lapsen tulevaisuuteen. Mutta tämähän ei enää liittynyt aiheeseen.



Sen kyllä uskon, että pk sosiaalistaa myös hyvällä tavalla. Itse en koskaan ollut hoidossa ja minun on ollut vaikea sopeutua ryhmiin.

Meillä 3 lasta, jotka meni vasta eskariin. Lukemaan oppivat kotona 1 lapsista 3 vuotiaana, 2 lapsista n. 5 vuotiaana. Nyt yläasteellakin ovat vielä luokkansa parhaimpia. Tyttö taitaa olla luokkansa paras. Hyvin pärjääviä ja paljon kavereita. Stipendejä on tullut ja hymytyttöpatsas perheeseen.

Aina ei kaikki mene tasan ja joku lapsista voi olla vähän hitaampi ja erilainen tai hänellä voi olla joku oppimisvaikeus tai sosiaalinen ongelma.

Elämä on.

On aina ollut aivan hurmaava lapsi kaikkien mielestä. Avoin, sosiaalinen, omaa paljon kavereita. Päiväkodin tädit sanoivat häntä aina unelmalapseksi. Oppi lukemaan ja laskemaan 4vuotiaana, nyt on todella reipas koululainen. Ei ole koskaan saanut esim. jälki-istuntoa tai muutakaan negatiivistä viestiä koulusta. Aina vain pelkkää kehua. Siis unelmalapsi vois sanoa.

Vanhempi lapseni meni 3vuotiaana päiväkotiin ja vaikeuksia ryhmässä toimimisessa hänellä on ollut jonkin verran aina. On luonteeltaan villi sekä vähän itsekäs, ei osaa jakaa ja on aina varmasti tappelussa/pahanteossa mukana, jos muutkin luokastaan ovat. On jo siis 4. luokkalainen. Koulu menee suht hyvin, mutta viestiä kaikenmaailman tempuista koulussa tule opettajalta viikottain.

Mulle molemmat lapset ovat aivan yhtä rakkaita, mutta eikö nyt näiden tutkimusten valossa pahasta pahasta päivähoidosta käytös ja luonne pitäis olla juuri toisinpäin??

ihmisistä on ihan normaaleja vaikka suurin osa alottanut hoidon jo alle 9kuukautisena...

ihmisistä on ihan normaaleja vaikka suurin osa alottanut hoidon jo alle 9kuukautisena...

Täällä kun ollaan taipuvaisia masennuksiin ja mielenterveyshäiriöihin aika tavalla.

tehdä mitään johtopäätöksiä, ette vielä tiedä, miten lastenne loppuelämä sujuu.



Sitä paitsi varhainen päiväkodin aloittaminen on vain yksi riskitekijä, se ei tarkoita sitä, että se väistämättä johtaisi huonoon kehitykseen. Lapsen elämässä on niin paljon kaikkea muutakin, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen, aika vaikea on minusta johtaa mitään ongelmia pelkästään yhteen asiaan.



Ja lapset tosiaan on yksilöitä, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.

Poikkeuksia toki löytyy suuntaan ja toiseen :)



Omat lapseni ovat sosiaalisia ja hyvin käyttäytyviä kumpikin. Osaavat toimia ryhmässä, ottaa muut huomioon ja käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla.

Vanhempi on sopeutuvaisempi, ja nuorempi kiivaampi. Nuorempi viihtyy erittäin hyvin kotona, ja vanhempi haluaisi koko ajan olla menossa jonnekin.



Vanhempi aloitti päivähoidossa 5-vuotiaana ja nuorempi 2-vuotiaana.

jokainen yliopistoa käynyt tietää ettei noin pienestä otoksesta voi tehdä yhtään mitään johtopäätöksiä.

onneksi meillä on akateemisia, muuthan eivät osaa edes lukea.

Et ole siis saanut mitään kuria etkä otetta tuohon toiseen lapseen. Vanhemmuus hukassa. Sinä olet ne merkittävät alkuvuodet lasta kasvattanut, tai siis, yrittänyt, etkä mitenkään hyvään lopputulokseen ole onnistunut näköjään pääsemään. Ensimmäinen lapsi ei sinun kasvattama olekaan, vaan hoitotätien. Kiitos kuuluu heille.

olet nolo. hanki elämä. katkeruus haisee -ei ap

Katsos, mulla on eri-ikäisiä lapsia, jotka jokainen ovat aloittaneet päivähoidon ns. eri ikäisenä. Eikä heidän koulumenestystä, empatiakykyä tai perusluonnetta voi korreloida päivähoidon aloituksen suhteen - ovat kaikki samanlaisia ja erilaisia, koska ovat -kuitenkin- minun arvomaailman ja kasvatuksen tuotoksia pitkälti, mutta ennenkaikkea omia persooniaan, yksilöitä.

Kyse ei ole siitä että onko lapsi vilkas tai vallaton, rauhallinen, kiltti älykäs tai empaattinen kaikkea sekaisin tai vain jotain näistä, vaan siitä, onko lapsi vanhempiensa "käsissä". vai eikö siihen tenvaan saa mitään "otetta" = vanhanaikaisesti ilmaistuna kuria (jolla en terkoita hakkaamista tai alistamista, vaan sitä, että viime kädessä lapsi tottelee ja KUNNIOITTAA aikuista, vanhempiaan mutta aikuista ylipäätään ja lapsihan kunnioittaa, jos jo kotona on oppinut, että aikuinen on kunnioittamisen arvoinen!!)

Ei mulla ole mitään syytä tunte katkeruutta -tai kateutta - semmoista ihmistä kohtaan, jolla on huonokäytöksinen häirikkölapsi, johon vanhempi ei saa kuria eikä otetta. Että sinulla on lapsi, joka ei kunnoita sääntöjä, toisia ihmisiä, aikuisia. Eikä sinua.

Niin, se elämä minulla on. Hyvä onkin.

ei siinä yliopistossa ole mitään hienoa. munkin tuttavapiirissä joka toinen on yliopistossa tai valmistunut sieltä. Nykyään kaikki on jotain maistereita, so what?

Ydinperheen muurien sisään vangitseminen on kasvatusmallina poikkeus, suurin osa ihmiskuntaa kasvaa aikuisuuteen osana yhteisöä ja ovat pärjääviä.

Tutkimuksissa yritetään muuttaa mustaa takaisin valkoiseksi. Tässä oiva esimerkki, miksi varhaisen päivähoidon tulisi olla osa oppivelvollisuutta, ei vapaaehtoista.

Et ole siis saanut mitään kuria etkä otetta tuohon toiseen lapseen. Vanhemmuus hukassa. Sinä olet ne merkittävät alkuvuodet lasta kasvattanut, tai siis, yrittänyt, etkä mitenkään hyvään lopputulokseen ole onnistunut näköjään pääsemään. Ensimmäinen lapsi ei sinun kasvattama olekaan, vaan hoitotätien. Kiitos kuuluu heille.

olet nolo. hanki elämä. katkeruus haisee -ei ap

Katsos, mulla on eri-ikäisiä lapsia, jotka jokainen ovat aloittaneet päivähoidon ns. eri ikäisenä. Eikä heidän koulumenestystä, empatiakykyä tai perusluonnetta voi korreloida päivähoidon aloituksen suhteen - ovat kaikki samanlaisia ja erilaisia, koska ovat -kuitenkin- minun arvomaailman ja kasvatuksen tuotoksia pitkälti, mutta ennenkaikkea omia persooniaan, yksilöitä.

Kyse ei ole siitä että onko lapsi vilkas tai vallaton, rauhallinen, kiltti älykäs tai empaattinen kaikkea sekaisin tai vain jotain näistä, vaan siitä, onko lapsi vanhempiensa "käsissä". vai eikö siihen tenvaan saa mitään "otetta" = vanhanaikaisesti ilmaistuna kuria (jolla en terkoita hakkaamista tai alistamista, vaan sitä, että viime kädessä lapsi tottelee ja KUNNIOITTAA aikuista, vanhempiaan mutta aikuista ylipäätään ja lapsihan kunnioittaa, jos jo kotona on oppinut, että aikuinen on kunnioittamisen arvoinen!!)

Ei mulla ole mitään syytä tunte katkeruutta -tai kateutta - semmoista ihmistä kohtaan, jolla on huonokäytöksinen häirikkölapsi, johon vanhempi ei saa kuria eikä otetta. Että sinulla on lapsi, joka ei kunnoita sääntöjä, toisia ihmisiä, aikuisia. Eikä sinua.

Niin, se elämä minulla on. Hyvä onkin.

mun etu sormi on sun ylähuuli ja mun peukku on sun alahuuli. nyt mä koskettelen niillä toisiaan HAHAHAHA

vaikka otos olisi miten iso. Vielä tärkeämpää olisi lukita taustatekijöitä, esimerkiksi vanhempien sosiaalinen status, siviilisääty ja perhetaustat. Tähän kun vielä liittää, että jokaisella lapsella on erilainen temperamentti ja päiväkodeissa on valtavia eroja, ei tuloksien tulkinta ole enää selvää.



Asioita kannattaa miettiä ihan yksilötasolla ja ajatella, että mikä minulle ja lapselleni on parasta. Onko pk hyvä, vaihtuuko hoitajat usein, onko perheen työajat niin joustavia, että lapselle ei tule liian pitkä työpäivä, onko minulla riittävästi aikaa lapselle hoitopäivän jälkeen, onko lapseni riittävän rohkea, jos ryhmät ovat isoja tai jos jään kotiin, olenko itse motivoitunut hoitamaan ja haluanko nähdä lapseni kasvun ja tukea sitä.



Jokainen perhe tekee omat ratkaisut ja toivottavasti ne omalle perheelle ja lapselleen parhaat mahdolliset ratkaisut.

Alle 3 v tulee toimeen pienryhmähoidossa, siis että hoitaja tulee kotiin tai perhepäivähoidossa, jossa on vain vähän lapsia ja yksi pysyvä hoitaja. Iso ryhmä ja vaihtuvat hoitajat tekevät hallaa. Lapsista tulee ehkä menestyjiä, mutta minkä kustannuksella? Ihmissuhteiden.