Mitä työtä voisi tehdä kotona? Ideoita mammat!
Olen niin lopen kyllästynyt tähän arjen pyöritykseen palkkatyön ja lasten välillä. Haluaisin downshiftata, ottaa loparit ja elättää itseni ja lapseni muulla tavalla. Arkea helpottaisi huomattavasti, kun voisi tehdä työtä kotona, vaikka vain osapäiväisesti (sen verran että tulee toimeen). Haluaisin olla kotona kun lapset tulevat koulusta ja päättää itse aikatauluistani.
Onko kukaan ollut vastaavanlaisessa tilanteessa ja miten järjestitte kotiinjäämisen. Tämän hetkisessä työpaikassa etätyö ei ole mahdollista.
Tradenomitutkinto löytyy.
Kommentit (34)
itse ajattelin kirjanpitotoimiston perustamista, mutta vaikka koulutus löytyy niin käytännön työkokemuspuuttuu.
Toinen hyvä ehdotus oli pitopalvelu, ruokani vain taitavat olla liian "eksoottisia" esimierkiksi perinteisiin suomalaisiin häihin. Käytän melkein kaikkiin ruokiini chiliä :-)
Tykkään myös kirjoittaa, varsinkin asiatekstejä. Bloggaamisella tuskin edes eläisi, ainakaan koko perhe.
Nettikauppa kiinnostaa. Voin myydä mitä tahansa mille on kysyntää. Sydäntäni lähinnä ovat kuitenkin lapset, ruoka, kosmetiikka yms. perinteiset "naistenjutut".
Ainakin seuraavia merkkejä on parin vuoden sisään kaipailtu Suomen markkinoille:
Barry M
Nars
Urban Decay
Benefit
Smashbox
mineraalimeikkipohjat (osaa saa, osaa ei)
Cover Girl
Victoria's Secret
Sephora
Nettien keskustelupalstoilta ja blogeista saa paljon vinkkejä siitä, mitä ulkomailta kannetaan Suomeen.
Kaikenlaista kirjoittamista on tarjolla todella paljon, samoin mediayhteyksien hoitoa. Myös käännöksiä riittää, vaikka en ole koulutettu kääntäjä.
Osaatko neuvoa mistä näitä kirjoitustöitä löytyisi?
AP
Kannattaa ensin miettia, millaisia teksteja osaat kirjoittaa tai pystyt parhaiten perustelemaan asiakkaille. Sitten voit laittaa viestia esim. tietyn toimialan yrityksiin, viestinta- ja mainostoimistoihin, aikakauslehtiin, jarjestoille ja mika nyt omaan osaamiseesi parhaiten liittyykaan. Samalla kerrot omalle verkostollesi, etta olet kiinnostunut tallaisista toista seka verkostoidut aktiivisesti myos uusien ihmisten kanssa. On vahan sattumankauppaa, mista ekat toimeksiannot tulevat, mutta kun on paassyt alkuun, niin uudet tyot tulevat tavallisesti edellisten kautta - sana leviaa.
Mulla kesti tallaisella systeemilla 1,5 kk paasta alkuun toissa, ja sen jalkeen ei ole tarvinnut myyntityota tehdakaan, vaan mulle pain tulee kyselyita, joissa yleensa mainitaan, kenelta tietoni on saatu.
American Apparel
Forever21
Miehille kaipaillaan myös värikkäämpiä vaatteita ja ylipäätään laajempaa valikoimaa.
Isojen tyttöjen vaatteita. Sellaisia nuorekkaita ja kauniita. Hyvin istuvia, mitä kehtaa käyttääkin.
.
Toinen hyvä ehdotus oli pitopalvelu, ruokani vain taitavat olla liian "eksoottisia" esimierkiksi perinteisiin suomalaisiin häihin. Käytän melkein kaikkiin ruokiini chiliä :-)
.
mutta sun juttusi voisi olla juuri tuo, että teet mausteisempaa ruokaa. Sun pitää vain sitten markkinoida se niin, ettei asiakkaat ole pettyneitä, kun ruoka olikin liian mausteista. Eli sä et edes ottaisi asiakkaaksi sellaista, joka haluaa sitä iänikuista kermaperunaa ja porsaanlihaa. Ohjaat perinteistä haluavat jollekin toiselle yrittäjälle. Ja ehkä se joku toinen yrittäjä voi ohjata eksoottisempaa hakevat sun luokse.
Keväällä virpominen
Kesällä marjojen keruu ja niiden myynti
Syksyllä pihojen haravointi maksua vastaan
Talvella lumen kolaaminen maksua vastaanKoirien ulkoitus maksua vastaan
"Keväällä virpominen"
Ihanaa, että löytyy ihmisiä, jotka eivät alistu näihin länsimaisen yhteiskunnan aikuiselle ihmiselle asettamiin sosiaalisiin normeihin...:D
Jos joku on kiinnostunut työstä, jossa voi;
-valita itse mitä tekee, kenen kanssa, kuinka paljon ja milloin
-työskennellä hyvinvoinnin/terveyden/kauneuden parissa
-olla ihmisten kanssa tekemisissä ja tulla osaksi huippuporukkaa
niin minuun voi olla yhteyksissä: emilia.malinen@hotmail.com.
Kerron mielellään lisää. Kaunista kesää!
Mutta realistisesti en oikein usko, että itselleni hyviä vaihtoehtoja löytyisi. Tai olisihan niistä oikeasti mutta luulen, että mun olisi vaikea oikeasti saada tehtyä kylliksi hommia, tahdonlujuutta varmaan puuttuisi ja tulis laiskoteltua liika.
Itse ajattelen, että lähinnä voisi ajatella freelancer-toimittajan töitä mutta alalla on kova kilpailu. Välillä olen miettinyt myös sitä jos alkaisi väkertää väikkäriä, jos onnistuisi saada jotain pientä apurahaa tms. Itselläni on YTM koulutus.
Tässä on vastakkain itsellä monta intressiä. Toisaalta olisi ihana saada enemmän aikaa ja vapautta toisaalta taas oma työ on paitsi hektistä ja rankkaa myös palkitsevaa ja tuntuu merkitykseslliseltä. Vähemmällä rahallakin pärjäisi mutta toisaalta olen kuitenkin tottunut tiettyyn tulotasoon.
Mutta koska olet tradenomi minulle tulee mieleen voisitko tehdä esim. jotain tilintarkastuksia, markkinointia jollekin yritykselle tms?
perustamista kotiin. Se kiinnostaisi, mutta valitettavasti en ole tuolta alalta hankkinut tarpeeksi työkokemusta jotta voisin itsenäisesti toimia. Ehkä pitäisikin lähteä hankkimaan täydennyskoulutusta/työkokemusta.
Olen myös hyvä kirjoittamaan, vaikka minulla ei sen alan koulutusta olekaan. Eniten minulla kuitenkin painaa vaakakupissa se, että tulot olisivat suht varmat.
Voisitko toimia pienille yrityksille firman ulkopuolisena sihteerinä? Järjestelisit asioita? Yhdellä tuttavalla on yhden naisen yritys, joka tarjoaa sihteeripalveluita.
Osaatko laittaa ruokaa ja leipoa? Hanki hygieniapassi ja perusta pitopalvelu.
Mitä osaat tehdä? Mitä olet tehnyt tähän asti? Mitä voit opetella lisää?
Itse teen kotona käännöksiä ja freelancer-toimittajan hommia. Välillä kaipaan kovasti työyhteisöä, työkavereita, selkeitä lomia, tyky-päiviä, yms. Kun näen sopivan paikan avoinna, haen sitä uteliaisuudesta. Varaudu siihen, että nyt on vaikea saada töitä, jos kotona työskentely ei toimikaan.
Kokeile ensin harkitsemaasi hommaa oman työsi ohessa. Ihan heti ei kannata ottaa lpareita.
Moi,
laitakaapa mulle viestiä os. suvihyv@gmail.com jos myyntipainotteinen työ hyvinvoinnin parissa kiinnostaa :)
Mulla on siis töitä tarjolla kiinnostuneille.
Kotisivuni löydätte osotteesta teamsuvi.myitworks.com :)
Mutta nettikauppaideoita/mahdollisuuksia kuulisin mielelläni