Siis mitä ihmeen pelleilyä tuo solidaarisuusvero on????
Aivan uskomatonta, eikö jo riitä nykyinen progressiivinen verotus? Näköjään se on Suomessa kaikista suurin synti jos yrittää jotain tienata ja itse itsensä elättää. Siihen täällä kannustetaan että kaikki vaan loisisivat kotona ja nostaisivat tukia.
Kotihoidontukia maksetaan mammoille että nämä saisivat edelleen kotona laiskotella. Harvemmin kun raha on syynä kotiinjäämiselle niillä jotka oikeasti yrittävät uraa tehdä ja työnteolla itsensä elättää, töihin on pakko lähteä ihan muista syistä. Ja eikö itsekunkin passaa sen verran yrittää valmiiksi tienata että olisi varaa olla kotona lapsia hoitamassa jos niin halua, kaikkea kun ei voi saada?
Aivan uskomatonta! Kyllä Suomi onkin vaan hyvä maa - nimittäin niille jotka haluavat maksimaalisen elintason mahdollisimman vähillä ponnistuksilla.
Ja tämäkö nyt on sitä mitä täällä palstallakin hehkutettiin ennne _presidentinvaaleja_, eli kun tulee kokoomuspresidentti, rikkaat rikastuvat ja köyhien oikeuksia poljetaan. Toki minä tiedän ettei presidentillä ole noihin asioihin vaikutusta, mutta tulipa mieleeni vaan... kun ei tämä nyt ihan siltä näytä vaikka kokoomuspresidentti saatiinkin.
Kommentit (106)
Korkeakoulutus ei automaattisesti takaa mitään. Työpaikka jossakin ei automaattisesti takaa mitään, paitsi virkamiehillä. Osaamisellakaan ei ole merkitystä, ellei löydy ketään, joka on valmis maksamaan siitä. Varmasti joku sosiaalialan työ voi olla raskasta, tappouhkauksineen kaikkineen. Palkkataso vaan ei voi nousta kovin korkeaksi, koska työ on julkispuolen työtä. Yleensä sinne suuntautuneet motivoituvat jostain muusta kuin palkasta, tai ainakin pitävät siitä enemmän ääntä.
Tuo on täyttä tuubaa, että palkasta voisi suoraan päätellä ns. asiantuntijatyön vaativuuden tai työlle tosiasiallisesti annetun panoksen. Tämän olen itse omalla kohdallani vuosien varrella todennut moneen kertaan. Olen saanut selkeästi huonompaa palkkaa vaativammasta ja stressaavammasta työstä kuin mitä tällä hetkellä teen.
Siskoni tekee hoiva-alan vaativassa esimiestyössä moninkertaisesti vaativampaa ja stressaavampaa työtä kuin mitä itse teen yrityspuolella (it-ala), hänen palkkansa vain on puolet pienempi. Pohjakoulutus meillä molemmilla on maisteritasoinen.
Sitä paitsi naivia ajatella, että kaikki voisivat olla esimerkiksi juristeja tai muussa kovapalkkaisessa asiantuntijatyössä - sehän olisi maallemme täysin kestämätön tilanne! Me kerta kaikkiaan tarvitsemme kaikkien alojen osaajia ja työntekijöitä. Jo nyt korkeakoulutettua väkeä on LIIKAA Suomessa tarjolla olevaan työhön nähden (yleisesti ottaen).
Mutta kun me 30 000 euroa vuodessa tienaavat tehdään jo ihan kokopäivätyötä, ja usein ainakin fyysisesti raskaampaa ja kuluttavampaa kuin isopalkkaiset johtajat.
Ei silti, pieni joukko tuo yli 100 000 ansaitsevat tosiaan on, mutta tuo asenne että pienempituloiset eivät olisi opiskellet tai tekisi töitä palkkansa eteen on naurettava.
tarvitaan vain 1 sydänleikkaus tms sulle tai syöpähoito ja olet saanut enemmän kuinmaksanut. muuta jenkkilään. siellä ei köyhistä huolehdi kukaan. vankilat täynnä rikollisia ja ihmisiä ammutaan kuin kärpäsiä..sitä saa mitä tilaa?
Siis eikö tuo progressiivisella verotuksella maksettu isompi osuus jo riitä hyvin ansaitsevien rankaisemiseen, vieläkö pitää lisää maksaa? Yhtälailla ne kotona loisivat laiskat hoidellaan kuin paljon maksavat hyvätuloisetkin. Ja fakta on myös se, että nämä enemmän tienaavat myös maksavat enemmän käyttämistään terveyspalveluista, koska melko moni hakeutuu yksityissektorille ja myös maksaa siitä enemmän.
Itse ainakin olen kyllä vakavasti harkinnut muuttoa jenkkeihin tulevina vuosina. Asunto siellä on jo olemassa, ihan kyllä aikoinaan sijoitusmielessä hankittu.
Voisi suomessakin tehdä ihan hyvää jos ihmisiä patisteltaisiin pikkasen enmmän yrittämään elantonsa tienaamiseksi - tai sitten vaikkapa tyytymään vähempään jos työnteko ei kiinnosta.
Henkisesti, ei varmastikaan ole. Ja ota huomioon, ettei suurpalkkaisella johtajalla ole muuta työttömyysturvaa kuin se, mitä työsopimuksessa lukee.
Eikä 100 000 vuodessa tienatakseen ole välttämättä mikään johtaja, meitä on paljon myös asiantuntijahommissa olevia.
Kun tuosta palkasta puolet menee ennen kuin edes näkyy tilillä ja lopuistakin iso osa menee erilaisiin veroihin (alvit, bensaverot jne.) niin miten paljon ja miten kauan niitä opiskelupaikan maksuja oikein pitää maksaa, että vähemmän koulutettu kansanosa on tyytyväinen?
Kenellä on ihan oikeasti kanttia olla niin suuri idiootti että määritelee 100 000€ ansaitsevan duunarin rikkaaksi ja maksattaa hänellä solidaarisuusvero, kun taas 99 500€ ansaitseva ei sitä maksa ja saa käteen vuodessa enemmän kuin 100 000€ ansaitseva???
Ei mahdu minun oikeudentajuuni. Olen nyt vallitsevan taantuman aikana valmis maksamaan juuri ja juuri 100 000€ bruttotuloistani veroa vaikka 5000€/vuosi lisää, mutta sillä edellytyksellä että tällainen keinotekoinen Urpilaisen äänestäjien nuoleskeluraja poistetaan ja solidaarisuusvero aloitetaan esim 30 000€ tuloista ja maksetaan siitä ylöspäin progressiivisesti.
Yksi hyvä puoli tässä on, eipä tarvitse enää vaivautua vaaliuurnalle, ainakaan kokoomusta äänestämään.
....on oikea sana. Ei varmaan tule päivää, että ihmiset ymmärtäisivät oikeasti, kuinka paljon kyseiset henkilöt ovat tehneet paremman elintasonsa eteen. Samalla me vielä yrittäjinä tarjotaan useille työpaikka....jokainen on vapaa pistämään yrityksen pystyyn ja katsoa kuinka helppoa se on. Ruikuttajat katsokaa peiliin, älkääkä keskittykö koko ajan kyttäämään, mitä muilla on enemmän!!!
säästöt kohdistuvat kuntien lisäksi kaikkein raskaimmin koulutukseen ja lapsiperheisiin - kyse ei ole siis ensisijaisesti "rikkaiden jahtaamisesta".
Lisäksi hallitus nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosentilla ja tuloverotus kiristyy. Joten suhteessa tuloihin pienituloiset maksavat eniten.
Eli me kaikki osallistumme kykyjemme mukaan yhteisen hyvän ylläpitämiseen.
Minun mielestäni ihan reilua, vaikka olenkin pienipalkkainen kahden teinin yh-äiti Länsi-Helsingistä, juuri yksi niistä joilla nämä uudet alvit yms. vievät juuston leivän päältä. Pitää vaan kehitellä vähän halvempia tapoja syödä ja harrastaa.
"Minä tein jo lapsena päätöksen, etten aio päätyä hanttihommiin vaan haluan ammatin, jolla voin itseni elättää. Ja olen todella tehnyt töitä sen eteen. Tein tietoisesti sen päätöksen, etten jää lastenhoitajaksi, lähihoitajaksi, siivoojaksi, kaupan kassaksi, sairaanhoitajaksi jne. (Arvostan kyseisiä ammatteja, mutta tiesin että palkat ovat pieniä.) Olen siis tehnyt ratkaisuja kauan sitten ja tehnyt töitä saavuttaakseni tietyt tavoitteet."
perusterveydenhuollon ja elänyt toimivassa infrastruktuurissa, eikö näin? Kukahan kaiken tämän on maksanut? Ihan sinä itsekö olet kaiken saanut aikaan yksinäsi?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Solidaarisuusveron ainoa tarkoitus on, että vassaripoliitikot voivat vedota siihen, kun joutuvat selittelemään äänestäjilleen, miksi alv:n korotus meni läpi. Täällä hönöt mammat sitten jauhavat jostain yhteiskunnan maksamista koulutuksista tai USA:sta. Huhhuh.
nimen omaan isompituloiset maksavat suhteessa tuloihin eniten veroja. :D
säästöt kohdistuvat kuntien lisäksi kaikkein raskaimmin koulutukseen ja lapsiperheisiin - kyse ei ole siis ensisijaisesti "rikkaiden jahtaamisesta".
Lisäksi hallitus nostaa kaikkia arvonlisäverokantoja yhdellä prosentilla ja tuloverotus kiristyy. Joten suhteessa tuloihin pienituloiset maksavat eniten.
Eli me kaikki osallistumme kykyjemme mukaan yhteisen hyvän ylläpitämiseen.
Minun mielestäni ihan reilua, vaikka olenkin pienipalkkainen kahden teinin yh-äiti Länsi-Helsingistä, juuri yksi niistä joilla nämä uudet alvit yms. vievät juuston leivän päältä. Pitää vaan kehitellä vähän halvempia tapoja syödä ja harrastaa.
Eli ruoka, matkustaminen, bensa yms. kuuluvat tasaveron pariin kuin myös perintöverokin tavallaan.
Suomessa ollaan menty viime vuosikymmeninä enemmän kohti tasaveroa - vaikka tuloverotus onkin progressiivista.
Miksi halveeraat Siwan kassalla työtä tekeviä? Se on työtä sekin! En voi kuin ihmetellä? Luuseri?? Itse en ainakaan pidä kassatyöntekijöitä minään luusereina.
Terveisin Insinööri joka tienaa mielestään ihan hyvin eikä myöskään ole solidaarisuusveron kannattaja progressiivisen verotuksen vuoksi
Jos ihminen on omalla (jopa vuosia kestävällä) opiskelulla ja työnteolla saanut tietyn tulotason, niin miksi siitä täytyy rangaista? Verotus on jo entuudestaan kova (maksavat veroa sen verran mitä keskiverto luuseri av-mamma saa siwan kassalta palkkaa)ja siihen vielä solidaarisuutta päälle. Voi sviddu.
Tätä tämä vihreä sosialismi-kommunismi saa aikaiseksi. Kun yhdellä ei mene hyvin, ei saa mennä toisellakaan.
Jos edes saisi jotain palveluja verojensa vastineeksi mutta ei...ei edes terveyskeskukseen enää pääse, saatika hammashoitoon.
t. vain 55 000 € vuodessa tienaava
vaan nimenomaan rahaa pitää saada ja elintaso pitää olla sama kuin muillakin. Esim. tuosta kotihoidon tuen leikkaamisestakin nousi hirveä haloo. Jos se kerta on niin korvaamaton asia olla lapsen kanssa kotona, eikö sen voi tehdä ilman että kukaan toinen sitä maksaa? Ja toisaalta, jos ei ole varaa siihen, miksei voi hyväksyä realiteetteja? Kaikkea ei voi saada, se itsekunkin pitäisi ymmärtää. Ja ehkäpä ihmiset jotka tienaavat yli 100 000e vuodessa, joutuvat ihan muista syistä palaamaan aiemmin työhön eivätkä voi tuota kolmea vuotta kotona olla. Tai sitten voivat, mutta voivat ehkä tahtoessaan olla sen ilman tukiakin.
ja voin siis palata keskipalkkaiseen työhöni maksamaan veroja.
Jos se tippuisi 3v >2v palaisin siis töihin aikaisemmin, jotten menetä vakituista työpaikkaani. En saisi hoitaa lasta kotona niin kauan kuin toivoisin ja kaupunki joutuisi järjestämään päivähoitopaikan aikaisemmin.
http://www.vero.fi/fi-FI/Syventavat_veroohjeet/Henkiloasiakkaan_tulover…
Aiemmin siis 70 000 euroa vuodessa tienannut on maksanut saman veroasteikon mukaan kuin 120 000 tienaava. Nyt päätettiin muutaman vuoden ajan ottaa enemmän tienaavilta joku prosentti enemmän.
Muutenhan tosiaan alv esimerkiksi koskee kaikkia saman verran ja varmasti vaikkapa ruokalaskussa se kirpaisee pienitulosta enemmän kuin isotuloista.
Eikä 100 000 vuodessa tienatakseen ole välttämättä mikään johtaja, meitä on paljon myös asiantuntijahommissa olevia. Kun tuosta palkasta puolet menee ennen kuin edes näkyy tilillä ja lopuistakin iso osa menee erilaisiin veroihin (alvit, bensaverot jne.) niin miten paljon ja miten kauan niitä opiskelupaikan maksuja oikein pitää maksaa, että vähemmän koulutettu kansanosa on tyytyväinen?
Ja se sama alv menee heiltäkin ja vaikkapa 10 euron kuukausittainen korotus on suhteessa enemmän 2000 euron nettotuloista kuin 5000 euron nettotuloista.
Mutta esim. alvit ynnä monet muut ovat nimenomaan tasaveroja Eli ruoka, matkustaminen, bensa yms. kuuluvat tasaveron pariin kuin myös perintöverokin tavallaan.
Suomessa ollaan menty viime vuosikymmeninä enemmän kohti tasaveroa - vaikka tuloverotus onkin progressiivista.
...niin kauan kuin meillä on progressiivinen verotus, suuremmasta palkkatulosta maksetaan suhteessa enemmän veroa kuin pienemmästä. Kokonaisveroaste on isompi.
Minun puolestani voitaisiin vallan hyvin siirtyä tasaveroon kautta linjan.
Miksi minun on maksettava ylimääräisiä veroja jos pariskunta, joka tienaa 50.000 eur per henk. (yht. 100.000 eur) ei maksa vastaavaa kateusveroa ja maksavat lisäksi vähemmän tuloveroa kuin minä? Rasittavat lisäksi kunnallista ph. Pistää vihaksi!
yksineläviä, yh-vanhempia tai niitä pariskuntia, joissa toinen kotona.
Itse olen yh ja tienaan jonkin verran yli 3000 euroa/kk. Elatusmaksu ja lapsilisän yh-lisä ovat yhteensä 200 euroa. Maksan lapsen päivähoidosta täydet 254 euroa kk. Jos pariskunnassa tienataan 1600 euroa kuussa/hlö, niin saa käsittääkseni maksusta alennusta (onahan perhekokokin silloin isompi eli väh. 3 hlöä meidän 2 hlön sijasta)? Jaluonnollisesti veroprosenttini on isompi.
lapsilisän yh-korotus 50 euroa on ainoa ylimääräinen tuki, elatusmaksun maksaa isä omasta palkastaan. Ja senkin 50 euroa saa jokainen yh, vaikka tienaisi sen 100 000 euroa!
Keskituloiset ja matalatuloiset maksavat Suomessa vähemmän veroja kuin EU:ssa keskimäärin, hyvätuloisilla puolestaan verotus on kireämpää kuin muualla. Pääomatuloverotus asia erikseen.
Mutta esim. alvit ynnä monet muut ovat nimenomaan tasaveroja Eli ruoka, matkustaminen, bensa yms. kuuluvat tasaveron pariin kuin myös perintöverokin tavallaan. Suomessa ollaan menty viime vuosikymmeninä enemmän kohti tasaveroa - vaikka tuloverotus onkin progressiivista.
...niin kauan kuin meillä on progressiivinen verotus, suuremmasta palkkatulosta maksetaan suhteessa enemmän veroa kuin pienemmästä. Kokonaisveroaste on isompi. Minun puolestani voitaisiin vallan hyvin siirtyä tasaveroon kautta linjan.
millaisesta prosenttiluokasta on kyse? Koskeeko vain 100.000 eur ylittävää osaa?
Tässä olen niska limassa tehnyt 14 tuntisia työpäiviä, uhrannut monet viikonloput toimistolla ja asiakkaita viihdyttämässä jotta saisin kunnon bonukset ja miehellä olisi jatkossakin mahdollisuus hoitaa lapsia kotona. Kävin jo viime kesänä burnoutin rajamailla.
Miksi minua rankaistaan työnteosta? Miksi minun on maksettava ylimääräisiä veroja jos pariskunta, joka tienaa 50.000 eur per henk. (yht. 100.000 eur) ei maksa vastaavaa kateusveroa ja maksavat lisäksi vähemmän tuloveroa kuin minä? Rasittavat lisäksi kunnallista ph.
Pistää vihaksi!
Todella lapsellista tuollainen marttyyrin leikkiminen: "melkein kuolin kun raadoin niska limassa ja nyt rangaistaan työnteosta". Omaa tyhmyyttäsi on jos et tajua milloin pitää levätä. Ja turha myöskään ulista kuinka tienaat perheellesi, kyllä on kulutustottumuksissa vikaa jos ette alla sadan tonnin tuloilla pärjää. Suomessa on valtavasti lapsiperheitä jonka tulot jäävät alle 50 000 ja silti pärjäävät ihan hyvin. Ja vielä paljon paljon pienemmälläkin moni tulee toimeen.
Entäs ne lapset sitten? Ei lapsen kasvattamiseen riitä aineellinen hyvä, varmasti kärsivät kun toinen vanhempi on aina poissa.
Eikä sinua kukaan työnteosta rankaise. Mitä sinun mielestäsi olisi pitänyt tehdä, kun Suomi tarvitsee runsaasti euroja jottei olla kohta samassa jamassa kuin esim. Kreikka? Mistä ne rahat olisi pitänyt ottaa? Köyhillä ja keskituloisilla ei ole paljon mitä viedä ja aika paljon sieltäkin on kuitenkin otettu. Jos vaikka sinä tienaisit 8000e/kk ja minä 1200e/kk ja molemmilta viedään 50 % veroa. Sinulle jää 4000e ja sillä kyllä elättää komeasti perheen. Minulle jää 600e ja sanoisin että sen kanssa tekee kyllä jo vähän tiukkaa. Ymmärrät varmaan ettei se toimi ihan näin.
Googlaile vaikka termejä Medic aid ja Medicare.