Niin vaikeaa!

Tässäpä meidän tilanteemme. Lapsia on kaksi, parivuotias ja kesällä syntynyt vauva. Molemmat tärppäsivät ekalla yrittämällä. Tällä hetkellä olen kotona lasten kanssa, mies käy töissä.



Esikoinen antoi tuttinsa pari viikkoa sitten oravalle, tuloksena rikkinäiset yöt. Myöskin mustasukkaisuus tuntuu vaivaavan. On todella äkäinen herätessään yöllä, ei oikein anna silitelläkään, syliin kyllä tulee. Herääminen on todellakin ihan suoraa huutoa ja ns. tekoitkua (väkisin väännettyä). Vauva tietysti herää yöllä vielä syömään, tällä hetkellä kerran tai kaksi ja nukahtaa helposti takaisin.



Mies ei ole leivästä pakottamisestani huolimatta halunnut hoitaa kumpaakaan lapsistamme heidän ollessaan vauva. Tarkoitan tällä perushoitoa, seuraa on kyllä heille pitänyt. Lasten yöheräilyt ovat olleet aina minun tehtäviäni. Hän on saanut nukkua yönsä ainakin minuun verrattuna hyvin.



Nyt kun vauva tuli taloon, on miehelle tullut enemmän vastuuta esikoisesta huolehtimisessa. Usein hän hoitelee esim. esikon iltapuurot ja iltapesut sekä nukuttamisen, käytännössä n. 15x kuukaudessa. Nämä iltatoimet eivät kovin kivuttomasti suju, esikoinen kiukuttelee hänelle ja isällä menee tosi helposti hermo: huutaa pää punaisena ja hampaat irvessä uhmaikäiselle lapselle, saattaapa tuo napsauttaa luunapinkin. Olen huomannut, että esikoinen ihan tahallaan tekee isää ärsyttäviä temppuja. Minulle ei temppuile läheskään niin paljoa. Kai äidin hermo kestää ainakin meillä pitempään. On todella rasittavaa kuunnella ison miehen kiukuttelua pienelle lapselle tai oikeastaan räyhäämistä. Ennemmin melkein teen kaiken itse, pääsen siinä loppujen lopuksi vähemmällä.



Huoh, tästä taitaakin tulla pitkä sepustus jos kaikkea alan tarinoimaan. Mutta lyhennettynä versiona:



mies ei enää halua elää meidän kanssa, lapset eivät voisi vähempää kiinnostaa, elämä meni pilalle kun lapset syntyivät.



Mies on ainoa lapsi, jolle hänen äitinsä ei uskalla tänäpäivänäkään sanoa mitä todella ajattelee, kun mies on kuulemma niin lyhytpinnainen eikä kestä arvostelua. No kukapa siitä tykkäisi! Ja hän antaisi kuulemma lapset adoptoitavaksi jos minä kuolisin.



Ihan hirveää kuultavaa tuollainen. Isä ei välitä lapsistaan. Kun hän tuollaisia laukoo tosissaan, tuntuu, ettei se ole todellista ollenkaan. Miten voi olla mahdollista, ettei vanhempi välitä lapsestaan. Tuskallista se ainakin äidille on kuulla.



Tiedän, että mies on väsynyt. Mutta niin olen minäkin. SE on kuitenkin miehen mielestä voi voi, mitäs halusit lapsia. Minä kuitenkin saan voimaa lapsista ja haluan heitä hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Välilllä tuntuu, että minun pitäisi antaa rakkautta kahden vanhemman verran. Jos väsyttää, keitän vahvaa kahvia. Pitemmän päälle se ei tietenkään ole ratkaisu, mutta uskon, että kyllä tämä tästä vielä helpottaa.



Miksi mieheni ei voi vetää kanssani tätä yhteistä rekeä ja sanoa, että kyllä me selvitään, yhdessä!



Olkaa te onnellisia, joiden lapsilla on rakastavat vanhemmat. Vaikka muuten olisi tiukkaa esim rahallisesti, se ei kuitenkaan korvaa rakkautta.