Kuinka kovaa kuria pidätte taaperollenne?

jos lapsi olis just samanlainen kuin muut. Mut eihän sitä lasta sellaiseksi saa. Ikä onneksi auttaa.



Mitä mä olen tehnyt, on se, että olen panostanut tyttöä nyt sanomaan kiitos ja anteeksi. Ainakin jotain sosiaalista pehmykettä sille, ettei aina mene putkeen. Siis ihan mallista en tietenkään pakottamalla, mutta pyydän itse häneltä anteeksi päivittäin ja kiitän aina. Hän ainakin toistaiseksi sanoo myös, oli tarvetta tai ei. Heh.

tavalliselta sisaruskateudelta. Tuo vauva äidin sylissä ei ole mikään iisi juttu kaikille kaksivuotiaille. Varsinkin jos äiti vielä kieltää tai muuten koettaa ohjata sellaista kaksivuotiasta kun vauva vie sen ainoa sylipaikan vieläpä pitää äidin tissistä kiinni. Kyllä se siitä helpottuu kun se vauvakin pääsee joskus kieltojen ja ohjaamisen piiriin.

Meillä tehdään tämä JOKA IKINEN KERTA ENNEN kauppaan menoa ja arvaa auttaako? No ei! Nuo mun kullannuput tuppaa unohtamaan tälläiset vaikka kuinka nätisti asiasta keskustellaan ja kun se ei auta on "rangaistus" että joutuu kärryyn. Ja melkeinpä joka kerta ainakin toinen sinne kärryyn joutuu ja huutaa niin että koko kauppa kuulee.

Pikkulapset kasvatetaan etukäteen niin, että puhellaan nätisti jo ennenkuin mennään esim. kauppaan. Saako kaupassa juoksennella? Saako kiukutella kun ei osteta karkkia. Odotetaan kun lapsi vastaa ja sitten siitä keskustellaan NÄTISTi ei niinkuin koiraa komennettas!

Laiska ei viitsi nähdä tätä vaivaa kun on helpompi kirota ja rääkyä niin, että ulkopuolisia ihna hirvittää!

olla sitten todella lepsu, mutta hei tässä puhutaan kaksivuotiaasta. Mun mielestä taapero on vielä tosi pieni.



Itsellä ehkä tärkein ja kai ainoa asia missä pidän kuria, on se, että toisia ei satuteta. Nuorempi lapsista on tosi kovakourainen isoveljeä kohtaan. Lyömiseen sun muuhun olen aina puuttunut, eli napannut kädestä kiinni ja silittänyt kädellä samalla sanoen, että kädellä silitetään ei lyödä. Nyt kolmivuotiaasta huomaan, että asia EHKÄ alkaa mennä perille, välillä selvästi hetken pidättelee. Mutta siis, tätä asiaa on tahkottu kolme vuotta.



Mä en kaksivuotiaalta ole odottanut kyllä hirveästi "käytöstapoja". Kuuluko kaksivuotiaan esim. muskarissa istua nätisti paikallaan ja kuunnella? Tai juhlissa osata vain leikkiä yhdessä paikassa kiltisti leluilla? Mun mielestä ei tarvi. Tai siis lähtökohta on mielestäni se, että lapsi ei vielä osaa. En mä tarkoita että sitten pitäis elää ilman mitään sääntöjä ja kuria, vaan että eletään sitä elämää ja pikkuhiljaa opitaan ottamaan toisia ihmisiä huomioon. Lapset ovat erilaisia, ja ilman mitään diagnoosejakin lasten tempperamentit ovat erilaisia. Se olis musta tärkeää huomioida, eikä vaatia kaikilta samanlaista käyttäytymistä. Jotain normikilttiä käytöstä.

ruokapöydästä annan kerran lähteä pois ja palata, mutta jos menee ramppaamiseksi, niin ruokailu on päättynyt.



Harrastuksissa mennään lapsen ehdoilla, mutta kuitenkin siten,e ttä ei häiritä ketään ja kaikki voivat tehdä sen mitä haluat. Tyyliin, jos muskarissa penkeillä kiipeily kiinnostaa laululeikkiä enemmän, niin ok.



Sitten on jotain asioita, mitä ei saa tehdä tai mitkä pitää tehdä just kuin sanotaan.

Ei palata takaisin, sitten odotetaan pari tuntia niin tulee toinen ruokailu.

Keittiöön ei tule lapsien lelut ja lapsi saa itse päättää määrän jonka syö.



Meillä lapset ei näin ravaa pöydästä pois kun tietää ettei tule mitään saamaan.



Harrastuksissa mennään sen mukaan mitä siellä tehdään. 2- vuotias on jumpassa käynyt ja tekee siellä sääntöjen mukaan. Minä en niitä sääntöjä ole keksinyt eikä siitä mitään tule jos 20 lasta koheltaa miten lystää.

Että lasta ei ilmeisesti oma-aloitteisesti kiinnosta mikään, mitä harrastuksessa tehdään, vaan hän saattaa kiinnostua vaikka sitten penkillä kiipeilystä.



Olen nyt ajatellut, että vaikka tulisi huutoa, niin en enää anna juoksennella. Koko ryhmä on levottomampi.



Ap

ruualla ei leikitä, tavaroita ei oteta toisten kädestä... Mun taapero ei harrasta mitään, mutta häiritä siellä ei kyllä saisi.

Että ei tartte tulla harrastamaan tätä jos ei tahdo tehdä niinkuin sanotaan. Jos lasta ei nappaa satubaletti niin ei kai sinne ole sitten pakko mennä?



Sinun lapsi on kotona hoidettu? Vai saako lapsi käyttäytyä tarhassakin noin?



3

ei heillä ole vielä kapasiteettia siihen, varsinkaan tilanteissa joissa saa liikkua vapaasti ja on muutakin mielenkiintoista tekemistä. Se, että kaksivuotias noudattaa ohjeita, on kiinni ihan siitä, että vanhemmat saa tsempattua sekä itsensä että lapsen sellaiseen lapsenomaiseen riemuun, että vähänkö mahtavaa hypellä näin, kuten jänikset! Aivan parasta! Hypitäänkö vielä?



Kaksivuotiaiden ryhmät on haasteellisia ohjattavia, ja usein ohjaajat tekee sen virheen, että toimintatuokiot on liian lyhyitä; just kun se pieni on monen minuutin funtsimisen jälkeen tajunnut, että mitä nyt pitäis tehdä, niin taas liike muuttuu. Pienillä vaan kestää aikansa, että homma alkaa toimimaan.

iässä opitaan käytöstapoja. Itse pidän kiinni siitä, että jos sanon tai käsken jotain, niin huolehdin lapsen syliin ottaen tai kiinni pitäen että se myös tapahtuu.



ruokapöytä käytös on myös aika olennaista, jos lapsi oppii nyt ramppaamaan pöydästä, hän tekee niin myös myöhemmin. Mieti minkälaista elämää haluat elää lapsen kanssa. Toki muut pitää opettaa myös ottamaan huomioon ulkomaailmassa. Esim. kerhoissa käyttäydytään kuten siellä säännöt sanoo, eikä häiritä muiden harrastusta. Jos ei onnistu, niin on parempi keksiä jotain muuta tekemistä jos lasta ei kiinnosta. Joskus on kuitenkin hyvä oppia istumaan paikallaan muiden mukana, ja olemaan rauhallisesti. Päiväkodissa ja koulussa näitä taitoja tarvitaan, ja aika harjoitella on nyt.



Lopeta lepsuilu, se käy pidemmän päälle rasittavaksi. Jos teet lapsen kasvatustyön nyt, se sujuu helpommin kuin muutaman vuoden kuluttua, jolloin lapsi vahvempi, fiksumpi pyörittämään ja parhaassa tapauksessa pohdit näitä asioita päiväkodin henk. kunnan kanssa kun heiltä tulee huonoa palautetta lapsestasi. On lapsen oikeus ja etu, että hänelle kerrtotaan kuinka maailmassa eletään. On kyllä rasittavaa ja vaatii viitseliäisyyttä.

Että ei tartte tulla harrastamaan tätä jos ei tahdo tehdä niinkuin sanotaan. Jos lasta ei nappaa satubaletti niin ei kai sinne ole sitten pakko mennä?

Sinun lapsi on kotona hoidettu? Vai saako lapsi käyttäytyä tarhassakin noin?

3

hän ei kyllä käsitä varmaan ihan kamalan hyvin sellaista asiaa, että "nappaako tämä harrastus vai ei". Kyse ei hänen kohdallaan ole minun mielestäni siitä, että itse harrastus ei "nappaisi", vaan hän vain sattuu olemaan hieman kurittomampi tai levottomampi tapaus. Se ei minusta silti tarkoita sitä, että meidän pitäisi jatkaa kotona sitä "vapaata olemista", vaan välillä voidaan harjoitella sääntöjä muuallakin.

Ja nimenomaan palataan tuohon, että minusta on alkanut tuntua, että niitä sääntöjä pitää hänelle hieman enemmän paukuttaa. Monen muun äidin samanikäiset eivät edes halua hievahtaa siitä äidin jalkojen juuresta, joten heille tämä kysymys juoksentelusta ei ole koskaan tullut oikeastaan eteen.

ap

varsinaisesti, vaan olisi mun vieressä vaikka vain seuraamassa mitä tehdään - ja välillä vähän osallistuisi. Yleensä minusta vasta yli 3v oikeasti osallistuu niihin juttuihin - ja innolla. Suurin osa näistä 1-3v lapsista lähinnä ihmettelee ja satunnaisesti sitten osallistuu, yleensä autettuna.

Täällä lapset siis ovat aika eri-ikäisiä, vanhin on ehkä 4v. Kyseessä sisarusryhmä, eli meilläkin on se vauva mukana.

ap

ei heillä ole vielä kapasiteettia siihen, varsinkaan tilanteissa joissa saa liikkua vapaasti ja on muutakin mielenkiintoista tekemistä. Se, että kaksivuotias noudattaa ohjeita, on kiinni ihan siitä, että vanhemmat saa tsempattua sekä itsensä että lapsen sellaiseen lapsenomaiseen riemuun, että vähänkö mahtavaa hypellä näin, kuten jänikset! Aivan parasta! Hypitäänkö vielä?

Kaksivuotiaiden ryhmät on haasteellisia ohjattavia, ja usein ohjaajat tekee sen virheen, että toimintatuokiot on liian lyhyitä; just kun se pieni on monen minuutin funtsimisen jälkeen tajunnut, että mitä nyt pitäis tehdä, niin taas liike muuttuu. Pienillä vaan kestää aikansa, että homma alkaa toimimaan.

Annatteko juoksennella ruokapöydästä pois? Entä jos käytte harrastuksissa, odotatteko, että lapsi saa tehdä siellä "omien intressien mukaan" (kunhan nyt ei mahdoton ole, eikä lyö/häiriköi), vai oletteko tarkka siitä, että lapsi noudattaa ja tekee suunnilleen sen, mitä ryhmässä tehdään?

Kyselen siksi, että olen periaatteessa aika lepsu mieleltäni, mutta nyt ei enää 2v kanssa ole ollut oikein hauska mennä "äiti-lapsi" harrastuksiin. Päivät ovat muutenkin olleet aika mahdottomia välillä. Olen miettinyt, että olen varmaan liian lepsu ja jonkinlainen kurinpalatus meidän päiviin olisi paikallaan. En halua kasvattaa häirikköä.

kohta 2v poika

ruokapöytään en anna tulla takaisin jos lähte juoksentelemaan. Mutta eipä se kylä ole kokeillutkaan kun vissiin yhden kerran sitä. Ilmeisesti oppi sitten siitä kerrasta?

Mietin juuri itsekin, että pisäitiköhän tuolle pojalle alkaa ottaan käyttöön jo "jäähypenkit" kun välilä muksii isosisaruksiaan ja riehuu hyppimällä sohvalla, eikä usko kieltoja. Nyt alkaa jo ymmärystä oleen sen verran, että pitäisi alkaa rankaisemaan...

mutta nyt meillä on vauva, joka hidastaa aika merkittävästi tämän 2v:n perässä juoksemista. Ei estä sitä tietenkään.

En minä halua, että lapsesta tulee mikään hunsvotti. Olen itse nähnyt lapsen serkun, jolla aivan sama luonne, mutta kasvatettu todella vapaasti. Häntä ei kiinnosta koulu, ei mikään harrastus, eikä mikään, koska vanhemmat ovat odottaneet, että hän alkaisi itse motivoitua sääntöjen noudattamiseen. Sitä motivaatiota ei vain ole tullut, mutta pakko noudattaa kummiskin.

Siksi en usko tämänkään kohdalla sitä, että kunhan hän varttuu, hän alkaa kiinnostua sääntöjen noudattamisesta ja lakkaa juoksentelun. No varmaan joo ei enää 13v juoksentele, mutta on sitten joissakin muissa asioissa hankala tai on niin vaikeaa olla kuten pitäisi.

ap

iässä opitaan käytöstapoja. Itse pidän kiinni siitä, että jos sanon tai käsken jotain, niin huolehdin lapsen syliin ottaen tai kiinni pitäen että se myös tapahtuu.

ruokapöytä käytös on myös aika olennaista, jos lapsi oppii nyt ramppaamaan pöydästä, hän tekee niin myös myöhemmin. Mieti minkälaista elämää haluat elää lapsen kanssa. Toki muut pitää opettaa myös ottamaan huomioon ulkomaailmassa. Esim. kerhoissa käyttäydytään kuten siellä säännöt sanoo, eikä häiritä muiden harrastusta. Jos ei onnistu, niin on parempi keksiä jotain muuta tekemistä jos lasta ei kiinnosta. Joskus on kuitenkin hyvä oppia istumaan paikallaan muiden mukana, ja olemaan rauhallisesti. Päiväkodissa ja koulussa näitä taitoja tarvitaan, ja aika harjoitella on nyt.

Lopeta lepsuilu, se käy pidemmän päälle rasittavaksi. Jos teet lapsen kasvatustyön nyt, se sujuu helpommin kuin muutaman vuoden kuluttua, jolloin lapsi vahvempi, fiksumpi pyörittämään ja parhaassa tapauksessa pohdit näitä asioita päiväkodin henk. kunnan kanssa kun heiltä tulee huonoa palautetta lapsestasi. On lapsen oikeus ja etu, että hänelle kerrtotaan kuinka maailmassa eletään. On kyllä rasittavaa ja vaatii viitseliäisyyttä.

Kuri kuulostaa vähän oudolta sanalta, tai ihmiset tarkoittavat sillä niin eri asioita.



Meillä noudatetaan hyviä ruokatapoja, en sanoisi sitä kuriksi vaan opetan lapsilleni peruskohteliaisuutta ja toisten huomioon ottamista.



Toi harrastus sitten: jos meno häiritsee toisia, niin sitten pitää lopettaa. Jos ei, niin sen kun kiipeilee.



Kannattaa miettiä miten haluaa lapsiansa kasvattaa. Kurittamalla vai opettamalla.

esim. ruokapöydästä ei nousta välillä pois kuin pissalle tms., mutta toisaalta saa nousta heti kun on syönyt eikä lautasta tarvitse syödä tyhjäksi.



On asioita joissa vaadin että lapsi tottelee HETI, ja asioita joissa saa hetken jatkaa ennen kuin pitää totella.

Esimerkiksi:



meiltä saa lähteä pois pöydästä kesken ruokailun jos pyytää luvan ja on joku järkevä asia. Esimerkiksi käy vessassa tai hakee vaikka jonkun kerhopiirustuksen, josta on kertonut.



Mun mielestä tuo motivaatio tottelemiseen kuulostaa vähän hassulta. Kantsii mun mielestä ajatella niin, että lapsilla on ihan sisäsyntyinen tarve miellyttää vanhempia. Juuri esimerkiksi tuolla luvan pyytämisellä oppii odottamaan vuoroansa ja ottamaan muut huomioon. Samalla siinä otetaan osaksi ruokapöytäkeskustelua. Lapset kuitenkin usein käyttäytyvät ihan järkevästi kun heillä on lupa siihen.



Sanoin jossain toisessakin ketjussa, että kannattaa opettaa sitä oikeaa käyttäytymistä, koska lapset haluavat miellyttää. Kieltämiseen keskittyminen lisää helposti turhaa uhmaa ja tekee sellaisen negatiivisen kierteen.

jos vain kerron hänelle nätisti, mitä haluaisin hänen tekevän... tai mitä häneltä oikeastaan odotettaisiin.

Olen törmännyt tosiaan aika paljon siihen, että meidän "sosioekonomisen aseman" jakavat ihmiset myös kannattavat hyvin pitkälle sitä, että lapsi saa päättää monesta asiasta ja saa tehdä kaikenlaista - kunhan se ei häiritse. Joidenkin lasten kanssa toimii mainiosti ja he jotenkin intuitiivisesti useimmiten toimivat toivotusti.

Sitten on lapsia, jotka eivät hoksaa tätä asiaa luontaisesti, eikä heitä selitykset juuri hetkauta, eikä nätti ohjaaminen.

Minusta kuri on aivan passeli sana. En tarkoita sillä piiskaamista tai luunappeja.

Mutta semantiikka sikseen.

Haluaisin vain, että lapsestani ei tulisi sellaista kuin mikä hänen serkkunsa on (olen häntä seurannut aika lailla). Hän osaa olla tosi hurmaava, mutta lapsesta saakka sääntöjen noudattaminen on ollut aivan kamala paikka. Hän on kiva lapsi, niin kauan kun kukaan ei odota häneltä mitään. Käytöstä tai tekoja. Jos hän ei saa vapaasti addiktoituna pelata tietokoneella ja katsoa yötä myöten telkkua ja niin päin pois, hänestä sukeutuu hirviö.

Ajattelin aina, että hänen vanhempansa vain ovat jotenkin vinoja. Mutta eivät ne niin vinoja ole. Toinen heidän lapsistaan tuntuu ymmärtävän ihan hyvin vanhempiensakin sanomattomat tai nätisti ulos kerrotut odotukset. Hän tajuaa, miten maailma toimii. Toinen taas on toista maata.

SIksi mä olen ollut vähän kahtaalla. Toisaalta olisi mukavaa ja leppoisaa, kun voisi nähdä itsensä pienenkin lapsen vanhempana kuin coutchina elämään. Mutta se ei kyllä tunnu toimivan. Kun tutkailen itseäni, en todellakaan halua käydä hänen kanssaan paikoissa vain niin, että hän on se riehupelle, joka sotkee kaiken ja minä sitten kilttinä harrastan suunnilleen juuri satubalettia hänen puolestaan. Ja sitten taas lopetetaan, kun "ei se halunnut". Voi voi jospa se haluaisi vaikka sitten myöhemmin. Voi jospa se haluaisi istua koulussa paikoillaan... yms. Okei, pitkälle vietyä, mutta haen tässä omaa linjaani kasvattajana.

ap

Kuri kuulostaa vähän oudolta sanalta, tai ihmiset tarkoittavat sillä niin eri asioita.

Meillä noudatetaan hyviä ruokatapoja, en sanoisi sitä kuriksi vaan opetan lapsilleni peruskohteliaisuutta ja toisten huomioon ottamista.

Toi harrastus sitten: jos meno häiritsee toisia, niin sitten pitää lopettaa. Jos ei, niin sen kun kiipeilee.

Kannattaa miettiä miten haluaa lapsiansa kasvattaa. Kurittamalla vai opettamalla.

esim. ruokapöydästä ei nousta välillä pois kuin pissalle tms., mutta toisaalta saa nousta heti kun on syönyt eikä lautasta tarvitse syödä tyhjäksi.

On asioita joissa vaadin että lapsi tottelee HETI, ja asioita joissa saa hetken jatkaa ennen kuin pitää totella.

Meillä tajuaa pissan tulon vasta kun reisille valuu...

ap