Kuinka kovaa kuria pidätte taaperollenne?

Alkoi joskus reilun vuoden iässä sanomaan "kakka" aina kun alkoi väsäämään vaippaan, ja kun aloin kiikuttamaan potalle niin oppi siinä pikkuhiljaa pissatkin tekemään sinne.

Ja tämä ei nyt sitten tarkoita että olettaisin että kaikilla menee näin :) Tässä asiassahan on isoja vaihteluita, kavereiden lapsi alkoi tehdä ekat tarpeet pottaan joskus 2,5 v jälkeen ja ihan normaalia sekin.

Pyytääkö teillä taapero jo pissalle?

Meillä tajuaa pissan tulon vasta kun reisille valuu...

ap

"jotain pientä", mutta haluaisin auttaa häntä toimimaan mahdollisimman paljon ympäristön säännöillä siitä huolimatta. Kun maailmaa ei hänelle voi väääntää. Tiedän itse, että mieheni vanhemmat ovat raahanneet lastaan (siis miestäni) lapsena kaikenmaailman terapeuteilla ja ovat tehneet ties mitä tehtäviä kotona päivät pääksytysten.

Kuulostaa puuduttavalta vanhemmuudelta, mutta näin on huomattavan kaoottisesta lapsesta sukeutunut diplomi-insinööri, jolla on perhe ja vakituinen työ. Kun hän oli lapsi, lääkärit uhkailivat vanhempia, että voi olla, että apukouluun menee, ei koskaan opi ajamaan autoa jne - luopukaa nyt toivosta.

MIeheni on kuitenkin melko lievästi "erityinen", äly hänellä on korkea eikä oppimisvaikeuksia. Se helpottaa. Hän on "vain" kaoottinen, eikä hän ymmärrä oikein sosiaalisten tilanteiden vihjeitä. Iän mukana tilanteiden toistuessa hän tietysti kyllä on ihan adekvaatisti, mutta hänen huumorinsa on aika rujoa toisinaan.

Annan juoksennella ruokapöydästä pois. EN ole juurikaan harrastanut tuon iäisten kanssa, mutta ei harrastuksista saa tulla pakkopullaa. JOs ei pysty olemaan hiljaa paikallaan- kaikki lapset ei_vaan_pysty- niin harrastus joko lopetetaan tai sitten siedetään sitä että lapsi liikkuu kuten haluaa. Oikeasti joku 2v ei nyt välttämättä ole pätkääkään hajulla miski johonkin mennään ja mitä siellä pitäisi olla...

Mutta mä kasvatan selvästi niitä häiriköitä.... meidän lapsilla on tarkkaavus- ja oppimisvaikeuksia sekä aspergerin eri asteita. Nuorena äitinä olin ihan onneton kun lapseni käyttäytyivät omituisesti, ja esikoisen kanssa varsinkin koitin saada häntä kuriin ja ruotuun, käyttäytymään "oikein" ettei kukaan vaan kuvittele etten osaa kasvattaa. Joo, nyt 18v myöhemmin ymmärrän, että lapseni elää ihan eri maailmassa kuin minä.. vaikka olisin tehnyt mitä, en olisi saanut häntä käyttäytymään kuten "muut". JOten tuon kuopukseni kanssa otan todella paljon rennommin :) Kuopus muistuttaa erittäin paljon esikoista tuossa iässä... joten dignooseja odotellessa.

Pikkulapset kasvatetaan etukäteen niin, että puhellaan nätisti jo ennenkuin mennään esim. kauppaan. Saako kaupassa juoksennella? Saako kiukutella kun ei osteta karkkia. Odotetaan kun lapsi vastaa ja sitten siitä keskustellaan NÄTISTi ei niinkuin koiraa komennettas!



Laiska ei viitsi nähdä tätä vaivaa kun on helpompi kirota ja rääkyä niin, että ulkopuolisia ihna hirvittää!

Alkoi joskus reilun vuoden iässä sanomaan "kakka" aina kun alkoi väsäämään vaippaan, ja kun aloin kiikuttamaan potalle niin oppi siinä pikkuhiljaa pissatkin tekemään sinne.

Ja tämä ei nyt sitten tarkoita että olettaisin että kaikilla menee näin :) Tässä asiassahan on isoja vaihteluita, kavereiden lapsi alkoi tehdä ekat tarpeet pottaan joskus 2,5 v jälkeen ja ihan normaalia sekin.

mutta nykyään hän menee piiloon kakkaamaan ja vain haju paljastaa. Pissa on hänelle ihan "häh, mitä tuolta tulee". Vaikka periaatteessa hän kyllä hyvänä päivänä vaihtaa itse vaipan heti hädän jälkeen. Mutta ei kerro mulle, löydän vain jostain käytetyn vaipan ja hän sitten on riisunut ja pukenut vaatteet itse.

Potalla en saa istumaan kuin 30sek ja sinä aikana ei yleensä mitään tule.

ap

Pyytääkö teillä taapero jo pissalle?

Meillä tajuaa pissan tulon vasta kun reisille valuu...

ap

Pikkulapset kasvatetaan etukäteen niin, että puhellaan nätisti jo ennenkuin mennään esim. kauppaan. Saako kaupassa juoksennella? Saako kiukutella kun ei osteta karkkia. Odotetaan kun lapsi vastaa ja sitten siitä keskustellaan NÄTISTi ei niinkuin koiraa komennettas!

Laiska ei viitsi nähdä tätä vaivaa kun on helpompi kirota ja rääkyä niin, että ulkopuolisia ihna hirvittää!

Ei hän reagoi tuollaiseen puheeseen oikeastaan ollenkaan. Ei vastaa eikä noteeraa.

ap

ruokapöydästä en anna juoksennella pois. Joskus ihan poikkeustapauksessa saa lähteä pois ja tulla takaisin syömään.



Harrastuksissa pitää noudattaa ohjaajan ohjeita. Käymme muskarissa ja liikuntakerhossa ja on tosi ravistuttavaa, kun monet vanhemmista antavat lastensa tehdä siellä mitä vain. Se on pois muilta lapsilta.

Toi kuulostaa kyllä erikoiselta.



Jos asettuu lapsen tasolle, ottaa katsekontaktin ja pysäyttää tilanteen, niin etkö saa lapseen yhteyttä?



Harva pikkulapsihan kuuntelee ohjeita jos niitä antaa esimerkiksi rinnakkain kävellessä.



Mutta juuri taaperon kanssa pitää mun mielestä vaan olla kärsivällinen, ohjata ja toistaa. Se kantaa vaan paljon parempaa hedelmää kuin se kieltäminen ja komentaminen.



Tuolla juuri luodaan epävarmuutta, että joskus annetaan karkkia ruokapöydässä, joskus huudetaan kieltoa, seuraavaksi jäähylle. Lapsi ei tiedä mitä odotetaan. Vanhempien odotuksia pitääkertoa pienestä pitäen ja vaikka ennen ruokailua käydä läpi miten ollaan pöydässä. Sitten ruokailun lomassa toistat sitä koko ajan ja alkuun tietty voit kehuakin. Ohjaaminen ja opettaminen tietty vaatii ennen kaikkea henkistä läsnäoloa ja itse tyynenä pysymistä. Kieltää voi vaikka ei niin keskittyisikään.







13

on ns korkea älykkyys kapealla alueella. Tällä hetkellä minua ei vaan äitinä kauheasti lohduta se, että esikoiseni on nero tietokoneiden kanssa. Hän on tehnyt useita yrityksiä ammattikoulussa, lukioon hän kieltäytyi menemästä kokonaan. Ammattikoulua hän on pisimmillään käynyt yhdne lukukauden jollain tavalla.. Sosiaaliset ongelmat ovat joka kerralla estäneet koulunkäynnin, eikä sopivaa terapiaa/ kuntoutusta olla veläkään löydetty.



No niin, nyt meni jo ihan sivuraiteille :D Mutta en minä vielä 2- vuotiaasta noita piirteitä osannut löytää, en tästä meidän toisesta as/adhd- lapsestakaan. Tietty nyt jälkikäteen ymmärtää miksi lapsi toimi kuten toimi silloin pienenä. Esikoisen kanssa noita asioita lähdettiin etsimään liian myöhään, dg on osittain auki edelleen, ja tosiaan kuntoutukset jne ei toteudu. Toisaalta tämä toinen lapsi on saanut dg:n jo 7- vuotiaana, kuntoutukset pyörii ja lääkitys on käytössä. Tämä kaikki kiitoksena siitä että esikoisella on kaikki mennyt päin mäntyä. Toisaalta tässä vuosien varrella olen saanut huomata että olen tavallaan toiminut jo ns oikein, enempää en olisi voinut äitinä tehdä; meillä on ollut säännöllinen vrk- rytmi ja rutiinit käytössä jo pitkään. Kaikkeen ei vaan voi vaikuttaa..



18

Siis jos lapsella on jotain erityishankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa, niin sitä suuremmalla syyllä vanhempien tehtävä on opettaa ja ohjata kuinka ollaan. Mistä se lapsi tietää mitä on oikein jos kukaan ei kerro?



Vanhemmuus on toistoa ja puuduttavaa. Mutta kun niitä perusasioita jaksaa tahkota, niin lopussa kiitos seisoo.



Joustavat lapset sietävät poikkeuksia, mutta useimpien lasten kanssa kasvatus on nimenomaan toistoa. Omasta mielestäni esimerkiksi opettaminen lasta kunnioittavalla tavalla on paljon palkitsevampaa kuin kieltojen rääkyminen.



13

Monen muun äidin samanikäiset eivät edes halua hievahtaa siitä äidin jalkojen juuresta, joten heille tämä kysymys juoksentelusta ei ole koskaan tullut oikeastaan eteen.

Lapsen lempeä ohjaaminen oikeaan alkaa siitä hetkestä, kun lapsi tulee laitokselta. Kutsutaan sitä sitten vaikka kasvatukseksi. Pieni lapsi ei voi tietää, mitä häneltä odotetaan, joten aikuisen on se hänelle kerrottava ja osoitettava omalla esimerkillään.

Mitä myöhemmin "kasvatuksen" aloittaa, sen vaikeampaa ja sekä lapsen että aikuisen hermoja kiristävämpää se on. Kaksivuotiaan voi vielä ohjata oikeaan, muutaman vuoden päästä on paljon vaikeampaa, teini-iässä täysin mahdotonta. Säännöt pitää olla samat kotona ja muualla, muuten lapsi menee sekaisin, eikä tiedä, mikä on oikein.

ei ole koskaan kauheasti katsonut. Tai katsoo hän, mutta enemmän vilkaisee. Jos puhun hänelle, että nyt käyttäydytään nätisti, eikä sitten juosta, niin ei se mun mielestä tavoita siellä hänen mielessään "ketään". Olen tähän saakka nimenomaan kehottanut nätisti, mutta hän ei todellakaan tottele yhtään.

Yleensä olen aika tyynenä ja koetan ohjeistaa, mutta oikeasti ainoat hetket koko hänen elämänsä aikana, kun hän on totellut, on silloin, kun komennan häntä kuin koiraa. Tai huudan. Sitten kun olen asiasta komentanut ja huutanut, riittää huomautus (nätisti). Muuten ei tapahdu YHTÄÄN mitään. Hän vain jatkaa.

Olen minä nyt joitakin sääntöjä saanut hänelle perille, mutta vain siis (oikeasti) huutamisen kautta. Muuten hän jatkaa, eikä korvaansakaan lotkauta.

Sitten tottakai kehun vuolaasti oikeaa käytöstä, kun olen ensin huutanut. Siis tietysti kehun sitä oikeaa käytöstä, en vain muuten vain kehu huutamisen jälkeen... Hehe. Mutta koen itse todella henkilökohtaista epäonnistumista siitä, että vain huuto menee perille, koska mieluiten en huutaisi lainkaan.

Mua ei yleensä lasten kanssa hermostuta pienet asiat, enkä ole menettämässä pinnaa koko ajan. Mutta kun hänen kanssaan tuntuu usein siltä, että kivana, mutta tiukkana olemisella ei saavuta mitään, vaan pitää toisinaan olla ihan karjuva hirviö.

Ja siis joo. Tässä viime aikoina olen itse ollut sairaana (enemmän tai vähemmän) muutaman kuukauden. Se vaiva kun nyt on hoidettu, on silmät avautuneet vähän muullekin lastenhoidolle kuin pakolliselle. Vauvakin on vienyt voimia. Nyt olen vähän pirteämpi ja jaksavampi, niin ajattelin vähän sellaista paluuta järjestäytyneeseen päivärytmiin ja niin pois päin. Ennen vauvaa tämmöiset asiat eivät niin tuottaneet vaivaa, koska pystyin paremmin olemaan yhden lapsen kantapäillä. Ja jotenkin se oma tahto on lisääntynyt niin paljon, samoin kuten kyky tehdä epätoivottuja asioita. Siis mä en esim. luontaisesti hermostu jollekin vasta kävelyään opettelevalle, mutta kun 2v synttärit on takana, niin odotuksetkin kasvaa.

ap

Toi kuulostaa kyllä erikoiselta.

Jos asettuu lapsen tasolle, ottaa katsekontaktin ja pysäyttää tilanteen, niin etkö saa lapseen yhteyttä?

Harva pikkulapsihan kuuntelee ohjeita jos niitä antaa esimerkiksi rinnakkain kävellessä.

Mutta juuri taaperon kanssa pitää mun mielestä vaan olla kärsivällinen, ohjata ja toistaa. Se kantaa vaan paljon parempaa hedelmää kuin se kieltäminen ja komentaminen.

Tuolla juuri luodaan epävarmuutta, että joskus annetaan karkkia ruokapöydässä, joskus huudetaan kieltoa, seuraavaksi jäähylle. Lapsi ei tiedä mitä odotetaan. Vanhempien odotuksia pitääkertoa pienestä pitäen ja vaikka ennen ruokailua käydä läpi miten ollaan pöydässä. Sitten ruokailun lomassa toistat sitä koko ajan ja alkuun tietty voit kehuakin. Ohjaaminen ja opettaminen tietty vaatii ennen kaikkea henkistä läsnäoloa ja itse tyynenä pysymistä. Kieltää voi vaikka ei niin keskittyisikään.

13

Kuri ja käskeminen kuuluu koirille. Ihminen pienikin, älyää (tavallisesti)todella tarkasti kaikkki mitä puhutaan ja osaa lukea tunteesi oikopäätä käyttäytymisestäsi, joten ole avoin ja arvostava lastasi kohtaan.

Laita telkkari kiinni ja opettele

tuntemaan lapsesi, tulet huomaamaan että

kurittomuus onkin vain huomiosi tarvetta.

Lapsen kanssa oleminen on 24/7 juttu ensimmäiset

kolme vuotta, silloin luodaan pohja vanhempien ja lapsen välille. Jo mahassa lapsi reagoi omalla tavallaan, niin oman laisiamme olemme heti syntymästä saakka. Senkin ymmärrän että aina ei oikein aika eikä pinna riitä kymmenettä kertaa ottaa lasta syliin ja kertoa miten pitäisi toimia jos on kovin vilkas veijari ja vielä uhma ikäinen,

mutta se vaan on sitä vanhemmuuden iloa...

Siis viittaako se minuun?

Siis jos lapsella on jotain erityishankaluuksia sosiaalisissa tilanteissa, niin sitä suuremmalla syyllä vanhempien tehtävä on opettaa ja ohjata kuinka ollaan. Mistä se lapsi tietää mitä on oikein jos kukaan ei kerro?

Vanhemmuus on toistoa ja puuduttavaa. Mutta kun niitä perusasioita jaksaa tahkota, niin lopussa kiitos seisoo.

Joustavat lapset sietävät poikkeuksia, mutta useimpien lasten kanssa kasvatus on nimenomaan toistoa. Omasta mielestäni esimerkiksi opettaminen lasta kunnioittavalla tavalla on paljon palkitsevampaa kuin kieltojen rääkyminen.

13

alkoi pyytää pissalle 1v 11kk ikäisenä.

Meillä tajuaa pissan tulon vasta kun reisille valuu...

ap

koiriahan vasta pitääkin kohdella hyvin ystävällisesti... vaikka siis itse taisinkin ottaa termin täälle esille.

Mielestäni arvostan lastani, mutta en arvosta hänen kanssaan oloa silloin, kun hän todellakin on joukosta "se poikkeava" ja minusta alkaa tuntua siltä, että hänessä olisi muuhunkin potentiaalia, kuin "sellaisena poikkeavana" olemiseen.

Vilkas hän on, mutta haahuillessaan ei todellakaan uhmaa, hän ei vain tajua, mitä pitäisi. Sitten tietysti kun häntä rajoittaa, vaikka hän vain iloisena haluaa tehdä jotain, tulee raivarit. Ja ne jatkuvat ja jatkuvat. Sitten ne raivaritkin tietysti häiritsee muita.

Sinänsä lapsiryhmässä hän on kamalan nätisti, ei koskaan töni, tuupi, lyö, pure eikä vie kädestä. Hän on melkein aina hyvällä tuulella ja tulee mielellään halaamaan.

Ap

Kuri ja käskeminen kuuluu koirille. Ihminen pienikin, älyää (tavallisesti)todella tarkasti kaikkki mitä puhutaan ja osaa lukea tunteesi oikopäätä käyttäytymisestäsi, joten ole avoin ja arvostava lastasi kohtaan.

Laita telkkari kiinni ja opettele

tuntemaan lapsesi, tulet huomaamaan että

kurittomuus onkin vain huomiosi tarvetta.

Lapsen kanssa oleminen on 24/7 juttu ensimmäiset

kolme vuotta, silloin luodaan pohja vanhempien ja lapsen välille. Jo mahassa lapsi reagoi omalla tavallaan, niin oman laisiamme olemme heti syntymästä saakka. Senkin ymmärrän että aina ei oikein aika eikä pinna riitä kymmenettä kertaa ottaa lasta syliin ja kertoa miten pitäisi toimia jos on kovin vilkas veijari ja vielä uhma ikäinen,

mutta se vaan on sitä vanhemmuuden iloa...

Ruokapöytään ei palata jos siitä on lähdetty. Syöminen tapahtuu ruokapöydässä, juomista saa joskus sohvalle tai sänkyyn (jos tarkoituksena nukahtaa päikkäreille maidon juonnin jälkeen).



Harrastuksissa mennään pääsääntöisesti ohjauksen mukaan, saatan antaa jonkun kierroksen kirmata tai juuri vaikka kiipeillä tuolilla jos on kovin vauhdissa mutta sitten rauhoitan takaisin tekemiseen. Jos sooloilu häiritsisi muita, en sallisi missään tapauksessa. Harrastuksissa ollaan mielestäni elämysten lisäksi oppimassa ohjeiden mukaan toimimista ja muiden huomioimista.

Mutta en esim, usko, että omalle tyttärelleni tekisi oikeutta antaa hänen vain olla jotenkin kuten hän haluaa. Pelkään kamalasti, että sitten käy niin, että hänestä tulee aivan mahdoton (niin, siis kuten siitä serkustaan). Melkein väittäisin hänen olevan kuten isänsä, joka ei ole mitenkään silmiinpistävän outo tai rajoittunut. Pärjää työelämässä ja sen säännöillä hyvin. On hänellä ollut lapsena diagnoosi, mutta vahvuudet ovat vieneet eteenpäin. Onneksi ei ole joutunut kiusatuksi.

ap

on ns korkea älykkyys kapealla alueella. Tällä hetkellä minua ei vaan äitinä kauheasti lohduta se, että esikoiseni on nero tietokoneiden kanssa. Hän on tehnyt useita yrityksiä ammattikoulussa, lukioon hän kieltäytyi menemästä kokonaan. Ammattikoulua hän on pisimmillään käynyt yhdne lukukauden jollain tavalla.. Sosiaaliset ongelmat ovat joka kerralla estäneet koulunkäynnin, eikä sopivaa terapiaa/ kuntoutusta olla veläkään löydetty.

No niin, nyt meni jo ihan sivuraiteille :D Mutta en minä vielä 2- vuotiaasta noita piirteitä osannut löytää, en tästä meidän toisesta as/adhd- lapsestakaan. Tietty nyt jälkikäteen ymmärtää miksi lapsi toimi kuten toimi silloin pienenä. Esikoisen kanssa noita asioita lähdettiin etsimään liian myöhään, dg on osittain auki edelleen, ja tosiaan kuntoutukset jne ei toteudu. Toisaalta tämä toinen lapsi on saanut dg:n jo 7- vuotiaana, kuntoutukset pyörii ja lääkitys on käytössä. Tämä kaikki kiitoksena siitä että esikoisella on kaikki mennyt päin mäntyä. Toisaalta tässä vuosien varrella olen saanut huomata että olen tavallaan toiminut jo ns oikein, enempää en olisi voinut äitinä tehdä; meillä on ollut säännöllinen vrk- rytmi ja rutiinit käytössä jo pitkään. Kaikkeen ei vaan voi vaikuttaa..

18

Näin haluaisin meilläkin mentävän...

ap

Ruokapöytään ei palata jos siitä on lähdetty. Syöminen tapahtuu ruokapöydässä, juomista saa joskus sohvalle tai sänkyyn (jos tarkoituksena nukahtaa päikkäreille maidon juonnin jälkeen).

Harrastuksissa mennään pääsääntöisesti ohjauksen mukaan, saatan antaa jonkun kierroksen kirmata tai juuri vaikka kiipeillä tuolilla jos on kovin vauhdissa mutta sitten rauhoitan takaisin tekemiseen. Jos sooloilu häiritsisi muita, en sallisi missään tapauksessa. Harrastuksissa ollaan mielestäni elämysten lisäksi oppimassa ohjeiden mukaan toimimista ja muiden huomioimista.

Lapsi taitaa käyttää "itku potku raivari" valtaa

sinuun, älykäs lapsi näköjään :-)

Joskus on ainoa tapa ottaa syliin ja poistua paikalta, ettei koko tienoo naura näytelmälle.

Kun poistut hermostumatta lapsi kainalossa sivummalle ja kerrot sen lapsellesi muutaman kerran niin on ainakin meillä auttanut...

en kyllä edelleenkään koe olevani (ainakaan noilla alkuperäisillä kriteereillä) kovin tiukka. Kai musta on vanhemmiten tullut vähän armollisempi iteänikin kohtaan :D Mutta mm näistä meidän lasten jutuista johtuen meillä ollaan kyllä aika johdonmukaisia, ja tosiaan rutiinit on olleet jo käytössä ennen kuin asiantuntijat niitä meille ohjasivatkaan käyttöön. Sääntöjä meillä on nippu, mm koneella pelataan max 45min putkeen ja klo 21 jälkene ei koneella ole kuin max aikuiset jos on pakko. Näin esimerkkinä.

Mutta jos adhd- lapseni ei pysty istumaan ruokapöydässä paikallaan, ei hänen tarvitse sitä myöskään tehdä.. kuvitelkaapa itse jos teillä olisi miljoona muurahaista kiipeilemässä ihon alla- voisiko siinä olla hiljaa paikallaan? OIKEASTI on olemassa myös aikuisia, jotka eivät syystä x pysty olemaan pitkiä aikoja hiljaa paikallaan.... joten miksi kiusata lasta moisella? Ja noista harrastuksista kirjoitin jo ekassa vastauksessani..

Mitä sitten muuhun toettelemattomuuteen/ ohajukseen tulee, niin tuo sulkeutuminen on kovin tuttua. Jos lapselle on meillä tllut joku jumi päälle, niin ei siinä auta kymmenen kaunista eikä seitsemän hyvää että asia saataisiin menemään perille. EI äänensävyt, ei silmiin katsomiset, ei mitkään. Pakko siinä on vaan itse laskea miljoonaan ja odottaa että jumi mene ohi.. tuon 7-vuotiaan kanssa pystyy jo onneksi keskustelemaan jälkeen päin tilanteesta.



Joo, tiedän kyllä että vanehmmuus ei ole helppoa, ja siihen kuuluu LOPPUMATON määrä toistoja, ihan oikeasti en halua kuulla noita viisasteluja ns normaalin lapsen vanhemmilta. Niin kauan kun vastaajalla ei ole omakohtaista kokemusta tällaisten erityisten vanhemmuudesta, ette, anteeksi vaan, voi tietää mistä kirjoitan.



18jne