Kuinka moni yli 10 vuotta yhdessä miehensa kanssa ollut rakastaa vielä miestään?
Oma mies on nyt reissussa ja ikävä on ihan valtava! Takana on 20 yhteistä vuotta ja yhä edelleen mies on mun mielestä maailman ihanin ja haluttavin. Viikko ilman seksiä tuntuu ikuisuudelta ja haluan pian miehen mun viereen. Mulla on ikävä miehen tuoksua ja tuntua.
Toivottavasti tämä tunne jatkuu vielä seuraavatkin kaksikymmentä vuotta.
Kommentit (51)
10v hääpäivä ensi kesänä.. mies on edelleen ihana ja seksikäs, enemmänkin kun nuorempana! :)
ollaan vielä nuoria, minä -79 ja mies -80 syntynyt.. toivon tämän kestävän hautaan asti!
yhdessä juhannuksen tienoilla 30v
Ja kyllä, rakastan...
... ja kyllä minä häntä rakastan. Lisäksi täytyy sanoa, että siinä on ihminen, joka ei ole koskaan millään lailla satuttanut minua. Tämä ajatus nousi esiin tuosta jonkun edellisen kommentista, että häntä on avioliiton aikana niin kovasti satutettu - ja yllättäen se sai minut muistamaan exäni. "There but for the grace of god go I"
en voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä.
melkein 10 naimisissa. Vaikeaa on ollut välillä, mutta kriisin jälkeen alkoi uusi kuherruskuukausi, joka on viime aikoina tasaantunut hyväksi ja syväksi kumppanuudeksi. Rakastan miestäni ja tunnen hänenkin rakastavan minua.
nro 11. Yhteistä taivalta takana meillä 22 vuotta joista naimisissa 15 vuotta.
kyllä rakastin -viimeviikkoon saakka. Sain sitten selville että mies on takanapäin ollut varsinainen häntäheikki työreissuillaan.
Kotona maailman ihanin ja kunnollisin, antanut mun aina tuntea itseni palvotuksi kaikin tavoin.
Huoh, niin kaatuu nekin kulissit... miehen kanssa en ole vielä jutellut siitä että tiedän.
ja edelleen rakastan. Rehellinen, raitis ja suoraselkäinen mies, puhuu ja pussaa. Alku oli meillä vaihteleva, ja miestä piti jonkun verran opettaa pois savolaisjuntin tavoilta, oli ns. hyvin hiomaton, joskin älykäs timantti.
Ystäväni olivat sitä mieltä, että mitä sää tollasen miehen otat, eihän sillä ole edes uraakaan ja vanhalla autolla ajaa ja verkkarit on lempiasu, mutta nyt kun ne on haukkumassa niitä "ne-ei-tee-mitään-kotona, ei-ole-koskaan-kotona ja sillä on joku hoito"-liituraitamiehiään, en sano kuin "ai jai, onpa kurjaa". En viitsi mainita, että meilläpä mies pyykkää, tiskaa ja vaihtaa paskavaipat siinä missä minäkin..
mies on mulle ihan ilmaa, ei jaksa innostaa, en jaksa keskustella, olkoon tossa, eipä ole yksinäistä ja lapsilla on seuraa silloin kun hengailen ostoksilla.
Ruokaa laitan koko perheelle ja mies osaa pestä pyykkinsä, siivoaa jopa jälkiäni.
15 vuoden jälkeen, mutta en enää samalla lailla kuin alussa. Pettymyksiä on ollut liian paljon ja mies on satuttanut henkisesti niin paljon, että en enää uskalla päästää lähelle. Joskus itkettää, kun muistan miten paljon häntä rakastin. Mutta ehkä tämä on vaan vaikea vaihe jonka yli vielä päästään.