Taapero hoidossa, vauva kotona

sähän hoidat lapsia ammatiksesi.



Tämä asia on puitu tällä palstalla miljoona kertaa ja ne jotka näihin viesteihin vastaavat, yleensä tuomitsevat isomman päiväkotiin viennin.



Mä olen vienyt pienen lapsen osapäivähoitoon (3 x 5 h/vko) jo ennen kuin nuorempi syntyi. Se oli meidän perheelle oikea ratkaisu. Kaikki voivat paremmin.



Mutta jokainen perhe tekee henkilökohtaisesti heidän perheelleen itsensä mielestä parhaan ratkaisun. Ap:lla se on kotihoito, jollain muulla päiväkoti.



Sen sijaan, että hyökätään arvostelemaan toisten ratkaisuja (vailla tietoa taustoista), voisi ajan käyttää varmasti johonkin järkevämpäänkin. Vai onko tarkoitus vain kiillottaa omaa kruunua?

Nyt ollaan pahasti hakoteillä. Ennenhän ne lapset nimenomaan vietiin aikaisin hoitoon. Tai jos olivat kotona, ei heidän kanssa ehditty kunnolla olemaan. Ja on täysin turhaa arvostella henkilöitä jotka vievät isompia sisaruksia osan päivästä hoitoon, kun vauva syntynyt. Monilla esim- vauva valvottaa yöt ja itkee päivät. Siltikin vaan joo joo joo lapselle tekee paljon huonompaa olla 5h leikkimässä päiväkodissa, kun olla kotona se aika ja äiti yrittää ehtiä viihdyttää (ei ehdi) ja lapsi turhautuu. Monesti äidit ovat parempia äitejä, kun ovat myös jossain asioissa hieman itsekkäitäkin. se on tervettä itsekkyyttä. Sitten on näitä, kun enhän minä apua pyydä, enhän minä lapsia hoitoon vie jne. Vuosia kuluu ja sitten ollaan katkeria ja uupuneita. Useasti myös eronneita. Se ei tee kenestäkään huonompaa äitiä, jos joskus ajattelee myös itseä. Kun saat hetken hengähtää, jaksat myös olla parempi äiti (+ vaimo). Ja olet oikeasti sen ajan läsnä lapselle, kun hänen kanssa olet. 24/7 lapsen kanssa ja hermot kireänä, jooo parempihan se, kunhan et vaan koskaan ole piltistäsi erossa. ;)

Jokainen perhe tekee itse ratkaisut. Kukaan ei voi sanoa mikä kenellekkin parasta. Tärkeintä on koko perheen hyvinvointi. Jos vanhemmat voivat hyvin, se heijastuu myös lapsiin.

Vanhempi lapseni aloitti tarhassa kun oli 1v 3kk koska pääsin silloin töihin (myös nuorempi menee tarhaan saman ikäisenä). Ihan yhtä hyvin olisin voinut laittaa esikoisen tuolloin tarhaan edes osapäiväisesti, vaikka olisikin toinen lapsi ollut tulossa. Minusta kuopuksellakin on vauvana oikeus olla edes osan päivää äidin huomion keskipisteenä. Illalla sitten on äidillä mahdollisuus viettää kahdenkeskistä aikaa myös esikoisen kanssa. Tällä tavalla äitikin voi edes vähän levähtää silloin, kun vauva sattuu nukkumaan päivällä, ilman että pitää samaan aikaa keksiä toiselle lapselle tekemistä.



Minusta on väärin vauvaa kohtaa olettaa, että hän sitten alusta asti menee siinä joukon jatkona, kun kerran on toiseksi lapseksi (tai kolmanneksi, neljänneksi, jne.) sattunut syntymään.

Lapsille riitti seurakunnan kerho, ja muskarit ja muut touhut, lisäksi näimme paljon muita lapsiperheitä!

Itse olen lapset halunnut, ja myös kasvattanut, kukaan meidän lapsista ei ole ollut ollenkaan hoidossa kodin ulkopuolelta.

ikäerot 1,1v, 2,4v ja 1,8v. kyllähän se alkuun aina on rankkaa ollut, mutta ei minusta isommat kuulu hoitoon, jos äiti vauvan kanssa kotona!

nuo sisarukset ja raihnaiset vanhukset ovat lapsen omaa perhettä. Sekö on nyt huono asia. Parempaa on viedä ne tuiki tuntemattomille sadan muun tuiki tuntemattoman sekaan?? Alkaa oikeasti tuntua siltä, että oman maan kansalaiset voisi steriloida ja tuoda perheet tosiaankin jostakin sellaisesta kolkasta tääne, jossa perheyhteisöä vielä arvostetaan.

sukupolvea...ollaan väsyneitä, ei jakseta...ei haluta..pitää olla omaa aikaa..pitää sitä ja tätä..MUTTA mukeloita ei kenenkään tarvitse tehdä!!!!!!!!!!!!!!!! Jos ei ole kykyä eikä halua niitä hoitaa ITSE!!

No itse asiassa nimenomaan NYKYINEN sukupolvi hoitaa lapsia paljon enemmän itse kuin mitä aiemmin. Ensin lapset olivat sisarusten ja raihnaisten vanhusten hoidettavina, sittemmin kun ei ollut hoitovapaita, he olivat päivähoidossa. Nykyisin sentään se puolipäivähoidossa olevakin voi olla pitkän päivän kotona.

Nauran sulle ja kaikille muillekin vastaavasti (eli tyhmästi) toimineille räkäisesti, kun tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus poistuu!

Olen ihan aikuinen järkevä ihminen, ja silti sitä mieltä, ettei niitä lapsia kannata tehdä yhtään enempää jos se tuntuu niin kauhean vaikealta. Ei ole yhteiskunnan tehtävä hoitaa niitä sitten kun sulla paukut loppuu kun tiesit jo ekan kanssa että ne on vähissä!!!!

Mulla oli ekan lapsen jälkeen myös henkisesti vaikeaa, ja lisäksi masennus, ja ehdottomasti olen sitä mieltä että en ole kykenevä henkisesti useamman lapsen äidiksi! Ajattelen etukäteen nämä voimavarat kun siihen voin itse kerran vaikuttaa. Se ei olisi minun, mieheni, eikä etenkään ainoan lapseni etu, jos alkaisin lisää lapsia pukkaamaan.



Ja miksi te ette ymmärrä että se ''3päivää viikossa muutama tunti''-hoito lapsellanne, vie silti aina paikan sitä oikeasti tarvitsevalta, eli sellaiselta lapselta, jonka vanhemmat ovat töissä!! SE TÄSSÄ ÄRSYTTÄÄ ENITEN!! Omalle lapselle niin vaikea saada hoitopaikkaa (töihin lähtö edessä) kun paikat vie jonkun aivottoman, holtittomasti sikiävän paritsan virikehoitopennut!!!



Kiitos ja anteeksi.

Äidit vie nää pienet isoveljet/ siskot hoitoon, jotta pääsevät itse helpommalla.



Uusi vauva on kaikkein ihaninta, "vanha" romu joutaakin pois.



Pienelle lapselle koti ja kiireettömät päivät riittää hyvin. Hoidossa ja koulussa ehti olla ihan tarpeeksi myöhemminkin.

itselläni ei ole vielä lapsia, mutta olen tätä aina ihmetellyt, äitini oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni perhepäivähoitaja joten olen nähnyt kaikenlaista.

Ymmärrän jos äidillä/isällä kumpi nyt lasta kotona hoitaakaan on fyysisesti tai henkisesti raskasta esim jos kärsii masennuksesta tai on murtanut jalkansa ja ei kykene lasta kotonaan hoitamaan, mutta olen sitä mieltä että jos itse kotona on ja ei tee siellä palkallista työtä niin silloin se työ on kasvattaa lapsista hyviä ihmisiä. Pienet lapset eivät mitään ihme virityksiä kaipaa, kynä ja paperia käteen jos tylsää tulee ja saa sitä tylsää välillä ollakin. Ei sen arjen niin ihmeellistä tarvi olla ja ei se arki päiväkodissakaan mitään ihmeellistä ole isot ryhmät paljon huutavia lapsia ympärillä kyllä se on lapselle kuin töissä kävisi. En ymmärrä miksi niitä lapsia homataan jos niitä ei viitsitä yhtään kasvataa itse.

kaikenlaista voi kuitenkin käydä. Esimerkiksi itsellä oli kaikenlaista vaivaa raskauden aikana ja olin ihan vuodelevossa kotona. Lapset (3v+5v) olivat äitiyslomani alettua päiväkodissa 4pvä/vko ja isovanhempien luona perjantaisin.



Kun vauva syntyi, minä tarvitsin toipumisaikaa ja isä vei lapset ma-ke päiväkotiin aamulla ja minä hain sitten välipalan jälkeen kotiin. Juuri näin kun teidänkin ryhmässä, paitsi että lapseni olivat hiukan vanhempia. Torstaina lapset olivat kotona ja perjantai oli edelleen isovanhempipäivä.



Kun olin noin kuukauden saanut "levätä" kotona vauvan kanssa, siirsimme 3-vuotiaan seurakunnan kerhoon 1x3h ja muuten kotiin, mutta 5-vuotias jatkoi ensin 3x6h päiväkodissa, kun oli menossa vajaa vuoden päästä samaan ryhmään eskariin kuitenkin. Se ei kuitenkaan toiminut, joten esikoinenkin rupesi käymään kerhossa (2x3h) ja oli muuten kotona. Tässä vaiheessa mieheni piti isyysloman eli saimme olla koko perhe kotona. Lapsille kerhot tulivat tärkeiksi, kun sai olla omien kavereiden kanssa ja erossa sisaruksesta vähän aikaa.



Meillä oli oikein hauskaa ja rentoa, nukuimme aamuisin pitkään (yheksään asti) ja teimme kaikenlaista hauskaa, vauva kulki mukana vaunuissa, yleensä nukkuen. Kuitenkin minulla meni aikaa toipua hankalasta raskaudesta ja synnytyksestä ja tarvitsin ne kaikki päiväunet, jotka silloin aluksi ehdin nukkua. Jos olisi pitänyt heräillä öisin vauvan kanssa ja puuhailla isompien lasten kanssa päivät, niin en tiedä miten olisin selvinnyt. Kuukauden lepoaika vauvan kanssa tuli tarpeeseen!



Ehdimme silti yli puoli vuotta viettää kotona kaikkien lasten kanssa ja nyt esikoinen on siis eskarissa ja olen kahden nuoremman kanssa kotona.



kyllä perheet tietävät, mikä on juuri heidäntilanteessaan parasta, eikä ulkopuolinen tiedä kaikkea

tosin käytännössä monilla kavereillani on ihan oikea syy viedä isompi hoitoon vaikka ovat kotona vauvan kanssa, ja usein se on opiskelu, johon tarvitaan aikaa, tai sitten he ovat jollain lailla sairaita (selkäsairaus, masennus).



Mut sitten on niitäkin, joilla ei ole mitään muuta syytä kuin mukavuudenhalu ja itsekkyys. Halu elää uudelleen se intensiivinen vauva-aika mitä esikoisen kanssa eli, ja halu päästä niin helpolla kuin mahdollista. Heidän lapsiaan käy aivan aidosti sääliksi; ensin on herättävä aamulla aikaisin, kun äiti ja vauva vielä nukkuvat, mentävä kiireisen isän kanssa meluisaan päiväkotiin, ja tultava sieltä vasta myöhään illalla väsyneen ja kärttyisen isän kanssa kotiin jossa äitikin alkaa olla jo väsynyt. Kenelläkään ei ikinä ole aikaa sille isommalle, kukaan ei koskaan ole hänen kanssaan rauhassa ja hyvällä tuulella, ilman että on kiire minnekän.Tuntuu kurjalta, että pari-kolmevuotiaalla lapsella maksatetaan se vanhempian itsekkyys.



Kaverini on tällainen, että pisti esikoisen hoitoon (kotihoidetun) kun vauva syntyi. Hän elää nyt samanlaista vauva-arkea kuin esikoisen kanssa, ja raportoi ja kyttää vauvan jokaisen ynähdyksen ja edistyksen. Hän ihmetteli, miten me muut emme näytä samalla tavalla olevan enää kiinnostuneita vauvan kasvusta kuin hän. No, kas kun meillä muilla on se isompikin siinä hoidettavana, niin ei meillä ole aikaa kytätä koko päivää sitä, miten vauva minäkin päivänä on öhissyt. :) Ja minä olen sitä mieltä, että tämä on kaikille oikein hyvä - ei ole vauvalle eikä äidille hyväksi, jos siitä vauvan tuijottamisesta tulee koko äidin päivien sisältö. Kotona molemmat lapset saa kasvurauhan ja äiti vähän enemmän suhteellisuudentajua.

Minulla oli henkisesti aika raskasta olla kotona lapsen kanssa, kun eka lapsemme syntyi. Nyt odotan toista ja mietimme kyllä jatkaako esikoinen puolipäivähoidossa vauvan syntymän jälkeen. En nimittäin halua kokea samaa kuin ekan kanssa. Ajattelen siis itseni ja perheeni hyvinvointia. Ei kannata ajatella mustavalkoisesti näistä asioista. Meidän esikoinen sattuu vielä olemaan erittäin aktiivinen ja tarvitseee virikkeitä ja tekemistä ja vielä seuraa siihen tekemiseen kaiken aikaa. Miten sen toteutan vauvan kanssa? Esikoinen pitää todella paljon hoitopaikastaan ja viihtyy erinomaisesti. En halua ottaa sitä häneltä pois kokonaan. Kyllä hän saa luoda suhdetta vauvaa emmekä me häntä ole hylkäämässä, vaan haluamme ajatella koko perheen hyvinvointia. Toivoisin, että mustavalkoinen ajattelu ja iänikuinen syyllistäminen tässä asiassa loppuisi. Vaikka sinä itse et tekisikään näin, ei tarkoita ettei kukaan muu niin saisi tehdä tai että se olisi jotenkin väärin! Asioita olisi terveellistä oppia näkemään hiukan laajemmin, oman navan ulkopuolelle.

Hei. Olen töissä päiväkodissa ja meillä on pienten puolella ainakin kolme lasta (1,5-2,5 -vuotiaita) joiden äidit ovat kotona vauvan kanssa. Kun lapset aloittivat syksyllä, äidit kulkivat vielä vatsa pystyssä. Nyt lapset tulevat aamulla isän kanssa ja päivällä unien jälkeen äidit hakevat heidät kotiin. Kun vauvat syntyivät, esikoiset olivat kotona maksimissaan pari päivää.

Eli siis lapset ovat hoidossa pari-kolme tuntia sekä päiväuniajan. Kuulostaa minusta siltä, että päiväkoti toimii kerhon korvikkeena. Ehkä perhe ei oikein tunne muita lapsiperheitä tai ei jaksa ulkoilla varsinkaan nyt vauva-aikana. Pari tuntia hoidossa antaa esikoiselle mahdollisuuden leikkiä muiden lasten kanssa ja varmistaa, että tulee ulkoiltuakin.

Jos lapsi olisi jossain seurakunnan kerhossa, kukaan ei varmaan valittaisi ollenkaan. Mutta kaikki perheet eivät halua viedä lasta seurakunnan kerhoon.

Ja koska kyse on vain muutamasta lapsesta, niin voi olla niinkin, että hoidon tarpeelle on jokin äidin vointiin liittyvä syy, jota sinulle ei vain ole kerrottu.

En ymmärrä miksi lapsia ei pidetä kotona. Itselläni on kolme lasta. Isoin oli neljä vuotta ja päiväkodissa kun seuraava syntyi. Siitä alkaen hän oli vain puoli päivää ja seuraavan vuoden seurakunnan kerhossa, sitten puoli päivää eskarissa. Keskimmäinen on mennyt hoitoon vasta kuukautta ennen viisi vuotis synttäreitään, samaan aikaan nuorimman kanssa. Olinhan kotona, miksi olisin vienyt lapsen pois.

Jokainen perhe tietää itse tarpeensa. Meillä tulee 3,5-vuotias olemaan päiväkodissa n. 3 pvää viikossa (puolikkaita päiviä) vauvankin synnyttyä. Kotioloissa hänellä ei olisi lainkaan lapsikontakteja. Itsekin olin seurakunnan kerhossa lapsena enkä traumatisoitunut siitä, vaan tykkäsin käydä siellä. Mutta perheemme ei kuulu kirkkoon, joten se ei olisi vaihtoehto.

Yritän kysellä miksi vanhempi viedään hoitoon, miksi hän ei saa nauttia rauhallisesta kotielämästä ja luoda suhdetta vauvaan?

Pari tuntia hoidossa ei varmaan olekaan tuohon esteenä. Ja jos äiti on vaan väsynyt ja nukkuu vauvan päiväuniajat, niin ankeaahan sen isomman lapsen on odotella yksinään.

Tosin ihmettelen, miksi niputit samaan alle ja yli 3-vuotiaat? Kyllä ainakin omalla 3-vuotiaalla on kova tarve olla muiden lasten kanssa, vaikka viihtyykin hyvin yksin eikä ole edes mikään supersosiaalinen.

Alle kolmevuotiaan kohdalla on mielestäni väärin perustella asiaa kavereilla. Se mitä sen ikäinen tarvitsee kavereita, löytyy varmaan leikkipuistosta/ seurakunnan äiti-lapsi -piiristä/tuttavapiiristä jossa samanikäisiä. Kertokaa minulle? Yrittäkää saada minut ymmärtämään?

No alle 3-vuotiaiden kohdalla ne syyt varmaan eivät olekaan vain kaverit. Ja kaikki eivät toisaalta tunne muita lapsiperheitä tai harrasta noita äiti-lapsi -kerhoja. Luulen, että noin pienen kohdalla syynä on esim. äidin vointi.

Sanon vielä tämän. Tuo aika kotona lasten kanssa oli ajoittain raskasta, mutta myös parasta. Se ei koskaan palaa joten se on lämpimänä mielessä ja talletettu syvälle sydämeen.

Hyvää kevättä![/i

]

No, onneksi pari tuntia hoidossa ei estä yhteisestä ajasta nauttimista :)

"Hei. Olen töissä päiväkodissa ja meillä on pienten puolella ainakin kolme lasta (1,5-2,5 -vuotiaita) joiden äidit ovat kotona vauvan kanssa. Kun lapset aloittivat syksyllä, äidit kulkivat vielä vatsa pystyssä. Nyt lapset tulevat aamulla isän kanssa ja päivällä unien jälkeen äidit hakevat heidät kotiin. Kun vauvat syntyivät, esikoiset olivat kotona maksimissaan pari päivää."



Eli siis lapset ovat hoidossa pari-kolme tuntia sekä päiväuniajan. Kuulostaa minusta siltä, että päiväkoti toimii kerhon korvikkeena. Ehkä perhe ei oikein tunne muita lapsiperheitä tai ei jaksa ulkoilla varsinkaan nyt vauva-aikana. Pari tuntia hoidossa antaa esikoiselle mahdollisuuden leikkiä muiden lasten kanssa ja varmistaa, että tulee ulkoiltuakin.



Jos lapsi olisi jossain seurakunnan kerhossa, kukaan ei varmaan valittaisi ollenkaan. Mutta kaikki perheet eivät halua viedä lasta seurakunnan kerhoon.



Ja koska kyse on vain muutamasta lapsesta, niin voi olla niinkin, että hoidon tarpeelle on jokin äidin vointiin liittyvä syy, jota sinulle ei vain ole kerrottu.



"En ymmärrä miksi lapsia ei pidetä kotona. Itselläni on kolme lasta. Isoin oli neljä vuotta ja päiväkodissa kun seuraava syntyi. Siitä alkaen hän oli vain puoli päivää ja seuraavan vuoden seurakunnan kerhossa, sitten puoli päivää eskarissa. Keskimmäinen on mennyt hoitoon vasta kuukautta ennen viisi vuotis synttäreitään, samaan aikaan nuorimman kanssa. Olinhan kotona, miksi olisin vienyt lapsen pois."



Jokainen perhe tietää itse tarpeensa. Meillä tulee 3,5-vuotias olemaan päiväkodissa n. 3 pvää viikossa (puolikkaita päiviä) vauvankin synnyttyä. Kotioloissa hänellä ei olisi lainkaan lapsikontakteja. Itsekin olin seurakunnan kerhossa lapsena enkä traumatisoitunut siitä, vaan tykkäsin käydä siellä. Mutta perheemme ei kuulu kirkkoon, joten se ei olisi vaihtoehto.



"Yritän kysellä miksi vanhempi viedään hoitoon, miksi hän ei saa nauttia rauhallisesta kotielämästä ja luoda suhdetta vauvaan?"



Pari tuntia hoidossa ei varmaan olekaan tuohon esteenä. Ja jos äiti on vaan väsynyt ja nukkuu vauvan päiväuniajat, niin ankeaahan sen isomman lapsen on odotella yksinään.



Tosin ihmettelen, miksi niputit samaan alle ja yli 3-vuotiaat? Kyllä ainakin omalla 3-vuotiaalla on kova tarve olla muiden lasten kanssa, vaikka viihtyykin hyvin yksin eikä ole edes mikään supersosiaalinen.



"Alle kolmevuotiaan kohdalla on mielestäni väärin perustella asiaa kavereilla. Se mitä sen ikäinen tarvitsee kavereita, löytyy varmaan leikkipuistosta/ seurakunnan äiti-lapsi -piiristä/tuttavapiiristä jossa samanikäisiä. Kertokaa minulle? Yrittäkää saada minut ymmärtämään?"



No alle 3-vuotiaiden kohdalla ne syyt varmaan eivät olekaan vain kaverit. Ja kaikki eivät toisaalta tunne muita lapsiperheitä tai harrasta noita äiti-lapsi -kerhoja. Luulen, että noin pienen kohdalla syynä on esim. äidin vointi.



"Sanon vielä tämän. Tuo aika kotona lasten kanssa oli ajoittain raskasta, mutta myös parasta. Se ei koskaan palaa joten se on lämpimänä mielessä ja talletettu syvälle sydämeen.

Hyvää kevättä!"



No, onneksi pari tuntia hoidossa ei estä yhteisestä ajasta nauttimista :)

Minulla oli henkisesti aika raskasta olla kotona lapsen kanssa, kun eka lapsemme syntyi. Nyt odotan toista ja mietimme kyllä jatkaako esikoinen puolipäivähoidossa vauvan syntymän jälkeen. En nimittäin halua kokea samaa kuin ekan kanssa. Ajattelen siis itseni ja perheeni hyvinvointia. Ei kannata ajatella mustavalkoisesti näistä asioista. Meidän esikoinen sattuu vielä olemaan erittäin aktiivinen ja tarvitseee virikkeitä ja tekemistä ja vielä seuraa siihen tekemiseen kaiken aikaa. Miten sen toteutan vauvan kanssa? Esikoinen pitää todella paljon hoitopaikastaan ja viihtyy erinomaisesti. En halua ottaa sitä häneltä pois kokonaan. Kyllä hän saa luoda suhdetta vauvaa emmekä me häntä ole hylkäämässä, vaan haluamme ajatella koko perheen hyvinvointia. Toivoisin, että mustavalkoinen ajattelu ja iänikuinen syyllistäminen tässä asiassa loppuisi. Vaikka sinä itse et tekisikään näin, ei tarkoita ettei kukaan muu niin saisi tehdä tai että se olisi jotenkin väärin! Asioita olisi terveellistä oppia näkemään hiukan laajemmin, oman navan ulkopuolelle.

Sinä teet tietenkin, kuten itse päätätte. Mutta, koska et kertonut tarkemmin, en hahmota, miten sulla vois olla vaikeampaa henkisesti kahden kanssa kuin yhden? Koska se esikoinenhan just pitää sut kiinni arjessa ja päivärytmissä, vie sua ulos ihmisten pariin joka päivä, silloinkin kun et jaksa etkä halua. Et sä hirveästi ehdi ahdistua kotona olemisesta, kun pitää huolehtia siitä, että isompi saa riittävästi touhua ja saa leikkiä kavereiden kanssa.



Jos olisin ollut pienemmän kanssa kotona kahdestaan, olisin nukkunut pitkään, haahuillut kahvikupin ja lehden kanssa puolille päivin ja sitten alkanut ahdistua siitä, että kohta mies ja lapsi tulevat kotiin enkä ole saanut mitään "tehtyä" Mulla ois mennyt elämästä monta kuukautta sellaisessa epämääräisessä öllöttelyssä, koska olin niin väsynyt. Nyt piti heti aamusta lähteä ulos asunnosta, oli yö ollut millainen tahansa, ja päivistä sai heti paremman otteen. Kuopuksen vauva-aika oli raskasta, mutta mahtavaa aikaa. Jos esikoinen olisi ollut hoidossa, olisin kokenut tuon vauva-ajan todennäköisesti vain raskaana.

6