Synnytyskuoleman vatvomisketjut ahdistaa.

että joku on joskus kokenut jotain sellaista, mitä tuollainen ap:n kaltainen kokemus ei paljon hetkauta. ap on hengissä. Synnytys on aina traumaattinen tavalla tai toisella, mutta on luonteenköyhyyttä ruikuttaa siitä, niin kuin ap tekee. Hän on elossa, kokenut kovia, mutta elossa. Itsekäs hän on, mutta elossa. Moni on kuollut, tai saanut pysyviä vaurioita SUOMESSAKIN; ap kärsii silti ja häntä ahdistaa. Oli niin kamalaa kun ITSELLE tapahtui noin kamalaa ja tottakai, KAIKKI JOTKA HÄNTÄ ARVOSTELEE; EIVTÄ OLE KOKENEET SAMANLAIS`TA TUSKAA KUIN HÄN, niinpä niin. Ap:n on vaikea kuvitella, että monet ovat kokenet tuskan, isomman tuskan kuin hän, ja ovat silti iloisia elämästään ja jopa kokevat myötätuntoa heitä huonommin käyneille, mutta ehei, ap kokee että mikään ei vertoja HÄNEN kokemukselleen, ja joltain joutaisi kuolla joku, ja jonkin pitäisi jopa miettiä silloin arfikan lapsia... Ap on itsekäs ja kiittämätön ihminen. Enkeli teki virhearvion, koska on niin paljon VIATTOMIA jotka olisivat ansainneet elämän, tyttöjä, jotka olisivat ansainneet koskemattoman elämän, mutta ap:n mielestä se mikä ei tapahdu suomessa, sillä ei ole väliä. Niin kauan kuin ap antaa niin tapahtua, niin kauan lapset kärsii, ja hän ei välitä kuin itsestään. Ap: on vaikea ymmärtää asiaa, että joku kärsii häntä enemmän joka päivä, ja se joku toivoo kuolemaa. ap: n mielestä ne kaikki on afrikassa, ei tarvitse mennä kuin muutama sata kilometriä suomen rajasta, niin totuus iskee . Ap: ajattellee, että häntä ei ymmärretä.... minä ymmärrän, tajuan tuskan ja henkisen paineen, mutta en ymmärrä sitä, että elämästä ei voida iloita, vaan ahdistutaan ja naurettavinta on se, että ahdistutaan asiasta mille ei voi mitään.... Ap: pitää menettää elämässä paljon, ja menettää uudelleen, ja uudelleen, jotta hän voisi koskaan edes käsittää asiani pointin. fanaattisuus on IKÄVÄKYLLÄ kaukana siitä. Itsekkyys ja sen puute, sitä voisi ap ajatella.

Se että aloittaja teki aloituksen tästä aiheesta, ei varmasti kerro yhtään mitään siitä, miten hän yleensä elämänsä kokee. Mielestäni on todella moukkamaista ja tyhmää jollain lailla kilpailla siitä mikä nyt on kamalampaa. Ei toiselle voi sanoa, että "toi sun kokemus nyt on ihan pikku juttu, kun vertaa tohon afrikkalaiseen". Ei kokemuksia voi vertailla tai laittaa mihinkään vaakakuppiin. Herranjumala. Tuskin sä menisit sanomaan sunparhaalle ystävälle, siskolle tms joka on llut vähällä menettää lapsena ja kuolla itsekin että herää pahvi, tehän ootte elossa. Eihän tossa nyt mitään. Mut hei! Katoppas kun mä näytän sulle velä kamalamman jutun... siis oikeesti. Turha tätä keskustelua on nyt kuitenkaan jatkaa. Mielipiteet on kun persereikä: Jokaisella on oma ja toisen oma haisee paskalle. Piece! -18

Tarkoitit kai peace?

ap, että mainitsemasi ketjut juuri parantavat ensisynnyttäjienkään odotuksia...

että joku on joskus kokenut jotain sellaista, mitä tuollainen ap:n kaltainen kokemus ei paljon hetkauta. ap on hengissä. Synnytys on aina traumaattinen tavalla tai toisella, mutta on luonteenköyhyyttä ruikuttaa siitä, niin kuin ap tekee. Hän on elossa, kokenut kovia, mutta elossa. Itsekäs hän on, mutta elossa. Moni on kuollut, tai saanut pysyviä vaurioita SUOMESSAKIN; ap kärsii silti ja häntä ahdistaa. Oli niin kamalaa kun ITSELLE tapahtui noin kamalaa ja tottakai, KAIKKI JOTKA HÄNTÄ ARVOSTELEE; EIVTÄ OLE KOKENEET SAMANLAIS`TA TUSKAA KUIN HÄN, niinpä niin. Ap:n on vaikea kuvitella, että monet ovat kokenet tuskan, isomman tuskan kuin hän, ja ovat silti iloisia elämästään ja jopa kokevat myötätuntoa heitä huonommin käyneille, mutta ehei, ap kokee että mikään ei vertoja HÄNEN kokemukselleen, ja joltain joutaisi kuolla joku, ja jonkin pitäisi jopa miettiä silloin arfikan lapsia... Ap on itsekäs ja kiittämätön ihminen. Enkeli teki virhearvion, koska on niin paljon VIATTOMIA jotka olisivat ansainneet elämän, tyttöjä, jotka olisivat ansainneet koskemattoman elämän, mutta ap:n mielestä se mikä ei tapahdu suomessa, sillä ei ole väliä. Niin kauan kuin ap antaa niin tapahtua, niin kauan lapset kärsii, ja hän ei välitä kuin itsestään. Ap: on vaikea ymmärtää asiaa, että joku kärsii häntä enemmän joka päivä, ja se joku toivoo kuolemaa. ap: n mielestä ne kaikki on afrikassa, ei tarvitse mennä kuin muutama sata kilometriä suomen rajasta, niin totuus iskee . Ap: ajattellee, että häntä ei ymmärretä.... minä ymmärrän, tajuan tuskan ja henkisen paineen, mutta en ymmärrä sitä, että elämästä ei voida iloita, vaan ahdistutaan ja naurettavinta on se, että ahdistutaan asiasta mille ei voi mitään.... Ap: pitää menettää elämässä paljon, ja menettää uudelleen, ja uudelleen, jotta hän voisi koskaan edes käsittää asiani pointin. fanaattisuus on IKÄVÄKYLLÄ kaukana siitä. Itsekkyys ja sen puute, sitä voisi ap ajatella.

Se että aloittaja teki aloituksen tästä aiheesta, ei varmasti kerro yhtään mitään siitä, miten hän yleensä elämänsä kokee. Mielestäni on todella moukkamaista ja tyhmää jollain lailla kilpailla siitä mikä nyt on kamalampaa. Ei toiselle voi sanoa, että "toi sun kokemus nyt on ihan pikku juttu, kun vertaa tohon afrikkalaiseen". Ei kokemuksia voi vertailla tai laittaa mihinkään vaakakuppiin. Herranjumala. Tuskin sä menisit sanomaan sunparhaalle ystävälle, siskolle tms joka on llut vähällä menettää lapsena ja kuolla itsekin että herää pahvi, tehän ootte elossa. Eihän tossa nyt mitään. Mut hei! Katoppas kun mä näytän sulle velä kamalamman jutun... siis oikeesti. Turha tätä keskustelua on nyt kuitenkaan jatkaa. Mielipiteet on kun persereikä: Jokaisella on oma ja toisen oma haisee paskalle. Piece! -18

Tarkoitit kai peace?

Täällä kohtalotoveri. Joka päivä tulee edelleenkin synnytys mieleen, vaikka siitä jo kulunut aikaa 1,5v. Traumat nyt sattuu olemaan vaan sellaisia, että niistä ei pääse yli. Itse olen käynyt erilaisissa terapioissa jne ja on ne ehkä vähän auttaneetkin.



Mulla juurikin oli pitkä ja kivulias synnytys ja siihen tosiaan liittyi myös kuolemanpelko. Lapsikin sairastui pahasti, onneksi selvisi!



Ja sitten nää kommentoinnit kannattaa jättää omaan arvoonsa täällä. Kukaan ihminen ei tiedä miltä meistä tuntuu, ennen kuin itse on kokenut vastaavaa. Älykkään ihmisen tunnistaa siitä, että osaa asettua toisen ihmisen asemaan ja ottaa todesta toisen tuskan.



Tänään radiossa joku proffa sanoi, että muistot tekevät ihmisen. Ilman musitoja me emme olisi itsejämme! Joten turha kenenkään aliarvioida meidän tuntemuksia. Meillä on oikeus surra niinkuin teilläkin on oikeus surra niitä ympärileikattuja tyttöjä tai kuollutta mummoa tai ihan mitä tahansa.



Voimia ap sinulle.

kun blogin tapahtumat on saaneet ihan vieraat ihmisetkin surulliseksi. Sosiaalipornoahan se tavallaan on. Mutta ootko ap ajatellut menä johonkin terapiaan, jos koet tämän noin voimakkaasti?

Mä en tunne sääliä sua kohtaan.

Olet onnekas, kun olet elossa, olet oikeutettu eläämään ilman nälkää ja ilman sotaa.

Olet kokenut oman elämäsi ehkä traagisimman asian ,mutta mm. rajan takana on satoja lapsia, joiden kohtalosta ei puhua samana vuosituhantenakaan sinun kohtalosi kanssa.

Olet onnekas, et ole uhri, et ole kuollut.

Iloitse, sen sijaan että surkuttelet ja ahdistut.

Sulla on asiat hyvin, niin ei voi sanoa elävää elämää elävistä maapallon miljoonista lapsista, jotka kärsivät JOKA PÄIVÄ.

Heille kuolema, jonka sinä ap vältit, olisi lähinnä helpotus.

Iloitse elämästäsi, koska kaikki muu halventaa elossa olevia lapsia heidän omissa kärsimyksissään, joita et voi koskaan edes kuvitella.

Ajattele.

tapahtuma ahdistaa jos on omakohtainen läheltä piti tilanne takana.



Normaalissa raskauksissa joita itselläni ollut kolme on aina jossain vaiheessa käynyt mielessä kuoleman mahdollisuus ja nimenomaan synnytystilanteessa. Mielestäni se on realismia.



Pelkoni ei saanut kuitenkaan sellaisia mittasuhteita että olsin ahdistunut.



Elämää ei voi käsikirjoittaa etukäteen hyvässä eikä pahassa.



Suosittelen että käyt puhumassa asiasta neuvolapsykologin juttusilla. Jatkossa harkitse tarkkaan avaatko vai et synnytyskuolema-ketjuja.

Mutta sulla on kyllä ikävän fanaattinen asenne. Kärsimys kun on subjektiivinen kokemus ja näissä synnytysaiheisissa keskusteluissa ei ole ollut kyse globaaleista ongelmista, kuten lapsisotilaista, huuumekaupasta jne.

Toivottavasti pidät yllä samaa asennetta, kun sulle tai sun läheiselle sattuu jotain ikävää! Muistelet vaan afrikan nälkäänäkeviä ja orpoja lapsia, niin vaikkapa oman lapsen kärsimys ei ole siihen verrattuna mitään ;)

Mä en tunne sääliä sua kohtaan.

Olet onnekas, kun olet elossa, olet oikeutettu eläämään ilman nälkää ja ilman sotaa.

Olet kokenut oman elämäsi ehkä traagisimman asian ,mutta mm. rajan takana on satoja lapsia, joiden kohtalosta ei puhua samana vuosituhantenakaan sinun kohtalosi kanssa.

Olet onnekas, et ole uhri, et ole kuollut.

Iloitse, sen sijaan että surkuttelet ja ahdistut.

Sulla on asiat hyvin, niin ei voi sanoa elävää elämää elävistä maapallon miljoonista lapsista, jotka kärsivät JOKA PÄIVÄ.

Heille kuolema, jonka sinä ap vältit, olisi lähinnä helpotus.

Iloitse elämästäsi, koska kaikki muu halventaa elossa olevia lapsia heidän omissa kärsimyksissään, joita et voi koskaan edes kuvitella.

Ajattele.

Miksi sä ruokit itseäisi ahdistukseen??

Miksi sä et iloitse siitä että olet elossa??

Sulla on asiat hyvin, en voi edes kuvitella että joku voi olla noin ahdistunut omasta elämästään.

Olet saanut mahdollisuuden, miksi tuhlaat sitä noin?

Sä et ole todellakaan ikinä nähnyt vierestä, miten lapselle käy, kun astuu maamiinaan, tai kuolee säteilyn aihuttamiin tauteihin.

Oletko pitänyt sylissä kuolevaa vauvaa, joka kuolee syliisi?

Jos olet, en ymmärrä aloitustasi.

ikinä synnytä vaan nauti nykyisestä lapsestasi.

Ei ole ollut mitään muutakaan yhtä kamalan karseaa kuin sinun koettu synnytyskomplikaatio?

Niinkö?

Älä laita itseäsi jalustalle, kärsimyksesi on pientä, niin pientä, että suurempi veisi sut ehkä raiteiltasi.



;)) niinkö se meni tuo hymiö?

En enää saa saadakaan enempää lapsia :( Yllättävän paljon näissä keskusteluissa on tullut vastaan meitä, joilla asiat ei menneet ihan putkeen. Kumma juttu, miksei niistä asioista puhuta enemmän. Ikävät kokemukset vaan vaietaan kuoliaaksi. Olisi ollut hyödyllistä kuulla erilaisista komplikaatioista ja niiden hoidosta jo äitiysvalmennuksessa, niin ei olis tullut ihan yllätyksenä.

en edes avaa noita ketjuja. Mun tulee niin paha mieli jo pelkästä ajatuksesta että :(



Samoiten kun luin jostain otsikon siitä että vastasyntyneen sais tappaa samalla tavalla kuin abortin tekis niin en pysty tollasia juttuja lukemaan. Ei ahdista mutta on niin suuri suru tollasissa asioissa että en halua edes kuulla niistä mitään.



Nää mun pahat mielet on kyllä tulleet selkeästi omien lasten jälkeen kun tajuaa mitä voi menettää :/

pitää omaa synnytystä kamalana.

Kuvittele 15v tyttö, joka on silvottu alapäästä ja ommeltu niin, että just ja ihan just pissa mahtuu tulemaan.

Hän tulee lukemattamien raiskauksien vuoksi raskaaksi, (ja repeämien ja tulehduksien)

Hän synnyttää, ilman lääkäriä, ilman lääkkeitä, ilman tietoa mistään, hän repeää, ja pahasti, ei ole neulaa tai lankaa millä ommella, menettää paljon verta, koska repeää ihan kokonaan peräsuoleen asti.

ei ole lääkäriä vierellä antamassa suoneen verta ei.

Vuotaa, mutta jotenkuten pystyy vauvaa alkaa imettämään, saa levätä päivän, aamulla pitää miehelle tehdä aamupalaa, ja tehdä kotiöitä.

Sekä illalla taas suorittaa aviolliset velvollisuudet.

Tämä tyttö kuolee 2kk kammailun jälkeen todella vakaan tulehdukseen.

Hänen tyttövauvansa kuolee hiukan myöhemmin, koska

häntä on käytetty hyväksi HIV parantamisen takia.



TÄSSÄ SULLE AP SYNNYTYSKOMPLIKAATIO.

fanaatikko tai ei, niin nauti elämästäsi, vaikka olet noin itsekäs.

vaan tunnekylmä. Jos jokainen ihminen tukahduttaisi omat tunteensa sen vuoksi että ne ovat mitättömämpiä verrattuna jonkun toisen tunteisiin, niin meistä jokaisesta tulisi lopulta totisia robotteja jotka eivät enää tunne ketään eikä mitään kohtaan mitään. Et pysty eläytymään muiden ongelmiin jos et käsittele omia ongelmiasi ja salli itsellesi omia tunteitasi, se on tosiasia.

Mikä muuten tekee juuri negatiivisten asioiden käsittelystä itsekästä? Eikö myös positiivisia tunteita voisi verrata muiden tunteisiin, siis omia tunteita vähätellen. Esimerkiksi: kerrot olevasi rakastunut vaikka monella muulla on varmasti paljon upeampi mies kuin sinulla, joten omat tunteesi häntä kohtaan ovat aivan naurettavia.

http://www.google.fi/imgres?q=dying+baby&start=65&hl=fi&sa=X&gbv=2&biw=…

pitää omaa synnytystä kamalana.

Kuvittele 15v tyttö, joka on silvottu alapäästä ja ommeltu niin, että just ja ihan just pissa mahtuu tulemaan.

Hän tulee lukemattamien raiskauksien vuoksi raskaaksi, (ja repeämien ja tulehduksien)

Hän synnyttää, ilman lääkäriä, ilman lääkkeitä, ilman tietoa mistään, hän repeää, ja pahasti, ei ole neulaa tai lankaa millä ommella, menettää paljon verta, koska repeää ihan kokonaan peräsuoleen asti.

ei ole lääkäriä vierellä antamassa suoneen verta ei.

Vuotaa, mutta jotenkuten pystyy vauvaa alkaa imettämään, saa levätä päivän, aamulla pitää miehelle tehdä aamupalaa, ja tehdä kotiöitä.

Sekä illalla taas suorittaa aviolliset velvollisuudet.

Tämä tyttö kuolee 2kk kammailun jälkeen todella vakaan tulehdukseen.

Hänen tyttövauvansa kuolee hiukan myöhemmin, koska

häntä on käytetty hyväksi HIV parantamisen takia.

TÄSSÄ SULLE AP SYNNYTYSKOMPLIKAATIO.

fanaatikko tai ei, niin nauti elämästäsi, vaikka olet noin itsekäs.

moralisoinnistasi. Teet tätä aina esimerkiksi silloin kun joku katastrofi kohtaa länsimaita? Tosiasiassa et sure niiden puolesta joilla on asiat huonommin kuin "meillä" vaan saat suurimman tyydytyksen siitä että pääset arvostelemaan muita ja moralisoimaan.

että täällä ei kyllä kannata omaa traumaansa käsitellä. KUKAAN joka ei ole ollut samassa jamassa, taistellut hengestään ja ollut vähällä menettää lapsensa ei voi tietää mitä tunnet,koet, ajattelet tms..

Vasta itse oltuani siinä tilanteessa sain todellakin huomata kuinka ohut se elämänlanka onkaan ja miten yhdessä hetkssä kaikki voi muuttua. Itse sain kyllä heti osastolla kriisiapua ja vielä kotitutumisen jälkeenkin. Neuvo sulle: lue näitä ketjuja neutraalisti, elä vedä liikaa omia kokemuksia/tunteita mukaan. Täällä ihmiset möläyttelee usein mitä sylki suuhun tuo ja ei todellakaan kannata provosoitua tai pahoittaa mieltänsä. Nämä asiat kannattaa kästellä ihan jossain muualla kuin vauva.fin keskustelupalstalla. :) Muista kuitenkin, että sulla on oikeus kaikkiin tunteisiin mitä tunnet ja asiaa on hyvä käsitellä, mutta suosittelen kyllä että teet sen läheisten ihmisten tukemana, kirjoittamalla, terapiassa.. Toki täälläkin. Mutta sitten ottaa sen panssarisuojuksen mukaan. :)

surulla mässäilystä ja muiden syyllistämisestä. Jos tuon traagisten juttujen linkittämisen ja selailun aloittaa, niin sitä ei voi lopettaa koskaan. Oma elämä kuluu siinä sivussa mukavasti, kauhu-uutisia voimattomana lukiessa. Lopputulos on lamaannus, turtumus ja lopulta täysi kyynisyys ja sitten ei enää jaksakaan huolehtia edes omista tai perheensä asioista. Oikein fiksua.

http://www.google.fi/imgres?q=arfican+girl+vulva&hl=fi&gbv=2&biw=1680&b…

Samaa mieltä kyllä siinä, että nämä ikävät kokemukset saisivat olla enemmänkin esillä, jotta jokainen lasta suunnitteleva/raskaana oleva miettisi vähän tarkemmin että mitä jos kaikki ei menekkään putkeen. Eihän nyt tietnkään kukaan voi etukäteen valmistautua kauheisiin asioihin, mutta jollain tavalla mielessä tulisi käsiteltyä asiaa, ettei jäisi ihan niin kevyttä kuvaa, kuin nykyään annetaan turhankin herkästi ymmärtää. Että snnytys on ihan helppo nakki, no big deal. Minäkin olin ihan normaali ensisynnyttäjä, nuori, kaikki meni erittäin hyvin raskausaikana. (toki nyt kaikenmaailman raskauteen liittyviä vaivoja oli ja epätavallisen voimakasta pahoinvointia), mutta siis ei mitään perussairauksia tai mitään ja kaikki oli vauvalla hyvin jokaisessa ultrassa ja neuvolakäynneillä yms. SILTIKIN synnytyksessä voi monikin asia mennä pieleen ja meielstäni jokaisen lasta odottavan olisi hyvä tiedostaa se ikävä tosiasia, vaikka se tuntuisi kuinka pahalta. Monien itsesuojelumekanismi vaan toimii niin, että pyritään kieltämään kaikki pelottavat asiat, suljetaan silmät, etsitään jotain "vielä kauheampia ihmiskohtaloita2 yms.. yms.. ettei vain tarvitsisi ajatella niinkin kauheaa ajatusta kuin synnytykseen kuoleminen/oman lapsen menettäminen.



Kriisiryhmän saapuessa osastolle, ihan ensimmäisiä vastauksia heidän kysymyksiinä minulla oli ainakin juurikin se että olisin halunnut ENEMMÄN TIETOA! Jotain lukuja kuinka moni menehtyy synnytykseen, mitä voi mennä pieleen ja kuinka suuri ponnistus synnytys on varsinkin lapselle. Kun aina vain puhutaan siitä äitien kivusta, mutta miettikääpä mitkä oltavat niillä pikkuisilla on siellä puristuksissa, mahdollisten infektioiden kourissa jne.. Liikaa romantisoidaan nykyään ylipäänsä kaikkea äitiyteen liittyvää. Se on jumaliste hirveä homma. Ja sieltä synnäriltä se puserrus vasta alkaa.