Kavereiden ja oman lapsen "riitoihin" ja kähinöintiin puuttuminen, mielipiteitä toiminnastani!

meidänkin pihassa oli vähän samantapaista ihme näyttämistä poikien kesken



käytiin keskustelua vanhempien kesken mut se on kääntynyt niin että yhteiset leikit ei oikein maistu enää.

Me ollaan eletty tuollainen aika, kun mitä teillä nyt on. Juttelin lapsen äidin kanssa asiasta, ja muutama päivä meni hyvin, sitten taas jatkui. Päätyi lopulta niin, etteivät enää ole kavereita.

ollaan myös oltu samankaltaisessa tilanteessa, tyttömme kanssa. Soitin myös silloin tyttöni kaverin äidille, jonka mielestä oli täysin turhaa edes keskustella koko asiasta, mulle jäi sellainen mielikuva että piti mua ihan pimeenä kun olisin halunnut puhua asiasta :(

noita tilanteita tulee yleensä puolin ja toisin ja lapset oppii aika pian itsekin ratkomaan pieniä ongelmia, kun joka asiaan ei puututa. Meillä pihapiirin lapset on aina yhdessä, joten mielestäni on hyvä, että välillä on vähän taukoa. Olen sanonut lapselleni, että pyytää välillä koulukavereitaan meille leikkimään. Selkeät kiusaamisjutut on tietysti asia erikseen.

Kyllä mäkin puutun. Täällähän kaikki ovat sitä mieltä, että lasten pitää hoitaa riitansa itse ja sen perään toteavat, että ovat itse riidoissa sukunsa kanssa.



Eihän lapset opi ellei opeta. Jos ei opeta, niin taidot jää hiekkalaatikkoasteelle helposti. Monet aikuisethan ovat täysin kädettömiä pienissä ristiriidoissa ja tietenkin jotkut ihan kiusaavatkin.

pitäisi pimeänä jos joku äiti/isä meille moisesta soittelisi. Juteltaisiin asiat ja sitten juttelisin lapsen kanssa. Mutta ihan mielellään saisi soittaa.

Kuulostaa tutulta. Meillä sama tilanne, otettiin asia puheeksi vanhempien kanssa, kun useammat leikkioharit takana ja lapsi itki pettyneenä, kun leikkikaveri ei pitänytkään lupauksiaan.



Vanhemmat taisivat olla samaa maata, kun eivät nähneet asiassa mitään väärää vaan olivat sitä mieltä, että heidän lapsi saa leikkiä kenen kanssa haluaa.



niinpä ollaan keskitytty tukemaan muita kaverisuhteita ja voi olla, että jossain vaiheessa toi on entinen kaveri. Me ollaan opetettu, että kaikkien kanssa leikitään ja meidän lapsi kyllä kutsuu tuota kaverisuhdepeluria mukaan vaikka vastakutsuja ei herukaan. Välillä se tietysti meitä vanhempia ärsyttää, mutta ollaan ajateltu, että ei tarvi itse olla ikävä vaikka joku muu onkin.

Eli kun pojat (siis yksi poika) päätti, ettei tänään halua alka akuin minun poikaa ja nämä käännyttivät yhden poikani kaverin ovelta. Sanoin, että minusta tämä on tyhmää ja vähintäänkin tyttömäistä homma. En tainut olla kiva äiti silloin, mutta ei haittaa.

Näitä jotka valikoivat kavereitaan on pari poikaa näistä vajaasta kymmenestä joita tässä ympäristössä pyörii. Tosi tylsää ja tympeää. Ovat nyt 9-v.

ja kiittää jo keskusteluun osallistuneita, tulee hyvä mieli että olen ilmeisesti oikeilla jäljillä puuttumisen kanssa :)Musta on ihan älyttömän tärkeätä että lapset opetetaan jo iahn pienestä siihen että ristiriidat pitää selvittää, oikeudenmukaisesti. Oon samaa mieltä täällä yhden kirjoittajan kanssa että jos lapset jätetään näiden mieltä painavien asioiden kanssa yksin, niin seuraavat kyllä ehkä jopa aikuisikään saakka kättäytymismallina.

En tietenkään tarkoita että joka ikiseen käninään pitäisi puuttua, mutta niihin isompiin. Ja itse pidän erittäin tärkeänä että tunnen myös poikani kaereiden vanhemmat jo näin ala-asteelta alkaen, luo turvallisuutta mielestäni kaikille.

Mielenkiintoinen vanha ketju. Nostan tämän, koska on mielenkiintoinen ja meillä ajankohtainen.

Ei tuossa ole kyse manipuloinnista vaan normaalista lasten välisestä vääntämisestä.

Nykyään kuuluu vanhempien puuttua kaikkeen koska uniikkilumihiutale voi pahoittaa mielensä.

Ei pitäisi pakottaa ketään leikkimään toisen kanssa. Mutta jos joku pelailee tunteilla, silloin ei tavata sitä kaveria. Kannattaa hankkia reilumpi kaveri

Tää tuli ajankohtaseksi meillekkin tällä viikolla. Missä menee raja riitoihin puuttumisessa? Meillä naapurinlasten vanhemmat ovat ottaneet ihan elämäntehtäväkseen puuttua joka ikiseeen sanaharkkaan mitä pihalla tapahtuu ja tää ei vaan mene mun ymmärrykseen.

Aina on muissa lapsissa vika vaan ei ikinä omassa. Kyse on siis 8 ja 6 vuotiaista ja tää nuorimmainen käy vanhemmilleen valittamassa aina jostain jotain ja isä tulee muille muksuille ulos valittaa ja usein soittelee jopa mun tytöllenikin (11vuotta) kuinka asiat on menny jne. Ja aika usein heidän 8v saa muyös kärsiä tän pikkusen valittamisista ja mua on alkanu mietityttää juuri se että kuinka tää pienimmäinen on saanu kieputeltua isänsä sormen ympärilleen. Itse olen sitä mieltä että lapset välillä riitelee millon mistäkin ja ovat eri mieltä ja joskus ei vaan jonku kanssa tule toimeen ja jossain vaiheessa taas sovitaan mutta mä en tollasiin puutu ellei asiat mene oikeasti pahaksi. Mietiskelin tässä siis vaan että mitä mä voin tehdä asialle muutakun kieltää omaani leikkimästä ollenkaan pihallamme? Koska mä en jaksa vanhempien ihmisten kanssa tällästä lastentarha meininkiä enään yhtää, tiietyt asiat vaan menee hiukan yli nyt!