Käsi sydämelle: etkö hyväksy minkäänlaista fyysistä kuritusta?

Mikäs siinä kieltämisessä ja rajoittamisessa on tarkoitus? On tarkoitus opettaa lapselle, että näin ei voi yhteiskunnassa toimia: käytös on loukkaavaa, vaarallista, sotkevaa tms. normien vastaista.



Lapsi ei ole aikuinen. Hänellä ei ole aikuisen moraalitajua, hänellä ei ole tunteiden säätelykeinot vielä kehittyneet. Kun lapset tekevät väärin, on kasvattajan tehtävä paitsi osoittaa, että näin ei sovi tehdä, mutta myös auttaa lasta kehittämään itsellensä sisäiset rajat: säätelemään tunteitaan, käytöstään, huomaamaan normit ja arvioimaan toisten reaktioita empaattisesti.



Näihin mainitsemiini kasvatustavoitteisiin ei auta väkivalta, joka voi lyhyellä tähtäimellä näyttää toimivan. Mutta häpeällä, kivulla ja pelolla ei opita moraalia, eikä tunnesäätelyä. Eikä muuten opita jäähypenkilläkään - vaikka se toisissa asioissa voi olla huonoista keinoista parhain.



Lasta voi rajoittaa fyysesti. Käden voi estää nappaamasta kiinni, liikeen voi pysäyttää. Vanhemman pitää olla sitoutunut ja valpas: silloin voi lyömättä napata kiinni kädestä, sanoa jämäkästi ei ja sitten katsoa lasta silmästä silmään ja selittää. Ja kestää tämän tekeminen kymmeniä kertoja. Ja keksiä korvaavat toiminnot: mitä tässä tilanteessa saa tehdä? Saako vesihanaa käyttää joskus sovitusti? Miten vedellä saisi leikkiä?





Ei ole helppoa. Ja jokainen kompuroi. Miettikää sitä, millaiseksi aikuiseksi haluatte lapsenne kasvavan. Mitä hän silloin tarvitsee, että olisi tasapainoinen ja rakastettava yhteiskunnan jäsen?

itse kurittamalla kasvatetut näyttävät usein itse käyttävän kuritusväkivaltaa omiin lapsiinsa.



Noin 20-25% länsimaisista ihmisistä kärsii mielenterveyden häiriöistä - niin Suomessa kuin siellä ihannoidussa Etelä-Euroopassa - ja tiedetään, että monet näistä häiriöistä ovat seurausta lapsuusajan ihmissuhteista: suhteesta äitiin ja isään. Lapsen fyysinen kurittaminen heikentää lapsen luottamusta aikuisiin ja omaan kelpaavuuteen. Tukistettu ja luunapiteltu lapsi alkaa nähdä itsensä vääristyneesti, hän pitää itseään helposti huonona ja kurituksen arvoisena, tai paremminkin arvottomana. Kuinka moni suomalainen kärsiikään heikosta itseluottamuksesta! Kuinka moni tunteekaan huonommuutta suhteessa toisiin!



Joka toisella ala-asteikäisellä lapsella on negatiivinen minäkuva. Se on ihan helvetin huolestuttavaa. Monet puolustelevat lapsen satuttamista, vaikka tutkimustieto näyttää selvästi, että se vaikuttaa lapsiin negatiivisesti heikentäen heidän tasapainoista emotionaalista kehitystään.

TIedän, että tässä on vaarana pahoinpitelysyyte, mutta en oikeasti ihan tarkkaan tiedä, mitä laki sanoo ja mikä sen oikea tulkint aon esim. oikeudessa. Haluaisin asiallista keskustelua siitä, onko kasvatuskeinona milloinkaan hyväksyttävää tai nykyisin edes lainmukaista: -näpsäyttää sormille esim. n. 2-vuotiasta asiasta ensin varoitettuna, että seuraa jos jatkaa tiettyä asiaa tms. -tukistaminen myös etukäteen varoitettuna tietystä asiasta -joku muu vastaava, mikä?

eikä niin saa tehdä!! Seuraukset kumuloituvat. Omat vanhempani rankaisivat fyysisesti (hiukan) ja menettivät KAIKEN kunnioituksen silmissäni.

mutta mulle seurauksena oli myös se etten ymmärtänyt koskemattomuuteni arvoa kuin vasta aikusena- ja arvatkaa mitä se tarkoittaa nuorelle tytölle? Fyysisesti kutitettu tyttö on erittäin hellpo saalis kaikenmaailman idioottimiehille- hän tietää ettei hänen ruumillaan ole koskemattomuuden suojaa ja omaa arvoa, joten sitä saa käyttää ja itsekin sen helposti antaa välineeksi toiselle. Miettikää!!! Sitä ei tule ajatelleeksi sen pienen kanssa, mutta viesti lapselle on tämä.