Käsi sydämelle: etkö hyväksy minkäänlaista fyysistä kuritusta?
TIedän, että tässä on vaarana pahoinpitelysyyte, mutta en oikeasti ihan tarkkaan tiedä, mitä laki sanoo ja mikä sen oikea tulkint aon esim. oikeudessa. Haluaisin asiallista keskustelua siitä, onko kasvatuskeinona milloinkaan hyväksyttävää tai nykyisin edes lainmukaista:
-näpsäyttää sormille esim. n. 2-vuotiasta asiasta ensin varoitettuna, että seuraa jos jatkaa tiettyä asiaa tms.
-tukistaminen myös etukäteen varoitettuna tietystä asiasta
-joku muu vastaava, mikä?
Kommentit (64)
Väkivaltaa ei voi perustella sillä, että toinen tekee tahallaan. Kukapa ei olisi joskus tehnyt tai sanonut toiselle jotain tahallaan?
Esimerkkinä: Jos vaimo ei toteuta kaikkia miehensä oletuksia, toiveita ja pyyntöjä, on miehellä oikeus vähän alistaa, mutta niin vähän, ettei fyysiset jäljet näy? Ja naisella ei ole oikeutta lähteä, eikä sanoa kenellekään asiasta. Tällaiseen tilanteeseen lapset pistetään. Heillä ei ole sananvaltaa, ei vapautta eikä kykyjä. Aikuinen tekee säännöt, siis tässä esimerkissä mies on tehnyt naiselle säännöt.
Onko jotakuta aikuista, joka ei olisi koskaan ollut kiukkuinen ja tunteiden purkaus olisi mennyt överiksi? Lapset eivät vielä kykene säätelemään omaa käyttäytymistään kuten aikuiset, myöskään kiukkua. He hakevat rajojaan kokeilemalla. Aikuisen läsnäolo, varmuus ja selkeät rajat tarjoavat luottamuksen tunnetta, samalla itseluottamusta ja hyvää itsetuntoa, tunnetta siitä, että on rakastettu, hyväksytty, vaikka tekisi mitä ja vanhempaan voi aina luottaa. Väkivalta (ihan sama miten pieni) tuottaa epävarmuutta, itsetunnon alenemista ja opettaa lasta siihen, että riidat ratkaistaan väkivallalla, vahvempi voi ja saa satuttaa.
Koska me olemme eläneet lapsuuden, johon on kuulunut luunapit yms, yritetäänhän katkaista tuo kierre!!! Me voidaan tehdä jo muutos. Ongelma toki on, että yleensä ne aikuiset, joita on rangaistu väkivallalla, eivät osaa itsekään kasvattaa lapsiaan ilman. Väkivaltakierre jatkuu. Sitäkö toivotte lapsillenne? Se, että joku muu hyväksyy väkivallan, sinun ei tarvitse! Suomessa valitettavasti vielä on iso porukka, joka ei ymmärrä väkivallan vaikutuksia.
jos pikkunapero iskee hampaansa toiseen ihmiseen, eikä irroita muuten. Muuten en todella hyväksy. Hyväksytkö sinä että miehesi tai pomosi läpsii sinua kun keität kaurapuuron pohjaan tai myöhästyt töistä?
että tuskin poltat puuroa pohjaan tai myöhästyt TAHALLASI??
Niinkuin yleensä uhmikset tekevät, testaavat rajojaan. Kaikilla ei pinna kestä, silloin tulee ylilyöntejä.
Itse olen fyysistä kuritusta vastaan, (minua hakattu lapsena ja PALJON)mutta ´jotain suhteellisuudentajua PLIIS! Kyllä minä taaperoani otan "tiukasti" kädestä kiinni viidennen kieltokerran jälkeen, tai siinä vaiheessa kun heittää ruokaa lattialle TAHALLEEN!
Kuri ja rajat pitää olla, muutoin kasvatamme hirviö-narsisteja lapsistamme. Ja niitä pettymyksiä PITÄÄ tuottaa lapselle! Tämän kun kaikki vanhemmat tajuaisivat, niin hyvä!
T. PK:ssa työskennellyt lh
Voi kauheata, jos pieni lapsi heittää tahallaan ruokaa lattialle! Et varmaan ymmärrä että pieni tekee sitä koska se on hauskaa, ei pahuuttaan.
Ja se kuuluu tuohon tiettyyn ikään.
Normaali pieni lapsi leikkii ruoalla mutta jos iso lapsi tekee sitä vielä, se ei ole enää hyväksyttävää ja normaalia.
Ei siitä tarvii rangaista, siis pientä lasta.
Se vaihe menee kyllä ohi.
Mitenkäs sitten kun ei ole ollut kovaa kuria ja
lapsesta ei ole tullut hirviö-narsistia kuten
sinä väität?
mulle tulee näistä tosi paha mieli.
Lasta ei tosiaankaan saa väkivallalla kasvattaa, eikä millään tavalla satuttaa.
LAPSI on LAPSI!
Keheen lapsi voi luottaa, jos ei omaan isään tai äitiin?
Jos omat vanhemmat satuttavat lasta, mitä lapsi ajattelee?
Ilmankos mulla näitä sijaislapsia riittää, kun yleinen asenne on, et voi sitä lasta vähän kurittaa!
Lapsi pitää kasvattaa puhumalla!!!! Ja vaikka lapsi raivoaa, ei saa asettua lapsen tasolle ja huutaa takaisin, vaan aikuisen pitää pysyä AIKUISENA ja puhua lapselle rauhallisesti takaisin.
mulle tulee näistä tosi paha mieli.
Lasta ei tosiaankaan saa väkivallalla kasvattaa, eikä millään tavalla satuttaa.
LAPSI on LAPSI!
Keheen lapsi voi luottaa, jos ei omaan isään tai äitiin?
Jos omat vanhemmat satuttavat lasta, mitä lapsi ajattelee?
Ilmankos mulla näitä sijaislapsia riittää, kun yleinen asenne on, et voi sitä lasta vähän kurittaa!
Lapsi pitää kasvattaa puhumalla!!!! Ja vaikka lapsi raivoaa, ei saa asettua lapsen tasolle ja huutaa takaisin, vaan aikuisen pitää pysyä AIKUISENA ja puhua lapselle rauhallisesti takaisin.
En todellakaan ihmettele että mt-ongelmat ovat yleisiä. Mistäköhän johtuvat?
antaisi sinulle luunappeja, tukistaisi, vetäisi korvasta tai poskesta tai antaisi näpeille (ihan vaan opetusmielessä), kun et toimi toiveiden mukaisesti?
Tero
todellakaan hyväksy minkäänlaista fyysistä kuritusta enkä väkivaltaa.
Vanhemmalla pitää olla sen verran auktoriteettia, että pelkät sanat riittävät ja lapset uskovat! Meillä on näin. Lapset 7v ja 4v.
Mikä järkyttävintä, äitini kieltää koko kurittamisen tapahtuneen! On siis onnellisesti blokannut mielestään kaikki piiskanannot, tukistamiset, luunapit ja läpsimiset.
Pitkään olin tuon takia salliva kuritusta kohtaan (minulla ei lapsia), mutta vasta aikuisena ja viime aikoina olen alkanut tajuta että lapsen kurittamisessa ei ole mitään sen sallitumpaa kuin toisen aikuisen itsemääräämisoikeutee kajoamisessa. Siis koska muita ihmisiä ei ole oikeutta pahoinpidellä, ei myöskään lapsia. Ongelmat on ratkottava muuten.
Onneksi, onneksi tajusin tämän ennen omien lapsien saamista! Valitettavasti kasvatusmetodit ovat ainakin sisaruksilleni siirtyneet, tukistavat ja läpsivät lapsiaan kun menettävät malttinsa eivätkä keksi muita keinoja kurinpitoon.
Mikä järkyttävintä, äitini kieltää koko kurittamisen tapahtuneen! On siis onnellisesti blokannut mielestään kaikki piiskanannot, tukistamiset, luunapit ja läpsimiset.
Pitkään olin tuon takia salliva kuritusta kohtaan (minulla ei lapsia), mutta vasta aikuisena ja viime aikoina olen alkanut tajuta että lapsen kurittamisessa ei ole mitään sen sallitumpaa kuin toisen aikuisen itsemääräämisoikeutee kajoamisessa. Siis koska muita ihmisiä ei ole oikeutta pahoinpidellä, ei myöskään lapsia. Ongelmat on ratkottava muuten.
Onneksi, onneksi tajusin tämän ennen omien lapsien saamista! Valitettavasti kasvatusmetodit ovat ainakin sisaruksilleni siirtyneet, tukistavat ja läpsivät lapsiaan kun menettävät malttinsa eivätkä keksi muita keinoja kurinpitoon.
Onko sulla siis nyt omia lapsia?
Mun äiti teki pahempaa, kuristi ja teki vaikka mitä pahaa. Voin sanoa että elämä on pilalla ja olo on tukahduttavan kipeä.
Niin että rankaiskaa vaan lapsia jotta saatte terveitä aikuisia tähän maailmaan..
Noh mutta nykyään hallitseekin vapaa kasvatus ja sitä en hyväksy,kuri pitää olla,minulla on isosisko hän ei kiellä lapsiansa,noh vanhemmat tottelee,mutta nuorin on kauhean agressiivinen ja muutenkin ärsyttävä,systeri ei halua pitää mitään kuria,vetoaa kun lapsella kehitysvamma,niin se on syy miksi ei kielletä,muuta kun hyssytellään vaan,tämäkö on oikea tapa? Lapsi saa tehdä ihan mitä vaan ja äiti paapoo,vedoten kun meidän x on sellainen ja sillä on se.
Itse olen siskoani 6v nuoremmpi ja minulla on taas toinen menetelmä,virheistä joutuu vastuuseen,mulla on 2,5v nuorempi lapsi kuin siskolla ja on ihan perusterve. Olen sitä mieltä jos tehdään jotain pahaa esim hajotetaan/rikotaan/heitellään jne,niin kiellän kolmesti jos ei tehoa roudaan jäähylle ja selitän sen jälkeen asian hänelle,ei kyllä tee toiste,mutta sitten joskus jos hän ei usko mitään tai tekee jotain ilkeetä ja sana ei tehoa,olen joskus joutunut antaa luunapin. Ja jos se nyt vetää kilarit eli itkupotkuraivarit esim julkisesti niin kannan kyl vähän äkkii pois,mun kanssa ei pelleillä,vaikka olen kova niin osaan antaa rakkauttakin,mun mielestä vastuu pitää kantaa aina teoistansa.
minkäänlaista fyysistä väkivaltaa, en myöskään henkistä. Itse olen kokenut sitä riittämiin lapsena ja siitä on vieläkin traumoja. Rajat ja kuri eivät tarkoita fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa, vaan sitä että perheessä on säännöt joita lapsi opetetaan noudattamaan. Huutaminen ja fyysinen väkivalta kasvattaa lapsessa kerta kerralta vihaa kurittajaa kohtaan ja kurittaja menettää samalla lapsen kunnioituksen. En kunnioita omia vanhempiani yhtään kaiken sen jälkeen mitä koin heidän käsiensä kautta. Meillä omilla lapsilla on sääntöjä, kotona kiellettyjä paikkoja, opetetaan miten käyttäydytään jne jne. Ei siihen ole väkivaltaa tai huutamista ole tarvinnut. Pari kertaa on itsellä mennyt väsyneenä hermo ja olen karjaissut esikolle, että menee huoneeseensa kiukuttelemaan kun nyt en jaksa kuunnella. Kadun niitä vieläkin vaikka aikaa on yli vuosi. Lapsi meni itkien omaan huoneeseensa ja tilanteen raukeamiseksi tarvittiin monta keskustelua, paljon syliä ja aikaa. Yleensä tilanteet ratkaistaan puhumalla ja se toimii. Jäähypenkkiä on käytetty pahimman uhman aikaan puolen kymmentä kertaa, mutta sinne lapsi on viety rauhallisena, kertoen että nyt saa istua siellä sen aikaa että itse rauhoittuu ja osaa käyttäytyä. Pois saa tulla heti kun käytös muuttuu. Tehonnut on parissa minuutissa.
Meillä lapset sanoo, jos on vihainen tai äkäinen olo, meillä saa murista ja äristä (lapsi) jos kiukuttaa, saa näyttää vihaiselta ja tuhista niin paljon kun jaksaa. Raja menee siinä että tavaroita ei nakella/hajoteta eikä ketään ihmistä satuteta. Toimii.
hyväksyn, että fyysisesti, satuttamatta estetään pahanteko tai auton alle juokseminen jne. esim. ottamalla syliin ja pitämällä tarvittaessa käsistä kiinni. Jos joku pitää tätä fyysisenä kurituksena niin pitäköön.
Nuo mainitsemasi asiat ovat täysin ei-hyväksyttäviä ja myös laittomia, onneksi.
TIedän, että tässä on vaarana pahoinpitelysyyte, mutta en oikeasti ihan tarkkaan tiedä, mitä laki sanoo ja mikä sen oikea tulkint aon esim. oikeudessa. Haluaisin asiallista keskustelua siitä, onko kasvatuskeinona milloinkaan hyväksyttävää tai nykyisin edes lainmukaista:
-näpsäyttää sormille esim. n. 2-vuotiasta asiasta ensin varoitettuna, että seuraa jos jatkaa tiettyä asiaa tms.
-tukistaminen myös etukäteen varoitettuna tietystä asiasta
-joku muu vastaava, mikä?
En missään tilanteessa.
Jos tarkemmin ajattelet, ei ole mitään tilannetta mikä oikeuttaisi tukkapöllyyn esimerkiksi. Se, että aikoinaan itse tajusin tämän asian avarsi paljon kasvatustyyliäni ja huomasin kuinka paljon paremmin lapseni minua tottelivat ja kuuntelivat kun tyydyin vain puhumaan ja no kyllä joskus olen huutanutkin mutta en oikeastaan käytä kuritusta ollenkaan kasvatuskeinona. Meillä ei joudu jäähylle tms. vaan asiat sovitaan aina puhumalla heti.
Noh mutta nykyään hallitseekin vapaa kasvatus ja sitä en hyväksy,kuri pitää olla,minulla on isosisko hän ei kiellä lapsiansa,noh vanhemmat tottelee,mutta nuorin on kauhean agressiivinen ja muutenkin ärsyttävä,systeri ei halua pitää mitään kuria,vetoaa kun lapsella kehitysvamma,niin se on syy miksi ei kielletä,muuta kun hyssytellään vaan,tämäkö on oikea tapa? Lapsi saa tehdä ihan mitä vaan ja äiti paapoo,vedoten kun meidän x on sellainen ja sillä on se. Itse olen siskoani 6v nuoremmpi ja minulla on taas toinen menetelmä,virheistä joutuu vastuuseen,mulla on 2,5v nuorempi lapsi kuin siskolla ja on ihan perusterve. Olen sitä mieltä jos tehdään jotain pahaa esim hajotetaan/rikotaan/heitellään jne,niin kiellän kolmesti jos ei tehoa roudaan jäähylle ja selitän sen jälkeen asian hänelle,ei kyllä tee toiste,mutta sitten joskus jos hän ei usko mitään tai tekee jotain ilkeetä ja sana ei tehoa,olen joskus joutunut antaa luunapin. Ja jos se nyt vetää kilarit eli itkupotkuraivarit esim julkisesti niin kannan kyl vähän äkkii pois,mun kanssa ei pelleillä,vaikka olen kova niin osaan antaa rakkauttakin,mun mielestä vastuu pitää kantaa aina teoistansa.
mulla on hyväkäytöksiset ja vastuun teoistaan kantavat lapset, joille on annettu rajat ja rakkautta. olen onnistunut kasvattamaan heistä ihan pelkästään kehumalla, keskustelemalla, kieltämällä ja kannustamalla hienoja ihmisiä, en todellakaan tarvinnut siihen väkivaltaa. se, että siskosi lapsi ei osaa käyttäytyä, ei helvetti soikoon johdu siitä, että häneen ei käydä käsiksi, vaan siitä, että hän ei osaa kasvattaa (tai vaihtoehtoisesti oikeasti siitä kehitysvammasta). kiva että olet ollut sitkeä jäähypenkin kanssa (toimi meilläkin) mutta pilaat koko asetelman käymällä lapseen käsiksi. tiesit tämän varmaan itsekin, mutta olet lapsesi silmissä se kaikkein rakkain ja se kaikkein kamalin, jolle ei saa olla vihainen kun voi koska vain joutua sietämään kipua. kanna itse vastuu teoistasi ja ilmoittaudu poliisille.
Monissa maissa fyysinen kuritus on aika yleistä. Ei tarvitse mennä esim. Keski- tai Etelä-Eurooppaa kauemmas. Miksi lapset ja nuoret eivät siellä kasva ihan kieroon jne?
En itse kannata fyysistä kuritusta tai "väkivaltaa" kasvatuskeinona, mutta toisaalta en ole täysin vakuuttunut myöskään sen väitetystä turmiollisuudesta. Joskus harvoin näpäytys voi olla ihan paikallaan.
...joihinkin muihin asioihin, kuten kukkamultien sotkemisiin, mutta vesiautomaatti piti siirtää pois jo siksikin, että en halunnut mieheni näpsäyttävän lasta.
miksei sitä voinut alunperin siirtää pois jos on ongelma? Sen ymmärrän että joku takka on vaikee siirtää eri paikkaan tms MUTTA meidän taapero ei mene lähellekään takkaa (vaikka on pirun lujatahtoinen ja uhmainen) eikä ole kertaakaan tarvinnut lyödä eikä läpsiä eikä tukistaa eikä antaa luunappia tai mitään muutakaan. ON muitakin keinoja.
Monissa maissa fyysinen kuritus on aika yleistä. Ei tarvitse mennä esim. Keski- tai Etelä-Eurooppaa kauemmas. Miksi lapset ja nuoret eivät siellä kasva ihan kieroon jne? En itse kannata fyysistä kuritusta tai "väkivaltaa" kasvatuskeinona, mutta toisaalta en ole täysin vakuuttunut myöskään sen väitetystä turmiollisuudesta. Joskus harvoin näpäytys voi olla ihan paikallaan.
et varmaan hyväksy sukuelimien silpomistakaan vain siksi, että se on muslimimaissa sallittua ja hyväksyttyä, vaikka luetaan suomessa kirkkaasti pahoinpitelyksi? susta on ok, että aikuisetkin "näpäyttelevät" heikompia ja pienempiä aikuisia?
lapsi on ihminen siinä missä aikuinenkin ja ihmisoikeudet koskevat kaikkia. musta on järkyttävää, että suurin osa väkivallasta kohdistuu lapsiin. löisivät edes oman kokoisiaan, saatana. nakkikiskajonotappeluista, joissa molemmat osopuolet ruhjovat toista, saattaa toinen saada pitkänkin kakun, mutta jos sama rähinöitsijä pahoinpitelee kotona lapsiaan, kukaan ei puutu.
maaseudulla lapsia melko yleisesti läimäytellään kasvoihin, jos ovat tottelemattomia. Vaikka Ranskan maalaislapsetkaan eivät varmaan kasva mitenkään sankoin joukoin kieroon, niin tuo ei silti ole oikein. Vai onko sinusta?
Monissa maissa fyysinen kuritus on aika yleistä. Ei tarvitse mennä esim. Keski- tai Etelä-Eurooppaa kauemmas. Miksi lapset ja nuoret eivät siellä kasva ihan kieroon jne?
En itse kannata fyysistä kuritusta tai "väkivaltaa" kasvatuskeinona, mutta toisaalta en ole täysin vakuuttunut myöskään sen väitetystä turmiollisuudesta. Joskus harvoin näpäytys voi olla ihan paikallaan.
Estäminen on asia erikseen ja siinäkin voi lasta sattua, jos esimerkiksi rimpuilee, mutta sillä tulee aina olla muukin tarkoitus kuin kivun aiheuttaminen.
Hermo kyllä voi mennä keneltä hyvänsä enkä tuomitse sitä ollenkaan niin jyrkästi kuin suunnitelmallisen satuttamisen.
Sain itse selkääni isältäni 3-vuotiaasta alkaen, joten tiedän, mitä kaikkea paskaa siitä seuraa. Huono itsetunto seuraa loppuelämän ja altistaa koulu- ja työpaikkakiusaamiselle. Pahoinpitely itse oli myös aina hyvin nöyryyttävää. Luulen, että tietynlainen käyttäytymiseni uhkaavissa tilanteissa on myös perua lapsuuden tapahtumista.
et siis ole miehesi äiti, mutta hän joutuu olemaan sinun äiti tms ???
2Ja viimeiseen kysymykseesi, Jos mieheni sotkee TAHALLAAN, niin tasan siivoaa ITSE jälkensä, minä EN ole hänen ÄITI. Ja jos jätän tahallani imuroimatta (minkä normaalisti teen joka toinen päivä), saa mieheni kunnian tarttua imurin varteen."
Jotenkin sairasta...