"Super-Marjoon" liittyen: on pelottavaa, miten jotkut koulivat lastaan

Tuo jonkun tässä ketjussa mainitsema kielikyply kotona on loistava homma. Tuttavapiirissäni pariskunta, jossa suomalainen mies, amerikkalainen vaimo ja lapset oppineet molemmat kielet täydellisesti heti, kun oppivat puhumaan.

Miksi superMarjo siis ei saisi puhua lapsilleen kotona englantia ja näin auttaa heitä jo ennakolta koulua varten. Ei siinä mitään stressiä lapselle luoda vaan päin vastoin!

Minäkin yritin sitä omieni kanssa, mutta laiska kun olin, niin viitsinyt kunnolla ja koko ajan puhua. Ehkä siitäkin jäi lapsille jotain muistiin, koska ovat englannissa hyviä, vaikka muuten ihan keskitason oppilaita.

siten, että he eivät selvä arkielämässään siten kuten pitäisi. Tästä puhui jo 10 vuotta sitten vierailevat (amerikkalaiset) proffamme englannin laitosella, ja sittemmin aiheesta on julkaistu mm. kattava liittovaltiotasoinen tutkimus: <a href="http://www.usatoday.com/news/education/2009-01-08-adult-literacy_N.htm" alt="http://www.usatoday.com/news/education/2009-01-08-adult-literacy_N.htm">http://www.usatoday.com/news/education/2009-01-08-adult-literacy_N.htm<…;

kirjoitat seitsmasta, selva ja laitosella. Mutta sattuuhan sita.

Aika monessa kilpaurheiluharrastuksessa vaan jo pieniäkin lapsia treenataan monta krt viikossa, ja se on minusta hullua siksikin, että yksipuolinen keskittyminen yhteen lajiin voi aiheuttaa ties mitä fyysisiä kulumia ja kehitysongelmia. Minkä päälle tulee tuo harrastusstressi, josta ap puhuu. Lasten pitäisi voida "hengailla" (se oli muistaakseni just ton Lolan mielestä kirosana) kaverien kanssa, koska siten ne sosiaaliset taidot kehittyy parhaiten. Ei sosiaalisia taitoja kehitetä sillä, että ollaan jossain kerhossa, jossa ope sanoo, mitä tehdään ja miten.

harrastuksilla ja kulutuksella (mitä tavaroita/autoja/vaatteita/ulkomaanmatkoja ostetaan) erottaudutaan muista. Kun ei perinteisessä mielessä enää jakauduta yhteiskuntaluokkiin sen perusteella, millaista työtä tehdään, on tuollaisilla asioilla iso merkitys.



Sinänsä ymmärrettävää tietysti, että kukin haluaa lapselleen parhaan mahdollisen tulevaisuuden, mutta kun liika treenaus ei välttämättä ole lapselle oikeasti hyväksi.



Tasapaino harrastusten ja vapaa-ajan välillä olisi ideaali, mutta siitä voi tietysti halkoa hiuksia loputtomiin, missä se on.



ap

ei silti välttämättä ole hänelle hyväksi.



Kuten sanoin, en tuomitse harrastamista, kun se ei vie kaikkea lapsen aikaa. Vaan sen, että oikein halutaan estää lasta olemasta jouten aikatauluttamalla kaikki vapaa-aika jollain Hyödyllisellä Tekemisellä.



Tyypillistä av:lle, että sinäkin nyt sitten turvaudut minun haukkumiseen, kun et asiaperusteita keksi... minulla on ihan normaalipainoiset lapset, joilla on harrastuksia - mutta myös vapaa-aikaa. Kiitos vaan "huolenpidosta".



ap

Meidän Perheen tuoreessa numerossa on jutut kahdesta kasvattajasta - Lola Wallinkoskesta ja Marjo Niittyviidasta. Molemmat leuhkivat sillä, että HEIDÄN lapsensa harrastavat ja HEIDÄN lapsillaan ei ole luppoaikaa, vaan koko elämä on täytetty hyödyllisellä tekemisellä ja harrastustoiminnalla. Mikä siinä on, että tuollainen tuntuu yleistyvän kasvatusideologiana? Että lapsia pitää erityisesti koulia ja valmentaa jo taaperosta lähtien (Marjokin uhoaa aloittavansa omatoimisen englanninkielen kylvetyksen lapsillaan vuoden iästä alkaen)? Minusta se on hulluutta. Onhan tuota tutkittukin, mitä hyötyä on varhaisiästä alkavasta koulutuksesta - Ranskassa ipanat isketään kouluun jo 2-3 -vuotiaana (Ecole Maternelle) ja opetetaan lukemaan hetikohta. Mutta kappas: kun mitataan teinien oppimistuloksia, Ranska on reippaasti jäljessä mm. Suomesta, jossa lapset saavat olla LAPSIA ja leikkiä. Joten oikeasti: lapset tarvitsevat myös aikaa olla vaan, joutilaisuutta jolloin kukaan aikuinen ei kerro heille, mitä tehdään. Mielikuvituksen kehittymiselle joutilaisuus on ihan keskeistä. Millä en siis tarkoita, ettäkö kaikki ohjatut harrastukset ovat pelsepuubista, mutta joku roti niillekin...

viisaat paanne yhteen ja kirjoittaa kirja lapsen kehityksesta. Tutkimustulosta teilla varmaan on jo omasta takaa.

Kumma kylla se oppiminen ja edistyminen ei paaty 15 vuotiaana jolloin suomalaislapset nakyvat olevan parhaimmillaan vaan sen pitaisi jatkua sen jalkeenkin.

Yhdysvalloissa 85% nuorista suorittaa lukion, Suomessa luku on jossain 30% hujakoilla, loput sitten amistasoa.

Meidän Perheen tuoreessa numerossa on jutut kahdesta kasvattajasta - Lola Wallinkoskesta ja Marjo Niittyviidasta. Molemmat leuhkivat sillä, että HEIDÄN lapsensa harrastavat ja HEIDÄN lapsillaan ei ole luppoaikaa, vaan koko elämä on täytetty hyödyllisellä tekemisellä ja harrastustoiminnalla. Mikä siinä on, että tuollainen tuntuu yleistyvän kasvatusideologiana? Että lapsia pitää erityisesti koulia ja valmentaa jo taaperosta lähtien (Marjokin uhoaa aloittavansa omatoimisen englanninkielen kylvetyksen lapsillaan vuoden iästä alkaen)? Minusta se on hulluutta. Onhan tuota tutkittukin, mitä hyötyä on varhaisiästä alkavasta koulutuksesta - Ranskassa ipanat isketään kouluun jo 2-3 -vuotiaana (Ecole Maternelle) ja opetetaan lukemaan hetikohta. Mutta kappas: kun mitataan teinien oppimistuloksia, Ranska on reippaasti jäljessä mm. Suomesta, jossa lapset saavat olla LAPSIA ja leikkiä. Joten oikeasti: lapset tarvitsevat myös aikaa olla vaan, joutilaisuutta jolloin kukaan aikuinen ei kerro heille, mitä tehdään. Mielikuvituksen kehittymiselle joutilaisuus on ihan keskeistä. Millä en siis tarkoita, ettäkö kaikki ohjatut harrastukset ovat pelsepuubista, mutta joku roti niillekin...

viisaat paanne yhteen ja kirjoittaa kirja lapsen kehityksesta. Tutkimustulosta teilla varmaan on jo omasta takaa. Kumma kylla se oppiminen ja edistyminen ei paaty 15 vuotiaana jolloin suomalaislapset nakyvat olevan parhaimmillaan vaan sen pitaisi jatkua sen jalkeenkin. Yhdysvalloissa 85% nuorista suorittaa lukion, Suomessa luku on jossain 30% hujakoilla, loput sitten amistasoa.

Yhdysvaltain high school ei ole verrattavissa suomalaiseen lukioon - sieltä valmistutaan 17-18-vuotiaana ja heh - osa high school-graduateista on LUKUTAIDOTTOMIA, joten se siitä...

Amerikkalaisista muuten 71% käy high schoolin, ei 85%.

http://en.wikipedia.org/wiki/High_school

Ja suomalaisista liki 60% menee lukioon.

http://www.oph.fi/tiedotteet/2003/005

Jos sinä tiedät jonkin paremman (kattavan ja vertailukelpoisen) keinon verrata oppimista kuin Pisa, niin varmaan kerrot sitten. Siihen asti todellakin katson, että sinun mutusi jää tappiolle.

ap

eskari aloitetaan vasta viisivuotiaana ja sitä ennen päivähoito sielläkin on aika leikinomaista. Plus että en nyt todellakaan alkaisi jenkkikoulujärjestelmää pitämään tehokkaana ja hyvänä, iso osa teineistä läpäisee koulunsa todella huonoin tiedoin.

Musta ap harrastaa täysin turhaa yleistämistä. Jos sun läskit sohvaperunat ei jaksa persettään sohvasta nostaa niin kaikki lapset ei onneksi ole samanlaisia!

ei ole muita kuin läskejä sohvaperunoita ja maanisia harrastajia - kaikki siltä väliltä puuttuu. Oma lapsi harrastaa jalkapalloa ja jääkiekkoa ohjatusti ja lisäksi vanhempien kanssa hiihtoa, laskettelua, pyöräilyä... Ehtii vaikka kuinka paljon vaikka päivät ei ole ohjelmoitu täyteen jotain hiihtolenkkejä.

Ikävää sitäpaitsi tuollainen lasten nimittely, aikuiselta ihmiseltä!

eskari aloitetaan vasta viisivuotiaana ja sitä ennen päivähoito sielläkin on aika leikinomaista. Plus että en nyt todellakaan alkaisi jenkkikoulujärjestelmää pitämään tehokkaana ja hyvänä, iso osa teineistä läpäisee koulunsa todella huonoin tiedoin.

Näin ap:lle - erityisoppijoille ei ole paikkaa.

neuroottiselta tapaukselta. Eiköhän se ole töllössä ja lehdessä just siksi, että sitä voi kukin ällötä. Ei kai tota oikeesti voi kukaan ihailla?

neuroottiselta tapaukselta. Eiköhän se ole töllössä ja lehdessä just siksi, että sitä voi kukin ällötä. Ei kai tota oikeesti voi kukaan ihailla?

ja hyvin tuntuu uppoavan meihin :) Katsojaluvut on taattu ainakin ensimmäisessä jaksossa. En usko että tuollaisen tirkistelyohjelman lento kestää muutamaa viikkoa pitempään. Sinänsä ihan ihailtavaa että viisikymppinen nainen jaksaa kaiken tuon!

Silti minusta itse ilmiö on olemassa. Ei se tyhjästä tule, että samassa lehdessä on kaksikin samanlaista kouhoa... ja tässäkin ketjussa joitain, joiden mielestä lapset on ansiokasta aikatauluttaa pienestä pitäen.



ap

Kaksikieliseksi on oppinut vauvasta alkaen ja pianoakin on soittanut "aina". Lapsen on helppo oppia asioita, kun ne kuuluvat varhaislapsuuden rutiineihin. Ei ole kärsinyt opeistaan koskaan mitenkään.

mutta olen samaa mieltä ap:n kanssa siitä, että elämää aikataulutetaan liikaa ja jätetään hyvin vähän sellaiselle rauhalliselle perheen yhdessä olemiselle.



Minun esikoiseni harrastaa kolmea harrastusta kolme kertaa viikossa. Neljänä päivänä on vapaata emmekä oikein niille päiville halua kovasti ohjelmaa. Toki käydään luistelemassa, uimassa ja kyläilemässä mutta myös niin, että oleilemme vain kotona ihan arkisesti rentoutuen - vanhemmat lukien lehtiä tai kirjoja, lapset leikkien ja kyllä - joskus sohvalla löhöten ja tv:tä katsellen. Välillä puhutaan harrastusten vähentämisestä, mutta ei halua, joten toistaiseksi mennään näin.



Sain tälläkin palstalla kovasti palautetta, kun valitin ihmisistä, joiden on aikataulutettava viikonloput ja lomat. Olin tosiaan kuulemma kamala sohvaperuna, kun en vienyt lapsiani 10 viikon kesälomalla ulkomaille ja kun lapseni viettivät viikon mökillä ja muutaman viikonlopun pikkupuuhissa (esim.kylpyläreissu ja Muumimaailmareissu) ja lopun aikaa vaan omalla pihamaalla tai kavereiden luona/sukulaisten luona kyläillen. Yksi harrastus jatkui lapsellamme koko kesän heinäkuuta lukuunottamatta.



Kaveriperheemme menee toisenlaisella reseptillä. Lapsilla ei ole harrastuksia, mutta kalenteria käytetään joka päivä. Siihen merkataan kavereiden luona kyläilyt, kavereiden tulot, muut kyläilyreissut jne. Arkisin ei ole yhtään tavallista päivää vaan jokaiselle päivälle on merkattu niin lapsille kuin aikuisille jotain. Viikonloppuisin vietetään sitä perheen omaa aikaa, jolloin kyläillään yhdessä ja käydään erilaisissa tapahtumissa koko perheen voimin. Kaikkina lomina matkustetaan ulkomaille 1-2 viikoksi ja kesälomisin mökkeillään ja matkustetaan ympäri Suomea kavereiden luona tehokkaasti.



Ei tämäkään minusta ole hullumpi resepti, jos viihtyy näin. Mutta sitten kun nämä kaksi reseptiä yhdistetään, lasten runsaat harrastukset ja lomien ja viikonloppujen runsas tapahtumamäärä, sitten ollaankin tilanteessa, jossa lapset eivät osaa enää vain olla ja keksiä itse niitä leikkejä. Nykyään tähän malliin ollaan vauhdilla luisumassa.

Kaksikieliseksi on oppinut vauvasta alkaen ja pianoakin on soittanut "aina". Lapsen on helppo oppia asioita, kun ne kuuluvat varhaislapsuuden rutiineihin. Ei ole kärsinyt opeistaan koskaan mitenkään.

vaan se, että lapsesi ei saisi leikkiä tai puuhastella omiaan vaan mieluummin harjoitella lukemista tai pianonsoittoa tai mitä nyt milloinkin.

Pakko kuitenkin vielä kysyä, miksi se lapsi piti opettaa lukemaan tosi pienenä. Saiko lapsi siitä jotain extraa vai äiti?

Opin itse lukemaan ekalla luokalla. Oma lapseni menee eskariin eikä osaa kaikkia kirjaimia. Ei tule oppimaan lukemaan vielä pitkään aikaan. Minä en ole kärsinyt siitä, että opin lukemaan silloin kun on sen aika eikä toistaiseksi ole lapsenikaan kärsinyt. Mutta muutaman kaverin äiti on jo päivitellyt, miten he saavat lapsensa lukemaan, kun muuten sitä kiusataan. Kuka kiusaa? Sen äidin lapsi, joka on sen lapsensa itse väkisin opettanut lukemaan, jotta voi olla parempi ja osaavampi kuin muut?

On totta, että lapsen tiedonjano on suuri ja että joillekin lapsille ne taidot karttuvat puolivahingossa ilman todellista tarkoitusta. Esim. ystäväni lapsi oppi lukemaan 4-vuotiaana kyselemällä itse aktiivisesti kirjaimista mainoksissa ja lehdissä. Kukaan ei opettanut. Hän vain oppi. Toisen ystäväni lapsi oppi 3-vuotiaana luistelemaan, kun 4-vuotiasta isosiskoa opetettiin. Harrastaa luistelua tänäkin päivänä.

Mutta kun se lapsi tietentahtoen ja ihan leikeistä pois ottaen laitetaan opettelemaan taitoja, joihin ei välttämättä vielä ole mitään tarvetta eikä edes valmiuttakaan, on se vain yksinomaan surullista!

Ja saihan se lapsi siitä lukutaidon, jota en kyllä osaa pitää turhana taitona tai haittana. Enkä ihan ymmärrä, että mitä minä siitä olisin sen kummempaa saanut kuin yhdessäoloa senkin tiimoilta. Ohjelmoitua lapsen elämä on väkisinkin, kun on hoidossa ja vanhemmillakin harrastuksia. Sehän ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lapsi saisi leikkiä, leikkien se lukemaan oppiminenkin tapahtui.

Me olemme kyllä harrastava perhe ( lapset kotihoidossa ), mutta harrastuksia ei saa olla liikaa. Ehdottomasti pitää olla aikaa paljon vapaaseen leikkiin. Sen huomaa lapsistakin, jos on jostain syystä ollut kiireisempi päivä, eikä vapaata leikkiä ole ollut paljon, niin illalla lapset kokee, etteivät ole ehtineet leikkiä tarpeeksi. Esikoinen on sen ikäinen, että osaa ilmaista ja sanoa miten tärkeää hänelle leikki on.

Mitäs kun meillä lapset itse haluaa harrastaa. Musta ap harrastaa täysin turhaa yleistämistä. Jos sun läskit sohvaperunat ei jaksa persettään sohvasta nostaa niin kaikki lapset ei onneksi ole samanlaisia!

Miksi ihmeessä?