Lue keskustelun säännöt.
Marjo Niittyviita: lapsemme ei kiukuttele koskaan!
07.03.2012 |
Luin tuossa uusinta meidän perhe-lehteä ja siinä tuo Marjo Niittyviita sanoo, että heidän lapset ei kiukuttele koskaan, ja se johtuu siitä, että ne on onnellisia. Ja että hän tulee surulliseksi kun näkee kaupassa kiukuttelevia lapsia, sillä hänestä onnellinen lapsi joka saa vanhempien aikaa ei kiukuttele.
Kommentit (186)
Hyvä äiti ei huomaa lastensa kiukuttelua eikä karkkeja kaupassa.
Hyvän äidin syliinkin pääsee AINA vaikka lapsia olisi useampia.
Hyvän äidin lapset eivät tunne ikinä väsymystä, nälkää tai janoa (eivätkä sairastu), koska heitä hoidetaan tietty niin superhyvin.
Olen paska äiti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä äiti ei huomaa lastensa kiukuttelua eikä karkkeja kaupassa. Hyvän äidin syliinkin pääsee AINA vaikka lapsia olisi useampia. Hyvän äidin lapset eivät tunne ikinä väsymystä, nälkää tai janoa (eivätkä sairastu), koska heitä hoidetaan tietty niin superhyvin. Olen paska äiti...
lapset tarvitsevat ruokaa, juomaa ja unta. Jos äiti haluaa ne lapselta kieltää, niin ehkä lapsi jotenkin osoittaa äidin kehnouden.
ette varmaan kulje kassankaan kautta? ;)
Siellä voi olla purkkaa ja pastilleja, nykyisin ei enää niitäkään.
mä luulin että ostin eilen tuplan ja geishan ja viime viikolla kasan erilaisia lakupatukoita siitä. ja taisinpa ostaa jonkun karkkiaskinkin. ilmeisesti erehdyin, ja ne olikin purkkaa ja pastilleja. Olenpas mä hölmö. :O
harhojako on tullut nähtyä, kun suklaapatukoita olen katsellut meidän Prisman kassajonossa.
kassan luona. Ei ne ole mitään standardisisustettuja kauppoja.
tiedä muita tuntaita kuin ilo ja suru. Tai eivät kykene käsittelemään muita tunteita.
Jokainen normaali lapsi kiukkuaa jossakin elämänsä vaiheessa. Uhmaikä yms.
Normaaliin lapsen kehitykseen kuuluu, viha, turhautuminen, kiukku, ilo, onnellisuus jne.
Esim. 1v lapsi tuntee kiukkua kun ei saa jotakin, ei surua. Normaali pieni lapsi turhautuu välillä jos ei osaa heti jotakin asiaa. Paha virhe mennä tekemään nupipalapeli aina valmiiksi lapsen puolesta. Suru tunteena on niin moniulotteinen tunne, että se opitaan vasta myöhemmin.
Sääli lapsia jotka eivät uskalla näyttää kiukkua. 1v lapsi on jo todell alistettu jos ei kiukkua saa, osaa ja ennenkaikkea uskalla näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä äiti ei huomaa lastensa kiukuttelua eikä karkkeja kaupassa. Hyvän äidin syliinkin pääsee AINA vaikka lapsia olisi useampia. Hyvän äidin lapset eivät tunne ikinä väsymystä, nälkää tai janoa (eivätkä sairastu), koska heitä hoidetaan tietty niin superhyvin. Olen paska äiti...
lapset tarvitsevat ruokaa, juomaa ja unta. Jos äiti haluaa ne lapselta kieltää, niin ehkä lapsi jotenkin osoittaa äidin kehnouden.
Mitä sit kun isompana täydellinen äippä ei ole jostain syystä saatavilla ja lapselle tulee jano? Ei tajua että se on jano eikä tajua itse juoda??? Ja kuinka moni lapsi menee nukkumaan ennen kuin edes on väsynyt?
Mä en ymmärrä...
Ja siis jos lapsi tuntee nälkää, janoa ja väsymystä niin se tarkoittaa että sille ei anneta ollenkaan ruokaa ym.???
Mä ainakin annoin vauvojen nukkua niin kauan että heräsivät nälkään ja jopa kiukkuisina...
Tätä mieltä siis palsta tänään. Kun lapsella on turvallinen olo, uskaltaa hän kiukuta.
Eli jos haluaa lapselleen hyvän elämän, antaa tämän olla kohtalaisen turvaton koko ajan. Silloin lapsi oppii käsittelemään kaikkia tunteitaan eikä jumiudu kiukuttelemaan turhista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä äiti ei huomaa lastensa kiukuttelua eikä karkkeja kaupassa. Hyvän äidin syliinkin pääsee AINA vaikka lapsia olisi useampia. Hyvän äidin lapset eivät tunne ikinä väsymystä, nälkää tai janoa (eivätkä sairastu), koska heitä hoidetaan tietty niin superhyvin. Olen paska äiti...
lapset tarvitsevat ruokaa, juomaa ja unta. Jos äiti haluaa ne lapselta kieltää, niin ehkä lapsi jotenkin osoittaa äidin kehnouden.
Mitä sit kun isompana täydellinen äippä ei ole jostain syystä saatavilla ja lapselle tulee jano? Ei tajua että se on jano eikä tajua itse juoda??? Ja kuinka moni lapsi menee nukkumaan ennen kuin edes on väsynyt? Mä en ymmärrä... Ja siis jos lapsi tuntee nälkää, janoa ja väsymystä niin se tarkoittaa että sille ei anneta ollenkaan ruokaa ym.??? Mä ainakin annoin vauvojen nukkua niin kauan että heräsivät nälkään ja jopa kiukkuisina...
ja menette kauppaan. Lapselle tulee vielä jano, vähitellen väsyttää. Mutta täydellisenä äitinä sinä olet sitä mieltä, että nämä ovat vain hyvästä ja lapselle kuuluukin pieni kärsimys, niin oppii ilmaisemaan tunteitaan eli kiukkuamaan.
Ei lapsen janon huomioonottaminen tarkoita sitä, että äiti juottaa lasta! Se tarkoittaa sitä, että äiti ottaa huomioon janon mahdollisuuden ja esim. ennen kauppaanmenoa antaa lapsen juoda sen sijaan että nappaisi mehutetran ja juottaisi sen sisällön ennen kassaa lapselle.
Kuinka moni lapsi huutaa ja kiukkuaa väsymystään, koska äidin mielestä on kiva olla kaupassa illalla eikä suinkaan kotona, vaikka lasta väsyttää? Mä en ymmärrä!
Tätä mieltä siis palsta tänään. Kun lapsella on turvallinen olo, uskaltaa hän kiukuta.
Eli jos haluaa lapselleen hyvän elämän, antaa tämän olla kohtalaisen turvaton koko ajan. Silloin lapsi oppii käsittelemään kaikkia tunteitaan eikä jumiudu kiukuttelemaan turhista.
vaan elämään _väistämättä_ kuuluu myös vihan ja turhautumisen tunteita, ei niitä tarvitse erikseen järjestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kyllä juotavaa ja syötävää mukana jos on odotettavissa että lapselle tulee nälkä tai jano. Mutta en ole jatkuvasti tyrkyttämässä jotain ja ei se lapsikaan pyydä juotavaa ennen kuin sillä on jo jano. Ja missä ilmaisin olevani täydellinen äiti? tai että lapseni on tarhassa? Ja jos sitä lasta väsyttää, mut mun täytyy käydä kaupassa (täytyy, en mä huvikseni ruokakaupassa pyöri) niin siellä kaupassa käydään. En mä sen lapsen tahtiin elä koko ajan. Vai mitäs sitten jos ei mennäkkään kauppaan kun lapsi haluaa kotiin ja sit ei olekkaan kotona ruokaa?? On se hankalaa... Helpommalla pääsee kun ei yritä tehdä sen lapsen elämästä turhan "täydellistä".
P.S. Mun lapset ovat suurimman osan ajasta tyytyväisiä, mutta kiukuttelevat silti välillä. Mäkin teen niin.
Hyvä äiti ei huomaa lastensa kiukuttelua eikä karkkeja kaupassa. Hyvän äidin syliinkin pääsee AINA vaikka lapsia olisi useampia. Hyvän äidin lapset eivät tunne ikinä väsymystä, nälkää tai janoa (eivätkä sairastu), koska heitä hoidetaan tietty niin superhyvin. Olen paska äiti...
lapset tarvitsevat ruokaa, juomaa ja unta. Jos äiti haluaa ne lapselta kieltää, niin ehkä lapsi jotenkin osoittaa äidin kehnouden.
Mitä sit kun isompana täydellinen äippä ei ole jostain syystä saatavilla ja lapselle tulee jano? Ei tajua että se on jano eikä tajua itse juoda??? Ja kuinka moni lapsi menee nukkumaan ennen kuin edes on väsynyt? Mä en ymmärrä... Ja siis jos lapsi tuntee nälkää, janoa ja väsymystä niin se tarkoittaa että sille ei anneta ollenkaan ruokaa ym.??? Mä ainakin annoin vauvojen nukkua niin kauan että heräsivät nälkään ja jopa kiukkuisina...
ja menette kauppaan. Lapselle tulee vielä jano, vähitellen väsyttää. Mutta täydellisenä äitinä sinä olet sitä mieltä, että nämä ovat vain hyvästä ja lapselle kuuluukin pieni kärsimys, niin oppii ilmaisemaan tunteitaan eli kiukkuamaan.Ei lapsen janon huomioonottaminen tarkoita sitä, että äiti juottaa lasta! Se tarkoittaa sitä, että äiti ottaa huomioon janon mahdollisuuden ja esim. ennen kauppaanmenoa antaa lapsen juoda sen sijaan että nappaisi mehutetran ja juottaisi sen sisällön ennen kassaa lapselle.
Kuinka moni lapsi huutaa ja kiukkuaa väsymystään, koska äidin mielestä on kiva olla kaupassa illalla eikä suinkaan kotona, vaikka lasta väsyttää? Mä en ymmärrä!
että puuttuu lapsen kiukutteluun? Jos lapselle antaa "ultimatumin", että nyt lopetat huutamisen tai menet autoon/jäähylle/omaan huoneeseen, tarkoittaako se ettei hyväksy negatiivisia tunteita? Riittääkö että sitä varoitusta ennen sanoo lapselle, että minä kuulen että sinä... minä huomaan että sinusta tuntuu...? Ja sillä tavalla ilmaisee että lapsen mielipide on kuultu, ja lapsen tunne tulee sanoitetuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että puuttuu lapsen kiukutteluun? Jos lapselle antaa "ultimatumin", että nyt lopetat huutamisen tai menet autoon/jäähylle/omaan huoneeseen, tarkoittaako se ettei hyväksy negatiivisia tunteita? Riittääkö että sitä varoitusta ennen sanoo lapselle, että minä kuulen että sinä... minä huomaan että sinusta tuntuu...? Ja sillä tavalla ilmaisee että lapsen mielipide on kuultu, ja lapsen tunne tulee sanoitetuksi.
Mielestäni vanhemman tehtävä on ottaa kiukku vastaan ja myös ohjata lasta käsittelemään tunnettaan, myöhemmin kiukun mentyä keskustella ainakin isomman lapsen kanssa jo voi, mistä oli kysymys. Kyllä minusta kiukutteluun pitää ja saa puuttua. Osa lapsista voi myös hakea joskus huomiota sillä tavoin.
Tuli vain sellainen vaikutelma, että lapsen täytyy antaa ilmaista se raivon tunteensa sillä tavalla kuin hän haluaa, äiti vain jatkaa ostosten tekoa välittämättä siitä. Ehkei tätä tarkoitettu kuitenkaan, keskustelu vähän tuossa pompahteli.
Mikä sitten on sitä kiukuttelun tai muiden negatiivisten tunteiden ilmaisun kieltämistä? Tarkoittaako se sitä että vanhemman reaktio on niin ylimitoitettu, pelottava tai epäjohdonmukainen lapsen toimintaan nähden, että lapsi järkyttyy eikä uskalla enää tehdä mitään sen suuntaistakaan? Ja jos minun lapsi edelleen saattaa kiukutella, mutta saan hänet yleensä rauhoittumaan vaikka sillä tiukalla äänensävyllä toimitetulla jäähyvaroituksella ja viimeistään tilanteesta poistamalla, niin onko niin, että se että hän uskaltaa kokeilla samaa vielä uudestaan, tarkoittaa että hän on saanut aiemmin turvallisesti ilmaistaa kaikenlaisia tunteitaan? Vai onko se sitä että lasta ei ole sen enempää henkisesti tai fyysisesti vahingoitettu, hylätty, nolattu, peloteltu jostakin ns. huonosta käytöksesta?
Mitä se tunneilmaisun salliminen oikeastaan on verrattuna käytöstapojen opettamiseen? Onko niin että minä vanhempana päätän mikä tunteisiin käytös on lapselta hyväksyttävää ja mikä taas ei, ja mikä on seuraus huonosta käytöksestä (esim. saako itkeä, saako murjottaa, saako inttää vastaan, saako heittäytyä veltoksi, saako olla tottelematta, saako karata, saako huutaa, saako nimitellä, saako potkia, saako lyödä...), ja hyväksyttäviä keinoja käyttäen lapsi saa vapaasti ilmaista mitä vain tunteitaan ja minä aikuinen en ylireagoi tai mitätöi niitä lapsen tunteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se, että lapsi uskaltaa kiukutella, ole luottamuksen osoitus häneltä?
saa kiukustua ja osoittaa tunteitaan, mutta ketään ei saa satuttaa ja muita ei saa kohtuuttomasti häiritä. Ei saa lyödä sisarusta vaikka harmittaisi. Ei saa nimitellä. Saa huutaa ja raivota, mutta jos karjuu esim. ruokapöydässä niin se häiritsee muita ja lapsi poistetaan omaan huoneeseen raivoamaan. Takaisin saa tulla kun on rauhoittunut.
Kyllä vanhempien tehtävä on opettaa sitäkin miten muiden ihmisten kanssa toimitaan. Kun raivotar on rauhoittunut voidaan asiasta puhua. Mielestäni tämä EI ole tunteen kieltämistä vaan sen opettamista miten tunteita ilmaistaan. Lapsen ei siis tarvitse olla koko ajan hyvällä tuulella vaan saa olla kiukkuinen, se on elämää. Mutta opetetaan miten kiukkua voi ilmaista.
Ei ole ihan helppoa aina rajanveto.
Tuli vain sellainen vaikutelma, että lapsen täytyy antaa ilmaista se raivon tunteensa sillä tavalla kuin hän haluaa, äiti vain jatkaa ostosten tekoa välittämättä siitä. Ehkei tätä tarkoitettu kuitenkaan, keskustelu vähän tuossa pompahteli.
Mikä sitten on sitä kiukuttelun tai muiden negatiivisten tunteiden ilmaisun kieltämistä? Tarkoittaako se sitä että vanhemman reaktio on niin ylimitoitettu, pelottava tai epäjohdonmukainen lapsen toimintaan nähden, että lapsi järkyttyy eikä uskalla enää tehdä mitään sen suuntaistakaan? Ja jos minun lapsi edelleen saattaa kiukutella, mutta saan hänet yleensä rauhoittumaan vaikka sillä tiukalla äänensävyllä toimitetulla jäähyvaroituksella ja viimeistään tilanteesta poistamalla, niin onko niin, että se että hän uskaltaa kokeilla samaa vielä uudestaan, tarkoittaa että hän on saanut aiemmin turvallisesti ilmaistaa kaikenlaisia tunteitaan? Vai onko se sitä että lasta ei ole sen enempää henkisesti tai fyysisesti vahingoitettu, hylätty, nolattu, peloteltu jostakin ns. huonosta käytöksesta?
Mitä se tunneilmaisun salliminen oikeastaan on verrattuna käytöstapojen opettamiseen? Onko niin että minä vanhempana päätän mikä tunteisiin käytös on lapselta hyväksyttävää ja mikä taas ei, ja mikä on seuraus huonosta käytöksestä (esim. saako itkeä, saako murjottaa, saako inttää vastaan, saako heittäytyä veltoksi, saako olla tottelematta, saako karata, saako huutaa, saako nimitellä, saako potkia, saako lyödä...), ja hyväksyttäviä keinoja käyttäen lapsi saa vapaasti ilmaista mitä vain tunteitaan ja minä aikuinen en ylireagoi tai mitätöi niitä lapsen tunteita?
saa kiukustua ja osoittaa tunteitaan, mutta ketään ei saa satuttaa ja muita ei saa kohtuuttomasti häiritä.
No mutta kertokaa nyt, onko tunteiden kieltämistä se, että puuttuu lapsen kiukutteluun?
aikuinen menee lapsen tunteiden takia tolaltaan. Ja se on lapsesta todella pelottavaa, koska aikuinen on lapsen elämisen ja turvallisuuden tae. Eli esim. niin, että vanhempi masentuu lapsen kiukuttelusta. Tai rupeaa syyllistämään lasta. Katso nyt, äiti itkee koska kiukuttelit. Tai äiti murjottaa tunti- tai päiväkausia, koska lapsi kiukutteli. Tällä lailla on mahdollista kasvattaa todella kilttejä lapsia. Ja nämä keinot voivat olla niin hienovaraisia, että aikuinen oikeasti luulee olevansa aivan loistava kasvattaja ja että lapset ovat onnellisia. Nimimerkillä masentuneen vanhemman lapsi perheessä, jossa vanhempi ei tunnistanut ja tunnustanut omaa pahaa oloaan.
ettei meidän koulussa kukaan kiusaa.
Niin.
Paljon samaa hänessä ja tässä rouvassa. Kaikki eivät ole ihan sillä tavalla, miten sen nyt sanos, terveitä.
Meillä on neljä lasta, joista yksi kiukuttelee kerran kymmenessä vuodessa, yksi kerran kuukaudessa, yksi kerran viikossa ja yksi joka päivä. Jännää, vai mitä! Olemme siis hyvin epätasaisia vanhempia ilmeisesti.
Ainakin meillä Prismassa karkit ovat omalla käytävällään, jonne meillä ei ole koskaan mitään asiaa. Lapset eivät kauppamatkalla näe karkkipusseja jne., joten mitään "mä haluun" -kitinää ei tule. Voisin toki tehdä kuten niin monet muut äidit tekevät eli kävellä lasten kanssa karkkiosastoa läpi ja esitellä kaikki herkut ja lopuksi sanoa, että ei nyt osteta mitään. Juu, sen jälkeen lapset kiukuttelisivat takuuvarmasti. Mutta en tee kuten muut äidit, joten ei tule karkkihyllyitkupotkuraivareita.
Ja siinä vaiheessa kun karkkihylly hoksattiin, oli lapsilla jo sen verran älyä päässä, että he tajusivat karkkikiukun turhuuden.
Nyt ymmärrän, miksi on niin vaikea tajuta sitä, että osa lapsista ei kiukuttele. Te teette ihan itse elämänne omituisen hankalaksi ja syytätte sitten lapsia ja sen jälkeen minua, jonka lapset eivät kaupassa, kadulla, pulkkamäessä tai edes mäkkärissä kiukuttele. Kun ei ole tarvetta.
Mitä on kiukuttelu? Raivoamista? Inisemistä? Kitinää? Kinuamista? Riehumista? Väsymystä? Vihaa? Suuttumusta?
Suru on kyllä täysin ihan eri tunne kuin suuttumus & pettymyksen tunne, jotka itse liitän kiukutteluun. Sama kasvatus voi erilaisilla temperamenteilla varustetuilla lapsilla näyttäytyä eri tavalla - toinen tyytyy sääntöihin eikä juuri kiukuttele ja toinen näyttää avoimesti tunteensa, myös suuttumuksensa vaikka nillä klassisilla itkupotkuraivareilla. Ihan normaalia molemmat tavat.
Meillä ei kiukuttelua ei ole koskaan tapahtunut karkkihyllyllä tai kaupassa mutta toisen lapsen kohdalla kyllä usein kotona (esim. jos häviää pelissä). Ei se minusta huonoa äitiä tee. Takuulla annan molemmille lapsilleni yhtä paljon aikaa, syliä, rakkautta ja meillä mennään ns. lapsentahtisesti...
Jos yksikin äiti sanoo: "lapseni eivät KOSKAAN KIUKUTTELE", niin minulle tulee väkisinkin sellainen olo, että hän kyllä valehtelee tai sitten lapset pelkäävät äitiään. Voihan se tottakin olla. Mutta jos lapsi ei saa purkaa suuttumustaan avoimesti ja turvallisesti, niin jotain on pielessä. Jokainen ihminen pettyy joskus ja tuntee suuttumusta. Takuulla. Se, että kääntyy sisäänpäin ja kärsii hiljaa (hymy kasvoilla) ei koskaan ole tervettä.
Ihmettelen siksi, miksi kiukuttelu tai suuttumuksen näyttäminen on pienelle lapselle niin kiellettyä.
jos hän ei vahingoita itseään tai muita tai heittele esineitä? Saako lapsen laittaa jäähylle rauhoittumaan, jos hän esim. siinä kiukussaan kieltäytyy tottelemasta kun pyydetään tekemään jotain? Vai tehdäänkö se asia sitten väkisin hänen puolestaan, esim. otetaan joku kielletty esine pois, puetaan tai jatketaan matkaa kantaen/kädestä pitäen tms.?
Meillä on rauhallinen lapsi, joka ei usein kiukuttele. Joskus on hänet kiukuttelusta laitettu jäähylle, ja sen jälkeen hän on ollut ihan aurinkoinen ja rauhallinen ja on päästy asiassa eteenpäin. En tiedä onko se hyvä vai huono asia.