Lue keskustelun säännöt.
Marjo Niittyviita: lapsemme ei kiukuttele koskaan!
07.03.2012 |
Luin tuossa uusinta meidän perhe-lehteä ja siinä tuo Marjo Niittyviita sanoo, että heidän lapset ei kiukuttele koskaan, ja se johtuu siitä, että ne on onnellisia. Ja että hän tulee surulliseksi kun näkee kaupassa kiukuttelevia lapsia, sillä hänestä onnellinen lapsi joka saa vanhempien aikaa ei kiukuttele.
Kommentit (186)
käytös on vain tunteiden näyttämistä.... Todellakin, surulla ja väsymyksellä on eroa siitä, mitä on huonosti kasvatetun muksun äksyily joka asiasta.
Jos tässä mietin tuttavapiiriä, niin yksi ainoa lapsi on jatkuvasti kiukutteleva 5-vuotias ja vanhempien toiminnasta näkee heti, että kasvatus on ihan hukassa. Aikuiset mielistelevät lasta joka tavalla ja viihdyttävät ihan koko ajan. Lapsi ei viihdy viittä minuuttia yksin leikkimässä vaan saa jo raivarin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin lapsilla on energiaa kiukutella, kun kaikki aika harrastuksiin. Ja jos lapsi ei milloinkaan edes itke niin johan on asiat oudosti. Teko hymyä kun noi lapsetkin vääntää.
Luin vain tuon aloituksen ja viimeisen sivun.
Av-salapoliisit, kertokaa, mitä ainetta Marjo syöttää lapsille, etteivät kiukuttele?
Vai onko jo diangosoitu hermotuspuolen vammoja?
Siskoni poika ei ole koskaan kiukutellut. On fiksu, kohtelias ja ystävällinen. On nyt 12-vuotiaana osastohoidossa masennuksen takia.
Omatkaan lapseni eivät ennen esikouluikää kiukutelleet. Onneksi nykyään ilmaisevat tahtoaa ällittelemälläkin. Muuten pelkäisin siskoni pojan kohtaloa.
Nykyaikana pitää olla täydellinen, vain hyvät positiiviset tunteet sallitaan, ei hyväksytä negatiivisia eikä osata enää erotella kielteisiä tunteita eikä käsitellä niitä. Kaikkein vähiten niitä pidetään elämään kuuluvina. Ne ei vaan katoa mihinkään ja ne padotaan sisimpään missä ne alkaa elää omaa elämäänsä pyrkien esin mitä monenlaisemmalla tavalla.
Kiukuttelu on ihan normaali reaktio pettymykseen, joka johtaa suuttumukseen ja kiukutteluun. Pettymystä on vaikea niellä. Kyllä aikuisetkin pettyvät ja suuttuvat siitä mutta ilmaisevat tunteensa ehkä toisella tavalla kuin lapset. MUTTA kyllä tätä kiukuttelua esiintyy myös aikuisilla...myös niillä onnellisilla lapsilla ja aikuisilla, se on totuus. Elämässä joutuu väkisinkin kohtaamaan pettymyksiä ja ne kuuluvat elämään. Kaikki ei mene niin kuin tahtoo eikä kaikkea saa vaikka kuinka haluaa. Kukin meistä selviää niistä saamillaan persoonaansa kuuluvalla tavalla ja eväillä joita on saanut. Myös lapsen elämään kuuluvat pettymykset ja siitä johtuvat tunteet eikä niitä saa kieltää, vanhemman tehtävä on luotsata lasta näiden tunteiden läpi ei torjua tai pehmentää=curlata tietä tasaiseksi. Jos lapsi joudu kohtaamaan pettymyksiä kehitysvaiheissaan kasvussa aikuiseksi niistä on vaikea selviytyä aikuisena.
Luulen, että lapsi, jonka elämän vanhemmat ovat ohjelmoineet näin täyteen harrastuksia ja esiintymisiä sanoutuu siitä irti jossain vaiheessa, ja se voi tapahtua varsin rajustikin. Ovatko nämä lapset vanhempiensa kunnianhimon täyttäjiä!? Äiti vaikuttaa kovin esiintymishaluiselta ja teennäiseltä. Kuinka pienestä asti näitä lapsia on alettu tyrkyttää julkisuuteen? Miten se vaikuttaa lapsen persoonallisuuden kehitykseen?
Vert. lapsimissit. Mielestäni tämä kuuluu samaan kategoriaan.
Terve lapsi osaa ja uskaltaa näyttää myös kiukun ja suuttumuksen. Lapsi ei ole terve, ellei hän koskaan itke, eikä hänellä silloin ole kaikki hyvin. Ja lapset tarvitsevat pettymyksiä kestääkseen myöhemmin niitä elämässä. Niitä ei luonnollisesti tarvitse erikseen lapselle tuottaa, vaan normaalissa arjessa näitä tilanteita tulee vastaan aivan ilman tuottamatta. :)
Meilläkään ei lapset ikinä kiukuttele. Lapset kyllä itkevät kun on ikävä kotiin tai jotain kamalaa on sattunut. Lapset myös ovat avoimesti purkaneet pahaa oloaan itkemällä ja "raivoamalla" kun naapurin lapsi kiusasi tai kun isoveli heitti koripallolla naamaan. Mutta kiukuttelua ei ole uhmaiän jälkeen tapahtunut.
Kiukuttelua on se että vedetään itkupotkuraivarit kun ei saada uutta lelua tai karkkia kaupasta. Tai ilman mitään syytä kitistään ja raivotaan, esim. väsymyksen takia. Meidän lapset ovat oppineet, että itkulla ei saa karkkia, ja turhanpäiten raivoamisesta tulee vain paha mieli kaikille.
Eikö teillä kritisoijilla ole minkäänlaista kykyä erottaa tai tunnistaa tunteita? Ettekö ikinä selvitä, mikä on lapsenne itkun syy? Jos selvittäisitte, tietäisitte, milloin on kyse turhasta kiukuttelusta, ja milloin on lapsella ihan oikeasti syytä itkuun. Kyllä meillä saa pahaa oloa purkaa, mutta lapset ovat oppineet, että kiukuttelu ei auta ketään. On aina parempi sanoa että mua väsyttää ja oon kärttynen, saanko mennä omaan huoneeseen kuin käyttäytyä kuin kiukkupussi.