Lue keskustelun säännöt.
Marjo Niittyviita: lapsemme ei kiukuttele koskaan!
07.03.2012 |
Luin tuossa uusinta meidän perhe-lehteä ja siinä tuo Marjo Niittyviita sanoo, että heidän lapset ei kiukuttele koskaan, ja se johtuu siitä, että ne on onnellisia. Ja että hän tulee surulliseksi kun näkee kaupassa kiukuttelevia lapsia, sillä hänestä onnellinen lapsi joka saa vanhempien aikaa ei kiukuttele.
Kommentit (186)
Mä haluaisin kysyä tältä "lapseni eivät koskaan kiukuttele" -mamalta, että miten sä ymmärrät sellaiset lapsen kehitysvaiheet kuin uhmaiän ja murrosiän? Entäs tunne nimeltä viha?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haluaisin kysyä tältä "lapseni eivät koskaan kiukuttele" -mamalta, että miten sä ymmärrät sellaiset lapsen kehitysvaiheet kuin uhmaiän ja murrosiän? Entäs tunne nimeltä viha?
Katsos konditionaalia käytetään myös kohteliaisuuskeinona. Löytyi sitten aukko sunkin sivistyksestä.
jonka mielestä kaikki kiukku on surua, ja jonka mielestä hänen lapsensa eivät kiukuttele vaan ovat surullisia. Miten ihmeessä hän osaa opettaa lapsilleen tunteita, kun omaan varastoon näyttää kuuluvan vain kaksi: ilo ja suru.
jonka mielestä kaikki kiukku on surua, ja jonka mielestä hänen lapsensa eivät kiukuttele vaan ovat surullisia. Miten ihmeessä hän osaa opettaa lapsilleen tunteita, kun omaan varastoon näyttää kuuluvan vain kaksi: ilo ja suru.
Lapsethan käyvät väkisinkin läpi sellaista elämän draamaa, jossa tärkeässä osassa on myös viha ja kiukku.
Ja jos ei opeta lapselle karkinsyöntiä kotona, sitä isompi on ilo, kun joku tuo niitä lahjaksi.
ymmärrä, kun ne näkee kaupassa sen samanlaisen karkkipakkauksen, että niitä saa kaupastakin ostettua, ei vain sukulaisilta lahjaksi? Onko sun lapset ihan normaalisti kehittyneitä? Kun normaali lapsi saa karkkia sukulaisilta lahjaksi, niin se älyää jossain vaiheessa kauppareissulla, että kaupastakin saa karkkia, ja alkaa sitten haluamaan niitä. Vaikka ei saisikaan itkuraivaria siinä karkkihyllyn edessä, niin kyllä se jonkinlaista "mä haluun" -kitinää eli kiukuttelua aiheuttaa.
Vai kippaako teidän sukulaiset karkit minigrip-pussiin, ettei teidän lapset opi tunnistamaan karkkipusseja? Vai ettekö vie lapsia ikinä kauppaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä haluaisin kysyä tältä "lapseni eivät koskaan kiukuttele" -mamalta, että miten sä ymmärrät sellaiset lapsen kehitysvaiheet kuin uhmaiän ja murrosiän? Entäs tunne nimeltä viha?
Katsos konditionaalia käytetään myös kohteliaisuuskeinona. Löytyi sitten aukko sunkin sivistyksestä.
kun konditionaalin käyttö aiheuttaa lauseen monitulkintaisuuden. Ei siis sanota "haluaisin kysyä" vaan "kysyisin", koska ensimmäisessä esimerkissä konditionaali on haluta-verbissä, jolloin lause tulkitaan ehdolliseksi ajatukseksi eikä suinkaan kohteliaaksi kysymykseksi.
miksi ees vastaan.
enkä todellakaan siksi, että provosoiduin, mulla ei nimittäin ole lapsia ees.
mutta mites tää supa'mama, oot nyt ihan kokonaan unohtanut tunteen viha?! Tai ehkä suuttumusta ei saa ilmaista teillä sitten?
Ei kaikki kiukuttelu johdu surusta, vaan myös suuttumuksesta. Sekä turhautumisesta jne.
Minä ainakin vielä aikuisenakin olen LUONTEELTANI herkästi suuttuva (ja myös leppyvä). Mutta ei se ole pois onnellisuudestani. Pitääkö vihan ja suuttumuksen tunne sitten vaan tyylikkäästi niellä?
omg, epäilemättä tähänkin löytyy joku upea vastaus. :DD
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja jos ei opeta lapselle karkinsyöntiä kotona, sitä isompi on ilo, kun joku tuo niitä lahjaksi.
ymmärrä, kun ne näkee kaupassa sen samanlaisen karkkipakkauksen, että niitä saa kaupastakin ostettua, ei vain sukulaisilta lahjaksi? Onko sun lapset ihan normaalisti kehittyneitä? Kun normaali lapsi saa karkkia sukulaisilta lahjaksi, niin se älyää jossain vaiheessa kauppareissulla, että kaupastakin saa karkkia, ja alkaa sitten haluamaan niitä. Vaikka ei saisikaan itkuraivaria siinä karkkihyllyn edessä, niin kyllä se jonkinlaista "mä haluun" -kitinää eli kiukuttelua aiheuttaa. Vai kippaako teidän sukulaiset karkit minigrip-pussiin, ettei teidän lapset opi tunnistamaan karkkipusseja? Vai ettekö vie lapsia ikinä kauppaan?
Ainakin meillä Prismassa karkit ovat omalla käytävällään, jonne meillä ei ole koskaan mitään asiaa. Lapset eivät kauppamatkalla näe karkkipusseja jne., joten mitään "mä haluun" -kitinää ei tule. Voisin toki tehdä kuten niin monet muut äidit tekevät eli kävellä lasten kanssa karkkiosastoa läpi ja esitellä kaikki herkut ja lopuksi sanoa, että ei nyt osteta mitään. Juu, sen jälkeen lapset kiukuttelisivat takuuvarmasti. Mutta en tee kuten muut äidit, joten ei tule karkkihyllyitkupotkuraivareita.
Ja siinä vaiheessa kun karkkihylly hoksattiin, oli lapsilla jo sen verran älyä päässä, että he tajusivat karkkikiukun turhuuden.
Nyt ymmärrän, miksi on niin vaikea tajuta sitä, että osa lapsista ei kiukuttele. Te teette ihan itse elämänne omituisen hankalaksi ja syytätte sitten lapsia ja sen jälkeen minua, jonka lapset eivät kaupassa, kadulla, pulkkamäessä tai edes mäkkärissä kiukuttele. Kun ei ole tarvetta.
Mä haluaisin kysyä tältä "lapseni eivät koskaan kiukuttele" -mamalta, että miten sä ymmärrät sellaiset lapsen kehitysvaiheet kuin uhmaiän ja murrosiän? Entäs tunne nimeltä viha?
Katsos konditionaalia käytetään myös kohteliaisuuskeinona. Löytyi sitten aukko sunkin sivistyksestä.
kun konditionaalin käyttö aiheuttaa lauseen monitulkintaisuuden. Ei siis sanota "haluaisin kysyä" vaan "kysyisin", koska ensimmäisessä esimerkissä konditionaali on haluta-verbissä, jolloin lause tulkitaan ehdolliseksi ajatukseksi eikä suinkaan kohteliaaksi kysymykseksi.
Millä tavalla sana "haluaisin" on ehdollinen ajatus? Taatusti kenelläkään ei ole tulkintaongelmia tuon lauseen kanssa. Mitä jos ihan vain vastaisit kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_kokeilee_rajoja/
Lainauksia:
Jokainen lapsi käyttäytyy joskus hankalasti: hermostuu, _kiukuttelee_ ja turhautuu. Se on hyvä. Sopiva määrä turhautumista saa ponnistelemaan ja kasvua ja kehitystä liikkeelle, kunhan onnistumisen kokemuksiakin on riittävästi.
On hyvä, että kotona on ilmapiiri, jossa kaikenlaisten tunteiden näyttäminen on turvallista ja luvallista.
Joskus myös alkava sairaus, väsymys tai nälkä käynnistävät _kiukun_. Usein _kiukku_ kumpuaa turhautumisesta omien rajallisten kykyjen äärellä.
Lapsi voi _kiukuta_ kotona, jos koulussa tai päiväkodissa on sattunut jotain ikävää: joku on kiusannut, kaverin kanssa on tullut riita, on epäonnistunut jossakin...
kun ruuaksi oli tehty perunaa ja kalaa. Marisi, että miksi on tuota ruokaa. Söi kyllä hyvällä ruokahalulla kaksi lautasellista.
Meidän lapsi ei ole vielä ehtinyt oppia, että joka päivä ei voi olla ruuaksi spagettia ja jauhelihakastiketta, vaikka lapsi siitä ruuasta kovasti tykkääkin.
Olenpa minä nyt surkea kasvattaja, kun lapsi tuollaisesta kiukutteli. Jos vaikka en tekisikään enää ikinä lasten mieliruokia, niin oppivatpahan kiukuttelijat siihen, että äiti laittaa rajat ja pitäytyy niissä. Että välillä ei anneta periksi ja sitten taas seuraavaksi pidetä omaa päätä. Meillä ei tästä lähtien anneta periksi lasten ruokatoiveissa, vaan ollaan johdonmukaisia siinä, että lapset eivät määrää ruokalistaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
äitejä, jotka silmät pyöreinä julistaa; ei meidän lapset koskaan tee sitä tai tätä. Meidän lapset ei koskaan syö karkkia, meidän lapset aina tekee sitä ja tätä täydellistä ja ihanaa.... omasta tuttavapiiristä löytyy muutama tällainen äiti. Surullista, että se täydellinen elämä mitä muille uskotellaan, on täysin näiden äitien korvien sisällä. Isät kertovat omat tarinansa, sen erilaisen ja todellisen näiden äitien mielenterveysongelmista...
Mä haluaisin kysyä tältä "lapseni eivät koskaan kiukuttele" -mamalta, että miten sä ymmärrät sellaiset lapsen kehitysvaiheet kuin uhmaiän ja murrosiän? Entäs tunne nimeltä viha?
Katsos konditionaalia käytetään myös kohteliaisuuskeinona. Löytyi sitten aukko sunkin sivistyksestä.
kun konditionaalin käyttö aiheuttaa lauseen monitulkintaisuuden. Ei siis sanota "haluaisin kysyä" vaan "kysyisin", koska ensimmäisessä esimerkissä konditionaali on haluta-verbissä, jolloin lause tulkitaan ehdolliseksi ajatukseksi eikä suinkaan kohteliaaksi kysymykseksi.
Millä tavalla sana "haluaisin" on ehdollinen ajatus? Taatusti kenelläkään ei ole tulkintaongelmia tuon lauseen kanssa. Mitä jos ihan vain vastaisit kysymykseen.
Seuraako siitä, että syöt karkkia? Vai onko kyseessä pelkkä halu syödä, mutta ei halun toteutusta?
Vertaa sen jälkeen "haluaisin kysyä" ja "kysyisin". Huomaatko eroa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kiukuttelee lapset. entäs sitten? se on elämään, ihanaa sellaista. Ihan tavallista. Olen sen Marjon ohjelman mainoksia katsonut ja miettinyt että olisi elämä aika rankkaa jos pitäis päteä kaikessa ja olla SUPER :P
Kaupassa meidän lapset on pieninä kiukutellut kun ei jotain ole saanut mutta kun asiaa miettii lapsen kannalta niin jos hän pyytää kotona lelua niin se annetaan hänelle, sitten ollaan kaupassa ja sitä lelua ei saakaan, pistää varmasti kiukuttamaan. Ei se lapsi ymmärrä että se pitäis maksaa että sen saa... vai?
Meidän lapset on onnellisia kiukuttelijoita ja olen heistä ylpeä
ette varmaan kulje kassankaan kautta? ;)
En ole kukaan edellä kirjoittaneista :D. En tiedä kuka on tämä Marjo.
Olisi kyllä tosi liikuttava näky se menetyksen surusta karkkihyllyllä tai lelukaupassa kyynelehtivä lapsi... Kiukuttelu on eri asia, ja tulee mieleen että ehkä nämä surusta puhujat eivät itse tunnista tunteita? Kiukkuun liittyy tilanteesta riippuen erityisesti turhautumista. Ihan oikeaa vihaakin. Liekö se turhautuneisuus sitten tunne vai ei, mutta ei se ole todellakaan sama asia kuin suru. Eikä varmasti se, että lapsi luottaa ruokaan, syliin ja hoivaan, estä lasta turhautumasta siihen ettei jokin asia mene niin kuin hän olisi halunnut. Kiukku voi suuntautua omaan itseen ja kummuta omasta riittämättömyydestä (ei vaikka osaa jotain juttua minkä isommat lapset osaa), se voi johtua aikuisten määräyksistä tai jostain muusta.
Lapsen elämää voi toki hyvällä hoidolla yrittää hallita niin, ettei tule turhia huonon olon kiukutteluja, eli lapsella ei ole nälkä, kuuma, kylmä, väsy, pissahätä, sukat rutussa, liikaa ärsykkeitä, liian vähän ärsykkeitä... Mutta jossakinhan se raja menee, mitä epämukavuutta tai määräilyjä lapsen täytyy missäkin iässä oppia sietämään. Kiukuttelu on mielestäni yksi tapa lapsella käsitellä ja ilmaista sitä ikävää tunnetta, joka näistä asioista syntyy. Lapsi kai ajan kanssa ja vanhempien avulla ja esimerkillä oppii nimeämään niitä tuntemuksia ja kertomaan sanallisesti mikä on vikana jotta vanhemmat voivat auttaa, jopa korjaamaan tilannetta itse, tai vaihtoehtoisesti ns. puremaan hammasta.
Mutta olen miettinyt myös, että jos kiukuttelu on osa tätä itsehillinnän oppimisprosessia, niin miten siihen pitäisi suhtautua. Aikuisen pitää pysyä rauhallisena, tiedän, eikä pidä antaa periksi siinä mitä pitää tehdä. Mutta jos uhmaikäinen lapsi ei esimerkiksi vahingoita ketään tai mitään, huutaa vain ettei halua sitä paitaa tai tätä lapasta ja sitten haluaakin ne ja haluaa pukea ja haluaa apua ja isi ei saa auttaa jne. Okei, tätä tilannetta olisi etukäteen voinut ennakoida varaamalla kunnolla aikaa lähtötilanteeseen yms. kikoilla. Mutta onko mielestänne oikein vai väärin laittaa lasta vaikka jäähylle tuollaisen takia?
äitejä, jotka silmät pyöreinä julistaa; ei meidän lapset koskaan tee sitä tai tätä. Meidän lapset ei koskaan syö karkkia, meidän lapset aina tekee sitä ja tätä täydellistä ja ihanaa.... omasta tuttavapiiristä löytyy muutama tällainen äiti. Surullista, että se täydellinen elämä mitä muille uskotellaan, on täysin näiden äitien korvien sisällä. Isät kertovat omat tarinansa, sen erilaisen ja todellisen näiden äitien mielenterveysongelmista...
Kun joku tekee toisin kuin mammat, on kyseessä mielenterveyspotilas.
Joten ihan sama mistä minä kaupassa kävelen, niin lapset osaa kyllä kävellä vaikka jostain muualtakin. On se sääli, että sun lapset ei oo oppineet kävelemäänkään.
Me kylläkin asioidaan ihan lähimmässä kaupassa valtaosin. Prismassa asti käydään vain harvoin.
ette varmaan kulje kassankaan kautta? ;)
Siellä voi olla purkkaa ja pastilleja, nykyisin ei enää niitäkään.
Siksi en ymmärtänyt vertausta siitä, että tunteen nimi on suru, joka syntyy siitä jos menettää jotain tai ei saa jotain.