"yliherkkä" 13 v tyttö huolestuttaa...

Ihmiset ovat erilaisia. Kaikki eivät ole sellaisia ulospäin suuntautuneita urakoineta, tai narsisteja, mitä nykyisin ihannoidaan. Herkkyys on ihan normaali luonteenpiirre siinä, missä vaikka temperamenttisuus, ujous, puheliaisuus jne.

Mua on näissä herkkien tyttöjen ongelmissa alkanut mietityttää yksi juttu. Nykyisin hormonit alkavat vaikuttaa nuoremmalla iällä kuin oikeastaan olisi tarkoitus, kun kuukautiset alkavat niin nuorena. Aivot ovat ihan keskentekoiset, ja lapsen mieli ei osaa käsitellä sitä myllerrystä vielä ollenkaan.

Jos häntä ahdistaa tää maailma ja media yms. Jos hän on hieman fiksumpi, ja tietää, ettei Jutta-ohjelmissa ole mitään sisältöä ja on ahdistunut maailman menosta. Ei vain tiedosta tätä.

Itse olin ylä-aste ikäisenä tämänkaltaisista asioista jopa masentunut, tuntui ettei missään ole mitään järkeä, ja media vaan tyrkyttää kamalalla paineella kaikenlaista roskaa. Jos mukaan ei mennyt, jäi yksin. Tää on nyt vaan yks näkökulma.

N21

Tyttö saattaa olla masentunut.

Itse sairastuin esiteininä masennukseen ja vaikka sain pidettyä suuni kiinni ja pyyhittyä kyyneleet hihaan huomaamattomasti julkisilla paikoilla, niin ollessani yksin kotona nikottelin ja vollotin tauotta jopa syödessäni. Oli hyviä ystäviä ja reilut, ymmärtäväiset vanhemmat, mutta mikään ei ikinä lohduttanut.

En tiennyt itkulleni syytä, ja aina ajatellessani asiaa itku yltyi niin kamalaksi, etten saanut puhuttua tai edes hengitettyä kunnolla. Parkukohtaus loppui, kun luovuin asian käsittelystä.

ons se kivaa, kun nykyään kaikki normaalit tunnereaktiot ovat sairauksia tai yliherkkyyttä tai jotain muuta pskaa. joku oikea ikävä tapahtuma on voinut laukaista tyttären pelokkuuden. onko esim. väkivaltainen sisarus tai muuten epäasiallisesti käyttäytyvä, josta et mitään tiedä jne jne. rohkaisetteko tyttöä vai eikö koskaan riitä .. naurettavia nämä ''asiantuntijalausuntoihin'' turvautuvat.. kun ei itseensä enää luoteta, vaan pitää hakea jostain ulkopuolelta joku MIELIPIDE; että lätkäiskää nyt tolle tytölle joku leima otsaan, että meidän ei tarvitse ottaa itse mitään vastuuta meidän omasta käyttäytymisestä tyttäreen taikka suhteen luomisesta. psykiatria on tullut tuhoamaan luonnolliset tunnereaktiot sekä perheiden oman vastuun kantaa huolta lapsiensa kehityksestä. mot.

psykiatria ei tarjoa muuta kuin tekoviisastelua mataloidulla äänellä, parrankasvatuksella ja nenällä pidettävillä lukulaseilla. ottakaa läheisenne OMAAN HALTUUNNE; älkääkä hylätkö heitä millekään näsäviisauksien alttareille, joita psykiatrit - logit todellakin edustavat.

Itse taas olen sitä mieltä että ehdottomasti pitäisi selvittää, koska let's face it, itkeskelemällä ei elämässä pärjää. Tietenkin olisi parempi, jos opittaisiin hyväksymään erilaisuus, mutta tämä ei ole tapahtumassa ihan pian. Etenkin ylä- ja alakoulu on sellainen paikka, että jos et ole kovanahkainen, tai jos sinulla ei ole kavereita, jotka "suojelevat", niin seurauksena on aika usein armoton kiusaaminen. Ja en sano, että tästä herkkyydestä pitäisi pyrkiä kokonaan eroon, mutta jotenkin ilmaisua pitäisi saada erilaiseksi.

Av ei pettänyt tälläkään kertaa! Oli vaivana itkuisuus, ylivilkkaus, pikkutarkkuus tai yksin viihtyminen, syynä on aina asperger.

Av ei pettänyt tälläkään kertaa! Oli vaivana itkuisuus, ylivilkkaus, pikkutarkkuus tai yksin viihtyminen, syynä on aina asperger.

Luehan uudelleen... jos osaat!

Itku ei tarkoita toimintakyvyttömyyttä. Se on tunteeseen perustuva reaktio, joka ei tässäkään tapauksessa liene tahdonalainen. 15-20 prosenttia meistä on herkkiä persoonallisuuksia, ja näistäkin osa herkempiä kuin toiset. Tunneherkkyys on joskus taakka, toisinaan etu. Nämä face it -tyypit ovat niitä edellä mainittuja urhoja, jotka luja tahto vie läpi harmaan kiven. Herkät ihmiset ovat usein niitä, joiden on omien reaktioidensa takia pakko pysähtyä harkitsemaan ja toisinaan he oivaltavat, että turha siitä kiven läpi on pyrkiä, kun sen voi kiertääkin.



Sosiaalisista syistä on tietenkin hyvä saada jokin tolkku siihen itkeskelyyn. Kuten sanoit, jotkut kusipäät ovat hanakoita kiusaamaan mistä tahansa syystä, kuten vaikka toisen herkkyyden vuoksi. Lisäksi itku hämmentää muita. Itkevään ihmiseen on vaikea suhtautua. Asia vain on niin, että jos toinen on persoonallisuudeltaan hyvin herkkä, mikään kovapintaisuuteen vetoaminen ei auta. Herkän ihmisen pitää opetella pärjäämään elämässä jollakin muulla tavalla kuin pistämällä suoraan kovan kovaa vastaan.



Ap:n tyttärellä kuuluu olevan ystäviä. Ja tytär ei kuulemma mielellään puhu herkkyydestään, joten lienee helppo tajuta, että maailman kovuudesta puhuminen on hänelle vain painostusta asiassa, jolle hän ei voi mitään. Ja mitäpä muuta se aiheuttaa kuin torjuntaa? Herkkyyden ilmenemisiin pitää pyrkiä puuttumaan jotenkin muutoin kuin pistämällä pystyyn joopas-eipäs-kiistelyn. Se on tuomittu menemään pieleen. Valitettavasti en tässä voi vedota kuin kokemukseeni itsestäni ja työkokemukseeni. Itkeskellen ei pärjää, mutta itkeskelystä huolimatta voi pärjätä aivan mainiosti - kunhan huolehtii, ettei ole ihan hampaaton kaiken maailman narsisteja vastaan.



Väännetäänpä rautalangast: jos sattuu olemaan tunteiltaan herkkä, pitää hankkia niin kovat nyrkit, että kukaan ei tule niitä tunteita herättelemään. Tai pitää osoittaa olevansa niin taitava jossakin asiassa, että sen hoitaa joka tapauksessa paremmin kuin lets-feissarit. Maailma ei ole mustavalkoinen, ja itse kullakin meistä on vahvuutemme ja heikkoutemme - ja sama asia voi olla heikkous yhtäällä ja vahvuus toisaalla! Try to face that, though I think you are not able to!

Oliko silloin jotain ongelmia? Voisiko ne heijastua tytön nykyiseen käytökseen?



Aina on mahdollista että tytölle on sattunut jotain ikävää, mitä sinä äitinä et tiedä. Kyllä 13-vuotias osaa jo asioita salailla, jos pelkää, häpeää tms.



Jos terkkari ei osaa ohjata eteenpäin niin hae tarmokkaasti apua tytölle. Herkkä saa toki olla, mutta ei tuollainen itkeskely ole mitään normaalia ujostelua ja herkkyyttä vaan ihan arkipäivää häiritsevä ongelma.

teini-iän hormonit varmasti vielä "pahentaa" tilannetta. Olen itse ollut aina itkupilli, kuten joku muukin aikaisemmin kirjoitti, olen esim huono riitelykumppani koska itken niin herkästi. En osaa neuvoa, mitä tehdä, mutta terapeutti voisi tukea tytön tunteiden hillinnän harjoittelua.

niin itse muistan, että yksi vuosi oli tosi hankala, olin silloin 8. enkä melkein uskaltanut viitata (10 oppilas), pelkäsin niin väärin vastaamista, mutta sitten helpotti. Toivottavasti sinunkin tytölläsi on nyt vaan se vaikea vuosi ja pian helpottaisi. Mulla on itsellä itkuherkkä kohta 5v. Saapa nähdä millainen teininä on.

kun jossain vastauksessa viitataan, että mitä vanhemmat ehkä tekee väärin. Joo, vanhemmat saattavat huomaamattaan toimia väärin, mutta lapset myös omia olentojaan, tempperamentteineen, eivätkä vanhempien muovaamia olentoja. Itselläni on neljä lasta ja aina on yhtä kiinnostaa nähdä, millainen lapsi sieltä tulee, kaikki erilaisia ja omanlaisia

Oletan että tarkoitit minua.



Tällä let's face it jutulla puhuin ihan kokemuksesta. Olin äärimmäisen herkkä lapsena, purskahdin itkuun terveystarkastuksissa, vanhempain varteissa ym. vielä lähes 15- vuotiaana. Kova maailma tuli kuitenkin vastaan, herkkyys nähdään heikkoutena ja ilman kavereita en olis selvinny. Omat vanhempani siis sivuttivat herkkyyteni ihan vain sillä, että se kuului luonteeseeni. Mitään syytä itkeskelylleni ei oikeastaan ollut, en vain pitänyt niistä tilanteista, ja pelkäsin niitä jumalattomasti. Ja nyt kun ajattelen taaksepäin, niin olisin kiitollinen, jos joku olisi minua tämän kanssa auttanut sen sijaan, että olisin joutunut itse kovettamaan itseni.



Tarkoitinkin viestilläni sitä, että tähän itkeskelyyn pitäisi saada joku selko, koska oikeasti, itkemällä ei pärjää.