Miksi ihmisiä kehutaan tai haukutaan ominaisuuksista, joille he eivät voi itse tehdä mitään?

jonkun paidan, laukun tai kenkien kehuminen on vain typerää, koska minä tiedän kyllä itsekin että ne ovat hienoja, ihan jo siksi että minähän ne olen ostanut, enkä niitä olisi ostanut jos en pitäisi niistä. Nykyään kyllä tokaisen että "tiedän" jos joku jotain vaatetta kehaisee.



Omaan itsetuntooni ja mielialaani vaikuttaa enemmän kehut jotka liittyvät suoraan itseeni, siis ulkonäkööni tai luonteenpiirteeseen. Jonkun rättien tai asusteiden kehuminen nyt on vain materialismia, eikä silloin kehuta oikeastaan mitään muuta kuin niiden vaatteiden tai asusteiden suunnittelijaa, ei sitä henkilöä joka niitä päällään kantaa.



Ja vaikka tuosta tekstistä nyt saa sellaisen kuvan että olen koppava ja ylpeä, mutta sitä en ole. Olen vain kyllästynyt siihen että ihmiset eivät keksi mitään oikeaa sanomista, vaan kehuvat jotain vaatekappaletta aivan kuin se olisi jotain suurta armoa ja hieno juttu.



Miksi? Oikeasti miksi jotain vaatteita kehuessa luullaan että se jolle kehut osoitetaan, pitäisi niitä kehuja jotenkin suuressa arvossa? Ehkä jollekin hipsterille ne voivat olla tärkeitä, mutta tuskin moni tavallinen ihminen tuollaisista pitää.



Minä ainakin pukeudun itselleni eikä minua muiden mielipiteet vaatteistani kiinnosta. Jos joku kehuu hamettani, hän saa lähinnä kulmakarvani kohoamaan.

Jos taas joku kehuu että tein hienoa työtä, loistan kuin tuhat aurinkoa.

Ulkokuori on vain ulkokuorta, sisältö on se mikä ratkaisee.

jos aina muistaisi kehua ihmisen tekoja ja sanomisia eikä sitä, miltä hän näyttää tai muutenkaan esim. hänen taustojaan. Ja päinvastoin jos ihminen töppää niin ei mentäisi henkilökohtaisiin ominaisuuksiin vaan moitittaisiin (mikäli tarve on) pelkästään sitä mokan tekemistä.Päteee niin lapsiin kuin aikuisiinkin.

Jos joku kehuu vaatettani, koen että siinä kehutaan osittain myös minua; makuani, ehkä sitä, miten kannan vaatetta, ehkä sitä, miltä näytän siinä vaatteessa. Jos koen että minulla on päällä vaikka kaunis takki, kyllä koen itse näyttäväni kauniimmalta.

vaan itseasiassa Kung! ihmiset hoitaa asian vielä paremmin, aiheeseen liittyen seuraava:

http://windward.hawaii.edu/facstaff/dagrossa-p/articles/eatingchristmas…

Olen huomannut tämän saman. Etenkin työpaikoilla, joissa naisenemmistö on vallalla tämä käsitys, että ketään ei saa kehua liikaa.



Itse kyllä sanon ihan uhallakin, jos toisella on kaunis tukka kampaajareissun jälkeen, kaunis, uusi pusero, laukku jne.



Ihmettelen, kun usein tällaisen positiivisen huomion jälkeen ollaan usein ihan hiljaisia, ei esim haluta sanoa missä kampaajalla ollaan käyty tai mistä laukku on ostettu. Itse aina kehutessa kerron mistä on ostettu, jos toinen haluaa esim. itselleen ostaa samanlaisen.



Ehkä nykyään koetaan toiset uhkana enemmän kuin ennen, tämä on nykyään niin kilpailuyhteiskunta. Kaikesta kilpaillaan; työpaikoista, asemasta työpaikalla, elintasolla, koulutuksella, ulkonäöllä, parisuhteen onnistumisella, hoikkuudella, urheilullisuudella, lapsilla, lasten menestyksellä jne. jne.

Miksi poliitikkoja haukutaan siitä, että tekevät vääriä päätöksiä, vaikka oikeasti he tekevät niitä vain koska ovat hölmöjä? Eivät he voi sille mitään.

Eikä siinä muiden kehuja tartteta.



Toinen juttu on sitten, että suomalainen yhteiskunta on aika paska yhteiskunta, missä ei arvosteta toisten kykyjä vaan haukutaan pataluhaksi. Ja ollaan niin, niin kateellisia.

Tämä asenne ei lisää yhteistä hyvinvointia maassamme vaan tekee ihmisistä todella yksinäisiä puurtajia. Me-henki puuttuu kokonaan ihan toisin kuin esim. naapurimaasta.