Mitä mieltä naimisiinmenosta, kun lapsia ei tule?

Miettisin ap ihan vakavissaan koko ukon pihalle lemppausta. Sitapaitsi saattaishan niita lapsiakin paremmin jonkun toisen kanssa siunaantua.

Vaadi miehelta kunnollinen syy MIKSI ei halua naimisiin, joku ei se mitaan muuttais ei todellakaan kelpaa vastaukseksi.

Tietenkaan ei halua pakottaakaan, mutta toisaalta haluatko olla suhteessa ihmisen kanssa joka ei halua situoututa sinuun?

mua kiukuttas niin ajatus et antaisin parhaat kukkeat vuoteni miehelle ja han ei voi luopua naimattoman saadystaan. Eron hetkella vois aikamoinen katkeruus iskea, etta silloin nuorempana miehen kosintaa odotellessa sita vientia ois ehka ollut vahan paremmin ja niita lapsiakin ois viela ehtinyt tehda.

Grr, raivostuttaa miehes!!!! Lieko tommosen kans kannattaa niita lapsia edes yrittaa???

Siis onko parisuhteen tarkoitus ja päämäärä mennä naimisiin???

Ja eikö muka voi olla sitoutunut toiseen muuten kuin naimisissa?

Jos lapsettomuus on molemmille OIKEASTI OK, niin sitten naimisiin. Mutta JOS jompi kumpi tod.näk. joksus tosissaan haluaisi kokeilla vauvantekoa jonkun toisen kanssa, jättäkää väliin.

naimisiinmeno ei muuta mitään, miksi ei sitten suostu naimisiin? Eihän se vie kuin muutaman minuutin ja jos mikään ei hänestä muutu, mitään haittaakaan ei pitäisi olla.

surulliselta sun puolesta jos mies ei halua naimisiin:(

paperille kumpikin erikseen naimisiinmenon plussat ja miinukset

ja jutelkaa sitten asiasta kunnolla.



Jos haluat naimisiin ja mies rakastaa sinua kovasti, en ymmärrä, miksi hän siitä jatkuvasti kieltäytyy? Rakkaansa haluaa tehdä onnelliseksi, etenkin kun se ei elämää oleellisesti muuksi muuta.

Kiitos viestistäsi! Olen monta kertaa yrittänyt asiasta keskustella, mutta mieheni yrittää aina vältellä aihetta ja sanoo vaan, että hänestä naimisiinmeno ei muuttaisi mitään. Onhan se rationaalisesti totta, mutta tunnetasolla kaipaan fiilistä, että minulla on perhe (vaikka lapsia ei olisikaan), eikä vain poikaystävä... Nämä asiat olen kertonut myös miehelleni, mutta se ei näytä vaikuttavan hänen mielipiteisiinsä.



Olen itsekin alkanut välillä ihmetellä miksi hän kieltäytyy niin jyrkästi asiasta, joka on minulle tärkeä, ja välillä tulee mieleen jopa kyseenalaistaa hänen rakkautensa, juuri tuosta syystä, jonka mainitsit. Muuten minulla ei kyllä ole mitään aihetta olla uskomatta hänen sanaansa...

Mies halusi naimisiin, vaikka lasta ei kuulunut. Olimme yrittäneet pari vuotta ja sitten menimme naimisiin. Hiukan yli vuoden päästä olin luomusti raskaana, ja sain esikoisen ( ja ainoan) lapseni39 v.

Sinulla siis ei kuitenkaan ilmeisesti ollut mitään avioliittoa vastaan?



Ihanaa, että onnistuitte lopulta luomusti! Onneksi olkoon! :)

En nähnyt oletteko edes yrittäneet

ilamn avioliittoa, niin en oikein näe, miksi juuri lapsettomuuden takia pitäisi sitten mennä naimisiin, jos muuten ette ole naimisiin halunneet.



Vai onko niin, että sinä olet aina halunnut naimisiin ja mies ei?



Itse olen aina ajatellut, että lasten saaminen kuuluu avioliittoon ja ensin valitaan puoliso ja mennään naimisiin ja sitten katsotaan, saadaanko lapsia vai ei. Eli puolison valinta ei kytkeydy siihen, onko hänen kanssaan mahdollista saada lapsia. Jos niitä ei tule, se on sitten yhteinen vaikea asia, joka yhdessä kärsitään ja surraan.



Onko ap tilanne nyt se, että haluaisit mieheltä jonkun vakuutuksen siitä, että hän aikoo olla kanssasi, vaikka lasta ei tulekaan? Koetko, että tarvitse vakuutuksen hänen rakkaudesta ja sen kestävyydestä? Itsekin koen, että avioliitto on se lopullisen sitoutumisen merkki, joten siinä mielessä ymmärrän sinua.

Yritystä on takana melkein kolme vuotta, ja lapsettomuushoitojakin (IVF) reilusti yli vuosi. Ainahan ihmeitä voi tapahtua, mutta eipä tällä hetkellä näytä kovin todennäköiseltä että meille lapsia tulisi...

"englanniksi ei edes ole kunnollista sanaa avovaimolle tai -miehelle"



Tähän asti tuo ainakin käsittääkseni on ollut "de facto" ja hyvin on toiminut.

En halua naimisiin lapsettomuuden takia, olen aina halunnut naimisiin. Mutta mies ei, ja aiemmin olisin ollut valmis taipumaan mieheni tahtoon ja hyväksymään sen, että yhteinen lapsi merkitsee sitoutumista, eikä naimisiinmenoa välttämättä tarvita. Kyllä minäkin olisin mielelläni mennyt naimisiin jo ennen kuin aloimme yritää lapsien hankkimista...



En missään tapauksessa ajattele niin, että puolison valintaan vaikuttaisi se, voiko hänen kanssaan saada lapsia. Haluan tottakai pysyä yhdessä mieheni kanssa riippumatta siitä, saammeko joskus lapsen vai emme.

Jos lapsettomuus on molemmille OIKEASTI OK, niin sitten naimisiin. Mutta JOS jompi kumpi tod.näk. joksus tosissaan haluaisi kokeilla vauvantekoa jonkun toisen kanssa, jättäkää väliin.

Eihän se tietenkään helppo asia ole, mutta kyllä meille kummallekin on selvää, että yhdessä halutaan pysyä. Ainakin toivon että mieheni on rehellinen näin sanoessaan.

naimisiinmeno ei muuta mitään, miksi ei sitten suostu naimisiin? Eihän se vie kuin muutaman minuutin ja jos mikään ei hänestä muutu, mitään haittaakaan ei pitäisi olla.

Nimenomaan näin, itsekin olen näin ajatellut muiden pariskuntien kohdalla jo ennen kuin jouduin tähän tilanteeseen. Toki tuntuu kurjalta ajatella, että "pakottaisin" hänet valitsemaan avioliiton vastoin hänen tahtoaan, mutta kääntäen hän pakottaa minut valitsemaan elämän ilman avioliittoa vastoin minun tahtoani... Tosi hankala tilanne.

En siis todellakaan halua mitään 150 hengen kirkkohäitä, maistraattivihkiminen sopisi minulle mainiosti.

tunnetasolla kaipaan fiilistä, että minulla on perhe (vaikka lapsia ei olisikaan), eikä vain poikaystävä...

vähän siltä, että sinulla on joku ongelma parisuhteenne kanssa - joku muukin kuin siviilisääty. Tekisikö vasta avioliitto sinulle miehestä puolison?

Vai tuntuuko sinusta jo nyt, että hän on puolisosi, elämänkumppanisi, elämäsi rakkaus? Jos ei, niin miten ihmeessä se avioliitto muuttaisi asiaa?

Ja toisaalta edelleen: miksi poikaystävä olisi negatiivista? Kun aikoinaan seurustelin mieheni kanssa, rakastin häntä kuten nytkin ja tiesin haluavani aina olla hänen kanssaan. Minulle merkitsevät tunteet, ei se mitä jossain virallisissa papereissa lukee.

Tottakai mieheni on minulle jo nyt puoliso! Eikä meillä muuten ole suurempia ongelmia, mutta tästä asiasta on vähitellen tullut ongelma. Niinkuin jo sanoin, ymmärrän rationaalisella tasolla, että naimisiinmenolla ei ole mitään merkitystä, mutta jostain syystä tunnetasolla kokisin meidät enemmän perheeksi, jos olisimme edes naimisissa, kun lapsia ei näytä tulevan. Minusta tuntuu jotenkin kurjalta, että joudun luopumaan sekä haaveestani olla jonain päivänä naimisissa että haaveestani tulla äidiksi.

surulliselta sun puolesta jos mies ei halua naimisiin:(

Kiitos myötätunnosta! :)

ja hän on varma, että hänen perheensä taas luovuttaisi perinnön minulle. Mitäs siihen voi oikein sanoa, ilman että loukkaa toisen perhettä...

Tunnen valitettavia tapauksia, joissa tällaiseen on luotettu ja sitten onkin käynyt heikommin. Eikä perintöjä niin vain "luovuteta" toisille. Lain silmissä avopuoliso on täysin vieras ihminen. Vähemmällä paperisodalla ja riitelyllä selviää kun menee naimisiin vaikka maistraatissa (kestää ehkä 5 minuuttia + matkat).

Eikä kyse ole pelkästään tilillä olevista rahoista vaan kaikesta muustakin - esimerkiksi asunnosta.

Joo, itsekin olen kuullut sellaisia tarinoita, ettei ole ihan helppoa luottaa tällaiseen, vaikka ihan hyvissä väleissä toki ollaankin miehen perheen kanssa.

Rahoja meillä ei oikeastaan ole, kaikki on mennyt noihin lapsettomuushoitoihin, mutta on edes se yhteinen asunto (josta pankki omistaa tietysti vielä lähes puolet).

Olisin itse ihan tyytyväinen tuohon maistraattivaihtoehtoon, mutta jostain syystä sekin on liikaa. Kai mun pitää vaan yrittää sopeutua asiaan. :(

entäs common law? cohabiting?

aviopuolisoilla on ihan erilaiset oikeudet ja velvollisuudet, kannattaisi oikeasti tutustua lakitekstiin ja sitten kirjata ne plussat ja miinukset.

naimisiinmeno ei muuta mitään, miksi ei sitten suostu naimisiin? Eihän se vie kuin muutaman minuutin ja jos mikään ei hänestä muutu, mitään haittaakaan ei pitäisi olla.