Apua! Mitä tehdä kun mies aikoo raahata kaikki romppeensa yhteiseen kotiin.

ei sohvaa. Kun olen ajatellut alusta asti, että ostan klassikkolaatukalusteet heti alusta pitäen ja jos ei ole rahaa, niin olen ilman kunnes on. Eli mulla on nojatuoleja, mutta ei saman sarjan sohvaa. Olin ajatellut, että ostaisimme sohvan kun olemme menneet naimisiin, toivon nimittäin että saamme vähän rahalahjojakin. Mutta silityslautoja tulisi olemaan kaksi. En tiedä muuta syytä kuin että mies pitää takaportteja auki. En halua uskoa, että on niin saita, ettei voi hävittää risaa lautaa kun ehjäkin olisi. ap

Eräs esimerkki on vaikka se, että jossain vaiheessa (kun tuli seksin aika) huomasin miehen aluskalsareiden aivan räävittömän kunnon. Oli risaa, oli hien polttamaa kakkaviirua joita yritin turhaan pestä ja levähtänyttä/kulahtanutta noin yleensäkin. Ostelin lahjoiksi kivoja kalsareita, joissa hyvät materiaalit ja kivoja kuvia. Mies tykkäsi kovasti. Vanhat kalsarit hävisivät näköpiiristä.

Nyt ne ovat taas kuvioissa, löytyivät yhdestä muuttolaatikosta. Osa niistä oli vielä mun pesemiä, osa pitolikaisuudessaan. Olin aika hämmästynyt, kun luulin että ne olivat joutuneet roskiin jo ajat sitten. Nyt vein ne sinne itse, eikä kukaan toivottavasti hae niitä sieltä.

Mun ukkoni käyttää vaatteet suunnilleen siihen pisteeseen, että ne putoo päältä ja silloinkin rakkaimmat t-paidat pitää vielä säilyttää, kun niitä voi ihan hyvin käyttää vielä remppahommissa tai jossain (Sitä en tiedä tarviiko kukaan 20 paitaa remppahommiin, mutta...)

Meillä muutto aikoinaan oli suht vaivaton. Huonekalut oli molemmilla vähän sitä sun tätä (opiskelijanplanttuja kun oltiin) ja mulla ei esim. ollut ruokapöytää (oli vaan semmonen baarijakkaraviritys) tai sänkyä (nukuin vuodesohvalla) lainkaan. Joten niillä mentiin mitä oli. Mutta sen verran olin tiukkana, että niitä "Koff"-lippuja ei yhteiseen kämppään verhoiksi laitettu. Varmaan 3 vuotta meillä tosin oli 2 kahvinkeitintä, 2 silitysrautaa, 2 silityslautaa... Kunnes sitten vähän rikastuttiin, ostettiin kokonaan uudet ja kaikki vanhat sai lähdöt.

11 vuotta takana, eikä nykyisessä asunnossa ole varmasti mitään enää siitä kämpästä kotoisin olevaa. PAITSI eräs ryijy, jota mies on raahannut mukanaan 11 vuotta. Koskaan se ei ole seinällä ollut, kun on ollut aina väärän värinen. Paitsi nyt. Ostettiin just uusi sohva ja se on tumman harmaa. Olohuoneen sisustusprojekti on nyt ihan vaiheessa ja mies iloisena väläytti, että nythän se äitin ryijykin sopis tänne! O_O Siis ei muuten mitään, mutkku se on RYIJY! Ei se nyt ruma oo mutta mua alkaa aivastuttaa jo ajatuskin siitä, miten paljon pölyäkin semmonen kerää ja onhan se vähän... noh. Hitto. Mut ehkä mun on pakko kaikkien näiden vuosien jälkeen antaa periksi ja tällätä se hiton ryijy seinälle...

Ja on mies meille raahannut kaksi nojatuolia, jotka ei oikeasti sovi oikein mitenkään sisustukseen, mutta kun oli niin hienot ja halvalla sai. Noh, nyt ne on tuolla ja vartoovat uudelleenverhoilua. Varmaan vielä aika kauan. (Sitkumullaonaikaa :D)

Että ei ne kompromissit siihen lopu, kun saadaan yks kämppä sisustettua... :P

Miehesi joutuu nyt tosissaan pohtimaan, kuinka tärkeitä ne muhkuraiset patjansa hänelle ovat (oma mieheni muuten vinkkasi, että ehkä niiden päällä on tapahtunut jotain niin mukavaa, ettei haluaisi siksi heittää pois..!).



Onko miehesi koskaan nähnyt tv:stä niitä Himohamstraajat -ohjelmia? Viimeksi näkemässäni jaksossa perheen omakotitalo oli lopulta lahonnut käsiin, kun tavaraa oli niin paljon ettei siellä kiertänyt enää ilmakaan, saati että olisi pystytty kunnolla siivoamaan. Perheen äidin kissojen luurankoja löytyi tavaroiden alta, kun niitä alettiin siirrellä. Lisäksi vessassa oli kattoon asti ulottuva kasa pusseja, joiden sisällä oli asukkaiden paskaa! Ilmeisesti vedet olivat menneet poikki syystä tai toisesta, ja vessassa ei sitten voinut enää käydä. Tässä äärimmäinen esimerkki siitä, miten voi käydä ihmisille, jotka eivät pysty järjestämään kotiaan ja asioitaan uusiksi, vaan takertuvat sairaalloisesti vanhaan. Lopussa kerrottiin, että talon korjaaminen olisi tullut aivan liian kalliiksi perheen rahoittaa, joten he joutuivat muuttamaan pois ja maksamaan talon purkamisesta 10 000 dollaria.



Miehelläsi tilanne ei tietenkään ole näin paha, mutta ei ole tuolla perheelläkään aina ollut. Jostain se hamstraus alkaa, ja pahenee sitten vuosien myötä, ellei asialle mitään tehdä.

unohdappa heti alkuun tuo "minä olin ajatellut"-asenne.

Nyt olette "me".

Et voi olettaa että sinun suunnitelman mukaan mennään.



Itse muutin mieheni luo aikanaan. Mieheni oli eronnut ja anoppi ja tyttärensä oli kaulustanut mieheni asunnon kaikella vanhalla roinalla. Oli jos minkänäköistä muovikukkaa ja teiniroinaa koristeena.

Annoin osan roinasta olla ja vähitellen poistin niitä mauttomuuksia pois. Ostettiin yhdessä uudet huonekalut jne. Miestä pitää ohjata että ymmärtää että joku on mautonta. Ei saa sanoa että tavara on roinaa vaan ohjata miehen ajatukset siihen että itse oivaltaa että se on roinaa.

Mies roikkui tavaroissaan ensimmäiset kymmenen vuotta, kunnes muutimme seuraavan asuntoon ja sain muuton yhteydessä heitettyä kaiken pellolle.

Siis tarkoitan huonekaluja. Meille on tulossa ainakin kirsikanvärinen keinoainekulma-atk-pöytä, puhkipierty rumanvärinen kangassohva kiinteällä kankaalla, suuri kokoelma erilaisia kippoja ja kappoja (peräisin miehen äidin ja mummin sotahätävaravarastosta), risa silityslauta (mulla olisi ehjä) vanhat vaahtomuovipatkat ja lastulevyrunkoiset sängyt joiden päällä näitä patjoja pidetään.

Vetääkö heti tiukka linja vai tuleeko tästä pitempi projekti. Auttakaahan kokeneet.

esimerkki naisen omistushalusta ja määräämisoikeudesta kodin sisustukseen: mä heitin pois kaikki miehen huonekalut ja tavarat joita edes vähänkään epäilin jonkun toisen naisen ostamaksi, edes anopin ostamaksi. Miehellä ei ole ollenkaan tyylitajua tai väritajua mutta kämpästä löytyi silti samaa tyyliä olevat verhot ja sohvat. Ja kaljatuoppi- ja lippiskokoelman seasta pilkotti pehmoleluja, sellaisia sydäntä pitelevää nallea ja pupujussia. Mua karmi ajatus niiden tavaroiden katselemisesta yhteisessä kodissa että ne lensivät heti mäkeen, mutta selitykseksi kelpasi reehellisesti ja vilpittömästi tunnustettu "mä en halua että mikään meidän yhteisessä kodissa tuo mieleen jonkun muun naisen kuin mut koska yhteiseen kotiin ei muut ihmiset kuulu." Ja samasta syystä myös mun tavarat jotka olivat exien tuomia, lähtivät menemään. En tarkoita muistoesineiden hävittämistä vaan sellaisia joita mies ei tulisi millään lailla kaipaamaan vuosien varrella ja olen ollut täysin oikeassa: en ole kertaakaan vielä kuullut valitusta että "tähän nurkkaan olisi sopinut se nyyrikin ostama vihreävioletti maljakko". Ja nyt tavarat jotka on hankittu, on yhteisiä.

Kaikille tavaroille paikat. Jos susta tuntuu että asunto tulee liian ahtaaksi jo pelkästä miehen vaatekaapista,niin muuttakaa suosiolla isompaan. Sun pitää tehdä myös kompromissejä ja luopua omastas. Tuntuu vähän,että asunto on nyt hyvä ja miehen aarteet on pelkkää roskaa. Suosittelisin asenteen tarkistusta.

mutta kuitenkin katsoo saavansa pitää vanhat rojunsa, tuo mieleen appiukkoni. Heillä ei sisustuksen suhteen ole ongelmaa, mutta anopin pukeutumiseen appi suhtautuu samaan tapaan. Eli ei kerro puolella sanallakaan, mikä hänen mielestään olisi kaunista tai tyylikästä pukeutumista, vaan tyytyy kommentoimaan anopin käytyä vaateostoksilla: "Aivan perseestä", "Kammottava", jne.



Vihoittelee sitten anopille, kun tämä pukeutuu niin kamaliin vaatteisiin.



Mun mielestä tuossa tilanteessa äijällä ei ole paljon varaa valittaa. Anoppi ottaisi mielellään hänen toiveitaan huomioon, mutta kun miehellä ei ole muita toiveita kuin "Älä pukeudu rumasti". Siis täysin keskenkasvuiset ajatukset tällä osastolla.



Sama tilanne ap:n miehellä sisustuksen suhteen. Jos hän ei osallistu, ei hän voi määräilläkään.



Onneksi oma mieheni on kiinnostunut kodistamme ja osallistuu sisustuksen pohtimiseen aktiivisesti. Vaikka se onkin hieman enemmän minun vastuullani (olen meistä se idearikkaampi), niin olisi kurjaa hoitaa näin isoa asiaa ihan yksin. Jos tekisin kaiken vain oman makuni mukaan, miettisin koko ajan, miltä miehestä mahtaa tuntua, ja kokeeko hän tilaa lainkaan kodikseen. Nyt ei tarvitse arvailla, vaan mies kyllä kertoo mistä pitää ja mistä ei. Kompromissien tekeminen tällä tavalla on hauskaa!

Ja tää nykypuppu oikein tutkimuksineen siitä miten "naiset sisustavat miehen ulos" tai "miehelle tarvitaan oma tila, oma huone", voi elämänkevät mitä skeidaa.



Kyllähän miehelle lähtökohtanen pointti on toiminta. Mitä se mies haluaa tehdä? jos se haluaa kattoa telkkaa, pelata, rakentaa moottoreita ja hakata halkoja, niin tää kaikki jo vaatii elämäntapana tietyt ratkaisut ja yhteensopivuuden kumppanin tavoitteiden kanssa.



Jos sillä miehellä on kumppanin kans sopu siitä että saa toteuttaa itteään tärkeissä asioissa ja aiheeseen liiittyvä on kotona kunnolla mahdollista laadukkain välinein ja häpsvärkein, niin paskan väliä sillä miehelle on tapahtuuko moottorin rassaus maalatussa vai tapetoidussa huoneessa, kirppispöydällä vaiko artekin pöydällä.



Mutta jos sitä vallankäyttökiistaa esim. "mitä saa harrastaa", "miten aikaa käytetään" ei ole puhuttu ja ratkottu ja mies ei tunne oloaan turvalliseksi (tai nainen yhtä hyvin), niin onhan tuo sisustus oiva troijan hevonen asiasta sotimiseen. Yhtä hyvin aseeksi käy joku muukin kuin sisustus ja huonekalut. Sitten kun se mies päätyykin ulkoistamaan itsensä, niin puhutaan että "nainen sisusti miehen ulos" vaikka oikeasti nainen vaan veti vallankäytössä pidemmän korren ja kyseinen pari ei ollut kummankaan taholta valmis joustamaan. Ei syy ole silloin vain toisen.



Että kun muutetaan yhteen, olisi paras puhua ensin se elämänmuoto kokonaisuudessaan selväksi. Onhan se nyt selvää että nainen se on kodinhengetär ihan perinteisestikin ja vaikka kuinka ollaan nykyaikaisia tai tasa-arvoisia, niin emäntä on emäntä ja miesten elämän nyt perinteisesti jo kuuluu suuntautua kodin seinien ulkopuolelle ja sieltä löytyä sen "oman jutun"(työt, harrasteet jne, ennen vanhaan peltotyöt, metsätyöt jne.). Ei se mitään tasa-arvoa ole että mies ajetaan pakolla naisen tontille ku käärme pyssyyn.

Ja ostakaa rahoilla uudet yhteiset jotka miellyttävät molempia. Tarkoitan nyt niitä isompia huonekaluja. Ei yhteiseen kotiin tarvita kolmea sänkyä ja kaikkea omaa käyttötavaraa kun riittää yhdetkin. Ole ap tiukkana.

Ihan hyvä, että olette päätyneet tilanteessa nyt aikalisään, ettette kohta oikeasti päätä erota tämmöisen asian takia. Oon ihan samaa mieltä siitä, että jossain kohtaa on loogista ostaa vähän fiksumman näköiset sohvat ja atk-pöydät.



Toisaalta kävin myös pohtimaan ap:n miestäkin. Jos esimerkiksi lapsuudenkodista on periytynyt malli siitä, että kaikki kalsareista patjaan käytetään loppuun, niin siitä voi olla hankala päästä yli.



Onko mies asunut koskaan avoliitossa, vai sinkkuna lapsuudenkodista muuttamisen jälkeen? Sekin on jo iso murrosvaihe elämässä ja ristiriita sinun ja vaikka anopin välillä voi tuntua miehestä jättiläismäiseltä. Jos siis anoppi on luonteeltaan hamsteri, eikä koskaan osta uusia huonekaluja ennen vanhojen lopullista hajoamista.



Teet varmasti ihan oikein, jos et nyt kiirehdi sitä yhteenmuuttoa ja ehditte rauhassa keskustella asiat läpi. Koeta olla ymmärtävä, vaikka Rocky kummitteliskin mielessä. :)

Onhan se nyt selvää että nainen se on kodinhengetär ihan perinteisestikin ja vaikka kuinka ollaan nykyaikaisia tai tasa-arvoisia, niin emäntä on emäntä ja miesten elämän nyt perinteisesti jo kuuluu suuntautua kodin seinien ulkopuolelle ja sieltä löytyä sen "oman jutun"(työt, harrasteet jne, ennen vanhaan peltotyöt, metsätyöt jne.). Ei se mitään tasa-arvoa ole että mies ajetaan pakolla naisen tontille ku käärme pyssyyn.

Tekstissäsi oli hyvin esitetty se, että sisustamiseen liittyvissä riidoissa voi olla taustalla muutakin, ja että nämä asiat kannattaa käsitellä ennen yhteen muuttamista.

Mutta tämän perinteisen mallin tuputtaminen, että miehen elämä on kodin ulkopuolella ja naisen kodin sisäpuolella, on kyllä tympeää ja loukkaa ainakin omaa miestäni. Hänellä ei olisi turvallinen olo kodissa, jossa minä olisin yksin päättänyt sisustuksen - ihan siitä syystä että hänelle ei todellakaan ole samantekevää, miltä kotona näyttää. Ja tuskin riittäisi sekään, että hänelle on varattu asunnosta joku oma koppi, kuin koiralle! Mieheni haluaa olla tasaveroisesti vaikuttamassa asuntomme tunnelmaan, ja minulla ei ole kerrassaan mitään tätä vastaan enkä ole häntä tällaiseksi pakottanut. Jo sinkkuaikoinaan hän asui tyylikkäässä ja harkitussa asunnossa, eikä tämä ainakaan vähentänyt minun kiinnostustani häneen miehenä ja ihmisenä.

Jollekulle toiselle miehelle sisustus voi ollakin samantekevää, ja silloin pidän järkevänä että se sisustaa, jota asia kiinnostaa. Tällaisessa tilanteessa miehen muhkuraisilla sängyillä ei kyllä ole mitään etuoikeutta tulla sisällytetyksi sisustukseen, kun niiden säilyttämisvimmassa ei ole kyse sisustusmausta vaan ihan muista asioista.

Mielestäni on aivan turhaa lähteä jaottelemaan ihmisiä sukupuolen mukaan näissä asioissa. Järkevämpi sääntö on, että se sisustaa, jolle sisustuksella on väliä, ja toinen sitten todellakin on välittämättä (ja määräilemättä!) jos kerran tosiaan ei ole väliä. Jos molemmat välittävät, sisustetaan yhdessä.

Kuulostaa kyllä niin tutulta, vaikka meillä minä vaalin perinteitä ja vaikea heittää mitään pois... Ilahdutti oikein, että muuallakin siis on perheitä, joissa ei ymmärretä tyylistä mitään niin kuin tuossa jossain vaiheessa kirjoitit. Itselläni oli vaikeaa, kun sain ihanan Marimekon kahviastiaston ja äitini alkoi kysellä kiinalaisen romukaupasta ostetun astiaston perään että oishan sulla ollut se...