Tukiverkostoton lapsiperhe, ärsyttääkö olla lastenne kanssa 24/7?

Arki on tappavan raskasta, omaa aikaa ei ole, illan muutama tunti töistä ja päiväkodista paluun jälkeen menee kotitöihin, lapsen syöttämiseen, iltapesuihin, lapsen kuulumisen kuulemiseen, lapsen iltajuttuihin (iltasatu jne.). Lapsen nukahdettua ehtii ehkä yhden jakson jotain sarjaa telkkarista katsoa tai hieman lukea, sitten on mentävä nukkumaan itsekin, jotta taas jaksaa seuraavan päivän.



Odotan kovasti, että lapsi tulee kouluikään ja kulkee itse matkat kouluun ja takaisin. Helpottaa edes hieman tätä ruljanssia. Työmatkoihin menee 2 h päivässä, niin eipä sitä aikaa juuri mihinkään jää.

Jos totta puhutaan, en edes ymmärrä mihin normaalilla jaksamisella ja järjellä varustettu työssäkäyvä samankaton alla asuva pariskunta tarvitsee lapsenhoidon suhteen tukiverkostoa.

Meille tuli allerginen lapsi, joka huusi ja valvotutti ensimmäisen elinvuoden ajan 24/7. Ekan vuoden arkea voisi verrata siihen, että lapsella oli koko ajan vuoronperään korvatulehdus ja vesirokko. Siitä voi ihan itse päätellä, miten hyvin mekin fiksut, normaalilla jaksamisella ja perusjärjellä varustetut vanhemmat jaksoimme. Emme jaksaneet.

Tätä en ottanut vastauksessani huomioon! Jaksaminen on taatusti koetuksella!

tukiverkkoa: kummeja, mummeja, ystäviä, lasten kavereiden vanhempia, ei yhtään mitään. Miten se on mahdollista?

Ja kummit, mummit jne. asuvat 3,5 tunnin ajomatkan päässä. Ystäviä on, mutta omasta tahdostaan lapsettomia tai itsekin hyvin pienten lasten vanhempia, joten vauva-aikoina ei voitu apua antaa eikä saada. Olemme kyllä tutustuneet muihin lapsiperheisiin, mutta muillakin tuntuu olevan sama vaiva, eli tukiverkot kaukana. Nyt kun lapset ovat vähän isompia, olemme lopultakin saaneet järjestettyä lapsiperhetuttujen kanssa vuorotteluhoitoa, mutta vauva-aikana jolloin apu olisi eniten tarpeen, ei tosiaankaan ollut mitään toivoa saada apua.

lasten kavereiden vanhemmista ei ole apua, sillä jos joskus joku lapsi siellä kyläilee tai vastavuoroisesti lapsen kaveri meillä, muut lapset ovat kuitenkin kotona, ei kaikilla eri ikäisillä ole juuri se sama kaveri.

Käydä vaikka elokvissa tai keikoilla. Tai jos tuttavapiirissä on paljon lapsettomia ja kohtuu nuoria, niin esim. heidän järjestämissään juhlissa (vaikka 30 v. kekkerit).

Ei se pakollista ole, mutta kivaa extraa. Kai elämässä voi muutakin olla kuin vaan se mitä ihan välttämättä tarvitsee?

Jos totta puhutaan, en edes ymmärrä mihin normaalilla jaksamisella ja järjellä varustettu työssäkäyvä samankaton alla asuva pariskunta tarvitsee lapsenhoidon suhteen tukiverkostoa.

nukkua pitkään tai lueskella kahden kesken lehteä ja nauttia aamupalaa viikonloppuisin. Tai ihan vaikka lähteä leffaan tai syömään kaksin. Meillä on 5- ja 2-vuotiaat lapset ja viimeksi olimme viime syksynä treffeillä, kun veljeni vaimoineen hoiti lapsia. Nyt veljeni on eronnut, joten meillä ei ole häntä enää satunnaisena apuna (hänelläkin on omia lapsia, joita myös me olemme hoitaneet satunnaisesti).



Oma äitini on mt-ongelmainen ja sairaseläkkeellä, ja isälläni on uusperhe. Mieheni vanhemmat ovat kuolleet. Lapsella toki on kummeja, mutta he asuvat eri kaupungeissa eivätkä ole lapsille hirveän läheisiä.



Omaa aikaa onneksi saamme miehen kanssa vuorotellen. Käyn yksin kävelyllä, tapaamassa ystäviäni ja ostoksilla. Joskus olisi kyllä kivaa tehdä sitä myös kaksin miehen kanssa, mutta ehkä sitten 6-7 vuoden kuluttua, kun lapset pärjäävät ehkä pari tuntia yksin kotona... sitä ennen täytyy varmaan alkaa palkata lastenhoitoapua - nyt ei siihen ole oikein varaa kun olen kotihoidontuella kotona.

Järjen käyttö on sallittua. Monilla ne mummot, kummit ja ym, asuu niin kaukana, etteivät käy tukiverkoksi. Toiset ei taas halua hoitaa toisten lapsia.

Ei tulisi mieleenkään hoidattaa lasten kavereiden vanhemmilla omia lapsia.

Toiseksi monet haluaa ja jaksaa hoitaa omat lapsensa ihan itse.



Yhdelle vastaajalla sanoisin, että toinen lapsemme on kehitysvammainen ja ihan saadaan hänestäkin vapaata, kun hän puuhailee omassa huoneessaan paljon.

Myös erityislapset kehittyy, jos ei nyt vakavasta vammasta ole kyse.

16

ei ole koskaan ollut yhtä ainoaa ihmistä, joka olisi hoitanut lastamme- paitsi palkatut hoitajat MLLn kautta.

Sukulaisia kyllä on, ja ystäviä, joiden kanssa olemme paljon tekemisissä. Hoitajaa ei kuitenkaan näissä rakkaissa ihmisissä ole vaan yhteydenpito on normaalia kyläilyä, joiden aikana itse hoidamme lapsemme.

Isovanhemmat ovat kaikki aika sairaita (iät 50-77v) joten lukevat lapsille tms mutta aina olemme itse paikalla.

Kummit asuvat eri paikkakunnilla joten kun kyläillään, vietetään tietysti koko porukka aikaa yhdessä.

Sisarukset taas... kahdella on omat, isot perheet ja paljon lapsia hoidettavinaan. Yksi taas on vasta 12v.

Ystävät, heitä on paljon. Kuitenkin jokaisella on itsellä sellainen elämäntilanne etteivät hoitolapset edes silloin tällöin sovi kuvioon: lapsilla paljon harrastuksia/ vuorotyöläisiä/ lapsettomia joita kiinnostaa enemmän matkustelu, bilettäminen ja rauhalliset sunnuntai-illat/ isot lapsikatraat tms.

Vaikka olisi paljon hyviä läheisiä ihmissuhteita, ei hoitoapua silti kaikilla ole.

tukiverkkoa: kummeja, mummeja, ystäviä, lasten kavereiden vanhempia, ei yhtään mitään. Miten se on mahdollista?

Itse muutin pk-seudulle ja sain melko nopeasti ensimmäisen lapsen: tukiverkko muotoutui silti samaan aikaan ja aina olen saanut apua kun olen tarvinnut.

Järjen käyttö on sallittua. Monilla ne mummot, kummit ja ym, asuu niin kaukana, etteivät käy tukiverkoksi. Toiset ei taas halua hoitaa toisten lapsia. Ei tulisi mieleenkään hoidattaa lasten kavereiden vanhemmilla omia lapsia. Toiseksi monet haluaa ja jaksaa hoitaa omat lapsensa ihan itse. Yhdelle vastaajalla sanoisin, että toinen lapsemme on kehitysvammainen ja ihan saadaan hänestäkin vapaata, kun hän puuhailee omassa huoneessaan paljon. Myös erityislapset kehittyy, jos ei nyt vakavasta vammasta ole kyse. 16

Kas kun se sattuu olemaan vastavuoroista, eikä mitään itse päätettyä hoidattamista. Eihän teille mitään tukiverkkoa muodostu, jos te odotatte, että se lastenhoitaja tipahtaa taivaasta teidän ovelle. Meillä esim. naapurin kanssa on katsottu tarvittaessa toistemme lapsia, aivan älyttömän hyvä systeemi tarpeen vaatiessa. Samalla tavalla olen ottanut lasten kavereita yökylään, kun vanhemmilla on ollut tärkeää menoa. Ja meillä mummit asuu 900km päässä, ei se ole silti mikään selitys turvaverkon puuttumiselle.

sitten kun teillä itsellänne on menoa, soitteletko läpi kaikkien lastesi kaverit, ja kyselet omat lapsesi yökylään yhtäaikaa vaikka lauantai-illaksi?

sitten kun teillä itsellänne on menoa, soitteletko läpi kaikkien lastesi kaverit, ja kyselet omat lapsesi yökylään yhtäaikaa vaikka lauantai-illaksi?

esim. anopilta tai joltain kaverilta tai lapsen kaverin vanhemmalta. En soittele kaikkia luokkakavereita läpi (hölmö ajatus), vaan niiltä kenen kanssa tämä järjestely on käytössä puolin ja toisin. Kyseessä on turvaverkko= ihmiset kenen kanssa ollaan tekemisissä muutenkin kuin lastenhoitoasioissa. Ymmärsitkö? Ihan samalla tavalla kuin vaikka Jesperin äiti soittaa ja kysyy, että onko teillä menoa kahden viikon päästä, olisi miehen kanssa työmeno, kestää pe-la. Ja meillehän passaa, jos ei ole muuta sovittua.

kun kaikkien kohdalle ei osu sellaisia perheitä, joiden kanssa vastavuoroinen hoito onnistuisi. Itse esimerkiksi tunnen monia lapsiperheitä hyvinkin tässä naapurustossa- kun lasken äkkiseltään niin oikein hyviä tuttuja (kyläillään puolin ja toisin) näissä äitikavereissa on seitsemän. Vaan arvaapa mitä: heillä on sukulaiset tässä lähellä. Olen tarjonnut jokaiselle mahdollisuutta tuoda lapsi meille hoitoon, jos tarvitsee. Jokaisen vastaus on ollut että ei tarvitse, kun anoppi/ äiti/ sisko/ vaari voi aina ottaa. Vastatarjousta ei ole tehnyt kukaan. Itse maksan mieluummin hoidosta kuin tuputan lastani.

Kas kun se sattuu olemaan vastavuoroista, eikä mitään itse päätettyä hoidattamista. Eihän teille mitään tukiverkkoa muodostu, jos te odotatte, että se lastenhoitaja tipahtaa taivaasta teidän ovelle. Meillä esim. naapurin kanssa on katsottu tarvittaessa toistemme lapsia, aivan älyttömän hyvä systeemi tarpeen vaatiessa. Samalla tavalla olen ottanut lasten kavereita yökylään, kun vanhemmilla on ollut tärkeää menoa. Ja meillä mummit asuu 900km päässä, ei se ole silti mikään selitys turvaverkon puuttumiselle.

En ole missään vaiheessa olettanutkaan, että joku muu hoitaisi lapsia. Päiväkotiin menevät myöhemmin työpäivän ajaksi, nyt vielä olemme kotona (2,5v nuorin).

Meillä on kyllä muutakin elämää, että ehkä se sitten helpottaa asiaa?

kun kaikkien kohdalle ei osu sellaisia perheitä, joiden kanssa vastavuoroinen hoito onnistuisi. Itse esimerkiksi tunnen monia lapsiperheitä hyvinkin tässä naapurustossa- kun lasken äkkiseltään niin oikein hyviä tuttuja (kyläillään puolin ja toisin) näissä äitikavereissa on seitsemän. Vaan arvaapa mitä: heillä on sukulaiset tässä lähellä. Olen tarjonnut jokaiselle mahdollisuutta tuoda lapsi meille hoitoon, jos tarvitsee. Jokaisen vastaus on ollut että ei tarvitse, kun anoppi/ äiti/ sisko/ vaari voi aina ottaa. Vastatarjousta ei ole tehnyt kukaan. Itse maksan mieluummin hoidosta kuin tuputan lastani.

Kas kun se sattuu olemaan vastavuoroista, eikä mitään itse päätettyä hoidattamista. Eihän teille mitään tukiverkkoa muodostu, jos te odotatte, että se lastenhoitaja tipahtaa taivaasta teidän ovelle. Meillä esim. naapurin kanssa on katsottu tarvittaessa toistemme lapsia, aivan älyttömän hyvä systeemi tarpeen vaatiessa. Samalla tavalla olen ottanut lasten kavereita yökylään, kun vanhemmilla on ollut tärkeää menoa. Ja meillä mummit asuu 900km päässä, ei se ole silti mikään selitys turvaverkon puuttumiselle.

olen sellaisen saanut hankittua. Outos on, jos KUKAAN kymmenistä kavereista/ystävistä ei voi auttaa.

Tai no, lentää ne jo nykyään lappiin toiseen mummolaan pari kertaa vuodessa.

sinun vikasi eikä sitä ole kukaan väittänytkään. Et vaan ole tarpeeksi avarakatseinen ymmärtääksesi, että jos SINUN kohdallesi on osunut vastavuoroisesti tukiverkkoa kaipaavia ihmisiä, niitä ei ehkä kaikkien muiden lähipiirissä ole. Ansio ei välttämättä ole sinun vaan olet ollut onnekas olosuhteiden ansiosta.

Ehkä joku voisikin auttaa, jos oikein kysisin lapsen hoitoon ottamista mutta kuten sanottu, maksan mieluummin hoitajasta kuin kysyn hänelle hoitopaikkaa, jos hoito ei olisi vastavuoroista ja jos hoitaja itse ei ole ehdottanut hoitoon ottoa.

olen sellaisen saanut hankittua. Outos on, jos KUKAAN kymmenistä kavereista/ystävistä ei voi auttaa.

siis et soita lasten kavereita läpi, vaan vain yhden lapsen ystävän kotiin. "voisiko meidän Maija tulla teille yökylään ensi lauantaina, ja mukaan tulla myös sisarukset Pirkko, Minna ja Pertti?".

yksi iso syy tähän on, että ollessani nuori ja lapseton minua käytettiin usein itsestäänselvänä lastenhoitajana mm. kummilapsille ja sen aikaisille kavereiden lapsille. On tosi ärsyttävää, kun joku on koko ajan tuputtamassa lastaan hoitoon jos hoito ei ole vastavuoroista. Itse en koskaan sitä sanonut kummilasten vanhemmille ja olemme vieläkin hyvissä väleissä mutta asumme nykyään 600-1500km päässä toisistamme joten vastavuoroisuus ei nytkään onnistu.

siis et soita lasten kavereita läpi, vaan vain yhden lapsen ystävän kotiin. "voisiko meidän Maija tulla teille yökylään ensi lauantaina, ja mukaan tulla myös sisarukset Pirkko, Minna ja Pertti?".

kanssa tämä homma toimii, on siis vastavuoroista. Ja meillä kun lapset ovat 1v ikäerolla, niin ne kaverit ovat samat. Näitä lasten kaveriperheitä on useampia, joiden lapsia katsotaan tarpeen vaatiessa. Mikä tässä on niin outoa?

t.31

että eniten ihmettelyä ja vouhkaamista tästä tukiverkon puuttumisesta, ja kommentointia siitä, miten se on vain itsestä kiinni se hoitopaikan järjestäminen, saa yleensä niiltä, joille järjestyy lastenhoitoa aina automaattisesti mummolta tai kummeilta.