Kertokaapa ylipainoiset, miksi olette ylipainoisia

kolmikymppisenä.



Syynä ensinnäkin elämäntyylini eli paljon herkkuja ja vähän liikuntaa.



Toiseksi monta peräkkäistä raskautta joiden aikana en voinut juurikaan liikkua tai olla muutenkaan aktiivinen, lisäksi söin pahaan olooni ja muutenkin liikaa.



Olen tunnesyöppö, syön suruuni ja muutenkin, huvikseni ja tavan vuoksi.



Nyt olen jo 40+ ja todennut että laihtuminen tällä iällä on todella hidasta ja työlästä verrattuna siihen mitä se oli esim 10 v sitten. Olen yrittänyt laihduttaa mutta em syystä ei meinaa kärsivällisyys eikä motivaatio riittää. Puotettavaa olisi lähemmäs 20 kiloa.

Ihan yksinkertaisesti mulla on 30 kg ylipainoa, koska olen syönyt suklaata, kakkuja, sipsejä liikaa ja liikkunut liian vähän.



Mä syön, kun on kivaa. Mä syön, kun on kurjaa. Syön, kun väsyttää. Syön ajanvietteeksi.



Ja mulla on jonkinsortin sokeririippuvuus. Olin just 3 vkoa ilman mitään herkkuja eikä tehnyt edes mieli. Sitten oli yhdet synttärit, mentiin kahville miehen isoäidin luo ja yhden kaverin luo kylään. Joka paikassa pakko syödä makeaa.



Ja nyt koko ajan syyhyttää, että pitäis saada jotain herkkua. En saisi yhtään ottaa mitään sokeripitoista, tai seuraus on tämä.



Olen laihtunut 10 vuoden aikana ensin 30 kg, lihonut sen takaisin. Sitten 15 kg, lihonut taas. Viime keväänä laihduin yli 10 kg - ja syksyllä se tuli takaisin.



Varsinkin pimeänä vuodenaikana olen koko ajan väsynyt. Sitä energiavajetta sitten paikkaan syömällä makeaa.



Olisin laiha, jos voisin asua Etelä-Italiassa tai -Ranskassa talvikauden. Siellä tulisi enemmän liikuttuakin.

aina ollut aktiivinen liikkuja. Sairastuin muutama vuosi sitten vaikeaan nivelsairauteen, jonka vuoksi liikunta on vähentynyt huomattavasti, myöskin kortisoni turvottaa jonkin verran. Eli siinäpä se, kun liikunta vöheni ei ruoan määrä vähentynyt ja kyllä olen sairastumiseni jälkeen alkanut syödä myös suruuni enkä jaksa välittää enää. Tunnen häpeää ja pahaa mieltä. Monet vanhat tutut eivät enää edes tunnista minua muuttuneen ulkonäön vuoksi.

aina ollut aktiivinen liikkuja. Sairastuin muutama vuosi sitten vaikeaan nivelsairauteen, jonka vuoksi liikunta on vähentynyt huomattavasti, myöskin kortisoni turvottaa jonkin verran. Eli siinäpä se, kun liikunta väheni ei ruoan määrä vähentynyt ja kyllä olen sairastumiseni jälkeen alkanut syödä myös suruuni enkä jaksa välittää enää. Tunnen häpeää ja pahaa mieltä. Monet vanhat tutut eivät enää edes tunnista minua muuttuneen ulkonäön vuoksi.

seksin saamista?

Häpeän kyllä. Ja jos saisin palkinnoksi seksiä, olisi motivaatio laihduttaa. Mutta sitä en saa enää tässä elämässä, joten näillä kiloilla mennään.

useita syitä,



muutin yhteen poikaystävän kanssa, opettelimme kokkaamaan



opiskelu stressasi ja oli kiireistä, liikunta jäi minimiin



Pillerit lisäsivät ruokahalua



Roskaruokakin maistui liian usein, myös alkoholi

Onko syynä sairaus tai lääkkeet?

- Ei tietääkseni.



Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia?

- Kyllä olen.



Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan?

- Uskoakseni ei, olen aina ollut lihava.



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu?

- En ole varsinaisesti yrittänyt. Lapsena olin aina "dieetillä", mutta tuloksia ei ikinä tullut.



Syöttekö suruunne?

- Suru on lähes ainoa olotila, jossa en halua syödä. Pelko on toinen.



Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä?

- Totta kai välitän, mutta en stressaa asiasta.



Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta?

- En tunne häpeää enkä pahaa mieltä.

Ehkä elän lyhyemmän elämän, mutta olen ainakin onnellinen ;)

syön liikaa herkkuja.



Kilot ovat kertyneet muutaman viime vuoden aikana, koska en ole pystynyt muuttamaan elintapoja hidastuneen aineenvaihdunnan ja vähentyneen energiankulutuksen tahtiin. Nuorempana sain syödä mitä ja miten hyvänsä.



Olen yrittänyt laihduttaa, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Mulla ei ylipainoa ole kuin muutama kilo, joten varmaan siksikin niitä on vaikea saada pois. Jos olisi paljon, pääsisi ehkä helpommin alkuun.



Häpeää tai pahaa mieltä en tunne, ärsyttää vain.

olen herkuttelija. Olin 18v asti kilpaurheilija,lopettamisen jälkeen "retkahdin" kun syöminen olikin sallittua.

Onko syynä sairaus tai lääkkeet? EI

Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia? En

Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan? Pikkuhiljaa kerääntynyt vuosien varrella eli ei erityistä tilannetta.



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu? Joskus nuorempana yrittänyt. Motivaatio ei riittänyt.

Syöttekö suruunne? En erityisemmin. Ei ole isompia suruja.

Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä? En mä ole lihava. Olen vähän ylipainoinen.



Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta? En tunne. Mulla on ihan hyvä olla näin. Mä olen onnellinen ja tyytyväinen itseeni ja elämääni. Tykkään jopa katsoa peiliin :)

Tiedän kyllä miten saisin laihdutettua. Olen siinä onnistunutkin, mutta sitten saamattomuus iski ja laardi alkoi maistumaan.



En juurikaan makeisista välitä, mutta rsvaiset ruuat ovat paheeni.



Minäkuvani on myös vääristynyt - kuvittelen olevani komeamman ja laihemman näköinen mitä todellisuudessa olen. Sitten kun katsoo peiliin niin aina muistaa että heeeetkinen minähän olen ällöttävä plösö.



Onneksi vaimo ei ole sitä mieltä, vaan haluaisi että yhdessä muuttaisimme elämäntapamme terveellisemmiksi. Hän on myös tyytymätön painoonsa ja muotoihinsa.



Noh, katsellahan.

Muistan, että mielestäni olin lapsuudessa painavampi kuin luokkatoverini. En kuitenkaan ollut pullukka, vaikka jonkin verran olikin ylimääräistä. Jotenkin iskostunut mieleen ajatukseni kolmannelta luokalta, kun häpesin 35 kg:n painoani, muut tytöt painoivat vähemmän.



Varsinainen läskistyminen alkoi täysi-ikäisyyden rajoilla. Olutta tuli juotua aikas paljon ja krapulapäivän syömiset oli aika massiivisia. En muutenkaan koskaan kokkaillut, söin roskaruokaa ym. lihottavaa. En ole myöskään koskaan ollut liikunnallinen (paitsi ratsastin viikottain 8-vuotiaasta noin 14-vuotiaaksi asti ja yläasteikäisenä olin aktiivisesti mukana jumppaseurassa ja tanssiryhmässä) ja ala -sekä yläasteella liikuntatunnit huutojakoineen oli ahdistavia. Hiihtokilpailuissakin olin poikkeuksetta viimeinen (ala-asteella, yläasteella en suostunut edes hiihtämään). Vihasin liikuntaa, ja jossain vaiheessa aloin jo naureskelemaan itselleni tyyliin "liika liikunta on pahasta".



Olen yrittänyt laihduttaa monesti, mutta se on kaatunut puhtaasti selkärangattomuuteen. Turha tässä on tekosyitä keksiä.



Syön suruun ja tylsyyteen. Syön kun luen kirjaa tai katson jotain hyvää sarjaa/elokuvaa. Elän syödäkseni, en syö elääkseni. En harrasta niinkään mitään perusherkkuja (karkit, sipsit, pullat), vaan vedän leipää naamariin minkä kerkeän tai esim. dippailen lihapullia. Sokerimätöstä en välitä. Joskus sitä toivookin, että vetäisin vaikka sen lauantaipussin kerta viikkoon, enkä mässäili tolkuttomia määriä suolaista.



Jaksan todellakin välittää lihavuudestani ja tunnen häpeää, ahdistusta ja kuvotusta itseäni kohtaan. Enää en sentään elä roskaruoalla ja eineksillä, käyn lenkillä, aloitin juuri jumpat uudelleen ja vesijuoksemaan on kova tahto. Suoraan sanottuna vituttaa se, että olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Ylipainoa on 20-30 kiloa, onneksi on sentään jakautunut tasaisesti, kurvia löytyy. Mutta nyt aion päästä noista kiloista eroon, piste. Lisää hedelmällisyyttäkin.

En saanut juurikaan fyysistä hellyyttä vaan tavaraa, karkkia, limua jne. jatkuvasti. Opin syömään iloon, suruun, tylsyyteen...nuorena aloin vahtimaan painoani ja laihduin masennuksen myötä normaalipainoiseksi. Pysyin siinä painossa kunnes masennuin uudestaan 19-vuotiaana ja lihoin yli satakiloiseksi.



Nyt olen parikymppinen ja alkanut laihduttamaan n. vajaa kuukausi sitten. Olen ahminut ym. pelleillyt ruoan kanssa viime vuosina, nyt alkaa tuntumaan että ruoan ote minusta olisi vihdoinkin loppumassa. Mikään ei enää maistu suuhun niin hyvältä että sitä pitäisi vetää älyttömiä määriä jne. enkä edes pidä entisen moskan mausta, jolla lihoin (limut, maitosuklaa, sipsit..). Yök! Kokeilin pariin otteeseen karppausta, mutta en ollut vielä valmis luopumaan ahmimisesta ja niinpä söin päivä toisensa jälkeen kermavaahtoa...

En syö hirveesti vaan juon sitäkin enemmmän alkoholia.. Mielestäni siidereistä olen ylipainoni saanut.



Ärsyttävää, kun joka ikinen kerta joku ihmettelee syömääni ruokamäärää pippaloissa tms. Eksää enempää syö, otathan sinä nyt lisää, ethän sinä noin pienellä ruokamäärällä VOI millään pärjätä..

Ylipainoinen Lito ja Ketipinor lääkityksen sekä psyykkisen sairauden vuoksi -

Minulle aloitettiin vuonna 2008 Lito -lääkitys (mielialojen vaihteluun)-Lihoin siitä heti alkuun puolessa vuodessa 12 kiloa- vaikka liikuin ja aluksi söin normaalisti -Sekä tämä Lito että Ketipinor lääke aiheutti iltaisin lääkkeen ottamisen jälkeen ns. yömässyjä eli tunsin ihan nälkää vaikka olin jo iltapalan syönytkin.Pahempia ovat ne muistot yöllä jääkaapilla käymisistä-olo oli aamulla väsynyt ja turvonnut.En ajatellut edes kysyä lääkäriltäni neuvoja- Lopulta päädyttiin vähentämään Ketipinorin annostusta 1200mg :sta 50 mg :aan sekä Litoa on vähennetty 1800mg sta 1200mg:aan.Silti syön öisin-Painoa on yhteensä tullut 25kg .Laihduttaminen ei onnistu vielä.Uimaan en mene yleisille rannoille enkä varsinkaan uimahalleihin-Liian noloa minulle.Sain oikein paljon ylipainoni takia runsaat painavat rinnat-joita todella välillä häpeän kantaa.C-kupista F-kuppiin.Mutten lannistu-minulla on oikein ihana mies ja perhe-sekä ystävät -Edellinen lääkärini siis psykiatri oli kirjoittanut lausuntoonkin että olen merkittävästi ja sairaalollisesti lihava-käyttäen termiä obeesi, muttei vihjannutkaan että jo pelkästään nuo käyttämäni lääkkeet olisivat mitenkään muuttaneet minun vaakani numeroa.Useasti kerrotaan kylläkin pakkausselosteessa sivuvaikutuksena ylipaino,sekä Liton että Ketipinorin kohdalla.Mitenhän oisi jos terveelle normaalipainoiselle syötettäisiin samat määrät noita kahta lääkettä kuin minulle- normaalilla ruokvaliolla-ja ihan tavallisella liikuntamäärällä-Mitähän veikkaat mitä kävisi..On surullista kuulla että nooh.. parempi se että on yläpää kunnossa ja korvien välissä toimii-että mitä sitten jos ootki vähä lihava-Kyllä se kuule haittaa.Onhan se terveysriski-voi sairastua ensin psyykkisesti sitten lääkitään sitten voi yllättäen siitä syystä sairastua kakkostyypin diabetekseen.JOKU RAJA noilla lääke määrillä pitäisi olla.Ja lääkäritkin voisivat hieman miettiä ja valistaa asiakastaan ennen kuin määrävät jo ylipainoiselle lisää ruokahalua kasvattavia mieliala/psyykelääkkeitä.Kiitos. 

Mun mitat 174 cm / 82 kg.

Olen lihonut vuoden aikana 10 kg, syynä melkoiset koettelemukset elämässä. Keskityin siihen että pää säilyy jotenkin järjestyksessä ja että kykenen huolehtimaan perheestä. Kun yhdestä kriisistä / onnettomuudesta selviää, tulee perään toinen vielä pahempi. Jälleen keskityin hengissä selviämiseen, lasten hoitoon ja työssä käyntiin. Söin ja join mitä huvitti.

Ja se kostautui. Nyt ensimmäisen kerran vuoteen kävin vaa'alla ja tulos oli tuo. Kamala. Suurin kalorimäärä alkoholista. Iltatissuttelu on mun kalorien lähde.

Lihoin kun aloin seurustella nykyisen mieheni kanssa. "Hauskinta" on se että olen joskus ollut anoreksikko. Ja kyllä, häpeän itseäni vaikken ole superlihava (BMI 26).

mulla on niin paljon lihasta että bmi näyttää ylipainoa

Olen laiska ja en osaa nauttia liikunnasta. Ylipainoa ei ole, kuin 15kg enkä pidä itseäni mitenkään kauhean lihavana. Läski jakautunut tasaisesti ympäri vartaloa. Leveä lanne on luonnostaan ja olen ns. Emäntä-mallinen nainen. Lihaskuntoni ei ole surkea, mutta ylipainoa on silti.