Kertokaapa ylipainoiset, miksi olette ylipainoisia

Ajattelin että oon ainut jolla on näin kauheeta. Terv se jolla on BED, bulimia, kaikki mahdolliset persoonallisuushäiriöt 173 cm 92 kg

tosin viimeiset 15v olen ilmeisesti syönyt sen minkä kulutan koska paino ei ole lisääntynyt. Kerran olen laihduttanut 20kg ja se onnistui, kukaan ei sanonut että painon pitäminen siinä pudotetussa on se vaikea asia.



Läskit harmittaa kun ostan vaatteita, tosin nykyisin saa useimmista normivaatteista kokoa 46 johon mahdun. Toistaiseksi en ole tuntenut häpeää läskeistäni, varmasti sitten kun joku joutuu minua hoitamaan ja nostelemaan.

Syy on masennus.

Syön masennuksen takia niin väärin että olen virallisesti n. 10 kiloa ylipainonen.



Paino on viimesen neljän vuoden (16-20 vuotiaana) aikana hyppiny 55 kiklosta 78 kiloon.



Viimeksi olin kuukausi sitten 71 kiloa.



oon syöny viimesen kaksi vuotta lähes päivittäin n. suklaalevyn päivässsä. Ja oon energiajuomariippuvainen.



Jaksan välittää, masennus on takana päin. Nyt on tullu siin asias pikkutakapakki ja painokin noussu. Mutta uskon että saan painoni vielä alas päin. Kun vain keksisin keinon irrottautuu suklaasta, se on pahin ja lihottavin riippuvuuteni.



Ja sen syömätahtiin ihme et olen vain näinkin vähän ylipainonen...



Olisin todella ylpee itestäni ku saisin painon siihen johonki 60-65 kiloon.

olen siis 165/75kg, kirjotusvirhe... :)

Syy on masennus. Syön masennuksen takia niin väärin että olen virallisesti n. 10 kiloa ylipainonen. Paino on viimesen neljän vuoden (16-20 vuotiaana) aikana hyppiny 55 kiklosta 78 kiloon. Viimeksi olin kuukausi sitten 71 kiloa. oon syöny viimesen kaksi vuotta lähes päivittäin n. suklaalevyn päivässsä. Ja oon energiajuomariippuvainen. Jaksan välittää, masennus on takana päin. Nyt on tullu siin asias pikkutakapakki ja painokin noussu. Mutta uskon että saan painoni vielä alas päin. Kun vain keksisin keinon irrottautuu suklaasta, se on pahin ja lihottavin riippuvuuteni. Ja sen syömätahtiin ihme et olen vain näinkin vähän ylipainonen... Olisin todella ylpee itestäni ku saisin painon siihen johonki 60-65 kiloon.

olen siis 165cm/75kg, tuli kirjoitusvirhe (keskittyminenki tosi hanurista nyt o.O)

Käytän kyllä neljää lääkettä, joiden sivuvaikutusluettelossa mainitaan yhtenä mahdollisena sivuvaikutuksena painonnousu. Sitä on mahdoton tietää, millainen vaikutus lääkkeillä on ollut juuri minun kohdallani. Sairastan kahta psyykkistä sairautta, jotka heikentävät kykyäni noudattaa terveellisiä elintapoja. en ole ollut lapsena ylipainoinen. Olen lihonut koko aikuisiän, mutta enemmän vaikeiden elämäntilanteiden aikana. Olen yrittänyt laihduttaa koko aikuisikäni. Toisinaan raivokkaammin, toisinaan vain ihan normaalisti yrittänyt. Syön moniin tunteisiini. Surua minulle ei ole, mutta ahdistusta on paljon. Lihavuuteni masentaa minua lähes joka hetki. Tunnen ylipainosta häpeää, pahaa mieltä, syyllisyyttä, itseinhoa, turhautumista, pelkoa, väsymystä, voimattomuutta ja monenlaisia muita tunteita. Kohta pitäisi taas syödä jotain, sillä nyt heikottaa. Banaani houkuttelisi, mutta tiedän, etten saisi syödä kuin puolikkaan. Taidan ottaa pari voileipää ja maitoa. Todennäköisesti niiden jälkeenkin kuitenkin vielä heikottaa, joten epäilen, että tulen syömään vielä pari keksiä niiden jälkeen.

ei ollutkaan tuoretta leipää. Otin hapankorppua. Margariinipakettia kaapista ottaessani näin jääkaapissa houkuttelevan makkarapaketin. Päätin sitten lämmittää mikrossa makkarankin. laitoin ketsuppia ja sinappia kyytipojaksi. ja söin pari hapankorppua. Vieläkin vähän heikottaa. Nyt tekisi mieli vielä niitä keksejä tai suklaata tai jotain makeaa, joka nostaisi vielä verensokeria ja tekisi olon vähän paremmaksi. Kaapissa on kyllä salaattikin, mutta juuri nyt väsyttää niin ettei huvita pestä sitä salaattia. Eikä siitä nälkäkään lähde.

Tällaisista arkitilanteista se paino nousee.

Onko syynä sairaus tai lääkkeet?

EI



Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia?

EN



Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan?

Epäsäännöllinen elämä, paljon matkoja ja epäterveellistä ruokaa. Säännöllinen liikunta lopahti täysin. Olen lisäksi koukussa sokeriin, ilman karkkia oleminen on todella vaikeaa.



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu?

Huonoja tapoja on vaikea muuttaa. Pystyin ajoittain pitämään perusruokavalioni terveellisenä tai makean määrän vähäisenä. Toistaiseksi en onnistu tekemään molempia yhtäaikaa.



Syöttekö suruunne?

Mulla ei ole oikeastaan suruja. Palkitsen itseni herkuilla.



Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä?

Tällä hetkellä tavallaan annan mennä, keskityn ainoastaan siihen, että paino ei enää nouse.



Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta?

Pahaa mieltä silloin kun olen vaateostoksilla.

Onko syynä sairaus tai lääkkeet?

Ei

Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia?

No en ihan pienestä, mutta alakouluiästä asti

Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan?

No sen jälkeen kun muutin yhteen miehen kanssa ja ensimmäiseen omaan asuntoon olen kerännyt n. 15kg lisäpainoa, en osaa tarkkaan eritellä minkä takia.



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu?

En varsinaisesti, välillä sitä suunnittelee ja aloittaakin, mutta ei vaan osaa tehdä perusteellista ruokaremonttia ja raivata kalenteriin aikaa omille liikuntaharrastuksille.

Syöttekö suruunne?

En, stressaantuneena jätän ennemmin syömättä.

Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä?

Kyllähän se mielessä käy joka päivä



Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta?

Vaateostoksilla ja joskus kun muutenkin on mieli maassa. Muuten olen kyllä sinut itseni kanssa näinkin.

Ja en niin välitä ulkomuodostani. Mieluummin nautin hyvästä ruoasta ja juomasta ja rennosta elämästä ja olen vähän plösö kuin kituutan ja pakkojumppaan ollakseni hoikka. En kärsi mitenkään ylipainostani enkä halua siitä eroon. Miehenikin tykkää kurvikkaista naisista eikä mistään urheilullisen hoikista.



T. 160 cm, 70 kg

Olen ollut ihan normaali ennen, mutta toisen raskauden jälkeen aloin väsymään ja lihomaan.

Lihoin vaikka söin todella vähän ja se vaan väsytti lisää.

Syyksi epäiltiin masennusta ja herkuttelua. En suostunut syömään masennuslääkkeitä, sillä en kokenut olevani masentunut.

Onneksi minulta vihdoin otettiin kilpirauhaskokeet ja huomattiin vajaatoiminta.

Nyt toivon, että nämä 30kg, jotka ovat viidesä vuodessa tulleet, sulavat hieman nopeammin kuin tulivat.

Mutta nyt tuntuu ihanalta, että saan syödä normaalisti, sillä söin 1200kcal vuorokaudessa puolivuotta ja kiloakaan ei lähtenyt. Huomautuksia syömisistäni kyllä sateli.

Nyt on jo lähtenyt 6kg ja sanon jopa silloin tällöin Berliininmunkille kyllä!

Onko syynä sairaus tai lääkkeet?

useampi krooninen sairaus+lääkkeet vaikuttavat jonkun verran



Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia?

Taaperona lihava (mummo ylisyötti), sitten liiankin laiha



Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan

useampikin



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu?

2xpainonvartijat, muutaman kerran omin avuin ja yksityinen laihdutusklinikka eli kaikenkaikkiaan laihtunut yhteensä 95 kg, kaikki tullut takaisin



Syöttekö suruunne?

kyllä, myös iloon



Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä?

en jaksa enää välittää, elämässäni on vaikeampia asioita käsiteltävänä kuin paino



Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta?

joskus

no joo, silloin ymmärrettävää, että kiloja hieman tulee mutta mulla se jatkui. Esikoinen syntyi heikkona keskosena ja oli kauan teholla. Silloin söin suruuni ja ahdistukseeni. Sitten alkoivat yövalvomiset pienen kotiuduttua, sairastelut ja ongelmat lisäsivät valvomiskierrettä ja stressipisteet olivat korkealla. Lapsi sai cp-diagnoosin. Syntyi sisarus, arki oli rankkaa ja elämäntapani epäsäännölliset. Kilpirauhasongelmia aikoinaan jo epäilty mutta jäi sitten tutkimatta, kun jäin kotiäidiksi ja työterveyshuollon ulkopuolelle. Paino nousi pikkuhiljaa 18 vuoden aikana 76-->137 kiloon. Sen painoin, kun menin kuopusta synnyttämään. Paino ei odotusaikoina noussut muutamaa kiloa enempää mutta muina aikoina pikkuhiljaa vaikka olen esim. imettänyt pitkään. Paljosta liikkumisesta ja ruumiillisesta työstäkin huolimatta en laihtunut. Valvoin kyllä paljon ja stressi vaivasi. Joudun ajoittain syömään kortisonikuureja astmaan mutta aika hyvä hoitotasapaino on ollut 10 vuotta säännöllisen lääkityksen ansiosta. Terveellistä ruokaa olemme pyrkineet syömään, ravitsemusterapeutilla on käyty lapsen asioissa ja samalla tarkistettu kyllä muidenkin ruokavalioasiat.



Olen laihtunut kerran reilummin suurella työllä eli erittäin rankalla ja runsaalla liikunnalla. Kun en pystynyt jatkamaan reilua liikuntamäärää kilot hiipivät takaisin.Viime vuosina paino on junnannut samassa ( n. 120 kg) vaikka syön nykyisin edelleen melko terveellisesti enkä ahmi tai ole muuten ongelmasyöjä. Välillä olen kokeillut hyvinkin vähäkalorisia jaksoja mutta ei toivottavia tuloksia. Sappivaivoja sairastin viitisen vuotta, sitten kyllästyin kipuihin ja turvotuksiin ja rohkaistuin yksityiselle lääkärille. Kiireellisesti sain lähetteen leikkaukseen, poistettiin sappirakko täynnä kiviä, reilusti yli sata kiveä.

Epäilen sairastavani insuliiniresistanssia ja 2-tyypin diabetestä. Olen menossa diabeteshoitajan juttusille. Haluan pysyä terveenä lastenikin takia. Monet muut arvot ovatkin kunnossa esimerkiksi kolesteroliarvot oikein hyvät. Kovien pakkasten aikaan on ollut laiskemmin liikuntaa, koska uimahalleihin en ihoni takia voi mennä ja kuiva pakkasilma salpaa hengen astman takia. Ihanat leudot kelit saavat kyllä mielenkin virkeäksi ja kävelylenkit maistuvat. Onhan noita lumenluontipäiviäkin onneksi riittänyt, jotain liikuntaa sentään.



Pahaa mieltä ja häpeää tunsin yli kymmenen vuotta elämästäni. Onneksi ymmärsin, että minulla on silti ihmisarvo ja saan olla ja elää kuten muutkin eikä tarvitse anteeksipyydellä olemistaan eli sain itsetuntoni kuntoon kaikista haukuista ja kommenteista huolimatta. Joskus vieläkin hetkellisesti pahoitan mieleni törkeistä kommenteista mutta en siitä murru. Ainoa mikä on ollut ikävää, on törkeä kohtelu terveydenhuollon puolella joiltakin ihmisiltä. Kuuntelematta ollenkaan potilasta ja vaivan syytä, aletaan helposti tuomitsemaan ja laittamaan kaikki sairaudet ylipainosta johtuviksi vaikka olis sormessa avohaava...

Ja uimahalliin en itseäni saa kyllä edelleenkään, siinä on mun itsetunnon koetinkivi, jumpassa olen kyllä käynyt. Tanssimassa käyn aika säännöllisesti ja siellä en välitä vaikka joku kommentoisikin.

1. Rakastan herkkuja. Palkitsen ja lohdutan ruualla ja herkut tuovat mielihyvää

2. Lihoin raskausaikana. Perustelin itselleni, että ihan sama, kunhan selviän päivästä toiseen eikä läski näkynyt eikä voinut laihduttaakaan, joten annoin periksi.

3. Vihaan nälän tunnetta, annan periksi.

4. En välitä tarpeeksi ulkonäöstä.

Onko syynä sairaus tai lääkkeet?



Tuskin, tosin epäilen, että e-pillerit saattaa hieman hankaloittaa laihtumista, raskauksien jälkeen aikana, jolloin en ole imettänyt enkä käyttänyt ehkäisyä, kun seuraava lapsi ollut tervetullut, paino on tippunut ihan itsestään kymmenisen kiloa.



Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia?



Joo ja en. Kuudennella ehkä joo, sitten seiskalla jo anorektikko, sitten taas paino nousi, normaalilukemissa kylläkin, sitten n. 23-24 taas laihduin paljon, alipainon rajalla (halusin näyttää hyvältä häämekossa) ja siinä pysyin ensimmäiseen raskauteen saaakka.



ja

Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan?



Eka raskaus toi 26 kiloa, joita en ole saanut koskaan kokonaan pois.



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu? Syöttekö suruunne? Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä? Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta?

[/quote]

Olen yrittänyt. Kuten sanottu, ekan raskauden jälkeen tein kaikkea mahdollista (olen aina urheillut muutenkin) ja vasta imetyksen loputtua alkoi paino tippua. Sitten parin kuukauden päästä uusi raskaus. Tämä toistui muutaman kerran (neljä lasta). Kahdessa keskimmäisessä raskaudessa ei kiloja tullutkaan, kolmannen lapsen jälkeen paino tippua lähes mitään tekemässä 10 kg päähän ekan raskauden lähtöpainosta ja sitten siinä neljännessä raskaudessa paino taas nousikin taas ekan raskauden huippulukemiin. Ja imetyksen jälkeen e-pillerit aloitin ja tulosta ei ole näkynyt juurikaan. Joku 5 kg olen saanut pysymään poissa, ja sitten ne seuraavat 5 kg heiluu--- saan ne pois, ne tulee takaisin (pimeään vuoden aikaan), saan ne pois, ne tulee takaisin...

Miksei onnistu? Syön liikaa. Urheilen aika lailla, enempää en pysty tai ehdi. Syön väsymykseeni. Olen herännyt vähintään kerran yössä yli 9 vuotta, osa lapsista ollut todella huonoja nukkujia. Kun olen väsynyt, syön mielelläni suklaata, tai jotain muuta hyvää. Jotta jaksan päivän loppuun. Joskus saattaa myös joku asia pänniä niin paljon, että tulee syötyä jotain hyvää. Ongelmana on myös mies, joka tykkää iltaisin herkutella telkkarin äärellä herkkuleivilllä tai popcornilla. Kiva siinä olla vieressä syömättä, kun tsemppaa kovin. Eikä sekään auta, että ystävällisesti syö keittiössä, kun tiedän kuitenkin, että syö... Kun on oikein tsempannut ja kaikkensa tehnyt ja ollut ilman herkkuja ja tulosta ei kuitenkaan hirveesti näy, niin silloin tulee fiilis, että antaa vaan mennä. Tunnen pahaa mieltä ylipainosta siksi, että haluaisin olla sellainen nainen, jonka ulkonäöstä mies voisi olla ylpeä. Nyt joutuu olemaan vaan ylpeä siitä, että olen loistotyyppi. Ärsyttää kun vaatteita ei oikein löydy, sopivia siis ihan helposti. Toisaalta ei se niin helppoa ollut silloin laihanakaan, taitaa johtua mun mallista.

En ollut ylipainoinen lapsi. Joskus vähän päälle parikymppisenä kävin vähän aikaa pari kiloa ylipainon puolella, mutta se tasoittui taas aika vaivattomasti.



Sitten meni taas kymmenkunta vuotta, ja taas lihoin muutaman kilon. Niiden karistaminen oli jo vaikeampaa, mutta liikunnalla ja syömisen vähentämällä laihduin taas hoikaksi.



Raskauksista en sitten enää toipunutkaan, siinä vaiheessa painoa tuli tosi paljon lisää ja samaan iakaan vapaa-aika loppui. Olen nykyään 5 kg ylipainoinen painoindeksien mukaan ja 15 kg:n päässä kauneusihanteesta. Syy on se että syön enemmän kuin kulutan.

Ennen painoa oli 50 kg, nyt 65, pituutta 163 cm ja ikää 53

Ei lääkkeet vielä. Viime viikolla alkoiinsuliinin pistäminen ja se kuulemma lihottaa.



Olen ollut ylipainoinen 7-vuotiaasta lähtien. Tosin 15v:na laihdutin normaaliksi, mutta 20v:na olin taas ylipainoinen.



Ruoka on vaan niin hitsin hyvää. 32v:na laihdutin taas normaaliksi, mutta tulin raskaaksi ja siitä alkoi taas lihominen.



Syön suruuni. Kun seksi loppui 11v sitten alkoi räjähdysmäinen lihominen. Korvaan siis seksin ruualla. En jaksa välittää. Jotain hyvää on minunkin elämässäni saatava. Häpeän kyllä.



Ja jos saisin palkinnoksi seksiä, olisi motivaatio laihduttaa. Mutta sitä en saa enää tässä elämässä, joten näillä kiloilla mennään.

Onko syynä sairaus tai lääkkeet?



Tuskin, tosin epäilen, että e-pillerit saattaa hieman hankaloittaa laihtumista, raskauksien jälkeen aikana, jolloin en ole imettänyt enkä käyttänyt ehkäisyä, kun seuraava lapsi ollut tervetullut, paino on tippunut ihan itsestään kymmenisen kiloa.



Olettko olleet lapsesta saakka ylipainoisia?



Joo ja en. Kuudennella ehkä joo, sitten seiskalla jo anorektikko, sitten taas paino nousi, normaalilukemissa kylläkin, sitten n. 23-24 taas laihduin paljon, alipainon rajalla (halusin näyttää hyvältä häämekossa) ja siinä pysyin ensimmäiseen raskauteen saaakka.



ja

Saiko jokin elämäntilanne teidät lihomaan?



Eka raskaus toi 26 kiloa, joita en ole saanut koskaan kokonaan pois.



Oletteko yrittäneet laihduttaa? Miksi se ei onnistu? Syöttekö suruunne? Jaksatteko enää "välittää" lihavuudestanne vai annatteko vain mennä? Tunnetteko häpeää tai pahaa mieltä ylipainosta?

[/quote]

Olen yrittänyt. Kuten sanottu, ekan raskauden jälkeen tein kaikkea mahdollista (olen aina urheillut muutenkin) ja vasta imetyksen loputtua alkoi paino tippua. Sitten parin kuukauden päästä uusi raskaus. Tämä toistui muutaman kerran (neljä lasta). Kahdessa keskimmäisessä raskaudessa ei kiloja tullutkaan, kolmannen lapsen jälkeen paino tippua lähes mitään tekemässä 10 kg päähän ekan raskauden lähtöpainosta ja sitten siinä neljännessä raskaudessa paino taas nousikin taas ekan raskauden huippulukemiin. Ja imetyksen jälkeen e-pillerit aloitin ja tulosta ei ole näkynyt juurikaan. Joku 5 kg olen saanut pysymään poissa, ja sitten ne seuraavat 5 kg heiluu--- saan ne pois, ne tulee takaisin (pimeään vuoden aikaan), saan ne pois, ne tulee takaisin...

Miksei onnistu? Syön liikaa. Urheilen aika lailla, enempää en pysty tai ehdi. Syön väsymykseeni. Olen herännyt vähintään kerran yössä yli 9 vuotta, osa lapsista ollut todella huonoja nukkujia. Kun olen väsynyt, syön mielelläni suklaata, tai jotain muuta hyvää. Jotta jaksan päivän loppuun. Joskus saattaa myös joku asia pänniä niin paljon, että tulee syötyä jotain hyvää. Ongelmana on myös mies, joka tykkää iltaisin herkutella telkkarin äärellä herkkuleivilllä tai popcornilla. Kiva siinä olla vieressä syömättä, kun tsemppaa kovin. Eikä sekään auta, että ystävällisesti syö keittiössä, kun tiedän kuitenkin, että syö... Kun on oikein tsempannut ja kaikkensa tehnyt ja ollut ilman herkkuja ja tulosta ei kuitenkaan hirveesti näy, niin silloin tulee fiilis, että antaa vaan mennä. Tunnen pahaa mieltä ylipainosta siksi, että haluaisin olla sellainen nainen, jonka ulkonäöstä mies voisi olla ylpeä. Nyt joutuu olemaan vaan ylpeä siitä, että olen loistotyyppi. Ärsyttää kun vaatteita ei oikein löydy, sopivia siis ihan helposti. Toisaalta ei se niin helppoa ollut silloin laihanakaan, taitaa johtua mun mallista.

kommentteja?

niinkuin kaikki muutkin ylipainoiset. Ei se sen monimutkaisempaa ole.