Oletko nähnyt jonkun kuoleman?

Rauhallisia ja omalla tavallaan kauniita tapahtumia. Ei jäänyt traumoja.

Itse kuolemassa ei ole yleensä mitään ihmeellistä. Ensimmäisen kuoleman ja kuolleen nähtyäni tajusin, että kuoleman jälkeen ihminen on poissa, koska jäljelle jäi vain kuori. En ole uskonnollinen, joten vakaumukseni mukaan, kun ihminen kuolee niin elämä on ohi.



Traumoja ei ole jäänyt.

Yksi vanhus kuoli ihan voisi sanoa käsiin.

Tai siis hänen sydämensä pysähtyi kun olin vieressä.

Hänellä vain lakkasi rintakehä kohoilemasta.

Ei se oikein tuntunut miltään...Hiukan surulliselta toki.

Olen töissä ensiavussa. Ei tunnu juurikaan miltään, olemme ihmisiä emme jumalia.

Korisi ja suusta tuli vaahtoa. Ei ollut kaunista katsottavaa. Huoneessa pauhasi samaan aikaan huonetoverin katsoma hömppäohjelma, mikä tuntui aika inhottavalta ja absurdilta. Ei jäänyt traumoja, mutta tuli kyllä surullinen, haikea ja tyhjä olo.

Pari-kolme/ viikko.

Olen töissä ensiavussa. Ei tunnu juurikaan miltään, olemme ihmisiä emme jumalia.

jos kuolee lapsi?

Jos on vanha ihminen ja kuolema on odotettu, niin sitten se on yleensä rauhallinen tapahtuma enkä ahdistu asiasta. Jos taas on odottamaton kuolema, jossa terve ihminen kuolee käsiin, se on jkv ahdistavaa, koska mietin aina, olisinko voinut tehdä jotain toisin ja pelastaa potilaan.

oman äitini ja koirani kuolemia. Äidin kuolemasta on 16 vuotta aikaa. Viimeksi eilen tuli ne viimeiset hetket mieleen. Äiti otettiin pois hengityskoneesta ja muistan ikuisesti äidin siniseksi muuttuvat kasvot ja korisevat hengenvedot. Kuolemassa ei ole mitään kaunista. Jonkin asteinen trauma äidin kuolemasta jäi. Vihaan sairaaloita.

loppujen lopuksi aika vähän ollakseni sairaanhoitaja. Olen ollut sellaisissa töissä, että potilaat eivät vielä kuole vaan heitä hoidetaan kiivaasti ja kaikella taidolla.



Isäni kuollessa olin läsnä. Kuolema tuli hitaasti ja torkahdin vierelle. Näin hänestä unta, muistoa lapsuudesta, 3min ennen kuin nukahti kokonaan pois. Ihan kuin olisi käynyt vielä tervehtimässä ajatustasolla kauniilla ja lämpimällä mielikuvalla.

ei ollut enää apua. Ei jäänyt traumoja.

Ajoin erään ravitsemusliikeen pihalle parkkiin aikomuksenani mennä viereiseen apteekkiin, kun ravintolasta tuli mies ulos ja toinen mies ampui sen siihen ihan mun auton viereen. Järkytyin niin, etten osannut tehdä yhtään mitään. Kun viimein "heräsin", oli paikalle ehtinyt jo poliisi.



Traumoja jäi, näin pitkään painajaisia tapahtuneesta.

Itse kuolema oli lopulta ihan rauhallinen, silmät kiinni, viimeisiä hengenvetoja ja nieleskelyä..mutta äitini teki sitä kuolemaa tuntikausia ja se oli kamalaa katsottavaa, jäi traumoja. Toivoisin ihmisellekin mahdollista johonkin lopetuspiikkiin tai edes syvään nukutukseen viimeisiksi hetkiksi jos on tosi paha olla :(

ja mietin et mitähän se mahtais tuntua.. ei millään pahalla mut kyllä musta on jotenki outoa jos ei miltään tunnu, vaikka olis kuinka ammattilainen. on eri asia pitää tunteet kurissa niin et työasiat töissä jne mut ettei toisen kuolema herätä mitään tunnetta niin...

Hän sairasti syöpää, ja viimeiset päivät olimme kaikki sisarukset hänen kanssaan. Viimeisenä päivänä huomasimme, kuinka henki pikku hiljaa hälveni ja hengitys muuttui raskaaksi. Lopuun asti olimme äidin vieressä, itse pidin häntä kädestä kiinni. Kuolema oli oikeasti kaunis hetki, siihen olimme kaikki niin valmistautuneita. Ja tiesimme, että äidillä ei ollut kipuja, tilanne oli niin rauhallinen, ja meille sisaruksille ja isällemme "helppo".

en ole ap

syöpää jo kuukausia. Tiesin, että loppu on lähellä ja olin yötä hänen luonaan sairaalassa. Pidin häntä kädestä. Hän ei ilmeisesti tuntenut kipua, lääkitys oli korkealla, mutta tiesi kyllä mitä tapahtuu. Aikaisemmin hän oli kertonut kipulääkityksen aiheuttavan pelottavia hallisunaatioitia, joten lääkitys ei hirveästi helpottanut omaa oloanai.

Olin hieman järkyttynyy kun sairaanhoitajat kysyivät haluanko itse hoitaa äidin ruumiin "saattolkuntoon". No en halunnut, olin järkyttynyt ja sureva teini enkä kokenut olevani valmis pesemään äitini ruumista virtsasta.

töissäni. Ei ole jäänyt traumoja.

Hänet irrotettiin hengityskoneesta. Nukkui pois alle kymmenessä minuutissa. Pidin häntä kädestä kiinni koko ajan. Ei jäänyt traumaa.

Nuorin 2kk vauva. Muutamissa olen ollut paikalla juuri kuoleman hetkellä, useammassa kun potilas jo menehtynyt.



Osa koskettaa enemmän kuin toiset. Yleensä kuolemat jo odotettuja. Vauvan kuolema oli kova paikka.



Monesti ihmisellä jo hengityksessä katkoksia, pitkiä taukoja. Tajunantaso alkaa laskea. Sairaskohtauksissa sitten erilainen.

Ensimmäisen alakoulu ikäisenä kun oltiin kaverin kans leikkipuistossa ja siinä viereisellä kävelytiellä yks vanha nainen kaatui ja kuoli siihen paikkaan. Jäi hiukan traumoja, olin varmaan liian pieni todistamaan moista ja asia tuli eteen niin äkillisesti, kesken leikkien.



Seuraavan kuoleman näin sitten vain tavallaan kun mun pieni lapseni nukkui pois minun viereeni :( Kätkytkuolema. Lähtötavasta jäi traumoja koska lapsen kuolema nyt vaan on muutenkin vaikea pala purtavaksi saati ettei siihen tule luultavasti koskaan ikinä saamaan mitään selvyyttä mikä terveen lapsen äkkikuoleman aiheutti.