uskonnottomia syrjitään edelleen kouluissa
Kumma miten lapsia saa edelleen lokeroida uskonnon takia kun kaikki muut ryhmittelyt on poistettu.
Meillä tuleva ekaluokkalainen laitetaan kulkemaana toiseen kouluun reilun kilometrin päähän kävellen ET-tunnille kun uskonnon valinneet istuvat omassa koulussa. Ja vielä niin että pitää lähteä aiemmin ET-tunnilta myöhästyäkseen seuraavalta tunnilta. Minusta selvää syrjintää ja epätasa-arvoa. Eli lapsi saa kärsiä monin tavoin erilaisesta valinnasta, mutta samalla häiriintyvät muutkin oppilaat.
Miksi siis edelleen lapsia jaetaan uskonnon/uskonnottomuuden perusteella? Uskonto pois kouluista ja kaikille ET, niin loppuu lapsien lokerointi. Tulee halvemmaksi yhteiskunnallekin kun ei tarvitse pienryhmiä perustaa / lapsia kiikuttaa pitkin kuntaa. Jokainen opettakoon uskontonsa kotona tai missä haluaa koulu olkon uskontovapaata.
Kommentit (193)
Mihin sitä tarvitaan? Jos aikoo näytellä saippuasarjoissa, joissa ei ole muutenkaan uskontoa, eikö uskonnon ja matikan voisi korvata viininmaistelulla ja draamalla?
No se et:n pakkovalitseminen on ihan yhtä lailla syrjintää.
Mulle on ihan sama, mikä oppiaine on, kunhan se on sellainen, että sitä voi opiskella niin eri tavoin uskovat kuin uskonnottomatkin. Nykyään opetetaan omaa uskontoa, joka ei todellakaan sovi kaikille! ET on hyvä oppiaine, mutta vaihdetaan se vaikka etiikaksi tai kansalaiskasvatukseksi tai uskonto- ja maailmankatsomustiedoksi, jos elämänkatsomustieto ei tunnu kaikille sopivalta. Kaikki lapset samoille tunneille! Säästyy rahaa ja lapset oppivat ymmärtämään erilaisuutta. Oppiaineen nimellä ei ole väliä. ei ap
Lapsi et tunnille ja sillä selvä. Mikä sua riepoo siinä jos toinen haluaa lapsensa uskontotunnille? Ihan turha lässyttää tuntiresursseista niin pitkään kun pakkoruotsia väkisin opetetaan.
se että lapsen oma opiskelu häiriintyy samoin muidenkin lasten. Ja se että lapsia luokitellaan ihan älyttömän asian takia. Mutta sitähän sä et voi edes käsittää. Niin tyypillistä kapea-alaista katsontakantaa uskovaisilta. Etkö ole ensimmäisenä kutsumassa lastani häiriköksi kun häiritsee tuntia tulollaan, joka ei todellakaan riipu hänestä vaan paskamaisista järjestelyistä. Ja yhtähyvin lapsia voisi luokitella vaikka vanhemman musiikkimaun mukaan mukaan. Ne joiden vanhemmat tykkäävät opperasta saisivat jäädä kouluun ja muut voivat mennä siksi toiselle koululle lukemaan runoja. Ja joka juhlissa ja aamunavauksissa laulettaisiin aariaa. ap
kaikkien suomen nuorten käsityksistä? Nehän voi olla eriäviä sun mielipiteidesi kanssa? Kun eroaa kirkosta, lapsen ei tarvitse osallistua uskonnonopetukeen. Se on hyvin yksinkertaista.
olen olenko väittänyt olevani huolissani kaikkien suomen nuorten käsityksestä. Olen ilmoittanut olevani huolissani lasten oikeudesta saada opiskelurauha oli kysessä oma tai lapsen tuleva luokkakaveri. pitäkö taivuttaa rautalangasta? ET-opetuksen järjestelyt eivät ole ollenkaan samalla tasolla pääuskonnon kanssa. Mutta niin tyypillistä että ei osata asetua toisen asemaan. Minä osaan asettua sinunkin uskontoa lukevan lapsesi asemaan sillä jos oma ET:tä lukeva lapseni tulee luokkaan kesken alkaneen oppitunnin niin voit arvata että opettaja ryhtää lastani vastaan yrittää saada hiljaa paikalleen, etsimään oikeat opiskeluvälineet ja selittää lapselleni henkilökohtiasesti vielä missä oikein mennään. Eli koko luokan opetus keskeytyy kun lapseni tulee paikalle. Joko nyt tajuat mitä ajan takaa vai vieläkö vänkkään? ap
Älä laita sitä minun koululaiseni asiaksi. Niin pitkään kun laki sanoo asiat, mien sinä voisit sanoa mitä kukakin voi opettaa lapsille? Uskontoa tai uskonnottomuutta?
Mihin sitä tarvitaan? Jos aikoo näytellä saippuasarjoissa, joissa ei ole muutenkaan uskontoa, eikö uskonnon ja matikan voisi korvata viininmaistelulla ja draamalla?
Ettekö te lehmät oikeassakaan elämässä ihan oikeasti osaa pysyä asiassa? Ihan oikeasti? Oletko todella niin yksinkertainen?
Me ei kuuluta mihinkään seurakuntaan, ja lapsi menee silti uskonnon tunnille, juuri noista käytönnön syistä. Uskontotunnille voi mennä vaikka ei harjoita uskontoa. Mikä siinä uskontotunnissa pelottaa teitä? Uskonto ja usko ovat eri asioita. Koulussa opetetaan nimenomaan uskontoa. Uskoa ei voi opettaa. Uskonto on pitkälti kulttuurikasvatusta.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että uskonnon voisi poistaa tai tehdä valinnaisaineeksi. Itse olemme uskossa, mutta emme harrasta uskontoa.
koska olen ne uskonnottomana käynyt enkä ole uskoon tullut. Lapselle en noita tylsiä jaaritustunteja halua vaan paljon vapaamman ET:n jossa käydään asioita laajemmin läpi ja keskustellaan erilaisista asioista. Ja minusta aine sopii meidän lapselle todella hyvin.
En valitse enää mitään vain sen vuoksi että se olisi helppo tie ettei vaan olisi erilainen. Itse olen ollut aina erilainen tietyistä syistä enkä ole kokenut sitä pahaksi asiaksi pikemminkin voimavaraksi.
hahaha...en voi ku nauraa.. vai että laajemmin. Minä olen ollut lapsena uskonnonopetuksessa (vapaaehtoisesti) sekä sitten lukioiössä pakotettuna (kun en kuulunut kirkkoon) et opetuksessa. Ja todellakin siis ihan naurettavaa hommaa koko et opetus oli silloin. Opettaja siellä oikein terotti, että täällä sitten ei saa puhua mitään kristillisestä uskosta, esim kun käsitellään arvoja ja etiikkaa.
toisin kun uskonnon tunneilla kaikesta sai keskustella uskoi tai ei, sekä kyseenalaistaa asioita.
Onneksi lopulta sain puhuttua itseni pois koko et tunneilta, sillä semmoiseen en todellakaan olisi aikaani halunnut haaskata. 100 kertaa mieluummin ne perususkontotunnit joissa sentään oli jotain avoimuutta.
Kumma miten lapsia saa edelleen lokeroida uskonnon takia kun kaikki muut ryhmittelyt on poistettu. Meillä tuleva ekaluokkalainen laitetaan kulkemaana toiseen kouluun reilun kilometrin päähän kävellen ET-tunnille kun uskonnon valinneet istuvat omassa koulussa. Ja vielä niin että pitää lähteä aiemmin ET-tunnilta myöhästyäkseen seuraavalta tunnilta. Minusta selvää syrjintää ja epätasa-arvoa. Eli lapsi saa kärsiä monin tavoin erilaisesta valinnasta, mutta samalla häiriintyvät muutkin oppilaat. Miksi siis edelleen lapsia jaetaan uskonnon/uskonnottomuuden perusteella? Uskonto pois kouluista ja kaikille ET, niin loppuu lapsien lokerointi. Tulee halvemmaksi yhteiskunnallekin kun ei tarvitse pienryhmiä perustaa / lapsia kiikuttaa pitkin kuntaa. Jokainen opettakoon uskontonsa kotona tai missä haluaa koulu olkon uskontovapaata.
minua ei pelota uskonnossa mikään. Olen käynyt kaikki uskonnontunnit uskonnottomana ekaluokasta lukion viimeiseen luokkaan asti.
Mikä kauhu sulla on jos joku kyseenalaistaa sinun uskomuksesi? Pelkäätkö että päädytkin ateistiksi? Etkö pysty keskustelemaan asiasta asiallisesti? Pelkätkö että lapestasi tulee ateisti tai muslimi jos ei kuulekaan jeesushämppää koulussa?
Kristillinen tasajako tarkoittaa sitä että kristitty vie kaiken eikä tunne mitään omantunnon tuskia edes.
Jokainen saa minun puolesta uskoa vaikka joulupukkiin jos haluaa kunhan uskontoa ei tungeta kaupata muille ja järjestelyt ovat samanlaiset kaikille.
Ja minäkin voin käydä minkätahansa uskonnon tunneilla ei ole siitä kiinni.
Jos olisi himoateisti niin sanoisin tähän loppuun että jumalalliset pelkäävät että heidän jessensä osottautuu oikeasti satuolennoksi ja koittavat hokemalla jesse-tullee-oletko-valmis epätoivoisesti saada sadun elämään pidempään.
No, minun tapauksessani kyse nimenomaan ei ole siitä, että haluaisin vakuutella itselleni ja muille siinä samassa että kristinusko on ainoa oikea usko. En edes periaatteessa ole kristitty. En kuulu kirkkoon (miksi turhaan maksaa veroja siitä), ja olen valmis uskomaan että Allah ja Manitou ja Jumala ovat vain erilaisia käsityksiä jostakin elämää suuremmasta. Mutta minulla ei ole mitään eri uskontoja tai ateisteja vastaan, minulla on jotain vain niitä ihmisiä vastaan, jotka kyseenalaistavat kristinsuskon samalla tavalla, jonka sanovat syyksi sille, että kyseenalaistavat kristinuskon.
(Kristityt ovat epäsuvaitsevaisia eivätkä siedä muita uskontoja, ja he ovat naurettavia jesse-vouhkaajia)
kunhan ei sitä mulle tyrkytä ja pakota muitakin tekemään kuten he haluavat, mutta myös kyseenalaistan. En toki mene sitä kenellekään suoraan sanomaan tai tyrkyttämään uskonnottomuutta.
ap
siinä ei eroitella lapsia taustan mukaan. Ruotsinkielisten on kuitenkin myös luettava pakkosuomea. Pakkoruotsin voi minun puolesta poistaa tai olla poistamatta. ei haitta minua, sillä kielitaito ei mistä tahansa kielestä ole koskaan pahaksi. ap
ET:n epäarvostus näkyy myös siinä, että erikoistuneita opettajia on erittäin vähän. Se on vielä sellanen heittoaine, sen opetettavaksi kuka nyt sattuu tuntimäärillään siihen sopimaan, ei pätevyyksillä.
Mutta oikeesti sun tunneista on varmaan sen verran aikaa että ET oli sillon vielä uusi aine ja sisällöt hakusessa.
minua ei pelota uskonnossa mikään. Olen käynyt kaikki uskonnontunnit uskonnottomana ekaluokasta lukion viimeiseen luokkaan asti. Mikä kauhu sulla on jos joku kyseenalaistaa sinun uskomuksesi? Pelkäätkö että päädytkin ateistiksi? Etkö pysty keskustelemaan asiasta asiallisesti? Pelkätkö että lapestasi tulee ateisti tai muslimi jos ei kuulekaan jeesushämppää koulussa? Kristillinen tasajako tarkoittaa sitä että kristitty vie kaiken eikä tunne mitään omantunnon tuskia edes. Jokainen saa minun puolesta uskoa vaikka joulupukkiin jos haluaa kunhan uskontoa ei tungeta kaupata muille ja järjestelyt ovat samanlaiset kaikille. Ja minäkin voin käydä minkätahansa uskonnon tunneilla ei ole siitä kiinni. Jos olisi himoateisti niin sanoisin tähän loppuun että jumalalliset pelkäävät että heidän jessensä osottautuu oikeasti satuolennoksi ja koittavat hokemalla jesse-tullee-oletko-valmis epätoivoisesti saada sadun elämään pidempään.
No, minun tapauksessani kyse nimenomaan ei ole siitä, että haluaisin vakuutella itselleni ja muille siinä samassa että kristinusko on ainoa oikea usko. En edes periaatteessa ole kristitty. En kuulu kirkkoon (miksi turhaan maksaa veroja siitä), ja olen valmis uskomaan että Allah ja Manitou ja Jumala ovat vain erilaisia käsityksiä jostakin elämää suuremmasta. Mutta minulla ei ole mitään eri uskontoja tai ateisteja vastaan, minulla on jotain vain niitä ihmisiä vastaan, jotka kyseenalaistavat kristinsuskon samalla tavalla, jonka sanovat syyksi sille, että kyseenalaistavat kristinuskon. (Kristityt ovat epäsuvaitsevaisia eivätkä siedä muita uskontoja, ja he ovat naurettavia jesse-vouhkaajia)
kunhan ei sitä mulle tyrkytä ja pakota muitakin tekemään kuten he haluavat, mutta myös kyseenalaistan. En toki mene sitä kenellekään suoraan sanomaan tai tyrkyttämään uskonnottomuutta. ap
Toivon että et ole tyrkyttämässä et:tä.
miksi ei saisi olla uskonnon opetusta/et- opetusta? Mitä nämä sulkevat toisiltaan pois?
Me ei kuuluta mihinkään seurakuntaan, ja lapsi menee silti uskonnon tunnille, juuri noista käytönnön syistä. Uskontotunnille voi mennä vaikka ei harjoita uskontoa. Mikä siinä uskontotunnissa pelottaa teitä? Uskonto ja usko ovat eri asioita. Koulussa opetetaan nimenomaan uskontoa. Uskoa ei voi opettaa. Uskonto on pitkälti kulttuurikasvatusta.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että uskonnon voisi poistaa tai tehdä valinnaisaineeksi. Itse olemme uskossa, mutta emme harrasta uskontoa.
koska olen ne uskonnottomana käynyt enkä ole uskoon tullut. Lapselle en noita tylsiä jaaritustunteja halua vaan paljon vapaamman ET:n jossa käydään asioita laajemmin läpi ja keskustellaan erilaisista asioista. Ja minusta aine sopii meidän lapselle todella hyvin.
En valitse enää mitään vain sen vuoksi että se olisi helppo tie ettei vaan olisi erilainen. Itse olen ollut aina erilainen tietyistä syistä enkä ole kokenut sitä pahaksi asiaksi pikemminkin voimavaraksi.
hahaha...en voi ku nauraa.. vai että laajemmin. Minä olen ollut lapsena uskonnonopetuksessa (vapaaehtoisesti) sekä sitten lukioiössä pakotettuna (kun en kuulunut kirkkoon) et opetuksessa. Ja todellakin siis ihan naurettavaa hommaa koko et opetus oli silloin. Opettaja siellä oikein terotti, että täällä sitten ei saa puhua mitään kristillisestä uskosta, esim kun käsitellään arvoja ja etiikkaa.
toisin kun uskonnon tunneilla kaikesta sai keskustella uskoi tai ei, sekä kyseenalaistaa asioita.
Onneksi lopulta sain puhuttua itseni pois koko et tunneilta, sillä semmoiseen en todellakaan olisi aikaani halunnut haaskata. 100 kertaa mieluummin ne perususkontotunnit joissa sentään oli jotain avoimuutta.
eli halusit valmiin "totuuden" etkä ollut itse valmis ajattelemaan mitään. Kyllä minun aikana ei uskonnossa mitään kekusteluja ollut vaan kirjasta tanakattiin kaikki asiat ulkolukuna kuten ne sillä sanottiin.
Ajattele olen 12 vuotta lukenut uskontoa kiitettävin arvosanoin ja siltikään en muista siitä oikestaan yhtään mitään. En musta esim. yhdenkään kirkollisenjuhlapyhän syytä. Tuonkin ajan olisi voinut opiskella vaikka jotain kieltä. 12 vuotta tunti viikossa, niin kyllä sillä jonkinlaisen kielitaidon olisi saanut.
ap
Tämä on kyllä sellaista shaibaa ettei jaksaisi ollenkaan. En ymmärrä mikä ihmeen KAUHU ateisteilla on kristillisyyttä kohtaan? Minä ainakin kristittynä (tosin epävirallisena) voisin istua islamin tunneilla, kuunnella opettajaa ja muiden mielipiteitä ilman että alkaisin paasata että jumalalliset ovat käännyttäjiä ja rasisteja ja epätasa-arvoisia eivätkä näe nokkaansa pidemmälle.
Ateistitutuillanikin on tätä kristillisyysfobiaa, 'ihan tyhmää touhua' ja 'EI SIELLÄ TAIVAASSA MITÄÄN OLE EI VOI OLLA KUN EI SITÄ NÄE'. Kristillinen tasajakokin on ateistien mielestä satavarmasti niin, että itselle enemmän. Ateistivanhemmat ovat sellaista opettaneet.
Mitä vanhemmat pelkäävät kun kieltävät lastaan kuuntelemasta kristillistä aamunavausta? Että lapsi kääntyy pois ateismista ja tulee kristityksi? Että lapselle jää ikuiset traumat siitä, kun tämä kymmenvuotiaana kuuli kun pappi kertoi että jumala on hyvä ja olemassa?
En puhu lämpimikseni, minua ei haittaisi kärpäsen paskan vertaa jos uskonnontunnit vaihdettaisiin et:seen, aamunavauksissa kuultaisiin islaminuskoa tai kevätjuhlassa laulettaisiin 'Kevätsää'.
Jos olisin himouskovainen ja käännyttäjä, sanoisin tähän loppuun että jumalattomat pelkäävät suurempia voimia niin, että kieltävät niiden olemassaolon epätoivoisesti.
komppi tälle, osuit kyllä naulankantaan. :D:D
miksi ei saisi olla uskonnon opetusta/et- opetusta? Mitä nämä sulkevat toisiltaan pois?
minua ei pelota uskonnossa mikään. Olen käynyt kaikki uskonnontunnit uskonnottomana ekaluokasta lukion viimeiseen luokkaan asti. Mikä kauhu sulla on jos joku kyseenalaistaa sinun uskomuksesi? Pelkäätkö että päädytkin ateistiksi? Etkö pysty keskustelemaan asiasta asiallisesti? Pelkätkö että lapestasi tulee ateisti tai muslimi jos ei kuulekaan jeesushämppää koulussa? Kristillinen tasajako tarkoittaa sitä että kristitty vie kaiken eikä tunne mitään omantunnon tuskia edes. Jokainen saa minun puolesta uskoa vaikka joulupukkiin jos haluaa kunhan uskontoa ei tungeta kaupata muille ja järjestelyt ovat samanlaiset kaikille. Ja minäkin voin käydä minkätahansa uskonnon tunneilla ei ole siitä kiinni. Jos olisi himoateisti niin sanoisin tähän loppuun että jumalalliset pelkäävät että heidän jessensä osottautuu oikeasti satuolennoksi ja koittavat hokemalla jesse-tullee-oletko-valmis epätoivoisesti saada sadun elämään pidempään.
No, minun tapauksessani kyse nimenomaan ei ole siitä, että haluaisin vakuutella itselleni ja muille siinä samassa että kristinusko on ainoa oikea usko. En edes periaatteessa ole kristitty. En kuulu kirkkoon (miksi turhaan maksaa veroja siitä), ja olen valmis uskomaan että Allah ja Manitou ja Jumala ovat vain erilaisia käsityksiä jostakin elämää suuremmasta. Mutta minulla ei ole mitään eri uskontoja tai ateisteja vastaan, minulla on jotain vain niitä ihmisiä vastaan, jotka kyseenalaistavat kristinsuskon samalla tavalla, jonka sanovat syyksi sille, että kyseenalaistavat kristinuskon. (Kristityt ovat epäsuvaitsevaisia eivätkä siedä muita uskontoja, ja he ovat naurettavia jesse-vouhkaajia)
kunhan ei sitä mulle tyrkytä ja pakota muitakin tekemään kuten he haluavat, mutta myös kyseenalaistan. En toki mene sitä kenellekään suoraan sanomaan tai tyrkyttämään uskonnottomuutta. ap
Toivon että et ole tyrkyttämässä et:tä.
vaan sitä että kaikille järjestetään omaan kouluun oman uskonnon/et-opiskelu. Ja sitä että jossain vaiheessa luovutaan tästä lasten luokittelusta ja luodaan jokin uusi uskonnoton aihe tilalle tai sirrettään se viikkotunti vaikka matikan opiskeluun jos ei päästä yksimielisyyteen mitä opetetaan. Pääasia että koulu muuttuu uskonnottomaksi.
no vielä siitä surkeasta et opetuksesta... siis pointti oli se, että opettaja nimenomaan teroitti että edes sillä yleisellä tasolla ei saa puhua mitään kristinuskoon liittyvää et tunneilla.
siis jos vaikka lähdettiin miettimään että mistäköhän nämä ja nämä arvot on meidän yhteiskunnassa saaneet alkunsa niin oli kiellettyä sanoa, että oliskohan vaikka kirkolla ja sen arvoilla ollut jotain tekemistä asian kanssa (puhutaampa vaikka köyhäinhoidon aloituksesta ja sen eettisestä perustasta)
se se vasta puusilmäisyyttä on, että vaikkapa niistä raamatun teksteistä nousevista arvoista ei voi/saa keskustella edes uskonnottomana... tai kuten joku tuolla sanoikin...ei saa vaikkapa mainita että koraanissa ne sanoo niin ja sen vuoksi lähiidässä on mahdollisesti toimittu jossain asiasssa näin...
miksi ei saisi olla uskonnon opetusta/et- opetusta? Mitä nämä sulkevat toisiltaan pois?
-on väärin luokitella pieniä lapsia uskonnon/uskonnottomuuden perusteella, jonka vielä valitsevat vanhemmat.
-Aiheuttaa turhaa eriarvoisuutta koska järjestelyt eivät ole taloudellisista syistä samanlaiset
-poikkeavuus aiheuttaa monesti kiusaamista
-jotkut uskonnottomat valitsevat uskonnon sen perusteella että eivät uskalla olla erilaisia, koska erilaisuus on hyvä syy kiusaamiseen
no vielä siitä surkeasta et opetuksesta... siis pointti oli se, että opettaja nimenomaan teroitti että edes sillä yleisellä tasolla ei saa puhua mitään kristinuskoon liittyvää et tunneilla.
siis jos vaikka lähdettiin miettimään että mistäköhän nämä ja nämä arvot on meidän yhteiskunnassa saaneet alkunsa niin oli kiellettyä sanoa, että oliskohan vaikka kirkolla ja sen arvoilla ollut jotain tekemistä asian kanssa (puhutaampa vaikka köyhäinhoidon aloituksesta ja sen eettisestä perustasta)
se se vasta puusilmäisyyttä on, että vaikkapa niistä raamatun teksteistä nousevista arvoista ei voi/saa keskustella edes uskonnottomana... tai kuten joku tuolla sanoikin...ei saa vaikkapa mainita että koraanissa ne sanoo niin ja sen vuoksi lähiidässä on mahdollisesti toimittu jossain asiasssa näin...
uskonnot kietoutuvat kuitenkin moneen aineeseen ja vaikuttavat moneen elämän alueeseen.
Eikö ateisti voi osallistua uskonnontunnille ja oppia kaikista uskonnoista? Ei kai tarvi olla uskova oppiakseen mitä on esim. islam tai hindulaisuus?
En nyt lukenut koko ketjua, mutta mun kouluaikana muut uskonnot oli vasta lukion oppimäärässä.
Mä kävin kyllä ne ussantunnit, silloin ei ollut vaihtoehtona et:a, mulle ei kyllä sattunut ikinä mitään oikein hihhulia ussanmaikkaa, en muista pahemmin ees lukeneeni ikinä raamattua.
Me ei kuuluta mihinkään seurakuntaan, ja lapsi menee silti uskonnon tunnille, juuri noista käytönnön syistä. Uskontotunnille voi mennä vaikka ei harjoita uskontoa. Mikä siinä uskontotunnissa pelottaa teitä? Uskonto ja usko ovat eri asioita. Koulussa opetetaan nimenomaan uskontoa. Uskoa ei voi opettaa. Uskonto on pitkälti kulttuurikasvatusta. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että uskonnon voisi poistaa tai tehdä valinnaisaineeksi. Itse olemme uskossa, mutta emme harrasta uskontoa.
koska olen ne uskonnottomana käynyt enkä ole uskoon tullut. Lapselle en noita tylsiä jaaritustunteja halua vaan paljon vapaamman ET:n jossa käydään asioita laajemmin läpi ja keskustellaan erilaisista asioista. Ja minusta aine sopii meidän lapselle todella hyvin. En valitse enää mitään vain sen vuoksi että se olisi helppo tie ettei vaan olisi erilainen. Itse olen ollut aina erilainen tietyistä syistä enkä ole kokenut sitä pahaksi asiaksi pikemminkin voimavaraksi.
hahaha...en voi ku nauraa.. vai että laajemmin. Minä olen ollut lapsena uskonnonopetuksessa (vapaaehtoisesti) sekä sitten lukioiössä pakotettuna (kun en kuulunut kirkkoon) et opetuksessa. Ja todellakin siis ihan naurettavaa hommaa koko et opetus oli silloin. Opettaja siellä oikein terotti, että täällä sitten ei saa puhua mitään kristillisestä uskosta, esim kun käsitellään arvoja ja etiikkaa. toisin kun uskonnon tunneilla kaikesta sai keskustella uskoi tai ei, sekä kyseenalaistaa asioita. Onneksi lopulta sain puhuttua itseni pois koko et tunneilta, sillä semmoiseen en todellakaan olisi aikaani halunnut haaskata. 100 kertaa mieluummin ne perususkontotunnit joissa sentään oli jotain avoimuutta.
eli halusit valmiin "totuuden" etkä ollut itse valmis ajattelemaan mitään. Kyllä minun aikana ei uskonnossa mitään kekusteluja ollut vaan kirjasta tanakattiin kaikki asiat ulkolukuna kuten ne sillä sanottiin. Ajattele olen 12 vuotta lukenut uskontoa kiitettävin arvosanoin ja siltikään en muista siitä oikestaan yhtään mitään. En musta esim. yhdenkään kirkollisenjuhlapyhän syytä. Tuonkin ajan olisi voinut opiskella vaikka jotain kieltä. 12 vuotta tunti viikossa, niin kyllä sillä jonkinlaisen kielitaidon olisi saanut. ap
siinä ei eroitella lapsia taustan mukaan. Ruotsinkielisten on kuitenkin myös luettava pakkosuomea.
Pakkoruotsin voi minun puolesta poistaa tai olla poistamatta. ei haitta minua, sillä kielitaito ei mistä tahansa kielestä ole koskaan pahaksi.
ap