Säälin +40v vanhempia joilla pieniä (alle 5v.) lapsia

Millä helvetillä sä elät? Mun verorahoilla, sossulla ja asumistuella??? Mihin jäi opiskelu? Anna kun arvaan, sun vanhemmat ovat myös sossuloisia? Sehän periytyy. SÄÄLIN AP:n kaltaisia yhteiskunnan loisia!!!! Hyi helvetti.

Onko sinulle oma kroppasi hieman liian tärkeä? Vaatekokokin piti ilmoittaa :DD Ap:n kanssa en ole samaa mieltä, mutta täällä +40v nainen ja vaatekoko 42. Lapset ovat toivottavasti onnellisia eivät ainakaan ole valittaneet koskaan että äiti olisi liian vanha

minulle, mutta jos väitetään etten ikäni takia jaksa, on mielestäni ihan järkevää kuvailla hyväkuntoinen kroppa :) Juuri siksi että kroppa EI ole tärkeä en ole kovin tavoitteellisesti juossut esikoisen syntymän jälkeen, kunhan juoksen maratonin tai pari vuodessa. Vaatekoko on urheilemattomalle monta kertaa hyväkuntoisen synonyymi -- olen muutenkin pikkuruinen ja varmasti löytyy ihan yhtä hyväkuntoisia isompikokoisiakin. Siitä pidän kiinni, että urheileminen tekee hyvää jaksamiselle -- minä en ole vielä kummankaan kanssa ollut erityisen väsynyt vaikka heräilyjä on riittänyt. Hyväkuntoisena jaksaa paremmin, vanha ja nuori. T: se edellinen minimummoäiti joka yhä vaan iloitsee lapsistaan enemmän kuin mistään muusta elämässä

asian vierestä, mitkä ovat mittasi? kyselee toinen pikkunen urheileva 40-kymppinen

Minä olen just tänä vuonna 40 ja mieheni 47, lapset ovat 3v. ja 1v. tällä hetkellä. Ja ihan omasta valinnastamme tehty vasta "myöhään" Ja juuri eilen selitin taas lapsille, että on maailman mahtavin juttu olla heidän kanssaan kotona ja touhuilla, en tiedä mitään parempaa!



Työelämä ja kaikki muu meneminen ja tekeminen tuntuu nyt jälkikäteen tosi naurettavalle, eikä sille ole enää tarvetta. On mahtavaa, kun voi olla ihan vaan lapsia varten, harrastaa ja touhuta kotona. Mulla on ainakin "ura" joka ei katoa mihinkään, virka on ja pysyy. Mutta tosiasiassa se työelämä ja kaikki muu on vain pintaa, jonkinlaista oman itsetunnon ja itsensä pönkittämistä ja pätemistä. Lasten kanssa ja omassa perheessä sitä kuitenkin on aito, oma itsensä, ja voi antaa sydämestään kaikkea sitä, mitä ei koskaan ennen ole mihinkään muuhun voinut antaa.



Naurattaa vielä tuo, ettei jaksa puuhastella kuin nuoremmat vanhemmat :) Ihan heti en keksi toista miestä, joka leikkii joka ikinen päivä lasten kanssa illat, ulkoilee, nikkaroi, paistaa lettuja, sylittelee, laulaa, lukee kirjoja ja hoitaa aamutoimet ja iltakylvetykset. Ihan siksi, koska haluaa niin kovin. Ja kaikki se työn lisäksi...



Mullakin on "uraa" valitettavasti edessä vielä reilut 20-vuotta, enkä tajua, mitä riemusta hihkumista siinä on... töitä tehdään, kun töitä on tehtävä, mutta se oikea elämä on kyllä jossain ihan muualla.

Mun mies "säälii" myös, koska oli itse vanhojen vanhempien lapsi (äiti oli 37v ja isä 42v)

Hän on minulle joskus itkenyt, kuinka epäreilua on sekin, että nyt kun hän on kolmekymppinen, on kohta menettämässä vanhempansa. Hän pienenä usein mietti, miksei hänellä voinut olla nuoria vanhempia.

Siksi hän halusi ehdottomasti nuorempana lapset, koska lapsi kuulemma ansaitsee nuoret vanhemmat.

En pidä vanhempia millään tavalla huonompana, mutta mun mielestä JOS on mahd saada nuorempana lapset, niin valitsen sen tien.

Olimme 22v ja 26v kun saimme esikoisemme.

Harmi ettei kaikki ole löytänyt vielä hyvää miestä. :/

Ap:n viesti kyllä vähän vaikuttaa halveksunnalta, ei vain myötätunnolta... minä en ketään halveksi eikä mieheni. Vanha äiti voi olla yhtä hyvä äiti kuin nuorempikin.

Tarkoitin juurikin tätä mitä sinäkin sanoit. En todellakaan halunnut halveksia niitä iäkkäämpiä vanhempia. Pyydän anteeksi kaikilta jotka asian näin ymmärsi. Mutta koittakaapa te miettiä miltä tosiaankin siitä teidän pienokaisesta mahtaa 20v tuntua jos omia vanhempiaan saa käydä vanhainkodissa katsomassa? En nyt tätäkään halua yleistää että kaikilla olis sama tilanne, mutta itse haluan kyllä olla vielä isovanhempanakin siinä kunnossa että jaksan puuhastella lastenlasteni kanssa.

Äitini menetti molemmat vanhempansa, kun oli sylivauva. Mulla oli isän kanssa ikäeroa 29 vuotta, mutta niin vaan meni kuolemaan syöpään 63-vuotiaana, kun olisi voinut pikku hiljaa alkaa nauttia eläkepäivistä. Toisaalta nuorin setäni syntyi pitkän sarjan viimeisenä yli 40v. vanhemmille vuonna -39 ja sai pitää äitinsä viisikymppiseksi asti. Tämän mummon kuoleman jälkeen reilussa parissakymmenessä vuodessa elinajan odote on vaan noussut.

Pointti tässä on, että lakataan säälimästä ja eletään sitä elämää tässä päivässä kiinni. Ihan turhaan suree vanhempiensa tulevaa poismenoa aiemman kirjoittajan mieskin. kolkosti sanottuna ei ole takuita, kuka täältä ensin lähtee, niinpä on turhaa moisia miettiä....

kun kuopuksemme on jo 6v ja esikoinen 7v.



Saimme lapsemme ollessani 40v ja 42v, joten tuota säälittävää tuossa eleltiin muutama vuosi onnellisina lapsistamme. Mutta onneksi nyt lastemma kasvettua ei sinunkaan enää tarvitse vaivata mieltäsi perheemme asioilla!

Mun mielestä tällaiset vanhemmat jaksavat usein ihan hyvin ja keskittyvät lapsiinsa. Ihan henkilökohtaisesti kyllä luulen, ettei jos ei meille kuulu toista lasta viimeistään kun olen 37v saan sitten jäädä yksilapsiseksi.



t: 30-vuotiaana itse äidiksi tullut.

Samoin moni ystäväni ja naapurini. En saa millään ajatuksenjuoksustasi kiinni ap.

Siis kuvitteletko, ettei ihminen jaksa enää nelikymppisenä hoitaa lapsiaan? Enpä ole huomannut.

Sen olen kyllä huomannut työssäni, että jos tässä yleistämään ruvetaan, niin turvallisemmista ja paremmista lähtökohdista lähtevät hieman vanhempien vanhempien lapset kuin nuorten äitien lapset. Siis provosoiva yleistys, mutta tämä on nyt ap:nkin aloituksen tyylilaji, asetetaan vastakkain.

Ei lapsi tarvitse sitä, että äiti konttaa vieressä lattialla. Lapsi tarvitsee turvallisen, vakaan kodin.

Jo tämä aloituksen mustavalkoisuus kuvaa parikymppisen ihmisen mustavalkoista elämänasennetta. Samassa kuorossa ovat nämä "kyllä olisin epäonnistunut, jos meillä kävisi siivooja". Tiedättekö parhaat nuoret äidit, ei tämä elämä ole siivojista ja iästä kiinni. Ymmärrätte, kun kasvatte vähän. Kaikella rakkaudella, vielä ihan pirteä nelikymppinen neljän lapsen äiti.

Kivaa, että joku säälii, useimmat kadehtii! Olen tosin vasta 38 ja lapsi 1,5v. Mikä täs on jaksaessa, velaton asunto ja säästöt mahdollistaa hoitovapaan. Ura ei ole koskaan kiinnostanut, ja töitäkin ehdin tehä 20v. Katotaan jos joskus vielä meen töihin, mutta vanhana kotiäitinä on kivaa.

Samoin moni ystäväni ja naapurini. En saa millään ajatuksenjuoksustasi kiinni ap.

Siis kuvitteletko, ettei ihminen jaksa enää nelikymppisenä hoitaa lapsiaan? Enpä ole huomannut.

Sen olen kyllä huomannut työssäni, että jos tässä yleistämään ruvetaan, niin turvallisemmista ja paremmista lähtökohdista lähtevät hieman vanhempien vanhempien lapset kuin nuorten äitien lapset. Siis provosoiva yleistys, mutta tämä on nyt ap:nkin aloituksen tyylilaji, asetetaan vastakkain.

Ei lapsi tarvitse sitä, että äiti konttaa vieressä lattialla. Lapsi tarvitsee turvallisen, vakaan kodin.

Jo tämä aloituksen mustavalkoisuus kuvaa parikymppisen ihmisen mustavalkoista elämänasennetta. Samassa kuorossa ovat nämä "kyllä olisin epäonnistunut, jos meillä kävisi siivooja". Tiedättekö parhaat nuoret äidit, ei tämä elämä ole siivojista ja iästä kiinni. Ymmärrätte, kun kasvatte vähän. Kaikella rakkaudella, vielä ihan pirteä nelikymppinen neljän lapsen äiti.

Hyvää ystävääni, joka tuli jätetyksi hieman alle kolmekymppisenä. Koska ravintoloissa juokseminen ei kiinnostanut, sopivan miehen löytämiseen meni hieman kauan. Lopulta löytyi ihana mies. Sairastelun ja monen ikävän sattuman jälkeen hän tuli raskaaksi ja on nyt ihanan pikku tytön äiti. En ole nähnyt häntä yhtä säteilevänä milloinkaan.

Kuule ap, ei tosiaan tarvitse sääliä.

Kiva, että jaksat olla huolissasi voinnistani ja jaksamisestani. Kiitos kysymästä, punttisali, erilaiset jumpat ja juokseminen ovat pitäneet minut melko hyvässä kunnossa. En koe itseäni erityisen väsyneeksi, vaikka ikää onkin jo ehtinyt kertyä huikeat 44 vuotta.

Lasten (5kpl) ja miehen kanssa puuhaamme yhdessä kaikenlaista mukavaa, mitäpä milloinkin. Monenlaiset lasten harrastusriennot toisinaan väsyttävät, lieneekö syynä ikäni? Toisaalta naapurissa asuu kaksilapsinen kolmikymppinen pariskunta. He ovat niin väsyneitä ja kiireisiä aina, että heidänkin lapsensa kulkevat meidän mukana harrastuksiinsa. Vastapalvelusta on turha odottaa, mutta mitäpä tuosta. Mieheni kanssa olemme saaneet matkustaa ja harrastaa ennen lapsia niin sielumme kyllyydestä, etten erityisesti kaipaa mitään sellaista. Kahdenkesken käymme joskus elokuvissa, teatterissa, syömässä hyvin.

Työstä, josta olit niin ikään huolissasi sen verran, että minulla on virka odottamassa. Ai yleneminen, no en itseasiassa halua enää edetä urallani ainakaan tässä vaiheessa. Työkuviot palkkaamyöten ovat kohdallaan. Haluan keskittyä perheeseen ja mukavaa, että siihen on mahdollisuus.

Voit siis jatkaa elämääsi aivan rauhassa, pärjäilen korkeasta iästäni huolimatta ihan ok.

ekakerran 20-vuotiaana,silloin en ehtinyt olemaan lapsen kanssa paljoa,kun oli päästävä bailaamaan kavereiden kanssa.sain toisen lapsen 30-vuotiaana,silloin oli kiire työelämään ja lapsi hoitoon pienenä...nyt 40-vuotiaana sain kolmannen ja ei ole kiire mihinkään vaan nautin täysin rinnoin äitiydestä.Ei paljoa stressaa muiden mielipiteet.olen pirteämpi ja iloisempi,kuin nuorempana.