Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Säälin +40v vanhempia joilla pieniä (alle 5v.) lapsia
24.02.2012 |
sekä säälin vähän myös lapsiakin. vanhemmista näkee että ovat jo melko väsyneitä arjen pyörittämiseen eikä vanhemmat jaksa leikkiä ja puuhastella samalla tavalla miten nuoremmat vanhemmat. Ymmärrän toki niitä vanhempia jotka ovat haaveilleet ja yrittäneet lasta kauan ja vasta myöhemmällä ikää tärpännyt.
Mutta ne vanhemmat jotka opiskelee 30v asti ja luo uraa siitä seuraavat 10 vuotta ja sitten tekee lapset. Tsemppiä valitsemallenne tielle. Se ura jota loitte ja jonka takia opiskelitte on luultavammin historiaa kun palaatte töihin lapsien teon jälkeen sillä olette yli 40 ja sitten ne naiset jotka teki lapset alle 30 ovat vielä nuoria ja työnantaja tietää etteivät he enää tee lapsia. Heillä on pitkä ura tiedossa ja hyvä työmoraali.
Kommentit (72)
Minä olen 42v ja minulla on 5v ja 2v. Minulla on mahdollisuus olla lasten kanssa kotona kunnes nuorempikin täyttää kolme vuotta. isompaa vien kerran viikossa kerhoon ja muina päivinä käymme perhekahviloissa ellemme jää kotiin leikkimään. Ja kyllä minulla ainakin riittää hyvin intoa ja jaksamista touhuta lasten kanssa. Joka päivä ulkoillaan ja luetaan kirjoja ja laulellaan. Leivomme usein ja teemme yhdessä kotitöitä. Eilen laitoimme herneitä kasvamaan ikkunalaudalle ja tänään menemme uimaan.
Rahahuolia ei enää ole, vaikka olen kotona, siitä kiitos alla olevan työuran. Siivoajakin on varaa palkata ja lasten kanssa olemiseen on enemmän aikaa.
Vanhemmalla iällä ei myöskään ole kiire päästä omiin menoihin kuten nuoremmilla äideillä tuntuu olevan.
Tuohan se juuri on joka tuota aloittajaa pisteleekin nimittäin kateus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siksi onkin hyvä että ei jää ihan tyhjän päälle. Tietty vakaus on hyvä olla elämässä kun lapsia alkaa tekemään.
Parisuhteen on oltava hyvä, sellainen että tietää sen toisen olevan rinnalla eikä karkaavan baareihin tai muihin omiin menoihin.
Olisi hyvä olla vähän säästössä rahaa, JOS jotain yllättävää tapahtuu niin ei heti ole sossunluukulla/luottotiedottomana. Ja mitään isoja summia en tarkoita, mutta kaksi työssäkäyvää saa aika helposti säästöön pienen vararahaston vert. kaksi opiskelijaa joilla opintolainaakin kertyy.
Samoin on hyvä hoitaa asiat niin, että JOS jää vaikka työttömäksi niin kuuluu liittoon (liiton rahaa saa parin vuoden ajan, eli hyvin aikaa etsiä uutta työtä vert. ei saisi mistään euroakaan).
On sen lapsen etu, että vanhemmilla on tietty vakaus elämässä. Eli ei mitään parisuhdedraamaa, turvallinen koti (ei tarvitse olla OKT mutta ei mikään kamala "slummi"talokaan) ja vanhemmilla mahdollisuus panostaa siihen lapseen. Vaatteet voi ostaa edullisesti kirpparilta, samoin sitterin jne. mutta JOS rahat tiukassa mistä saa lapselle halvan mutta turvallisen turvaistuimen? Samoin lapsi voi sairastua, olisi hyvä että hänellä olisi vakuutus tai vanhemmilla sen verran rahaa että lapsi voidaan vielä yksityiselle ensiapuun jonottelun sijasta. Myöhemmin jos lapsi paljastuu vaikka lahjakkaaksi soittajaksi, on aika ikävää jos vanhemmilla ei ei ole varaa maksaa kunnon soitinta ja soittotunteja, sitä vastoin joku mopoauto on turhake.
Eli pähkinänkuoressa: on eri asia VÄHÄN suunnitella sitä elämää eteenpäin, kun se että mennään ihan niinkun ellun kanat fiiliksen mukaan. Ja se pieni suunnittelu ei myöskään ole mitään tarkkaa kalenteriin kirjattua toimintaa, vaan ihan sellaista normaalia elämää.
Mutta kaikilla ei ole elämänhallintaa, on pikavippikoukussa olevia, ja niitä joilla omat vanhemmat maksavat lapsenlapsiensa menoja. Minusta on aika kurjaa elämää jos pitää laskea sen varaan että isoäiti ostaa lapsille haalarit, koska se ei ole hänen tehtävnsä. Toki auttaa voi, mutta lähtökohdan tulisi olla se että sen lapsen haalarit maksetaan itse.
Aika tyhmä aloitus. Itse olen 40 vuotta, pitkälti ja erittäin hyvässä kunnossa. Tuntuu että on liikaakin energiaa.
Ei vanhemmalla iällä lapsen teko ole säälittävää. Vaan se että on just joku 20-kymppinen ja luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Ja kun ei ole itekkään henkisesti ehkä kasvanut aikuiseksi niin tekee sitten vielä lapsen. Sitten ollaan niin aikuisia että, kun on lapsi. Ei ole ehkä vakkariduunia yms. asutaan yksiössä vuokralla ja käydään bilettämässä viikonloppuisin ja sitten vielä tulee ero 25:sena ja jää yksinhuoltajaksi. Ja lapsesta tulee ehkä rosvo kun on asunut eroperheessä. Niin että en moittisi vanhempia vanhempia.
Luin koko ketjun, ja ei voi muuta sanoa, kun ihme kilpailemista täällä! Kuka on paras äiti ja kuka huonoin!?! Eihän tähän ole yhtä oikeaa vastausta..
Itse voin todeta vain sen, että on hienoa, että on teitä yli 40v vanhempia jotka tosiaan jaksaa touhuta niiden lasten kanssa, mutta kaikki yli 40veet ei jaksa! Olen itse iltatähti, ja äitini sai minut 36 vuotiaana (isäni oli 41), ja nuorena kärsin siitä kovastikin! Ei vanhempani jaksaneet pelailla ja touhuta samalla tavalla kanssani (etenkään kun pääsin kouluikään)kuin kaverieni nuoremmat vanhemmat..
Nyt kun itselläni on lapsi, niin harmittaa se, kun äitini on jo huonossa kunnossa (vaikka vasta kuusikymppinen) ettei tiedä kauan hän jaksaa lasteni elämässä olla mukana.. Siskoni lapset alkavat olla jo aikuisia ja heillä mummo on ollut elämässä täysillä mukana koko lapsuuden. Toisaalta nyt kun äiti on eläkkeelllä on hänellä aikaa, mutta vointi ei vaan meinaa sallia sitä läsnä oloa..
Itse halusin lapset nuorena juurikin omien kokemusteni takia. Nyt olen 25 ja minulla on 2v ja 2kk vanhat lapset. Enkä vaihtaisi tätä mihinkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On mutsi täyttää tänä vuonna 75v ja faija on 63. Itse olen 31. En ole ollut mistään paitsi koskaan. Olen vielä ainut lapsi. Lapsena ehkä joskus kaipasi veljeä mutta ei aikuisena juurikaan enää. Vanhemmat on aina jaksaneet olla menossa mukana. Edelleenkin kumpikin on hyvässä kunnossa. Mutsikin monesti viikossa käy ja kävelee kaupungilla pitkiä matkoja. Lumityöt hoituu ja uskon että jaksaisivat hoitaa munkin lasta jos mulla sellainen olis. Ehkä kolmen vuoden päästä jo onkin. Terveisin yks mies vaan
Siksi onkin hyvä että ei jää ihan tyhjän päälle. Tietty vakaus on hyvä olla elämässä kun lapsia alkaa tekemään.
Parisuhteen on oltava hyvä, sellainen että tietää sen toisen olevan rinnalla eikä karkaavan baareihin tai muihin omiin menoihin.
Olisi hyvä olla vähän säästössä rahaa, JOS jotain yllättävää tapahtuu niin ei heti ole sossunluukulla/luottotiedottomana. Ja mitään isoja summia en tarkoita, mutta kaksi työssäkäyvää saa aika helposti säästöön pienen vararahaston vert. kaksi opiskelijaa joilla opintolainaakin kertyy.
Samoin on hyvä hoitaa asiat niin, että JOS jää vaikka työttömäksi niin kuuluu liittoon (liiton rahaa saa parin vuoden ajan, eli hyvin aikaa etsiä uutta työtä vert. ei saisi mistään euroakaan).On sen lapsen etu, että vanhemmilla on tietty vakaus elämässä. Eli ei mitään parisuhdedraamaa, turvallinen koti (ei tarvitse olla OKT mutta ei mikään kamala "slummi"talokaan) ja vanhemmilla mahdollisuus panostaa siihen lapseen. Vaatteet voi ostaa edullisesti kirpparilta, samoin sitterin jne. mutta JOS rahat tiukassa mistä saa lapselle halvan mutta turvallisen turvaistuimen? Samoin lapsi voi sairastua, olisi hyvä että hänellä olisi vakuutus tai vanhemmilla sen verran rahaa että lapsi voidaan vielä yksityiselle ensiapuun jonottelun sijasta. Myöhemmin jos lapsi paljastuu vaikka lahjakkaaksi soittajaksi, on aika ikävää jos vanhemmilla ei ei ole varaa maksaa kunnon soitinta ja soittotunteja, sitä vastoin joku mopoauto on turhake.
Eli pähkinänkuoressa: on eri asia VÄHÄN suunnitella sitä elämää eteenpäin, kun se että mennään ihan niinkun ellun kanat fiiliksen mukaan. Ja se pieni suunnittelu ei myöskään ole mitään tarkkaa kalenteriin kirjattua toimintaa, vaan ihan sellaista normaalia elämää.
Mutta kaikilla ei ole elämänhallintaa, on pikavippikoukussa olevia, ja niitä joilla omat vanhemmat maksavat lapsenlapsiensa menoja. Minusta on aika kurjaa elämää jos pitää laskea sen varaan että isoäiti ostaa lapsille haalarit, koska se ei ole hänen tehtävnsä. Toki auttaa voi, mutta lähtökohdan tulisi olla se että sen lapsen haalarit maksetaan itse.
Miksei nuorilla vanhemmilla voisi olla vakautta elämässä? Minä olen 25 ja mies 28. Ostin parikymppisenä oman asunnon jossa asuttiin miehen kanssa ekat vuodet. Myytiin asunto ja saatiin siitä voittoa eli säästöön rahaa. Lisäksi säästetään joka kuukausi omille säästötileille "pahan päivän varalle" rahaa. Nyt asutaan maalla omakotitalossa. Kumpikaan meistä ei käy baareissa saati muuten juokse kylillä. Viihdymme hyvin kotona.
Miehellä vakityö, ollut jo 7 vuotta ja hyvä palkka. Itse olen ollut kotona nyt kohta 2 vuotta lasten kanssa ja tarkoitus on jatkaa kotona oloa vielä jonkun aikaa.. Lasten tileille laitetaan rahaa aina kuukausittain ja niistä rahoista ostetaan mm. turvaistuimet. Ei siis ole tarvinnut muilta apuja kysellä.
Mielestäni lapsillani on erittäin vakaat olot kasvaa vaikka nuoria olemmekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap:lle tullut mieleen, että sitä oikeaa kumppania ei välttämättä kaikille löydy parikymppisenä? Vai pitäisikö pamauttaa itsensä paksuksi vain sen takia että lapset "pitäisi" saada alta kolmekymppisenä? Elämä kun ei mene niinkuin elokuvissa... Itse olen monesti huokaissut helpotuksesta ettei ensimmäisessä vakavassa suhteessani tullut lapsia (20-24 -vuotiaana), vaan esikoinen tupsahti maailmaan ollessani 35. Hetki oli sopiva, mies ja yhteiset arvot olivat sopivia, elämäntilanne sopiva. Aivan samalla tavalla, kuin jollekin onnekkaalle tämä oikea hetki voi tulla eteen 25-vuotiaana. Joten mitä säälimistä siinä on, jos lapselle yritetään luoda parhaat mahdolliset elämän alun puitteet vanhempien iästä huolimatta?
asun eräässä EU-maassa, jossa yhteiskunta on hyvin luokkajakoinen. Täällä ns. "paremmalla alueella" KAIKKI, siis ihan jokaikinen tapaamani äiti on saanut esikoisensa vasta yli 28-vuotiaana. Itse olin kaveripiirini ensimmäinen just 28 v.
Todella moni tuttavani on yli 40 v pienen vauvan äiti. Keskivertoikä esikoisen hankintaan näkyy olevan jossain tuolla 32-35 v, sitten moni hankkii kolmannen tai neljännen noin 38-44 v.
Suurin osa myös hankkii joko siivoojan tai au pairin. Jos on fyffeä (enkä nyt itse ole mitenkään rikas, mutta moni muu tällä alueella on), miksi tehdä tylsiä kotihommia itse? Mielummin sitten lähden lasten kanssa vaikka kahvilaan tai piknikille, kuin jään imuroimaan kotiin, jos vaihtoehtoja mietin.
En voi yleistää, mutta itse olin 20 - 27 v vielä ihan kakara, vaikka en sitä silloin tajunnut. Olin vastuuton ja ailahteleva, en olisi ollut mielestäni kovin hyvä äiti. Moni muu voi olla siinä iässä paaaaaljon aikuisempi, minä en tosiaan ollut! Onneksi oli järkevä, enkä edes miettinyt lastentekoa, ennenkuin kasvoin henkisesti. Ja toivon kasvun jatkuvan edelleen. kuusikymppisenä varmaan ihmettelen, miten kakara olin ehkä joissain asioissa kolmikymppisenä, niinhän se elämä menee.
Nyt 38 v on minulla lapset tehty ja elämänlaatu tuntuu paranenvan vain vanhetessani. Pienet lapset tuovat iloa ja vauhtia elämään, vanhempien iästä riippumatta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mies "säälii" myös, koska oli itse vanhojen vanhempien lapsi (äiti oli 37v ja isä 42v) Hän on minulle joskus itkenyt, kuinka epäreilua on sekin, että nyt kun hän on kolmekymppinen, on kohta menettämässä vanhempansa. Hän pienenä usein mietti, miksei hänellä voinut olla nuoria vanhempia. Siksi hän halusi ehdottomasti nuorempana lapset, koska lapsi kuulemma ansaitsee nuoret vanhemmat.
Raukkaparka saattaa menettää vanhempansa vaikka on vasta kolmekymppinen. Ei juma****a.
Itse olen nuorten vanhempien lapsi. Silti isäni kuoli kun olin 14 ja äitini kun olin 19.
Isovanhempani taas elivät kahdeksankymppisiksi.
Ei näitä voi ennustaa.
Tilastojen valossa voi toki laskea todennäköisyyksiä, mutta kuka tahansa meistä voi olla se pieni poikkeus.
Miksi ihmeessä kaikkien pitäisi tehdä lapset kaksikymppisenä?! Monet eivät ole siinä iässä vielä itsekään henkisesti aikuisia. Enoni ja hänen vaimonsa olivat 41-vuotiaita ainokaisensa (nyt 13 v.) syntyessä ja parempia vanhempia saa hakea!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
koskaan syntynyt? Ei hänen vanhempansa olisi voineet häntä saada nuorempana, se olisi silloin ollut joku ihan muu lapsi. Meistä jokainen on syntynyt juuri tietyllä hetkellä yhdistyneistä tietyistä sukusoluista.
Mun mies "säälii" myös, koska oli itse vanhojen vanhempien lapsi (äiti oli 37v ja isä 42v)
Hän on minulle joskus itkenyt, kuinka epäreilua on sekin, että nyt kun hän on kolmekymppinen, on kohta menettämässä vanhempansa. Hän pienenä usein mietti, miksei hänellä voinut olla nuoria vanhempia.
Siksi hän halusi ehdottomasti nuorempana lapset, koska lapsi kuulemma ansaitsee nuoret vanhemmat.En pidä vanhempia millään tavalla huonompana, mutta mun mielestä JOS on mahd saada nuorempana lapset, niin valitsen sen tien.
Olimme 22v ja 26v kun saimme esikoisemme.
Harmi ettei kaikki ole löytänyt vielä hyvää miestä. :/
Ap:n viesti kyllä vähän vaikuttaa halveksunnalta, ei vain myötätunnolta... minä en ketään halveksi eikä mieheni. Vanha äiti voi olla yhtä hyvä äiti kuin nuorempikin.
tarkalleen ottaen jaksa?
Juosta ja leikkiä? Vai mitä ihmettä, kertokaa nyt!
Oma kokemukseni on, että nuoret vanhemmat jaksavat kyllä justa omissa jutuissaan ja tuupata lapset mummille hoitoon. Lapsen kanssa sitten jaksetaan tai ei... Iäkkäämät vanhemmat ovat jo rientonsa rientäneet ja keskittyvät perheeseensä. Yhtään nelikymppistä, joka ei lapsiaan jaksa en ole nähnyt. Nuoria äitejä kylläkin. Olisipa kiintoisaa kuulla vaikkapa jonkun sosiaalityöntekijän tai neuvolan terkkarin kommentti tähän, kumpia väsyneitä äitejä on enemmän lähellä 20 v vai lähellä 40 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä sitä sääliä saisi jakaa joka toiselle mille mistäkin syystä. Ennen lapset tehtiin parikymppisinä, mutta nykyään suurin osa tekee myöhemmällä iällä, joten kyllä työnantaja sen tietää. Voi olla, että työnantajalla on itsellä sama tilanne. Maailma muuttuu =)
Ettei joku tee lapsia myöhemminkin vaikka tämä olisi lisääntynyt jo 3o- kymppisenä tai alle?
Jos joku 20- vuotias sanoo että lapset on nyt tehty niin hänellä on 20 vuotta aikaa muuttaa mieli. Ehkä hän on juuri tälläinen "säälittävä"?
Nim. 3-kymppinen joka ei ainakaan vanno ettei olisi 10 vuoden kuluttua vielä vauvan äiti.
Maailma menee kuitenkin menojaan, vaikka kuinka säälisit vaikka mitä. Ainoa, joka tässä säälimisessä vahingoittuu, olet sinä itse. Keräät vain näin negatiivista energiaa itsellesi ja sinulla on paha olo.
Elä vapaasti ja nauti elämästäsi ja lopeta sääli. Elämäsi on silloin paljon hauskempaa. Tässä on neuvoni sinulle.
Tsemppiä uuteen ja parempaan huomiseen.
Kyllä sitä sääliä saisi jakaa joka toiselle mille mistäkin syystä. Ennen lapset tehtiin parikymppisinä, mutta nykyään suurin osa tekee myöhemmällä iällä, joten kyllä työnantaja sen tietää. Voi olla, että työnantajalla on itsellä sama tilanne. Maailma muuttuu =)
joo ymmärrän mutta ei mun pääpointti tässä nyt ollutkaan tuo työ ja ura. Lähinnä se, miten he yhdistävät tuon työn ja lapset.
Minä olen 42v ja minulla on 5v ja 2v. Minulla on mahdollisuus olla lasten kanssa kotona kunnes nuorempikin täyttää kolme vuotta. isompaa vien kerran viikossa kerhoon ja muina päivinä käymme perhekahviloissa ellemme jää kotiin leikkimään. Ja kyllä minulla ainakin riittää hyvin intoa ja jaksamista touhuta lasten kanssa. Joka päivä ulkoillaan ja luetaan kirjoja ja laulellaan. Leivomme usein ja teemme yhdessä kotitöitä. Eilen laitoimme herneitä kasvamaan ikkunalaudalle ja tänään menemme uimaan.
Rahahuolia ei enää ole, vaikka olen kotona, siitä kiitos alla olevan työuran. Siivoajakin on varaa palkata ja lasten kanssa olemiseen on enemmän aikaa.
Vanhemmalla iällä ei myöskään ole kiire päästä omiin menoihin kuten nuoremmilla äideillä tuntuu olevan.
Kyllä sitä sääliä saisi jakaa joka toiselle mille mistäkin syystä. Ennen lapset tehtiin parikymppisinä, mutta nykyään suurin osa tekee myöhemmällä iällä, joten kyllä työnantaja sen tietää. Voi olla, että työnantajalla on itsellä sama tilanne. Maailma muuttuu =)
joo ymmärrän mutta ei mun pääpointti tässä nyt ollutkaan tuo työ ja ura. Lähinnä se, miten he yhdistävät tuon työn ja lapset.
En ymmärrä mitä haet takaa
Alue: Aihe vapaa
olla rauhassa, ei meitä tarvitse sääliä! Voimme oikein hyvin, koko perhe. Lapsia on sen verran ettei hoitaminen ole liian raskasta. Jaksamme puuhastella, harrastaa, askarrella, ulkoilla ym lasten kanssa ja tavata ystäviä ja ystäväperheitäkin.
Mistä työnantajat muuten tietävät ettei ne alle 30v lapsia ekan satsin tehneet ota uutta kierrosta? Yli 40v naiset harvoin enää tekevät uutta settiä tai edes iltatähteä, jos muut lapset vielä alakouluiässä/päiväkodissa.